Hs:"Ilmasto- ja talousriskit kytkeytyvät toisiinsa".
"Esimerkiksi kuivuuden arvioidaan tulevaisuudessa piinaavan Etelä-Eurooppaa yhä useammin. Ilmastonmuutos lisännee Euroopassa laajalti myös tulvien riskiä."
Arvioidaan ja lisännee.
"Suomessa ilmastonmuutoksen on ennustettu"
"Vaikka muiden äärimmäisten mutta edelleen harvinaisten sääilmiöiden lisääntymistä on toistaiseksi vaikea osoittaa havaintojen perusteella, äärimmäisten sääilmiöiden kustannukset ovat kuitenkin kasvaneet selvästi."
Siis ei voi todistaa....
"Tämä johtuu pääasiassa siitä, että kiinteistöt ja tuotantolaitokset ovat yhä enemmän keskittyneet riskialttiisiin paikkoihin, kuten alaville alueille jokien tai rannikoiden tuntumassa."
Ei syytetä ilmastonmuutosta.
Eli FMI HS välityksellä kertoo ettei ole todistettavaa ilmaston lämpenemisestä, ja vahingot ovat kasvaneet infrastruktuurin laajenemisen myötä, etenkin kun nyt vakuutusyhtiöt tarvoavat tulva, ym vakuutuksia.
Siis FMI käänsi kelkkansa, ja yrittää pelastaa kasvonsa ääri-ilmiöillä, painaen entisen ilmaston lämpenemisen villasella.
Ja jatkavat väärennöksiään suomenkin lämpötiloilla, ilmastonmuutos osiossaan joka on vaihdettu, koska sekin oli väärennnetty.
http://www.youtube.com/watch?v=qJUFTm6cJXM&feature=related
Miten valtamediaa luetaan.
12
51
Vastaukset
- ...
>>vahingot ovat kasvaneet infrastruktuurin laajenemisen myötä, etenkin kun nyt vakuutusyhtiöt tarvoavat tulva, ym vakuutuksia.
Tämähän on itsestään selvää. Eivät sään äärilmiöt ole (globaalisti) lisääntyneet. On vain entistä enemmän ihmisasutusta aluilla, jonne hirmumyrskyt iskevät.
Ensiksi pitäisi lisäksi IL:n ja WMO:n määritellä käsite 'sään ääri-ilmiö' Sitten vielä pitäisi selvittää määritelmän mukaisten sääilmiöiden esiintymismäärät 100 vuotta sitten.- Sähköteurastaja
Luulevatko tuolla vatuloinnillla selviävänsä.
Minä ainakin vaadin selitystä mihin ilmaston lämpeneminen mitä WWF eli taalas lobbasivat parikytä vuotta.
Pakeniko se merten syvyyksiin, vai vaaniiko tulevaisuudessa.
Kiva olis saada vastaus, mutta ei pleikkarista, eikä WWF pamfletista.
Siinä FMI,lle omastamani kappale, uudestaan kouluun.
http://www.youtube.com/watch?v=bloZTkfcduc - --------------------
Sähköteurastaja kirjoitti:
Luulevatko tuolla vatuloinnillla selviävänsä.
Minä ainakin vaadin selitystä mihin ilmaston lämpeneminen mitä WWF eli taalas lobbasivat parikytä vuotta.
Pakeniko se merten syvyyksiin, vai vaaniiko tulevaisuudessa.
Kiva olis saada vastaus, mutta ei pleikkarista, eikä WWF pamfletista.
Siinä FMI,lle omastamani kappale, uudestaan kouluun.
http://www.youtube.com/watch?v=bloZTkfcducTuskin.
- tyyli muuttui
Kyllä, kelkka on kääntynyt. Ilmastonmuutos-sanaa vältetään kuin ruttoa.
´Huonosti sulava´ ilmaisu aiheuttaa närää ja vastustusta.
Päivän Hesarin Tiedesivu D 1 kokoaa sään ääri-ilmiöitä.
Oli vain "tavallista lämpimämpi vuosi", ilman suurempia ennätyksiä.
Tekstin sekaan on piilotettu:
"Tämä vuosi sopii siihen kuvaan, mikä meillä on ilmastonmutoksesta."
"Viimeisen sadan vuoden aikana Suomen vuosikeskilämpötila
on kohonnut lähes asteen."
Otsikoissa keskustelupalstamme nimi on näköjään kielletty.
Kääntöpuolella D 2 Risto Isomäki: Jäämeren sulaminen riistäytyy käsistä
... "Pitäisikö laivojen jatkossa ajaa Pohjois-Atlantilla ja Pohjoisella Tyynellämerellä talvella hyvin vähärikkisellä polttoaineella, mutta syytää kesällä ilmaan vielä enemmän rikkiä kuin nyt?"
Ilmastonmuutoksesta ei kirjoita, vaan aikalisästä.
Kiertoilmaisuja kuin Savonmualla. Kansa ei ymmärrä suoraa totuutta? - Sähköteurastaja
Sen vuoksi, ainakin minun mielestä FMI,tä pitää lyödä kuin vierasta sikaa,
että pasr,ka purskahtaa ulos.
Olisin muuten käyttänyt sanontaa, että ruumenet pölisevät, mutta olen varannut olkiukkojen alarmisteille.
Miksi kaikki kauna kohdistuu minuun henkilönä, vaikka olen syytön ilmastohihhulointiin.
On siinä miettimistä kerrakseen.
http://www.youtube.com/watch?v=yOtv4kN-PAs- Sähköteurastaja
Unehtu sanoa, että olen ylpeä että kohdistuu minuun.
Eli koen saaneeni jotain aikaiseksi, tiiä sitten, eikä oikeestaan ole väliäkään.
http://www.youtube.com/watch?v=xnbiRDNaDeo
- nasumakkara
Luenko nyt ihan väärin sitä valtamediaa?
https://www.youtube.com/watch?v=zUwEIt9ez7M&feature=related - nasumakkara
Oikeasti haluan laittaa tämän sulle.
https://www.youtube.com/watch?v=vDwsWdcSLBc - nasumakkara
Se jotenkin sopii sulle, muru.
- --------------------
Sitäpaitsi, on se nyt kauhea häpeä, kun Ilmatieteen laitos ei pysty esittämään AGW-teorian perusteita.
Petteri Taalas on manannut maailmanloppua oikein Helsingin Sanomia myöten, mutta oma laitos ei sitten millään tue Petteriä.
Missä vika?- Sähköteurastaja
mutta mutta, ei kelpaa mulle että moinen ruosteenpöksy on palkattu tekemään alaarmeja.
Kyllä soisin sen olevan loppu.
http://ilmatieteenlaitos.fi/cv-kimmo-ruosteenoja
Mistä ne haalii nuin kelvotonta porukkaa.
Miksi ette näe mitä kirjoittavat, onko kovin vaikeaa``
"https://sites.google.com/site/myteurastaja/media/religion/holy-trnity"
Ne on ihan hihhuleita.
- Sähköteurastaja
Onhan se videollkin, ja paha!!!!!!!!!
https://www.youtube.com/watch?v=bB068bjCEMU&feature=related
Oliko joskus nuori???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907