Kuuntelin äsken pitkästä aikaa Tom Waitsin kappaletta "Kentucky Avenue" (1978): http://www.youtube.com/watch?v=1DXXHT8v52I Mielestäni yksi hienoimmista lauluteksteistä koskaan; henkilöhahmot ja yksityiskohdat maalaavat upean kuvan villistä nuoruudesta ja kadotetusta maailmasta, jossa asiat olivat yksinkertaisempia ja paremmin. (Laulun varsinainen narratiivinen "koukkuhan" on kertojan ystävästä loppusäkeistössä paljastuva seikka, mutta ilman sitäkin teksti olisi vaikuttava.) Esittäjä on kertonut laulun perustuvan omaan nuoruuteensa ja kokemuksiinsa oikeita paikkoja ja henkilöiden nimiä myöten, mutta myöntänyt sentimentalisoineensa hieman.
Miten edellinen liittyi mihinkään, saatatte kysyä. Yritän päästä asiaan: usein soittoa kuunnellessani tai hyviin teksteihin törmätessäni reaktioni on "haluan osata tuottaa jotakin vastaavaa". Vaikutuksen tehneet esikuvat ovatkin keskeisen syy, miksi soittoharrastus on pysynyt - ja pysyy - yllä ja monipuolistuu.
Soittamisen lisäksi haluaisin osata kuitenkin myös kirjoittaa. Lauluja, esseitä (viime aikoina olen ollut erityisen ihastunut Matti Mäkelään, joka Hännikäisen ohella on maan toinen älykäs konservatiivi, mutta Hännikäinen ei tiedä niin paljon metsänhoidosta eikä rakasta Audilla ajamista), novelleja, ehkä pidempääkin proosaa... Jotakin sellaista jossa olisi myös sentimentaalisuuden vivahteita, ei pelkkää kliinistä analyysiä.
Ei vain ole mistä kirjoittaa! Lapsuudessani ja nuoruudessani ei tapahtunut mitään: ei ollut jännittäviä omenavarkauksia, tyttöjä tai edes varsinaisia ystäviä. Monille Waitsin "Kentucky Avenue" on YouTuben kommenttiosaston perusteella koskettava siksi, että se tuo mieleen nuoruusmuistoja; minulle siksi, että se muistuttaa siitä, millainen nuoruus olisi voinut olla. Elämäni parhaat vuodet keskityin olemaan kunnollinen ja hikipingottamaan, jotta minusta ei tulisi mitään. Ja vaikka en uutta Stand By Me -henkistä nostalgiaseikkailua olisikaan väsäämässä, yhtä vähän kerronnallisesti potentiaalisia aineksia tarjoaa "aikuisikäni", jolla ei liioin ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista ja joka ei eroa lainkaan teini-iästäni sen enempää itsenäisyyden, asumisjärjestelyn kuin minkään muunkaan suhteen. Ei ole tuttaviakaan, joiden eksentriset piirteet voisi tehdä kirjallisesti kuolemattomiksi. On vain yksinäinen minä, joka osaa kirjoittaa tällaista minäminäminä-tekstiä siitä miten ei osaa kirjoittaa.
Veikko Lavi lauloi: "Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä." Alan kallistua siihen suuntaan, ettei asia ole niin. Joistakin elämistä ei vain kerry laulun vertaa aineistoa. Jos kuoleman edessä elämä lipuu filminauhana ohi - mitenkähän sen sanottiin lipuvan ennen filminauhan keksimistä - voin ainakin olla helpottunut siitä, että se tulee käymään äkkiä.
Kokevatko muut, ettei elämässänne ole tapahtunut mitään, ei hyvää eikä pahaa? Rajoittaako se luovuuttanne tai tekemisiänne muuten? Höpötin edellä vain kirjoittamisen vaikeudesta, mutta jos harrastaisin sosiaalista kanssakäymistä, luulisin elämänkokemuksen ja tietynlaisen laajemman kontekstin puuttumisen olevan sielläkin haitaksi. Vielä yksi vaihtoehto keskustelun suunnaksi pitkän jaaritteluni jatkeeksi: Jos saisitte mahdollisuuden elää nuoruutenne uudelleen, 1) tekisittekö sen ja 2) uskoisitteko että pystyisitte toisella yrityksellä suoriutumaan yhtään sen paremmin? (Omat vastaukseni: 1) Kyllä ja 2) En.) Milan Kunderan teesi jossakin kirjassaan oli "einmal ist keinmal": koska ihminen elää vain kerran, hänellä ei ole mahdollisuutta oppia virheistään. Minusta sen sijaan tuntuu, että nämä asiat vain voi joko osata a priori tai sitten ei: toiset onnistuvat kerralla, minä en onnistuisi vaikka tietäisin mitä tehdä ja reinkarnoituisin sadasti.
