Päivitetty 3.1.2012 14:32, julkaistu 3.1.2012 14:28.
Näin hait ovat sopeutuneet ilmastonmuutokseen
.
STT, AFPTutkijat ovat havainneet maailman ensimmäiset hybridihait eli kahden hailajin risteymät Australian rannikkovesiltä. Merkittävä löytö saattaa kertoa haiden sopeutumisesta ilmastonmuutokseen.
Hybridit löydettiin, kun tutkijat tekivät kannan luettelointia maan itärannikolla. Yllättäen geneettiset testit osoittivat, että hai kuuluikin toiseen lajiin, vaikka sen ulkonäkö kertoi muuta. Tutkijoiden mukaan paikallinen Australian mustapilkkahai näkyy risteytyneen läheisen sukulaisensa mustapilkkahain kanssa.
– Tämä on erittäin poikkeuksellista, koska kukaan ei ole aiemmin havainnut haihybridejä. Tässä näkyy evoluutio työssään, sanoo tutkija Jess Morgan.
Australian mustapilkkahai on hieman mustapilkkahaita pienempi, ja se elää ainoastaan trooppisissa vesissä. Mustapilkkahai viihtyy myös viileämmissä lämpötiloissa, joista hybridejäkin on tavattu. Kyse voi siis olla siitä, että Australian mustapilkkahai pyrkii sopeutumaan merien lämpötilan muutokseen laajentaakseen elinpiiriään ja varmistaakseen eloonjäämisensä.
Tutkijat aikovat jatkaa geneettisiä tutkimuksia selvittääkseen, onko kyse äskettäisestä ilmiöstä vai jo muinaisaikaisesta prosessista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hai alaarn siis seuraavaksi.
Kuitenkin pöljyyttään kuittaavat:
"Tutkijat aikovat jatkaa geneettisiä tutkimuksia selvittääkseen, onko kyse äskettäisestä ilmiöstä vai jo muinaisaikaisesta prosessista. "
Eikö se ollutkaan hai alaarm, asiaa täytynee tutkia parilla miljardilla, ja ehkä perustaa kansainvälinen komissio, sitova haisopimus sekä haivero!
Niin tuossa uutisessahan sanotaan, että hai yrittää sopeutua viileämpiin vesiin. Onkos nyt niin, että hai mittari osoittaa kylmenevää. Aika paha moka tutkijoilta kertoa tuollaista. Eihän tuolla rahaa tule.