Melko mielenkiintoista

Perus palsta kyselyjen väliin on tilaa laittaa nämä... Tiesitkö, että...

Delfiinit eivät juo? Tiesitkö että hiukset ja kynnet eivät kasva kuoleman jälkeen? Että liikerit ovat maailman suurimpia kissapetoja? Että höyrykoneen keksi Heron Aleksandrialainen joskus vähän ajanlaskun alun jälkeen ja rautatiekin ekaakertaa 700 vuotta ennen sitä... Eivät vaan keksineet noita yhdistää ei... Tai tiesitkö että Aristarkhos kekkas maan kiertävän aurinkoa vaivaiset parituhatta vuotta ennen Kopernicusta. Tiesitkö että olet noin 10 vuotta vanha? Tai että makea ei aiheuta lapsissa hyperaktiivisuutta? Pyssysankarien revolverit laukesivat viidesti, sillä kuudes pesä oli yleensä tyhjä turvallisuus syistä; noissa kuudesti laukeavissa ei nimittäin ollut varmistinta ja iskuri saikin levätä tyhjän pesän päällä...

Delfiinit siis elävät oikeastaan maailman kuivimmassa paikassa, juotavaksi kelpaavan veden suhteen, eli meressä. Saavat tarvitsemansa nesteen ruuastaan ja eivät oikeastaan voi kuolla nälkään, sillä kuolevat nestehukkaan ennen sitä...
Ja kroppasi solut siis uusiutuvat ja luurankosikin uusiutuu noin kymmenessä vuodessa.
Hiuksien ja kynsien on hölmösti luultu kasvavan kuoleman jälkeen, vaan se on pehmytkudos kun painuu kasaan ja siltä se vaan näyttää...

Niin ja tutkimukset eivät ole löytäneet viitteitä siitä, että lapset kimpoilisivat seinille jotenkin kamalasti saatuaan makeaa... Kuten vanhat akat aina sanoo...

Liikerin isi on siis leijona ja äippä tiikeri. Teijona... Tai virallisemmin kai Tiikoni on toisinpäin. Äippä leijona ja isi tiikeri. Jos liikerien massiivinen koko on erikoista, niin näissä on jotain vielä erikoisempaa... Ne ovat lisääntymiskykyisiä, eli tiikeri ja leijona eivät oikeastaan ole eri lajia?
Ei muuta...

29

262

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noh niin :) Jäin nyt pohtimaan näitä. Viimeinen oli kummallisin. Sitä en tiennyt. Muista muistan lukeneeni.

    • Mitä sitten

      vedätkin, mä haluan samaa.

    • Niin siis se on nimenoman Tiikonien erikoisuus se lisääntymiskyky tietääkseni. Ei siis Liikerien myös...

    • keltai nen
      • ..

        ai niin

        kissaa ei koskaan täysin kesyttää, kuten koiraa.


      • Minusta kun laskennalliseen päivän pituuteen on paljon helpompi uskoa kuin vaikkapa jumalaan, horoskooppeihin tai luontaislääketieteeseen.


      • Ratikkakuski kirjoitti:

        Minusta kun laskennalliseen päivän pituuteen on paljon helpompi uskoa kuin vaikkapa jumalaan, horoskooppeihin tai luontaislääketieteeseen.

        Se on hyvä ne jotkut luontaisparantajat, jotka uskoo, että kaikki paranee vaivan aiheuttajalla...
        En nyt muista mikäsuuntaus...

        Mutta kiva ajatus, kun ne ampuu ensiavussa suoneen hyppysellisen sinistä Nissan Primeraa, kun on joku jääny auton alle.


    • Aika pitkä lista näin yhdellä kertaa pohdittavaksi, tästä riittää koko vuodeksi mietiskelemistä.

      Kissaeläimet kiinnostaa aina. Muistaakseni hybridikisat, eli liikerit ja tiikonit olisivat enimmäkseen steriilejä, ne kaikki eivät pystyisi lisääntymään (joskus jostain lukenut jotain sen tapaista).

      • Sehän siinä mielenkiintoista onkin, kun noista toiset on lisääntyneet.


      • hahmotelma kirjoitti:

        Sehän siinä mielenkiintoista onkin, kun noista toiset on lisääntyneet.

        Ehkä on hyväkin, ettei kaikki hybridikissat lisäänny.