PS. Jos tämä on jonkun mielestä väärällä palstalla, kertokoon mihin se olisi pitänyt lykätä.
Elämätön elämä, josta ei ole mitään kerrottavaa
36
464
Vastaukset
- 7 + 1
Kuuden vuoden päästä harmittelet että miksi käytit aikasi kuusi vuotta sitten harmittelemassa kuuden vuoden takaista elämätöntä elämää sen sijaan että olisit elänyt sitä, jne. hautaan saakka.
- tysk III öl
Jos sentimentaalista juttua ei irtoa, kannattaisiko tehdä kiukkuista sen sijaan? Aiheita, mitkä maailmassa vituttaa riittänee loputtomasti. Toisaalta vihaisuus on nuorten miesten laji eikä se ole oikein enää uskottavaa vanhemmiten, ellei ole nainen ja feministi.
- Hämärän rajoilta
Ai jotakin sellaista, joka alkaisi "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..."?
Esittämäsi on tietysti yksi vaihtoehto. Tunnen vain itseni jo vanhaksi siinä mielessä, etten osaa olla niin vihainen kuin tuohon lajiin vaadittaisiin. Tai no, toki yhä on olemassa ihmisiä ja asioita jotka toisinaan tuottavat hetkellistä apinanraivoa, mutta se menee ohi: kroonisluontoinen kyrpiintyminen on seestynyt.
- vcbvcbcvb
En ole kyllä ihan samaa mieltä. Hyvä kertoja voi vääntää elämättömän elämän vitsiksi niin että se naurtattaa kaikkia, mutta kuitenkin esittää sen niin että elämättömän elämän eläjät saavat siitä itseään tyydyttävän piilomerkityksen. Tämä on tietenkin vaatii osittain käsikirjoitus kykyä sekä sekä osittain esittäjän piilo karismaa.
- MikäTekeeOnnellisen?
Koskaan ei ole myöhäistö hankkia elämä.
Mieti mikä aiheuttaa sinulle intohimoja, esim. juuri musiikka ja lyriikat, ja keskity kehittämään näitä osa-alueita ja käytä iso osa vapaa-ajastasi juuri asioihin, jotka tuottavat mielihyvää. Kumpaakin juttua voi harrastaa myös seurassa, kursseilla tms.
Hanki uusia ihmisiä elämääsi näiden tärkeiden asioiden kautta. Läheiset ihmiset tuo sisältöä elämään. Yritä pistää itsesi likoon, avaa omaa sieluasi muille ja uskalla ottaa kontaktia, vaikkei tuntuisi aluksi helpolta. Se voi vaatia oman mukavuusalueensa ylitystä. Ja muista, että varsinaiset ystävyydet syntyvät vasta ajankanssa. EI kannata pettyä, jos jokainen mukava juttelukaverista ei tule sydänystävää. Myös juttelukavereita ja hyvänpäivän tuttuja tarvitaan. Liian kovat odotukset ja sen mukainen käytös ajaa helposti pois, koska toisessa riippuva ystävä ei ole kovin mieleinen useimmille.
Sen sijaan, jos luenne ei ole menevää bilehile-tyyppiä, ei ole järkeä kaivata kovaa bile-elämää ja rankkoja bilekokemuksia. Ei siitä elämästä nautti introverttina. Ei ole oleellista elääkö oman tai muiden odotuksen mukaan, kunhan itse keksii mikä tekee tyytyväiseksi ja elää sen mukaan.
Olen itse huomannut, että tavoitteiden asettaminen ja unelmat tuo elämääni paljon mielekkyyttä. Usein se, että tekee tavoitteensa eteen töitä tuo mielihyvää ja pienikin eteneminen motivoi lisää. Ja kun prosessi tökkii, muistaa tavoitteen ja jaksaa taas hetken päästä taistella. Monesti se tavoitteen saavuttaminen ei tuo niin paljon mielihyvää kuin itse prosessi. Ensimmäinen asia on siis tajuata mitä haluaa ja onko sen eteen valmis tekemään töitä, ja se mitkä asiat tekevät sinut aidosti onnelliseksi. - yöhiiri
Elämässäni on tapahtunut hyvin paljon pahaa ja se on rajoittanut paljon tekemisiäni ja luovuuttani viemällä itsetunnon ja voimat.
