Jännittääkö kauniita naisia vai tuoko kauneus itsevarmuuden. Usein kauniit naiset vaikuttaa itsevarmoilta, eikä niitä oikein tohdi lähestyä kun aattelee että niillä on niin kovat vaatimukset miesten suhteen.
Jännittääkö kauniita naisia?
Matias
3111946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Riippuu varmaan naisesta, mutta usein miehiä jännittää enemmän kauniiden naisten kanssa, mikä taas aiheuttaa monesti kankeita tilanteita.
"mikä taas aiheuttaa monesti kankeita tilanteita".
Totta, joskus ihan tungokseen asti.
Miten määritellään sana kaunis? Millainen ihminen hän on?
Voin vastata vain omasta puolestani. Itse pidän itseäni ihan tavallisen näköisenä, mutta kaikki muut sanovat minun olevan kaunis. En tiedä miksi... joku joskus sanoi, että vetovoimani olisi siinä, etten näytä suomalaiselta, mutta olen sitä.
Baarissa yleensä yritän olla kuin mikäkin nirppanokka ihan sen vuoksi, että muutaman kerran kun olen jonkun kanssa juteltu on minulle ruvettu suoraan keljuilemaan päin näköä. Varsinkin naiset esim. oletkos olevinas nyt jotain kun tuokin mie sinut huomasi, hyvähän sun on tänne tulla yksin ei tarvis olla pätkääkään, saisit kenet vain joten miksi tulla pilaamaan meidä muiden päivää jne.
Aika pikkusieluista, mutta mä en jaksa enkä halua kuunnella tuollaista....
Ja miehet... He ylistävät sun upeaa ulkonäköä ja kroppaa. Niin kaunista niin kaunista. Ja jos juttelen jonkun miehen kanssa, voin hyvinkin huomata, ettei hän kuuntele mitään... tuijottaa vaan ja nyökkäilee. Hyvänä esim kerta kun eräs mies tuli juttelemaan, nyökkäili ja vastaili... pyysi saatille kysyin mistä olimme jutelleet viimeisen 15 min aikana... ööö, kun sulla on niin kauniit silmät.
Aivan kuin kauniilla ei voisi ollakkaan aivoja.
Joten olen tullut siihen tulokseen, että parempi mennä kopeana eteen päin kuin näyttää siltä, että todellakin voisi jutella jonkun kanssa. Ihan fiksustikin.
En tiedä muiden kohdalla. Mutta näin olen itse asian kokenut. En halua olla kaunis, haluaisin olla edes hetken se tavallinen kaunis naapurin tyttö, jolla on vaalea iho ja siniset silmät ja vaaleat hiukset letillä...
Omasta mielestäni olen siis ihan tavallisen näköinen tytön tyllerö, mutta muut kyllä kehuvat kauniiksi, joten kai minussa sitten jotakin kaunista on.
Minä ainakin olen sen sortin kaunis ihminen joka jännittää aika paljon, joten en tohdi pahemmin lähestyä miehiä. Vikana tässä jutussa onkin sitten se, ettei miehetkään minua lähesty ellei kysessä ole joku dena, räkäkänninen tai yli 50-v äijä. Olen tätä asiaa ihmetellyt ja ystävät ovat sitä mieltä että kauneus karkottaa miehiä, niin etteivät he uskalla tulla juttelemaan.
Pikäaikainen suhteeni kariutui tuossa jokin aika sitten ja nyt mietityttää että jäänköhän vanhaksi piiaksi kun on niin vaikea tavata ketään.
... eiköhän lähdetä treffeille sitten? =)
Kyllä, totta tutiset, kauneus karkoittaa miehet. Itsekin pitkän suhteen jälkeen sinkkuna pari vuotta olleena alan myöskin miettiä vanhana piikana elämistä.. Harvemmin ne kivan näköiset pojat uskaltavat tulla juttusille, ja jos tulevat, pitävät tyhmänä blondina (= kauniit naiset eivät voi miesten mielestä olla älykkäitä), tai sitten jos ovat pokkeuksia, niin menen jännityksestä lukkoon tai sitten ihan sekaisin ja, noniin, siitä ei sitten seuraa muutakun pinnallista löpinää.
Tääl on puhuttu et kauniita naisia jännittäis, ei tietenkään kaikkia, mut ihmiset onkin erilaisia.
