Kerro ajatuksia, jotka innostavat aloittelevaa gradun tekijää!!
Valoisa tulevaisuus ja mielenkiintoiset haasteet, ovatko ne utopiaa kasvatustieteilijälle?
Gradun tekeminen
4
337
Vastaukset
- Kasvatustieteellisen gradu työ
Mieti itsellesi sellainen aihe, ettei se ala oksettaa gardutyön aikana. Testaa aiheitasi juttelemalla niistä muille, samalla näet, mitkä asiat yleensä ihmisiä kiinnostavat; mitkä asiat herättävät kysymyksiä. Aiheella on syytä olla merkitystä muuten kuin sinullekin. Selaa netistä yliopistojen opinnäytteiden aiheita. Mene kirjastoon lukemaan kasvatustieteellisiä (sosiologia, naistutkimus ym.) lehtiä, lue artikkeleita. Näin näet, mistä kentällä juuri nyt keskustellaan, siis Suomessa ja ulkomailla.
Kun aihe alkaa selvitä, tutustu sen jälkeen erilaisiin tutkimusmenetelmiin. Ota menetelmä, jolla parhaiten selvität ongelmaasi ja jota et ennestään hallitse. Gradun tekemisessä pitää olla itselläkin monelta kantilta uuden oppimisen haastetta, muuten käy tylsäksi. samalla mietit aineistonkeruu menetelmiä. Siitä se lähtee.- diplomi
Diplomityön päättötyön tai gradun tekeminen on sitkeyttä vaativa ponnistus. Sen tekemistä neuvoo äskettäin ilmestynyt kirja. Myös työn ohjaalta ,kavereilta ja maistereilta voi kysellä,ja lueskella valmiita töitä vaikka netistä
- KM
Moi alasi on ainaskin todella mielenkiintoinen, vaikuttaisiko siihen se että se on sama ala kuin itselläni.Alat vaan kirjoittamaan niin innostus tulee itsestään mitä pidemmälle pääset, kysymykset alkavat askarruttamaan mieltäsi jopa öisin...
- Tsemppiä
Tee kivusta.Siitä puhutaan liian vähän ja se on
varmasti haastavaa, jos todella kysyt ja
pähkäilet asiaasi tätä kautta.
Kipupotilaita on satoja tuhansia suomessa ja
heidän yhdistyskin toistaiseksi poissa
toiminnasta.
Ainakin selkäsairaille ihmisille se olisi auttava
tekiä ja kipupotilaille, jotka ovat
lapsia.Lisäksi sairaalat hoidoissaan säästävät
lääkkeistä ja kivunhoitamisessa törkeästi.
Lueppa kirja Anne Puistomäki
Ihmeellisten oireitten nainen, jonka on
kustantanut Myllylahti oy.Siinä houkutuksen
tynkää taatusti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376