Olen ollut ylettömän kiltti... ja kuollut. Nykyään p a s k a t välitän monista asioista, jotka saisivat keskivertotallustelijat tuhisemaan tohkeissaan. Täytyy olla jollain tavoin enemmän tai vähemmän tuhma tai kuolee pois.
Ei ole totta että kaikki paljon elämässään kokeneet olisivat syviä persoonia ja luovia jne. Esim. jotkut kovia kokeneet saattavat olla nimenomaan hyvinkin kapeakatseisia ja jäykkiä. Toisaalta ihmisellä voi olla ymmärrystä ja näkemystä asioista, vaikkei olisi rajua elämää elänytkään.
Mutta jos tuntuu, että tarvitsee jotain repäisevää, jotain uutta, niin sellaista pitää sitten hommata. Edes kömpelösti ja miten osaa yrittää sitä päin.
Mikä määrittää "eletyn elämän"? Että on kokenut paljon kurjia asioita? On saanut paljon naisia/miehiä? On elänyt keskivertoihmisen elämänkaaren mukaisesti?- Hämärän rajoilta
Tuli mieleen Charles Bukowskin romaani Postitoimisto, jonka luin joululomalla. Kuten Bukowskilla yleensäkin, viina ja naiset kulkevat tarinassa mukana, mutta käytännössä kirja kuitenkin kertoo hyvin arkipäiväisestä aiheesta: työelämästä. Kirjailijan alter ego Henry Chinaski raataa pitkää päivää postissa töissä; romaani alkaa sitaatilla postivirkailijan kunniakkaasta moraalivalasta, minkä jälkeen paljastetaan mitä työ käytännössä on. Saatuaan juopolta vinkin että posti palkkaa ihan kenet tahansa Buk... öö, Chinaski törmää pikkuporvarillisiin mulkkuesimiehiin, tehokkuusajattelun epäinhimillisyyteen ja byrokratian järjettömyyteen. Ohessa hieno esimerkki, mitä tapahtuu kun sääntöjen mukaan 23 minuutissa lajiteltavan postitarjottimen aikaraja ylittyy:
>>"Nyt puhun MINÄ: te käytitte 28 minuuttia yhden tarjottimen lajitteluun. ME lähdemme siitä. Jos teidät vielä kerran tavataan hidastelemasta pääsette ERIKOISNEUVONTAAN!"
"Selvä. Saisinko esittää vielä yhden kysymyksen?"
"Olkoon."
"Entäs jos saan helpon lastin. Silloin tällöin sattuu niinkin. Joskus saan tarjottimen tyhjäksi viidessä tai kahdeksassa minuutissa. Teidän moneen kertaan kokeiltujen standardienne mukaan minä olen siis säästänyt postin aikaa 15 minuuttia. Voinko minä nyt sitten käyttää nämä 15 minuuttia vaikka alakerran kahvilassa, syömällä piirakan palan jäätelön kera, katsomalla telkkaria ja palata sitten takaisin?"
"EI! TEIDÄN PITÄÄ OTTAA VÄLITTÖMÄSTI SEURAAVA TARJOTIN JA RYHTYÄ LAJITTELEMAAN SITÄ!">>
Pointtina siis tässä, että tympeästä arkielostakin saa irti vaikka mitä, mutta tämäkin kuitenkin vaatisi omakohtaista kokemusta. Vaikkapa työelämän epäkohdista riittäisi yhä piikiteltävää, mutta se ei onnistu toisen käden tiedoilla, vaan pitäisi Bukowskin lailla päästä itse näkemään ja kokemaan. (Toivoisin että joku kirjoittaisi palkattomasta tukityöllistysorjuutuksesta kitkerän ja bukowskilaisen omaelämäkerrallisen romaanin, sille olisi tilausta.) Tuohon aiempaan vihaisuusviestiin vielä lisäyksenä: pitäisi päästä edes sinne asti, että olisi jotakin mille olla vihainen.