Jos nainen on kaunis ja hyvännäköinen niin miehet (minä mukaan lukien) ajattelee et se on varmaan varattu ku se on noin kaunis tai sit sil on niin korkeella rima et siitä ei yli mennä...ehkä vähän tyhmää mut näin se vaan on. Ite ei oo tarvinnu pussi päässä kulkea mut siltikään ei oo seuraa löytyny. Ei sillä, en yhden illan juttuja haekaan, yhden naisen mies kun oon.
Ja mä en ymmärrä miks sanotaan et kauniit naiset olis jotenkin keiloja...ei todellakaan pidä paikkaansa.
Mä oon ainakin tosi ujo miesten suhteen, jos olen vähääkään heistä kiinnostunut.
Usein oon saanut kuulla haukkuja siitä että olen niin ylpeä, ettei mulle uskalla/viitsi tulla edes puhumaan..se tuntuu todella kamalalta, koska en ole ylpeä, käyttäydy ylpeästi, vaan todellakin olen niin epävarma ja ujo, että musta vedetään aivan vääriä johtopäätöksiä.
Muuten kyllä olen hyvin avoin ja sosiaalinen, mutta ihastus tekee tepposet ainakin mulle..
Olen kaunis, niin ihmiset ainakin väittävät.
Ainoa asia mikä minua miehissä ennen jännitti(enää ei tarvitse sellaisia miettiä kun oma kulta on löytynyt), oli se, että MIKSI tuo mies tulee juttelemaan kanssani... Onko hän todella aidosti kiinnostunut minusta, vai haluaako hän vain nättiä panoseuraa ensiyöksi tms. Ja jotenkin ihmisten mieliin on myös iskostunut ajatus, ettei kauneus ja älykkyys istu samaan muottiin. Eli jos olet kaunis, olet tyhmä jne...
Eräskin karmiva kokemus minulla on ensitreffeistä, joilla tyyppi kuskasi minut kaverinsa kämppään koko kaveriporukalle näytiksi... ja oletti vielä että tottakai annan ja vielä samana iltana. Todellisuudessa olin neitsyt kunnes oma nykyinen kultani sen minulta lopulta sai "viedä".
Kokemusta on myös siitä, miten juhannusyönä mökillä tuttu miekkonen runkkasi koko yön vieressäni(meitä oli huoneessa viisi), hipelöi selkääni/lantiotani ja veti käteensä. Jouduin niin shokkiin etten kyennyt tehdä tilanteessa mitään, makasin vain makuupussissani ja vapisin kauhusta (olin neitsyt ja kokematon).
Että "piei" esineellistämisen tunne on tullut, useaan otteeseen.
Mieshyvät... me (nätimmätkin tytöt) ollaan aivan tavallisia ihmisiä, ei ainakaan minun odotukseni mitenkään rimoja hipovia olleet. Haluan vain arvostusta siitä kuka olen (mitä puhun,ajattelen ym.), en siitä miltä näytän!!!
Kauneus on katoavaista....
kyllä! omasta puolestani voin ainakin sanoa!
itse olen sitä mieltä että olen aivan tavallisen näköinen nainen, mutta olen kuullut olevani kaunis. myös eräs ihminen sanoi minua erikoisen näköiseksi/näyttäväksi? no oli kuin oli. toki tiedän että minulla on suuret silmät ja pitkät ripset (niistä olen saanut kuulla lapsesta lähtien "silmät kuin teevadit")jne.
olen useasti harmitellut että ravintolassa ei miehet tule edes juttelemaan. onko syy siis kauneus joka pelottaa? toki on varmaan kauniita naisia jotka ovat omahyväisiä ja "rimakorkealla", mutta eiköhän suurin osa ole kuitenkin aivan tavallisia "tallaajia".itse olen ujo ja toivon että mies tekee aloitteen. joten kipin kapin vaan morjenstamaan kauniitakin naisia! tiedä vaikka löytäisit elämäsi naisen!?
Tavallisia ihmisiä ollaan kaikki
olen sekä muiden että omasta mielestäni. Kyllä ulkonäköni tuo minulle itsevarmuutta ja varmaan vaikuttaa siihen, etten niin jännitäkään tai ainakaan en halua sitä näyttää.
Itseäni eivät ulkonäön kehujat jaksa lainkaan kiinnostaa, enemmän kiinnostun miehistä, jotka osoittavat keskustelutaitonsa ja ovat kiinnostuneita mm. alastani. Pidän kyllä ns. kauniista miehistä, mutta kyllä luonne ja fiksuus ratkaisee kaiken, tyhjäpäämiehellä kun en tee minäkään yhtään mitään.
Voisitko kuvailla mitä nainen tarkoittaa kauniilla kun kyse on miehestä?
Juu tyhjäpäämiehillä ei tee mitään.
Jos joku alottaa keskustelun silleen että se
rupee kehumaan että oot hyvän näkönen
niin ei kiinnosta.
Se todistaa että se on epävarma eikä
luota itteensä, pitää naista tyhjäpäänä ja luulee että semmonen tehoo..
Sitte kun sen kanssa on
kuljeskellut yhdessä ja se sanoo
että oon hyvän näkönen niin se on mageeta.
No ei miehet mun mielestä oo kauniita,
ne on komeita. Mut ei-komeekin mies voi olla symppis.
En kyllä tiedä miksi mutta niin se vaan on, minusta.
Olen jo kolmikymppiseksi varttunut ja naimisissa.
Minun ulkonäköni on sellainen naisellinen ja söpö, olen aina vetänyt miehiä puoleeni. Rukkasia olen saanut takellellen kakoa suustani melko monta kertaa...
Mutta olen myös ujo enkä koskaan ole oikein luontevasti osannut suhtautua saamaani huomioon, vaikka tottahan se myös on imarrellut ja kohottanut itsetuntoa. Olen aina jännittänyt ja jännitän edelleenkin usein miesseurassa.
Nuorempana, etenkin jos olin itse ihastunut, olin todella sekaisin ja peloissani, ulkonäkö ei auttanut yhtään vaikka sen mahtiin olin jo perusteellisesti tutustunut. Tärisin ja punastelin ja mietin olenkohan kuitenkin JUURI HÄNELLE liian sitä tai tätä. Kyllähän jokaisesta vikoja löytyy, myös ulkoisia, muusta puhumattakaan.
Miehet olettavat ilmeisesti, että kaunis nainen on jotenkin erityisen itsevarma ja helposti syntyy ikäviä väärinkäsityksiä. Olen ystävällinen ja kilttikin, en halua loukata ketään. Minuun ihastuttiin nimenomaan ensisilmäyksellä ja miehet ottivat tunnekuohussa melkoisia riskejä, eli paljastivat nopeasti tunteensa ja kun en voinut niihin vastata niin sitten loukkaannuttiin. Kärsin siitä todella, vei voimia kun ympärillä oli niin paljon jännitteisiä tilanteita. Ujona toivoin usein todella, että kunpa tuo nyt ei keksisi iskeä silmiään minuun...Siinä menisi taas yksi mutkaton tuttavuus pilalle. Ja yleensä niin tapahtui ennemmin tai myöhemmin.
Nyt elän mielestäni aidossa ihmissuhteessa, vaikka tämäkin mies ihastui minuun palavasti ekasilmäyksellä. Kelaan sitä joskus heikolla hetkellä. Että osakseni ei tainnut koskaan tulla ihmissuhdetta, jossa persoonallisuudellani olisi ollut ensisijainen painoarvo.
Hämmästyttävintä on se, että vaikka olen levein, kiiltävin sormuksin naimisissa, niin ihastujia riittää edelleen! Ei se minua niin kauhesti haittaa mutta ihmetyttää.
Ei jännitä vaan suorastaan hirvittää. Kauniiden naisten niskaan työnnetään melkoiset paineet olla kaunis. Sitä odotetaan heiltä ja se on suuri epäonnistuminen jos joku ei pidäkään kauniina ja mielenkiintoisena.
Kauneus ei tuo itseluottamusta välttämättä. Itserakkautta sitäkin enemmän mutta se ei ole terveellistä ja sillä kompensoidaan itseluottamuksen puutetta.
Kaunista naista arvostellaan, haukutaan ja hänen moraalian arvioidaan.
Ja kaunis nainen tuntee itsensä rumaksi toisen kauniin rinnalla.
Olen aika hämmentynyt noista vastauksista. Kysyin asiaa siksi koska tapasin erään mielestäni kauneimman nuoren naisen jonka olen koskaan nähnyt. Ensivaikutelma oli, että hän on etäinen ja koppava, itsekeskeinenkin. Hän oli vieläpä hyvin muodikas mikä vain korosti vaikutelmaa. Koska toimimme samassa harrastuspiirissä olimme aika paljon tekemisissä toistemme kanssa ja lopuksi ystävystyimme. Huomasin, että hän oli hyvin miellyttävä, lämminhenkinen ja älykäs (vaikka olikin kaunis, heh ;) ). Suurin hämmästykseni oli se kun hän kertoi jännittävänsä älyttömästi sosiaalisia tilanteita ja esiintymistä...ihmisryhmiä. Minä olin aluksi ajatellut että hän on varmasti hyvin itsevarma koska muut jännittävät häntä....kauniit naiset kun ovat "pelottavia".
Minä olin otettu jo siitä että noin kaunis nainen edes vaivautui juttelemaan minulle (ehkä minun täytyy parantaa omaakin itsetuntoa). Suurin osa ryhmän miehistä karttoi häntä ja oli hänen seurassa aika arkailevia.
Ehkä minä ja moni muu mies tulkitaan kauniiden naisten epävarmuus tai ujous koppavuudeksi ja ylimielisyydeksi.....sitähän voi olla mahdollisuus naiseen jonka ensin ajattelisi olevan saavuttamaton :)
Ajattelin että hän olisi ollut poikkeus.
Ihan mielenkiintoinen näkökulma... Itse olen omasta mielestäni ihan tavallisen näköinen, mutta mulle on sanottu usein, että olen kaunis. Musta tuntuu, että itteäni ei niinkään jännitä esim. baarissa, mutta miehet tuntuu jännittävän senkin edestä. Siksipä mun on äärimmäisen vaikea tutustua miehiin, koska jos haluun tutustua, niin mun on itseni lähes aina tehtävä aloite koska miehet ei sitä tee (syystä että en tiedä... Jännitys kenties, tai eivät sitten olekkaan lukuisista katseista huolimatta kiinnostuneita vai mikä lie??). No, anyway, yleensä tilanne vähän laukee sitten, kun meen jutustelemaan itse, mutta joskus ois ihan kiva, jos miehetkin tulisivat vähän vastaan.. =) Mutta jos mä nyt kerran olen kaunis, niin olen myös mukava, ystävällinen ja empaattinen nainen, joka osaa keskustella ja kuunnella. Ja mä luulen, että monet muutkin kauniit naiset on sitä, se koppavuus ja ylimielisyys lienee suurimmaksi osaksi miesten omassa päässä. Eli ei kannata tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä ihmisestä josta ei oikeastaan tiedä yhtään mitään.
Niin, vielä noista johtopäätöksistä, että minun ujouteni ja siitä joissain tilanteissa johtuva vähäeleisyys (ehkä aika lievää mutta kuitenkin) on lähes poikkeuksetta hetimiten kiiruhdettu tulkitsemaan kauniin tytön kopeudeksi. Olen kuullut tuon joko mutkan kautta tai suoraan aika usein. Se on todella loukkaavaa.
Olen sitä mieltä, että hyvät tavat ja ystävällisyys kaunistavat ihmistä eniten, kiva tavis menee säteilyssään hetkessä ohi ynseän (ja tyhmän) kaunottaren. Sellainen en todellakaan halua olla.
Mutta asenteet istuvat sitkeässä.
Kaunis nainen saa mahdottoman paljon epäsuoraa ja suoraa vihjailuja, arvostelua toisilta naisilta, joka voi myös rassata.
Miehet karttavat, juoksevat karkuun. Ei ole normaalia luontevaa vuorovaikutusta. Monesti tapaa mukavia miehiä, joihin haluaisi tutustua lähemmin, mutta koska heistä ei kuulu koskaan mitään, kaunis nainenkin voi pitää itseään ei-haluttavana eikä siten ota itse yhteyttä mieheen.
Itselleni on käynyt nuoruudessa muutaman kerran seuraavalla tavalla: Kaunis nainen (siis oikeasti) osoitti kiinnostusta, ainakin se nyt jälkeenpäin ajateltuna tuntuu siltä ja kyllä se sitä olikin. Mutta minä, joka pidin itseäni ihan tavallisena miehenä, ajattelin aina ettei noin kaunis tyttö voi olla minusta oikeasti kiinnostunut, joten nuo jutut lopahtivat alkuunsa. Eli olen itse tullut siihen tulokseen nyt 15 vuotta myöhemmin, että taisin nukkua aika monesti onneni ohi…:) Siis, rohkeutta hyvät nuoret miehet, siitä se lähtee. Ajattelin myös nuorempana, etteivät kauniit naiset voi olla kiinnostuneita ulkonäöltään ihan tavallisesta miehestä, koska he (kauniit naiset) saavat lähes kenet haluavat, joten miksi tuhlata aikaa tavallisen näköisiin miehiin. Mutta olen omasta mielestäni ollut väärässä, koska luulen naisten arvostavan miehiä enemmän juuri sitä legendaarista "sisäistä kauneutta". Olenko oikeassa naiset ?
Varsinkin niin se on mielestäni, että miehet eivät oikein tiedä millaisia vahvuuksia heillä on naisten suhteen. Ja taas jotenkin stereotyyppisesti "komeat" miehet voivat olla hyvinkin itsevarmoja, vaikka heistä voi juuri puuttua Se Tärkeä Jokin. Sitä voi kutsua vaikka sisäiseksi kauneudeksi. Itse omaan tarkat vaistot tuon ominaisuuden suhteen. Siksi ihastukseni eivät ole olleetkaan mitään filmitähtiä ja siksi ei ole myöskään tarvinnut miehiin isommin pettyä elämänsä varrella :)
Tietysti on olemassa pinnallisiakin tyyppejä, jotka tyytyvät pelkkään kuoreen, mutta suurimmalla osalla niin naisia kuin miehiäkin on sydän paikallaan. Symppikset erotetaan kyllä. Ja heihin rakastutaan, sellaisten varaan uskalletaan laskeskella tulevaisuutta jne.
Minäkin olin nuorena todella epävarma itsestäni vaikka sain ulkonäöstäni yllin kyllin huomiota osakseni. Aina tuntui, että se miehenpuoli oli jotenkin paljon minua vahvemmilla. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin olen oivaltanut, että nehän olivat parikymppisiä, tunteellisia ja varmaan aika epävarmojakin poikia. Ajattelen samoin, että moni kiva juttu meni varmaan molemminpuolisen estoisuuden vuoksi ohi.
Ajattelepa muuten Tavallinen Mies, että reilut kymmenen vuotta sitten minä, kaunis tyttö, olen voinut kieriä tuskissani sinuun rakastuneena, itseäni säälimättä arvioiden ja Sinulta rohkaisevaa askelta sydän pamppaillen odottaen (ja samalla muita ihailijoita kohteliaasti torjuen). Tällaisia juttuja oli, ja kun ajattelen nyt, niin saattoivat pojat hyvinkin pitää ulkonäöltään itseään "taviksina".
Vaivaantuneisuus oli suurta ja molemminpuolista. Vaikkei olisi ollut mitään syytä!
Juu, olet oikeassa ! Minä en ainakaan silloin parikymppisenä tiennyt omista vahvuuksistani naisten suhteen mitään. Toki sain kuulla kehujakin monenkin ikäisiltä naisilta, minulla oli heidän mukaan mm. kauniit silmät ja olin kuulemma sellainen sympaattinen ja rauhallinen nallekarhu... :) Mutta minä ajattelin itse silloin, että niinhän ne kaikki ovat, mitä tuossa nyt on niin erikoista... ja sitä paitsi kaikki puheliaammat ja vitsikkäämmät tyypit keräsivät lähes aina kaiken huomion naisilta, joten en oikein uskonut naisten olevan tosissaan kiinnostuneita minusta.
Ajattelen ajattelen, rakas Ujo Kaunotar…sinä voit hyvin olla juuri se kaunis nuori nainen, jonka en koskaan uskonut tosissaan olevan kiinnostunut minusta ja jota en sen vuoksi koskaan rohjennut lähestyä, vaikkakin nyt myöhemmin ajateltuna annoit ihan selviä vihjeitä kiinnostuksestasi. Ja kuitenkin iltaisin nukkumaan mennessä rutistin tyynyäni ja kuvittelen sen olevan juuri sinä…:))
Mutta, kysykääs nuoret sitten vanhemmilta neuvoa ettette nuku onnenne ohi:)
Huomasin ollessani "kaunis" eli punaiset pitkät hiukset ja kauniihkot kasvot, että miehet aristavat tulla juttelemaan, sainkin seuraa lähinnä ylikännisistä ääliöistä ja isku repliikki oli yleisimmin "antteeksh, shaansh mä ishtuu tähä vai onksh sun mies joshain" ! No sitten lähti tukka kokonaan ja kauniit kasvoni pääsi oikeuksiin ja juttuseuraa sain tosin lähinnä keski-ikäisistä naisista, jotka halusivat tietää minkä takia tai miehistä, jotka eivät alkuunkaan ymmärtäneet että vaikka olen kalju(=ruma) en ehkä anna. no nyt on tukka kasvanut ja pelkäämisreaktio on taas nostanut päätään,että näin... ei ole helppoa, ja nykyisin hoidan lähinnä itse tämän keskustelun aloittamisen.
Kaljuunnuin hyvin nuorena n. 20 vuotiaana. Silloin ajattelin, että mahdollisuuteni naismaailmassa ovat menneet.
Mutta kuinka kävi? Otin pikkukaupungin kauneimman naisen kyytiin hänen liftatessaan räntäsateessa. Pian tapasin hänet uudestaan kirjastossa, hymyilimme sattumaa, letkautin jotakin tyyliin "taitaa olla onnenpäiväni". Naurettiin ja sitten juteltiin. Menin kotiini ja sanoin sisarelleni, että tapasin juuri maailman kauneimman naisen ja mitä parasta, nainen oli herkkä, fiksun oloinen ja kiinnostava muutenkin.
Sain tietää, että kaikki pikkukaupungin miehet olivat naisen perässä (kyseisessä kaupungista valittiin muuten silloin myös miss Suomi, mutta häntä ei pidetty yhtään niin kauniina kuin tuota naista).
Olin niin ihastunut, että hakeuduin samojen harrastusten pariin kuin tuo nainen (musiikkia, taidetta). Olin toki itsekin harrastanut kaikkea tuota ja harrastin edelleenkin, mutta eri porukoissa. Pääni oli aivan sekaisin, enkä varmaan toiminut yhtä rennosti kuin normaalisti, mutta olin toki "älykäs" ja "hauska" - se tietty johtui siitä, että luin paljon ja olin jo silloin sosiaalisesti kyvykäs - vaikkakin normaalin mittakaavan mukaan "ruma".
Sitten eräiden bändiharjoitusten jälkeen tarjosin naiselle kyytiä Taunuksellani. Ilmassa oli yksinkertaisesti niin paljon - otin naisen käden käteeni ja pian suutelimme hänen kotinsa ikkunan alla lumen sataessa ja pian Taunus peittyi lumeen.
Siitä alkoi yhteiselämämme. Muutin Helsinkiin kun pääsin yliopistoon ja nainen halusi jättää kaiken pikkukaupungissa ja muutti mukanani.
Elämämme oli täynnä intohimoa ja rakkautta, mutta myös mustasukkaisuutta, sillä naisen kauneus oli niin lumoavaa, että koko ajan miehet pyrkivät naiseni seuraan, eivät välittäneet yhtään minusta, ajattelivat, että noin ruma jätkä ei voi pitää noin kaunista naista.
Lopulta tilanteet kärjistyivät, en kestänyt tuota tilannetta ja työnsin naista vaistomaisesti pois itsestäni ja lopulta muutin itse pois yhteisestä kodistamme. Oli sietämätöntä, kuinka ihmiset kiinnittivät huomiota vain naiseeni ja minä olin kuin "ylimääräinen" - edes nimeäni ei aina muistettu. Vaikka ratkaisu oli rankka oman psyykeeni kannalta - en päässyt siitä pariin vuoteen yli, niin silti se oli oikea. Sain lopulta elää itsenä, en naiseni kylkiäisenä.
Myöhemmin tapasin nykyisen vaimoni, joka ei ole kaunotar, mutta ihana nainen täynnä energiaa. Ja mikä parasta, meillä on ihanat lapset.
Olen tavannut tuota nuoruuden rakastani vielä myöhemminkin ja hänkin elää hyvässä parisuhteessa - vieläkin häikäisevän kaunis, mutta on luonut uran aivan muulla kuin kauneuden saralla. Samalla huomasin, että olemme kuitenkin hyviä ystäviä, mutta mitään "rakkauden" kaltaista en enää hänen läsnäollessaan tuntenut.
Opetukseni siis on meille rumille miehille, että kauniit naiset voivat rakastua myös meihin, mutta loppupeleissä ratkaisee koko coctail.
Tuo nainen piti miesten jatkuvaa huomiota välillä rasittavana, välillä hän tapasi kauneutensa vuoksi erittäin mielenkiintoisia miehiä. Varsinaisesti hän ei jännittänyt mitä miehet ajattelee tms. Vissiin hänelle oli kertynyt elämänkokemusta niin paljon, että tiesi miesten olevan erilaisia ja varsin pian näkyisi, onko mies minkään arvoinen.
PS. Suhteemme olisi saattanut onnistua, jos olisin ehtinyt kehittää riittävän vahvan oman elämän.
PPS. Tuota edellisessä kirjoituksessani mainittu pikkukaupungin Miss Suomea pidetään yhtenä kaikkien aikojen misseistä Suomessa.
Miten ex-kaunottaresi tapsi vaikuttavia miehiä.
Eli kumpi teki päätökset mitä suhteessa tehdään.
Halusiko naisesi paikkoihin, jossa parveili miehiä, silloin hän ei oikeasti välittänyt sinusta. Naisesi olisi voinut kyllä tehdä normaaleissa tilanteissa yrittäjille selväksi, että on onnellisesti pariutunut. Miten oli, juttelitteko koskaan tilanteesta häen tai jonkun muun kanssa. Kauniilla laskelvoimilla naisilla on tapana kilpailuttaa miehiä. Jos hän teki sinulle sitä alvariinsa, niin varmasti pinna kiristyy. Maailmassa riittää aina komeampia, vaikutusvaltaisempia ja rikkaampia miehiä, kyse on mihin tyytyy.
Joskus rumaa miestä tarvitaan herättämään epävarma uinuva prinsessa, joka tajuaa kauneutensa voitettuaan jonkin pelkonsa.
Sinä vaan satuit olemaan se, ei siinä mitään sen ihmeellisempää tarinaa ole.
ps. Miksi hirviö pitää saduissa kaunista naista lukittuna linnan tornissa poissa ihmisten ilmoilta. Niimpä ottajia riittää...
No tapasimme noita muita miehiä esimerkiksi erinäisissä juhlissa - ei kyse ollut siitä, etteikö nainen olisi näyttänyt, kenen kanssa hän on. Eräät miehet ovat vain niin röyhkeitä, että tekevät mitä vain saadakseen vaikka varatunkin naisen.
Lisäksi esim. yliopiston luennoilla, ruokalassa jne. kun minä en sattunut olemaan paikalla, miehet olivat naiseni kimpussa.
Ei nykyisen naisenikaan ulkonäössa saatikka muissa ominaisuuksissa ole mitään vikaa, enkä ole suinkaan ollenkaan pettynyt päätökseeni - sain sitäpaitsi tilalle elämän, jossa itse olen subjekti.
Siinä varmaan missä muitakin. Onhan maailma kauniita naisia täynnä ja kauneus on katsojan silmissä.
Monesti minua lähestyvät humalaiset miehet ja sonoa töksäyttävät että olet kauniinpi kun kaveris tai jotain muuta tyhmää. Se vetää mielen matalaksi koko seurueessa enkä tosiaankaan nauti tilanteesta.
Luentevimmillani olen ns. rumien miesten kanssa... jostakin syystä. Jos pidän miestä komeana ja puoleensavetävänä niin araksi se tekee minutkin.
Onneksi kuitenkin oman mieheni kohdalla päätin että tuon haluan ja onnistuinkin... mutta puoli siihen meni. Nähtiin satunnisesti ja kumpikaan ei uskaltanut mitään ehdottaa... vaikka molempien oli mieli tehnyt ...
Väliaikaista kaikki on vain. Ulkonäkö ja äly. Tavallisuus, erikoisuus. Ihminen.