        Lemmikkikissoja on risteytetty servaalien kanssa, näistä on jalostettu uusi kesykissarotu, eli Savanna-kissarotu.
        Näitä kokeiluja ja kikkailuja on vaikea hyväksyä, koska niin moni orpokissa kaipaisi kotia.

        Jossain oli linkki tästä kissarodusta, käyn kaivamassa...


      • mää..
        tosi..typy kirjoitti:

        Ehkä on hyväkin, ettei kaikki hybridikissat lisäänny.

        Lemmikkikissoja on risteytetty servaalien kanssa, näistä on jalostettu uusi kesykissarotu, eli Savanna-kissarotu.
        Näitä kokeiluja ja kikkailuja on vaikea hyväksyä, koska niin moni orpokissa kaipaisi kotia.

        Jossain oli linkki tästä kissarodusta, käyn kaivamassa...

        haluaisin maine coonin


      • tosi..typy kirjoitti:

        Ehkä on hyväkin, ettei kaikki hybridikissat lisäänny.

        Lemmikkikissoja on risteytetty servaalien kanssa, näistä on jalostettu uusi kesykissarotu, eli Savanna-kissarotu.
        Näitä kokeiluja ja kikkailuja on vaikea hyväksyä, koska niin moni orpokissa kaipaisi kotia.

        Jossain oli linkki tästä kissarodusta, käyn kaivamassa...

        Joo, nyt löytyi sopiva linkki.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Servaali


      • Ratikkakuski
        hahmotelma kirjoitti:

        Sehän siinä mielenkiintoista onkin, kun noista toiset on lisääntyneet.

        Jep, tosin kuin muulit.


    • Sadanpäämiehellä oli virallisesti 83 miestä komennossaan, yleensä kuitenkin 60-80.

      Venäläis vanhemmat eivät ikinä kutsuisi poikaansa sähkövoimalaksi tai teollistumiseksi, sillä ne ovat tyttöjen nimiä. POikaa luonnollisesti nimettäisiin leikkuupuimuriksi tai 23. päiväksi toukokuuta.

      Kolikon heitossa on korkeampi mahdollisuus voittaa jos veikkaa puolta joka osoittaa ylöspäin ennen heittoa. Se ei ole 50/50 vaan jotain 51/49 oikeasti.

      • Anteeksi... helmikuuta... tietenkin.


      • hahmotelma kirjoitti:

        Anteeksi... helmikuuta... tietenkin.

        Miksi juuri 23. helmikuuta?


      • glittergirl kirjoitti:

        Miksi juuri 23. helmikuuta?

        puna-armeijan päivä ja isänmaan puollustajien päivä.


    • Koiran ekologinen jalanjälki on sama, kuin kahdella Toyota Land Cruiserilla. Kissan vastaan VW Golfia, 2 hamsteria vastaa plasma TV:tä.

      Hamstereista puheenollen... Viagra hamsteri kokeiden mukaan helpottaa itään matkustamista seuraavaa jet lagia. Itään päin lentäen tuo lagi pahempi onkin.

      Käärmeen häntä alkaa sen perseestä... Aika itsestäänselvä sinänsä. Ja toinen itsestään selvyys, joka joitain imbesillejä on häirinnyt iät ja ajat... Muna oli ennen kanaa.

    • keltai nen

      Tykkään nippelitiedosta ja muistan kaiken epäoleellisen, niin kuin sen että paavin henkivartijakaarti oli vasenkätisiä ja Leo di Vinci suunnitteli niille eräänä vuonna asut.

      Mutta mitä tarkoittaa "Viagara hamsteri helpottaa jet lagia?" Viagra helpottaa jet lagia? Hamsteri kokeessa...hamsterille ei tullut jet laggia? Kannattaako siis ottaa lennolle viagraa? Entä sivuoireet erit miehillä?

      Ympäristöasiaan en ota enää kantaa. Menetetty peli...nautitaan vaan loppuajasta. eikä puhuta Japanista. ps. koirat on kyl aika tuhlareita. Niin on takuulla lehmätkin.