Totta on tietysti, että kaikista värikkäästi eläneistäkään ei ole elämää suuremmiksi kertojiksi. Jonkinlainen eletty elämä on silti mielestäni välttämätön, joskaan ei riittävä ehto. - Tysk III öl
Hämärän rajoilta kirjoitti:
Tuli mieleen Charles Bukowskin romaani Postitoimisto, jonka luin joululomalla. Kuten Bukowskilla yleensäkin, viina ja naiset kulkevat tarinassa mukana, mutta käytännössä kirja kuitenkin kertoo hyvin arkipäiväisestä aiheesta: työelämästä. Kirjailijan alter ego Henry Chinaski raataa pitkää päivää postissa töissä; romaani alkaa sitaatilla postivirkailijan kunniakkaasta moraalivalasta, minkä jälkeen paljastetaan mitä työ käytännössä on. Saatuaan juopolta vinkin että posti palkkaa ihan kenet tahansa Buk... öö, Chinaski törmää pikkuporvarillisiin mulkkuesimiehiin, tehokkuusajattelun epäinhimillisyyteen ja byrokratian järjettömyyteen. Ohessa hieno esimerkki, mitä tapahtuu kun sääntöjen mukaan 23 minuutissa lajiteltavan postitarjottimen aikaraja ylittyy:
>>"Nyt puhun MINÄ: te käytitte 28 minuuttia yhden tarjottimen lajitteluun. ME lähdemme siitä. Jos teidät vielä kerran tavataan hidastelemasta pääsette ERIKOISNEUVONTAAN!"
"Selvä. Saisinko esittää vielä yhden kysymyksen?"
"Olkoon."
"Entäs jos saan helpon lastin. Silloin tällöin sattuu niinkin. Joskus saan tarjottimen tyhjäksi viidessä tai kahdeksassa minuutissa. Teidän moneen kertaan kokeiltujen standardienne mukaan minä olen siis säästänyt postin aikaa 15 minuuttia. Voinko minä nyt sitten käyttää nämä 15 minuuttia vaikka alakerran kahvilassa, syömällä piirakan palan jäätelön kera, katsomalla telkkaria ja palata sitten takaisin?"
"EI! TEIDÄN PITÄÄ OTTAA VÄLITTÖMÄSTI SEURAAVA TARJOTIN JA RYHTYÄ LAJITTELEMAAN SITÄ!">>
Pointtina siis tässä, että tympeästä arkielostakin saa irti vaikka mitä, mutta tämäkin kuitenkin vaatisi omakohtaista kokemusta. Vaikkapa työelämän epäkohdista riittäisi yhä piikiteltävää, mutta se ei onnistu toisen käden tiedoilla, vaan pitäisi Bukowskin lailla päästä itse näkemään ja kokemaan. (Toivoisin että joku kirjoittaisi palkattomasta tukityöllistysorjuutuksesta kitkerän ja bukowskilaisen omaelämäkerrallisen romaanin, sille olisi tilausta.) Tuohon aiempaan vihaisuusviestiin vielä lisäyksenä: pitäisi päästä edes sinne asti, että olisi jotakin mille olla vihainen.
Totta on tietysti, että kaikista värikkäästi eläneistäkään ei ole elämää suuremmiksi kertojiksi. Jonkinlainen eletty elämä on silti mielestäni välttämätön, joskaan ei riittävä ehto.Oletko lukenut Bukon "Siinä sivussa?" Vaikka CB myöhemmällä iällä saikin (rumia) naisia, nuorena hän oli oikea super-ATM.
- yöhiiri
Hämärän rajoilta kirjoitti:
Tuli mieleen Charles Bukowskin romaani Postitoimisto, jonka luin joululomalla. Kuten Bukowskilla yleensäkin, viina ja naiset kulkevat tarinassa mukana, mutta käytännössä kirja kuitenkin kertoo hyvin arkipäiväisestä aiheesta: työelämästä. Kirjailijan alter ego Henry Chinaski raataa pitkää päivää postissa töissä; romaani alkaa sitaatilla postivirkailijan kunniakkaasta moraalivalasta, minkä jälkeen paljastetaan mitä työ käytännössä on. Saatuaan juopolta vinkin että posti palkkaa ihan kenet tahansa Buk... öö, Chinaski törmää pikkuporvarillisiin mulkkuesimiehiin, tehokkuusajattelun epäinhimillisyyteen ja byrokratian järjettömyyteen. Ohessa hieno esimerkki, mitä tapahtuu kun sääntöjen mukaan 23 minuutissa lajiteltavan postitarjottimen aikaraja ylittyy:
>>"Nyt puhun MINÄ: te käytitte 28 minuuttia yhden tarjottimen lajitteluun. ME lähdemme siitä. Jos teidät vielä kerran tavataan hidastelemasta pääsette ERIKOISNEUVONTAAN!"
"Selvä. Saisinko esittää vielä yhden kysymyksen?"
"Olkoon."
"Entäs jos saan helpon lastin. Silloin tällöin sattuu niinkin. Joskus saan tarjottimen tyhjäksi viidessä tai kahdeksassa minuutissa. Teidän moneen kertaan kokeiltujen standardienne mukaan minä olen siis säästänyt postin aikaa 15 minuuttia. Voinko minä nyt sitten käyttää nämä 15 minuuttia vaikka alakerran kahvilassa, syömällä piirakan palan jäätelön kera, katsomalla telkkaria ja palata sitten takaisin?"
"EI! TEIDÄN PITÄÄ OTTAA VÄLITTÖMÄSTI SEURAAVA TARJOTIN JA RYHTYÄ LAJITTELEMAAN SITÄ!">>
Pointtina siis tässä, että tympeästä arkielostakin saa irti vaikka mitä, mutta tämäkin kuitenkin vaatisi omakohtaista kokemusta. Vaikkapa työelämän epäkohdista riittäisi yhä piikiteltävää, mutta se ei onnistu toisen käden tiedoilla, vaan pitäisi Bukowskin lailla päästä itse näkemään ja kokemaan. (Toivoisin että joku kirjoittaisi palkattomasta tukityöllistysorjuutuksesta kitkerän ja bukowskilaisen omaelämäkerrallisen romaanin, sille olisi tilausta.) Tuohon aiempaan vihaisuusviestiin vielä lisäyksenä: pitäisi päästä edes sinne asti, että olisi jotakin mille olla vihainen.
Totta on tietysti, että kaikista värikkäästi eläneistäkään ei ole elämää suuremmiksi kertojiksi. Jonkinlainen eletty elämä on silti mielestäni välttämätön, joskaan ei riittävä ehto.Toisaalta on tapahtumat joita tapahtuu ja toisaalta näkemys tapahtumista, ymmärrys niistä, mielen kuvat ja yhteydet ja se miten tapahtumista kerrotaan.
Ja ehkä vaikeita kokeneilla pitää olla yleisnäkökulmaa ja taju muiden ihmisten samanlaisuudesta (ja siitä että kertominen on ylipäätään mahdollista) ja tavallista elämää eläneillä jonkinlaista "spesiaalitajua".
Mutta nyt tää hiiri menee nukkumaan. Hieman kurkku kipeä ja kuumeinen olo. Hyvää yötä. - Välskäri kysyy
yöhiiri kirjoitti:
Toisaalta on tapahtumat joita tapahtuu ja toisaalta näkemys tapahtumista, ymmärrys niistä, mielen kuvat ja yhteydet ja se miten tapahtumista kerrotaan.
Ja ehkä vaikeita kokeneilla pitää olla yleisnäkökulmaa ja taju muiden ihmisten samanlaisuudesta (ja siitä että kertominen on ylipäätään mahdollista) ja tavallista elämää eläneillä jonkinlaista "spesiaalitajua".
Mutta nyt tää hiiri menee nukkumaan. Hieman kurkku kipeä ja kuumeinen olo. Hyvää yötä.Joko hiiri on tervehtynyt ja taas täydessä iskussa?
- yöhiiri
Välskäri kysyy kirjoitti:
Joko hiiri on tervehtynyt ja taas täydessä iskussa?
Pöksyt on vähän kipeät, mutta muuten on parempi. Nyyh.
- Välskäri suosittelee
yöhiiri kirjoitti:
Pöksyt on vähän kipeät, mutta muuten on parempi. Nyyh.
Kuumaa teetä, hunajaa ja Bukowskin kirjoja.
- yöhiiri
Välskäri suosittelee kirjoitti:
Kuumaa teetä, hunajaa ja Bukowskin kirjoja.
Nyyh, ei ole Bukowskia. Teetä on, ja hunajaa, ja tämä Finnegans Wake jota olen yrittänyt kahlata. Hankalaa. Nyyh.
- Välskäri googlasi
yöhiiri kirjoitti:
Nyyh, ei ole Bukowskia. Teetä on, ja hunajaa, ja tämä Finnegans Wake jota olen yrittänyt kahlata. Hankalaa. Nyyh.
Se taitaa tosiaan olla haasteellinen teos?
- ........
Kyllä "elettyyn elämään" kuuluu ainakin miehillä jonkinlaiset seksuaaliset naissuhteet (homomiehet ovat eri asia). Se on niin oleellinen osa ihmisyyttä, että jos siitä on jäänyt kokonaan paitsi, jotain todella oleellista on jäänyt kokematta.
- ,,,,,,,,,,,,,,,
Sama koskaa ihan yhtä lailla naisia: jos nainen on jäänyt paitsi seksuaalisista kokemuksista, oleellinen osa ihmisyyttä ja elämää on jäänyt vaillinnaiseksi.
- cxvcvvxcvcx
,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Sama koskaa ihan yhtä lailla naisia: jos nainen on jäänyt paitsi seksuaalisista kokemuksista, oleellinen osa ihmisyyttä ja elämää on jäänyt vaillinnaiseksi.
Toisaalta kuka tahansa nainen voi edes joskus tuntea itensä halutuksu. Miehille asia on hieman toisin. Yhdynnälle on määritetty hinta jolla sinut hyväksytään tekemään joku mekaaninen toimenpide joka toisille on täysi ihmisoikeus.
- 64dgh
Ei jotenkin minulle teksti auennut, ehkä vähän huonosti englantiakin ymmärrän.
Nähdäkseni Waits kertoi lapsuudestaan, jossa pienetkin asiat ovat aina suuria. Sanomatta sitä suoraan, jotain pahaa on kertojalle tapahtunut sen jälkeen aikuisena. Se ahdistus kuuluu lähinnä äänestä, sanoissa sitä ei suoraan sanota. Siksi hän muistelee onnellisuuttaan lapsen yksinkertaisessa menneisyyden maailmassa.
Tämä oli minun tulkintani.- Hämärän rajoilta
Se on ihan hyvä tulkinta, ajattelen samaan suuntaan pienten asioiden tärkeydestä. Välttämättä kertomuksen jälkeen tapahtuneet asiat eivät ole niin traagisia, mutta nuorten poikien maailman rajattomuus ja vapaus ovat tiessään: elämä opettaa, ettei viimeisen säkeen New Orleansiin karkaaminen ole lopulta realistinen vaihtoehto, ja aikuisuus nyt loppujen lopuksi on juuri sitä, realismia.
Jätin aloituksessa spoilaamatta "koukun", joka siis oli se, että kertojan ystävä, jota hän läpi laulun puhuttelee ja houkuttelee mukaan seikkailuihin, on pyörätuolissa. Waits kertoi hahmon perustuvan lapsuusystäväänsä, joka oli sairastanut polion. Myös tämä osa liittyy minusta tuohon unelmien toteutumattomuuteen ja realismin kylmään ikeeseen: ystävän pyörätuolia ja jalkatukia ei vain voi haudata maissipeltoon ja tehdä hänestä juoksevaa. (Sivupolkuna vammaisen ja "terveen" ystävyyteen liittyen: tiedättehän South Parkin Timmy-hahmon, joka on pyörätuolissa ja huutelee omaa nimeään? Lueskelin joskus ohjelman vastaanotosta ja yllätyin, että vammaiset eivät koe hahmoa loukkaavana vaan päinvastoin: jaksoissa, joissa Timmy esiintyy, hän on yksi poikaporukasta ja muut kohtelevat häntä vertaisenaan. Se ei ole mitenkään tavanomaista tv-sarjoissa ...no, niissä nyt vammaisten esiintyminen ei muutenkaan tavanomaista ole.)
Mitä lauluääneen kätkeytyvään ahdistukseen tulee, se voi olla totta, mutta on sanottava, että tuon ajan Tom kuulosti kaikissa lauluissaan tuolta. Mielestäni osuva kuvaus miehen soundista on "Louis Armstrongin ja Saatanan risteytys". - 64dgh
Hämärän rajoilta kirjoitti:
Se on ihan hyvä tulkinta, ajattelen samaan suuntaan pienten asioiden tärkeydestä. Välttämättä kertomuksen jälkeen tapahtuneet asiat eivät ole niin traagisia, mutta nuorten poikien maailman rajattomuus ja vapaus ovat tiessään: elämä opettaa, ettei viimeisen säkeen New Orleansiin karkaaminen ole lopulta realistinen vaihtoehto, ja aikuisuus nyt loppujen lopuksi on juuri sitä, realismia.
Jätin aloituksessa spoilaamatta "koukun", joka siis oli se, että kertojan ystävä, jota hän läpi laulun puhuttelee ja houkuttelee mukaan seikkailuihin, on pyörätuolissa. Waits kertoi hahmon perustuvan lapsuusystäväänsä, joka oli sairastanut polion. Myös tämä osa liittyy minusta tuohon unelmien toteutumattomuuteen ja realismin kylmään ikeeseen: ystävän pyörätuolia ja jalkatukia ei vain voi haudata maissipeltoon ja tehdä hänestä juoksevaa. (Sivupolkuna vammaisen ja "terveen" ystävyyteen liittyen: tiedättehän South Parkin Timmy-hahmon, joka on pyörätuolissa ja huutelee omaa nimeään? Lueskelin joskus ohjelman vastaanotosta ja yllätyin, että vammaiset eivät koe hahmoa loukkaavana vaan päinvastoin: jaksoissa, joissa Timmy esiintyy, hän on yksi poikaporukasta ja muut kohtelevat häntä vertaisenaan. Se ei ole mitenkään tavanomaista tv-sarjoissa ...no, niissä nyt vammaisten esiintyminen ei muutenkaan tavanomaista ole.)
Mitä lauluääneen kätkeytyvään ahdistukseen tulee, se voi olla totta, mutta on sanottava, että tuon ajan Tom kuulosti kaikissa lauluissaan tuolta. Mielestäni osuva kuvaus miehen soundista on "Louis Armstrongin ja Saatanan risteytys".Tulkinta syntyy aina kokemuksesta.
Tässä alkujaan aika harmiton kantri-rallatus. Mutta kun kävelin matkalaukku kädessä asemalle eräässä kaupungissa taaksepäin katsomatta vuonna 1978, laulun sanat saivat sielua viiltävän merkityksen.
" I look for you if I ever back this way..."
35 vuotta on mennyt ilman paluuta.http://youtu.be/PTMMS88gi6c - 64dgh
64dgh kirjoitti:
Tulkinta syntyy aina kokemuksesta.
Tässä alkujaan aika harmiton kantri-rallatus. Mutta kun kävelin matkalaukku kädessä asemalle eräässä kaupungissa taaksepäin katsomatta vuonna 1978, laulun sanat saivat sielua viiltävän merkityksen.
" I look for you if I ever back this way..."
35 vuotta on mennyt ilman paluuta.http://youtu.be/PTMMS88gi6cKoetetaan uudestaan http://youtu.be/PTMMS88gi6c
- hc-ätmi
Vai että elämätön elämä. Ajattele kun et olisi edes lukenut kirjoja tai harrastanut musiikkia. Siinä sinulle hc-atmia...
Sinähän pärjäisit hyvin musiikkiin ja kirjallisuuteen intohimoisesti suhtautuvien ihmisten piireissä. Kyllä se muu juttelu sitten luonnistuu ihan arkisten asioiden avulla, kun on joku kantava yhteinen tekijä.- elamatonmusanortti
Kun niitä sellaisia piirejä vain olisi. Voin sanoa että suurin osa "musiikkipiireistä" koostuu "muusikoista," joiden mielestä on siistimpää leikkiä rocktähteä kuin tehdä hyvää musiikkia.
Oikeat muusikot jäävät aina paitsioon, paitsi tietysti sellaiset, jotka viimeisenä oljenkortenaan ottavat esikuvakseen Lauri Tähkän ja saavat sitten hurraa-huutoja. Aidosti hyvää musiikkia ei tulla arvostamaan ikinä.
"Muusikkopiireissäkin" itse musiikin korvaa aina pelkkä pintakuori, kuin söisi kuoret perunasta tai kananmunasta.
- niks naks
Yksikään elämä ei ole elämätön, vaikkei se eläjäänsä miellyttäisikään.
- 26+1
".. jos harrastaisin sosiaalista kanssakäymistä, luulisin elämänkokemuksen ja tietynlaisen laajemman kontekstin puuttumisen olevan sielläkin haitaksi"
Juuri näin se on. Olen siis äärimmäisen tylsä ihminen, jolle tapahdu, eikä ole koskaan tapahtunut mitään. Vielä muutama vuosi sitten minulla oli pari ystävää jäljellä, mutta nyt ei taida enää olla. Luulen, että he kyllästyivät hiljalleen tavattomaan kuivuuteenii. He kertoivat aina värikkäitä tarinoita perheensä edesottamuksista, mutta minulla ei ollut mitään vastaavaa annettavaa. Luultavasti vaivaantuisin itsekin, jos joku oliis hyvin kiinnostunut minulle sattuneista asioista, mutta joka ei kertoisi itsestään mitään. Noh, kertoisinhan minä mielelläni, mutta kun mainitsemisen arvoista ei vaan kaikille tapahdu. Sitä lienee likipitäen mahdoton käsittää, jos itse on aina elänyt "normaalia" elämää.- 12+15
Sanoppa muuta. Nykyään hirmu vaikea edes yrittää jutella kenellekkään kun ei keksi edes viimesen vuoden sisään elämästä mitään kertomisen arvosta.
Vanhat kaverisuhteet kadonnu (varmaan mullekkin vaikea puhua kun ei mitään kerrottavaa koskaan) ja uusien luominen ihan mahdotonta, kun ei ole tarpeeksi "mielenkiintonen" ihminen. Ja luonnollisesti ilman kontakteja taas mitään uutta kertomisen arvosta ei tapahdu.
Mukava oravanpyörä...
- vet du?
eikös ne laulunkin sanat jo kerro kuinka meillä on kullakin kaksi elämää; toinen täällä ja toinen unelmissa...kunderasta taas puheen ollen - elämä on toisaalla, ja siellä se voi olla rikkaampaa ja millä mittapuulla tahansa enemmän, kuin mitä "täällä", rajatussa virtuaalitodellisuudessamme koskaan voisi olla...voit käydä missä ja miten mittaamattoman pitkällä itse vain haluat ja kokea ja tehdä asioita joille täällä ei ole edes nimeä olemassa.
Rajat tai rajattomuus ovat vain omassa mielikuvituksessasi. - teevadit
Minusta ei kannata murehtia, ettei ole kokenut kaikkea samaa mitä muut. Muiden kokemukset kokemattomalle ovat muutenkin illuusion varassa. Kannattaa enemmän keskittyä siihen mitä haluaa kokea ja mennä sitä kohti murehtimisen sijaan.
- neiti-X
Sattuiko kukaan muu näkemään dokumenttia , joka kertoi tarinan miehestä joka sodasta palattuaan päätyi asumaan äitinsä ja siskonsa kanssa johonkin mökkirähjään, lähti sitten merille ja kiersi maailmaa ja kuvasi sitä kaitafilmikameralla?. Juttu meni muistaakseni vielä niin, että sota-ajan sensuurin takia oli kirjeenvaihto kaverin (potentiaallinen vaimoke), kirjeet otettu talteen koska niistä näkyi asemapaikka.
- Malazan BOY RAX
Oliko kyseessä Jäävuoren varjoon? http://fi.wikipedia.org/wiki/Jäävuoren_varjoon Kyllä katsoin juu.
- neiti-X
Malazan BOY RAX kirjoitti:
Oliko kyseessä Jäävuoren varjoon? http://fi.wikipedia.org/wiki/Jäävuoren_varjoon Kyllä katsoin juu.
Just tää! Ihan mahtava! Kyllä kannatti katsoa. Tavallisen miehen epätavallinen ja jotenkin karun liikuttava tarina. Ja ihan ässä esimerkki siitä ettei elämä todellakaan ole ohi ennen kuin se on ohi.
- Malazan BOY RAX
neiti-X kirjoitti:
Just tää! Ihan mahtava! Kyllä kannatti katsoa. Tavallisen miehen epätavallinen ja jotenkin karun liikuttava tarina. Ja ihan ässä esimerkki siitä ettei elämä todellakaan ole ohi ennen kuin se on ohi.
Tsihihii. Mahtavaa!
- Itsekseen hihittäjä
Voihan elämänsä viettää myös katsomon puolella. Kaikkien ei tarvitse olla näyttämöllä. Jos kerran olet kulttuuri-ihminen niin muiden tuotoksista nauttiminen tuo sisältöä elämääsi. Suurin osa taiteesta syntyy kärsimyksestä. Katsomossa on paljon hauskempaa.
- ...........
Yksikään elämä ei ole elämätön, vaikkei se eläjäänsä miellyttäisikään. Tarkoittaa stiä että kaikille ei ole tarjolla niitä normaaleja asioita kuten seurustelua tyttöjen kanssa esim. Mikään tahdon riemuvoitto ja tsemppaaminen ei saa muita ihmisiä arvostamaan meitä hyljeksittyjä ja sosiaalisesti epäkelpoja. Tietenkin voisimme mennä puoliväkisin mukaanroikkujiksi erilaisiin kekkereihin esim. opiskeluporukan kanssa, mutta luonteeltaan se olisi aivan erilainen kokemus kuin ns normaalien osallistuminen samoihin tapahtumiin.
- ...
Milloin olette luovuttaneet viimeksi verta - jos siis olette tarpeeksi terveitä siihen?
- ............
... kirjoitti:
Milloin olette luovuttaneet viimeksi verta - jos siis olette tarpeeksi terveitä siihen?
Mitä se tähän kuuluu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864