Huomio kaikki Torniosta valmistuneet medianomit ja kuvataiteilijat!
Keräämme juuri tällä hetkellä täällä Kemi-Tornio AMK:ssa Kaupan ja Kulttuurin yksikössä listaa kaikista meiltä medianomiksi ja kuvataiteilijaksi valmistuneista henkilöistä, missä alan töissä kukin on valmistumisensa jälkeen ollut.
Olisi suuri palvelus koulumme pelastamisen kannalta, jos jokainen lähettäisi minulle tiedon siitä:
- milloin on valmistunut meiltä
- mitä alan töitä valmistumisen jälkeen on tehnyt tai ainakin nykyisen työnsä jos ei koko työhistoriaa jaksa kirjoittaa
- erityisesti freelancerina ja yrittäjänä toimivilta tämä tieto olisi tärkeä saada, koska heidän tietojaan ei välttämättä löydy mistään muualta
- myös jatko-opinnot on hyvä mainita
Opetus- ja kulttuuriministeriössä yhtenä lakkauttamisen perusteena kun on ollut, ettei meidän koulusta muka työllistytä. Käsittääkseni homma on jotakuinkin päinvastoin, joten todistakaa nyt ministeriön väitteet vääriksi. Keräämme valmistuneiden opiskelijoiden tiedoista listan, jonka toimitamme Opetus- ja kulttuuriministeriöön muiden dokumenttien mukana. Listaan emme laita nimiä, vain opiskelijoiden valmistumisajankohdan ja heidän nykyisen työnsä.
Lähettäkää tieto minulle mahdollisimman pian sähköpostilla osoitteeseen: janne.vahtola@tokem.fi
Pelastetaan Tornion medianomien ja kuvataiteilijoiden koulutus yhdessä!
Huomio Torniosta valmistuneet medianomit ja kuvataiteilijat!
'
2
333
Vastaukset
- piru vie
taitaa raha mennä hukkaan
- Oululainen
Miten yritys voi saada yhteyden Tornion medianomeihin netin kautta? Googlailin tovin ja facestakaan en löytänyt sen näköistä matskua...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838