      • 9 <3

        Aapo Pääkkö
        Kuva ja Mieli Ky

        Intiaanipäällikön kaksi koiraa

        Elipä kerran kauan sitten Pohjois-Amerikan aavikoilla intiaaniheimo, jonka päällikön nimi oli kaksi koiraa. Heimolla oli tapana kokoontua iltanuotiolle keskustelemaan ja mietiskelemään kuluneen päivän tapahtumia ja tulevia asioita.
        Eräänä iltana kun heimo oli jälleen kerran hiljentynyt ja rauhoittunut iltanuotionsa ääreen. Ilta oli rauhallinen ja kaunis. Kuu loisti taivaalta ja aavikolta kuului eläinten ääniä. Nuotio räiskyi ja tanssiva liekki valaisi ympäristöä. Savun tuoksu tuntui nenässä. Kaikki katsoivat tulta mietteissään ja heidän oli hyvä olla.

        Hiljaisuuden rikkoi erään heimon nuorimman esittämä kysymys: ”oi suuri päällikkö mitä tarkoitta nimesi kaksi koiraa” ?

        Päällikkö vastasi: ”sisälläni asuu kaksi koiraa, jotka ovat aivan erilaisia.

        Toinen näistä koirista uskoo että, maailma on paha paikka, minun ei kannata yrittää, epäonnistun kuitenkin. Ihmiset tekevät pahaa toisilleen aina tarkoituksella, en voi vaikuttaa oman elämäni kulkuun mitenkään ja minusta ei kukaan välitä.

        Sisälläni asuu myös toinen koira joka uskoo, että ihmiset pyrkivät hyvään vaikka maailmassa on paljon heikkoutta ja epätäydellisyyttä, joka näkyy toisiin kohdistuneena huonona kohteluna.
        Minusta välitetään, voin vaikuttaa oman elämäni kulkuun ja voin onnistua kunhan jaksan yrittää”.

        Oli hetken hiljaista ja hiljaisuuden rikkoi taas tuon nuorimman esittämä kysymys:
        ”oi suuri päällikkö kumpi koira saa sinussa vallan?”

        Päällikkö vastasi: ” se koira jota minä ruokin”.


    • Nyrkkeily oli paljaiden käsien aikoina turvallisempi laji. Olikohan oikein kaksi kuoleman tapausta jäänyt historian kirjoihin noilta ajoilta. Nykyään menee vuodessa enemmän. Tuolloin vältettiin naamaan lyömistä jo ihan sen takia, että omaa kättään ei haluttu murtaa ja vartaloa piestiin sitten. Nykyään taotaan aivot pehmeiksi.

    • Jos pistetään karhu ja leijona tappelemaan, niin kumpi voittaa? Tätä on valitettavasti kokeiltu. Brutaalia viihdettä. Kultaryntäyksen aikaan oli kaikenlaista showta. Karhua vastaan laitettiin kaikkea koirista härkiin ja karhu voitti aina... yleisö vähän kyllästy, niin järkättiin leijonia. Se oli aika lupaavaa aluksi, leijona ärjyi ja antoi shown... mutta matsi loppukin lyhyeen. Karhu voittaa leijonan joka hemmetin matsissa. Leijonan kallon luut ei kestä.

    • Tsutomu Yamaguchi, insinööri Nagasakin kaupungista. Oli komennuksella Hiroshimassa kun pommi putosi. Tsutomu selvisi pommista, vaan kärsi aika pahoista palovammoista. No ei kun junalla kotiin jonne hän ehtikin sopivasti perille ottamaan vastaan toista pommia.

      Joko maailman onnekkaimpia tai epäonnekkaimpia pirulaisia, hän nimittäin selvisi siitäkin. Tsutomu Yamaguchi kuoli 2010 tammikuussa, 93 vuoden iässä.

      Hän ei tosin ollut ainoa joka tuon kokemuksen sai, sillä Nagasakista oli Hiroshimassa aika monta muutakin, jotka selvisivät ja palasivat samaisella junalla tarinamme sankarin kanssa kotio...

    • Ankan kaakatuksella ei ole mitään kaikua, eikä kukaan tiedä miksi.

    • Onko Papu houkutellut sinut lukemaan Tieteen kuvalehteä vai pyritkö muuten vain turhantiedonmestariksi? Tosin se on kunniakas laji, jossa olen kavereideni kanssa kisaillut 80-luvun puolivälistä asti. Iltiksen 30x(1x2) 27 pinnaa ei vielä anna voittoa. :-)

      • Papulla ole mitään tekemistä mun kanssani, tai käyttämieni medioiden.


      • hahmotelma kirjoitti:

        Papulla ole mitään tekemistä mun kanssani, tai käyttämieni medioiden.

        Sorppa mielleyhtymästäni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      208
      1530
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1154
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      730
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      721
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      656
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe