Mikä tarkoitus ihmisellä on pyrkiä lisäämään omaa
tietoa ja kehityskarttaa? Pakko tuhota ja leimata
muita huonommaksi. Amerikan Yhdysvallat asettaa
oman taloutensa maapallon hyvin voinnin edelle.
olkaa kuin minä, ZAM ZAM DAM ja lähden metsään,
tapan itseni. (en enään ole 10.4.2001)
teitä on manipuloitu nykyiseen asentoon!
korjatkaa se.
tietoa ja kehityskarttaa? Pakko tuhota ja leimata
muita huonommaksi. Amerikan Yhdysvallat asettaa
oman taloutensa maapallon hyvin voinnin edelle.
olkaa kuin minä, ZAM ZAM DAM ja lähden metsään,
tapan itseni. (en enään ole 10.4.2001)
teitä on manipuloitu nykyiseen asentoon!
korjatkaa se.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä mieltä ylentävä lausunto. Olit harkinnut sen
kirjoittamista varmaan kauan, ehkä jopa sekunnin.
Millä tietomäärällä olet valmis lopettamaan
päiväsi? Itsetuhoinen(?) kahdeksasluokkalainen
joka on juuri ymmärtänyt olemassaolonsa
tarkoituksen. Hän pelastaa maailman metsät
lahjoittamalla itsensä sammalien lisäravinnoksi.
Puhetta, puhetta ja puhetta. Politiikkaa, rahaa
ja valtaa. Pyhä kolminaisuus, jolle ei edes paavi
pysty mitään. Jos U.S.A painaa mieltäsi niin älä
missään nimessä katso kotimaan uutisia, voisit
vielä pahoittaa mielesi.
Golfia U:
>>Vähän Golf-virrasta. Sitä pyörittää laskeutuvan kylmän veden pumppu kahta puolta Grönlantia. Kun suolainen merivesi jäätyy, muodostuva jää on lähes suolatonta. Jään alapuolella vastaavasti veden suolapitoisuus kasvaa ja samoin ominaistiheys, joten jäätyvän merialueen alapuolella kylmä, suolainen, raskas vesi painuu alaspäin ja samalla imupumpunomaisesti vetää paikalle lämmintä kevyttä pintavettä.
Goriolisvoimat ja vallitsevat tuulet kääntelevät virtausten suuntia, niin että Golf-virta puskee Euroopan rannikolle, eikä Grönlantiin.
Vuosittain muodostuvan jääalueen koko Grönlannin lähivesillä on pienentynyt pikkuhiljaa puolisen vuosisataa ja heikentänyt pumpun tehoa ja laskeutuva virtaus jää aikaisempia aikoja heikommaksi määrässä, suolaisuudessa ja kylmyydessä ja pinnalta laskeutuva happipitoinen vesi ei enää laskeudu meren pohjalle asti, vaan jää "välivedeksi", joten Atlantin syvänveden pohjaeliöstölle voi käydä kalpaten hapenpuutteessa.
Vastaavasti korvaavan lämpimän pintaveden määrä vähenee ja pintavirtaus, eli Golf-virta heikkenee. Voimistuvan kasvihuoneilmiön vuoksi lisääntyvät pohjoisten alueiden sademäärät laimentavat pintaveden suolaisuutta, mikä edelleen heikentää pumppua. Samoin lämpenemisen aiheuttama Grönlannin jäätiköiden sulamisen kiihtyminen lisää makeavesikerrosta meren pinnalla ja heikentää suolavesipumppua.
Kaikki edelliset tekijät yhdessä tuntuvat vaikuttavan samaan suuntaan, että Golf-virta heikkenee.
Mikä on sellainen virtauksen heikkenemisen määrä, joka alkaa vaikuttaa merkittävästi Skandinavian ilmastoon, lienee toistaiseksi vielä arvoitus. Mitä myöhäisemmäksi olennaisten muutosten ajoittuminen lykkääntyy, sitä lievemmäksi katastrofaalinen dramatiikka jää.
Jos virtaus nykytilanteessa pysähtyisi kokonaan tai muuttaisi heikentyneenä olennaisesti suuntaansa, ilmastojäräys olisi tosi tuntuva näissä maisemissa. Atlantin talvijääpeite voisi ulottua Ranskan Bretangeen ja kesäisinkin ahtojäät saattaisivat häiritä Tanskan salmien liikennettä. Suomenkin keskilämpö putoaisi 10-20 asteella, jäätiköt alkaisivat kasvaa ja levittäytyä Skandinavian vuoristoissa, kun lumiraja putoaisi satoja metrejä alemmaksi.
Jos virtauksen pysähtyminen lykkääntyisi vaikkapa viidenkymmenen vuoden päähän, ilmastonlämpeneminen saattaisi ehtiä sulattaa koko jäämeren, ja jääkatastrofi ei ehkä pääsisikään suurenmoisesti valloilleen.
Joka tapauksessa pahimmassakin tapauksessa jäähtymiskausi jäisi suhteellisen lyhyeksi, kun voimistuva kasvihuoneilmiö sulattaisi jäämeren avomereksi.
Seuraavan varsinaisen jääkauden alkaminen vaanii noin 5000 vuoden kuluttua, ellei kasvihuoneilmiö ryöstäydy kokonaan hillitsemättömästi valloilleen.
Katseltavaksi pohjoisten alueiden jää- ja lumipeitteen tämänhetkinen laajuus, missä Golf-virran nykyinen lämmittävä vaikutus näkyy selvästi:
http://www.rap.ucar.edu/weather/surface/np_NESDISsnow.gif
st:Tuosta merivirtojen "pumpusta" on muuten tällä hetkellä uuttakin teoriaa kehitelty; on ilmeisesti laskeskeltu, että pintavesien laskeutumisesta ei vapautuisi riittävästi energiaa suurten virtojen puörittämiseen.
Tuo energia tulisikin, ja vieläpä suurimmaksi osaksi, jo aiemmin mainitsemastani kuun vuorovesivoimasta, jonka nykyään uskotaan vaikuttavan luultua enemmän ilmasto- oloihin.
Tuohon tulokseen olisi tultu TOPEX-Poseidon satelliitin mittaamista merenpinnan "korkeuskäyristä", jotka se pystyy mittaamaan jopa 10 mm:n tarkkuudella.
Toki tuo mainitsemasi suolavesi-kylmävesi-pumppu toimii juuri niinkuin mainitsit tästä teoriasta huolimatta, mutta sen osuus "pumppuenergiasta" ei oliskaan niin suuri,kuin on ennen arveltu.
Joten jos ei muuta, niin ainakin yksi lisätekijä taas muutenkin vaikeaan ilmastoennustamiseen.
U:>>Tuohon tulokseen olisi tultu TOPEX-Poseidon satelliitin mittaamista merenpinnan "korkeuskäyristä", jotka se pystyy mittaamaan jopa 10 mm:n tarkkuudella.
Avaruusmatkailussa on kolme "lähitulevaisuuden" päätasoa:
1. Pinnalta kiertoradalle.
2. Aurinkokunnan lähiliikenne.
3. Aurinkokuntien välinen.
Vähän kaukaisempia ovat sitten Linnunradan paikallisliikenne ja galaksien välinen matkailu.
Maailmanaikaa on mennyt 15 gigavuotta.
Aurinkoaikaa kolmannes siitä, 5 gigavuotta.
Eloa tällä pallolla 4 gigavuotta.
Isompaa eloa 500 megavuotta.
Älyä ehkä 5 megavuotta.
Nykyihmisiä 50 kilovuotta.
Kulttuuria 10 kilovuotta
Pallon kiertoa 0,5 kilovuotta
Lentelyä 100 vuotta.
Painovoimakuopan reunalle kurottelua 50 vuotta.
(ne oli kaikki pyöristettyjä lukuja)
Siinä oli aikasuhdetta 8 kertaluokkaa (kympin potenssia)
Jos kuvitellaan jatkoa samoissa suhteissa:
50 vuotta ja pallolta nousu on päivärutiinia.
100 vuotta ja aurinkokunta on hanskassa.
0,5 kilovuotta ja tutkaillaan naapureiden palloja.
10 kilovuotta ja galaksin paikallisnurkka on tavoitettu.
50 kilovuotta ja koko galaksin vyörytys on käynnissä
5 megavuotta ja paikallisryhmä on tavoitteena.
500 megavuotta ja lähigalaksiryhmät otetaan käsittelyyn.
5 gigavuotta ja "meikäläisasutuksen rajanopeus on c.
15 gigavuotta ja tunnettu maailmankaikkeus on käytössä.
Sitten kun edelliseen sovelletaan traditionaalista futurologiametodia, että lähitulevaisuuden edistys yliarvioidaan ja kaukotulevaisuuden edistys ronskisti aliarvioidaan, niin tulevaisuusnäkymäthän näyttävät lupaavilta ?
Mikähän mahtaa olla sodankäyntiteknologian sovellettavuus avaruustutkimukseen? Enenevästihän operaatiot tapahtuvat silläkin puolella tietotekniikkaa hyödyntäen. Tietokonejututhan ovat sikäli joustavia, että ohjelmointia muuttamalla "kovon" saa taipumaan "pehmon" tahtoon.
Rahanjako eri tarkoituksiin on kinkkisempi juttu, kun siinä on aina mukana politiikkaa. Kansaivälinen avaruusasemakin luultavasti teki paljon hallaa avaruustutkimukselle haukkaamalla isona paljon määrärahoja pienemmiltä jutuilta. ISS:n vuoksi Plutoluotain pantiin jäihin. Marstutkimuksesta leikattiin monia suunniteltuja lentoja pois. Merkuriusluotaimen toteutus on vaarassa. Sukkuloita syrjäyttävää rakettiteknologiasuunnittelua on ilmeisesti lopetettu, kuten Roton, VentureStar, X-33, X-34. (en ole varma, mutta niistä ollaan vaan niin hiljaa)
Raskashuoltoisen sukkulan tilalle olisi hyvä kehittää jotain kevyempää ja huomattavasti halvempaa. Kiertoratahissi on useiden satojen vuosien päässä vielä.
Tähän välivuosisadoille tarvitaan jotain kevyttä uutta tekniikkaa, jonka suhteen voisi laskea mielikuvitukset laukkaamaan.
Seuraava nimenomaan avaruusmatkailun taloudellisuuteen tuntuvasti vaikuttava ratkaisu ja nykyteknologialla toteutettava voisi olla sukkulaideologian kaataminen nurin. Nykysukkulahan lähtee suoraan ylöspäin ja hirveillä energioilla ja nykykäytännössä ilmakehästä on pelkkää riesaa.
Rakennettaisiin hyvin iso lentokone energiataloudellisimmilla piirustuksilla. Laajat siivet hyödyntämään täysipainoisesti ilmakehän tiheyttä ja paljon energiatehokkaimpia potkurimoottoreita ja varsinainen kyytiläisavaruusalus selässä tai mahan alla tai sisuksissa kyydissä.
Sitten matkustajaystävällinen hidas nousu jostain Foridasta vastapasaatituuliin ja hidas nousu ilmakehän happea moottoreissa ja ilmanpainetta siivissä täysipainoisesti hyödyntäen puolen paapallon mitalla omaan teholliseen maksimikorkeuteensa ja maksiminopeuteensa (ehkä noin 10 ja 1000 kilometriä) Sitten se irrottaisi suihkumoottorisen toiseen vaiheen ja liitelisi itse takaisin lähtökentälleen.
Toinen vaihe olisi suihkumoottorinen, parkaimman nykyteknologian keinoin rakennettu optimiinsa, toimimaan noissa korkeuksissa ja kiihdyttämään ohenevan ilmakehän happea ja aerodynamiikkaa hyväksikäyttäen jonnekin 20-30 kilometrin korkeuteen ja 5-10 Machiin ja irrottaisi siellä rakettimoottorisen kolmannen vaiheen ja laskeutuisi itse takaisin maan pinnalle.
Noissa korkeuksissa ja nopeuksissa avaruuteen asti nouseva rakettimoottori ei tarvitsisi enää hirveitä tehoja eikä hirveitä kiihdytyksiä ja matkalla sinne olisi käytetty tehokkaimmin hyväksi tiheän alailmakehän antama apu.
Kolmannen vaiheen pääosa voisi jäädä sinne ylös avaruusaseman rakennuspalikaksi ja alastuloa varten olisi vain pieni lämpösuojattu siivekäs liituri, mikä ei välttämättä tarvitsisi edes isoa moottoria. Sellainen pompahtelisi ilmakehän yläosassa hissukseen nopeuttaan hidastaen ja liitelisi sitten tyylikkäästi vaikka liitovarjolla kotikentälle
Kustannukset olisivat aivan eri luokkaa kuin nykyään ja lentomukavuus samoin ja kaikki osat olisivat jatkuvakäyttöisiä ilman raskaita huoltoja ja avaruusasema rakentuisi valmiista avaruusaluskomponenteista, mitkä lisätankattuina ja sopivasti lisävarustettuina voisivat lennellä asteroideille, komeetoille, kuuhun, lähiplaneetoille.
Avaruusmatkailun alkuvaiheen kevytideointia mielikuvitusta suhteellisen vapaana juoksuttaen.
Ripustetaan semmonen pieni avaruusraketti ison ilmapallon kyytiin ja nostetaan se 50 kilometrin korkeuteen. Irrotuskohdassa nopeus olisi suunnilleen nolla, mutta korkeuden mukana olisi tullut jonkinlaista potentiaalienergiaa varastoon ja ilmakehän vastuskerrokset olisivat takanapäin.
Nykyisin ilmapalloilla nostetaan tutkimuslaitteistoa sinne viiteenkymppiin. Lukemat ovat suunnilleen luokkaa puolen miljoonan kuutiometrin pallo ja 500 kiloa kuormaa. Pantaisiin monta palloa peräkkäin tai suurempia palloja.
Sukkuloihin ja raketteihin verrattuna minimaalisen pieniä, mutta kenties kuviteltavissa olevia halpaversioita ylämaisemiin nousua varten.
Toinen idea: Aurinkovoimainen nousija. Viime vuonnahan aurinkovoimainen potkurikone (siipi) nousi liki kolmeenkymmeneen kilometriin. Kunhan aurinkokennot saadaan surempitehoisiksi ja kalvomaisen ohuiksi, voi siiven pinta-alaa kasvattaa ja liittää moottoreihin pienet ionimoottorit potkureiden lisäksi ja jatkaa ilmakehän yläosissa toisin konein.
Tuollaiset yksinään avaruuteen nousevat aurinkopaneelisiivet voisi sitten kytkeä avaruusaseman voimanlähteeksi tai itsekseen aurinkovoimalla ja ionimoottoreilla vaelteleviksi avaruuskapineiksi. vaikkapa laskeutumaan pehmeästi Marsin kamaralle ja nousemaan omin voimin poiskin ja palaamaan maahan ja minimaalisilla polttoainekuormilla.
Avaruusmatkailuideoita kevyemmästä päästä:
Sellainen kalvomainen aurinkotuulipurje, mikä keräisi aurinkokennoperiaatteella auringon säteilyenergiasta käyttöenergiansa, mikä pitäisi pienten ionimoottorien avulla aurinkopurjeen levitettynä aurinkotuuleen, toimisi "luonnonmukaisena" matkailukapineena aurinkokunnan sisäosissa.
Käytettäisiin liki maapalloa tulevia asteroideja kyydittäjinä asteroidivyhykkeelle. Kaivaa semmoisen kulkurin ontoksi ja perustaa sinne sisään säteilysuojatun ja pieniltä meteoriiteiltakin suojatun asuintilan. Sopivasti bussin valiten kuljetus asteroidivyöhykkeelle toimisi joidenkin vuosien matka-ajoilla. Kulkuväline ei tosin pysähtelisi pysäkeillä, mutta kaipa sinne voisi hypätä vauhdissakin kyytiin.
Etsii riittävän tukevan murikan, joka kestää koossa vähän pyöritellenkin, niin sisäpinnoille saa riittävään vauhtiin pyörittäen painovoimaakin. Isompiin radanmuutoksiin sopisi planeettojen linkovaikutuksen hyväksikäyttö. Riittävästi linkoillen sellainenhan lähtisi vaikka aurinkokuntien väliselle matkalle.
st: No siinähän niitä ideoita taas, vaikkapa sinne NIAC:lle.
Tuli noista nyt jotain mieleen, lähinnä pohdiskelin tuon 50 km:n noston vaikutusta kokonaisuuteen.
Toki ilma on jo tosi ohutta, mutta olisikohan se sittenkin se maan vetovoima, joka siinä se suurin tekijä olisi; raketeillahan on ilmeisesti aika pieni ilmanvastus ja nousukin on paksun ilman kerroksissa suhteellisen hidasta.
Jos ajatellaan, että tuolla geostatinaarisella radallakin, jonne tulevaisuudessa ehkä juuri usein pyritään, sputnikki joutuu vielä huitelemaan pikaisen laskun mukaan yli 3 km:n sekuntinopeudella välttyäkseen putoamasta takaisin, tuntuu tuo 50 km vaivaan nähden ehkä pieneltä, kun tuo ratatso on sentään 36 TUHATTA kilometriä.
Ja siitäkin on sitten vielä jonkin matkaa kokonaan vetovoimasta irtautumiseen; tosin pahin tietysti on jo ohi.
Tuota asteroidi hommaa voisi tietysti kehitellä, puskurit ja kori olisivat kyllä vankkoja, ja nopeuskin kymmeniä kilometrejä sekunnissa, mutta ne aikataulut näillä busseilla taitaa vaan olla harvassa, eikä ne taida oikein pysähdellä tuota modifiontia varten, joten matkalaukussa pitäisi olla aika järeitä työkaluja.
Järkevän kestoiset matkat sitten kokonaan toisiin tähtiin vaatisivat kai vähän enemmän potkua, kuin mitä planeetat pystyvät linkoamaan???
>> matkalaukussa pitäisi olla aika järeitä työkaluja.
Järkevän kestoiset matkat sitten kokonaan toisiin tähtiin vaatisivat kai vähän enemmän potkua, kuin mitä planeetat pystyvät linkoamaan??? >Linkoradat
Polttoaineen säästämiseksi ja navigointitekniikan parannuttua on ryhdytty käyttämään hyvin usein ns. linkoratatekniikkaa. Siinä luotainta ei ohjatakkaan suoraan kohteeseen vievälle radalle, vaan käytetään jotain toista planeettaa antamaan lisävauhtia tai suuntaamaan rata halutuksi. Hyvin usein ulkoplaneetoille suuntautuvilla luotaimilla käytetään Venuksen Maan lähiohituksia. Lähiohituksia voi olla useita peräkkäin, esimerkiksi lokakuussa laukaistava Cassini-luotain tekee kaksi Venuksen, yhden Maan ja yhden Jupiterin ohituksen.
Linkoradalla liike-energian lisäys tulee planeetan kiertoliikkeestä Auringon ympäri. Periaatteessa linkorataa voidaan käyttää paitsi nopeuden lisäämiseen, myös sen vähentämiseen tai luotaimen radan suuntaamiseen uudelleen (esimerkiksi Maan ratatasosta pois jotta saavutettaisiin elikptikan tason ylä- tai alapuolella olevia kohteita). Mites tuollaisen asteroidin ohjailu sen suuren massan takia olisi ratkaistavissa, sillä aikahan on rahaa silloin kun syöviä ja juovia ja kuolevia ihmisiä on mukana.
Ei olisi aikaa joka kokkaretta, mikä universumissa liikkuu kierrellä ja kaarrella milloin minkäkin muutostarpeen takia.
Jos taas oletetaan, että silloin olisi jo käytössä esim. tehokas ja kevyt antimateriamoottori ohjailuun, niin mihin sitä epämukavaa asteroidia sitten tarvittaisiin.
Moottori vaan avaruuslaivaan ja menoksi, suorinta tietä ja nopeasti.<
Asteroidista muokatun avaruuskulkuneuvon ja perinteistyylisen avaruusaluksen vertailua.
Pelkään pahoin, että Einsteinin kehittelemän kuuluisan kaavan maanläheisemmän version käytännönläheisyys tekee nopean ja kevyen avaruusmatkailun mahdottomaksi. Avaruusaluksen ja avaruusroskan törmäilyssä nopeus kasvattaa roskan aiheuttamia tuhoja nopeuden toisessa potenssissa: E= mvv.
Siitähän voisi kaavasta laskeskella, missä nopeudessa minkäkokoinen avaruusroska aiheuttaa kilotonnipommin tehon törmätessään. Sellaisesta avaruusalus ei selviä, mutta asteroidi selviää.
Aurinkokunnan sisämatkailussa pitäisi yltää kymmenien kilometrien sekuntinopeuksiin ja aurinkokuntien välisissä satojen. (Voiyaggerien nopeus on 16-17 km/s ja matka-aikaa takana kohta 25 vuotta ja vielä tukevasti oman aurinkomme vaikutuspiirissä)
Linkokiihdytyksissä pitäisi koukata usemman kerran Jupiterin ja Saturnuksen pilviverhoa leikaten ja poikki renkaiden ja tappavien säteilyvöiden, joten kunnon suojaus olisi hyvään tarpeeseen.
Asteroidimatkailuvaunu pitäisi rakennella alusta pitäen omavaraiseksi, että siellä voi elää pitkäänkin. Suunnanmuutospolttoaine pitäisi löytyä asteroidista itsestään. Pienten aurinkopaneloitujen ionimoottoreiden armada ympäri asteroidia ja hypernopeat jatkuvatoimiset suihkut vuosikausien toiminnalla pikkuhiljaa muuttaisivat rataa.
Massiivisella tietokonekapasiteettiseulonnalla pitäisi ensiksi löytää sellainen kulkuri, mikä luonnostaan kulkee hyvin läheltä jotain planeettaa ja mieluusti liki muutamaa muutakin, niin että hyvin hienovaraisella (kokoon nähden) tönimisellä ratakoordinaatteja pystyisi muuttamaan. Ja ratalaskuilla tulevaa reittiä pitkälle eteenpäin suunnitellen, niinkuin shakkipelissä erinäisiä satoja siirtoja eteenpäin huomioiden kaikkien muiden planeettojen pallotteluvaikutukset.
Maan lähiromu on keintekoista ja kiertää suunnilleen samaan suuntaan kuin satelliititkin ja liki samoilla nopeuksilla, eli törmääminen pudotettuun mutteriin tai jakoavaimeen tapahtuu vaatimattomalla luultavasti alle kilometrin sekuntinopeudella (siis kiväärinkuulan nopeuksilla). Mikrometeorit räjäyttelevät mikrokuoppia kaikkiin pintoihin ja nopudet ovat 20-70 km/s. En muista yhtään tapausta, että olisi avoimesti kerrottu meteorin tuhonneen satelliitin, mutta niitähän hiljenee aina silloin tällöin ja syy jää tietymättömiin.
Luultavasti kiellettyjä reittejä kaikille luotaimille ovat reilun puolentoistasadan lyhytjaksoisen komeetan ratojen leikkaamiset, nehän ovat täynnä soranmurusia.
Asteroidivyöhykkeen läpäisyä pelättiin, ennenkuin pitkänmatkan luotaimia oli selvinnyt siitä läpi, joten sekin lienee keskimäärin ottaen "tyhjää".
Aurinkotuuli ja säteilypaine ovat lakaisseet aurinkokunnan sisäosien roskat pois, pienemmät ulos ja isommat hidastuksella aurinkoon. Roskien rikastumisvyöhykkeitä ovat Kuiperin vyöhyke, josta Voyagerit pääsivät ehjinä kai jo läpi ja vielä ulompana oleva Oortin pilvi, jonka keskimääräisestä tiheydestä ei ole toistaiseksi luultavastikaan tietoa.
>>Amerikkalainen hollantilaissyntyinen tähtitieteilijä Gerard Kuiper (1905- 1973) havaitsi 1951, että lyhytperiodiset komeetat (kiertoaika alle 200 vuotta) eivät voineet olla lähtöisin Oortin pilvestä. Hänen teoriansa mukaan näiden komeettojen varasto sijaitsi paljon lähempänä Aurinkoa, Neptunuksen kiertoradan ulkopuolella (30-50 AU). Tämä alue onkin nimetty Kuiperin vyöksi. Siellä on runsaasti (ainakin 35 000 yli 100 km halkaisijaltaan olevia) pieniä jäisiä taivaankappaleita. >Aurinkokunnan ulkopuolella arvellaan olevan suuri komeettavarasto, ns. Oortin pilvi. Sen kuvaili ensimmäisenä hollantilainen tähtitieteilijä Jan Oort (1900-1992) vuonna 1950, joka teki komeettojen ratalaskelmia ja esitti, että valtaisa pallomainen komeettojen pilvi (mahdollisesti jopa 1000 miljardia komeettaa) kiertää Aurinkoa Pluton radan ulkopuolella etäisyydellä 0,5 - 1 ly päässä tai kauempanakin. Oortin pilven arvellaan olevan laaja pöly- ja kaasupilvi, joka on jäänyt aurinkokunnan ulkopuolelle, ja täten miltei koskemattomaksi miljardeiksi vuosiksi.100km/s) tähtienväliseen alukseen pitäisi rakentaa eteen moninkertaiset "karjapuskurit" ehkä kilometrin etäisyyteen asti, mitkä räjäyttäisivät kaikki eteensattuvat kivenmuruset ja pienet lumipallot ja asuinosastoille ja tärkeille laitteille vahva säteilysuojaus näitä mahdollisia törmäysräjähdyksiä vastaan.
St:Ei kai se tosiaankaan mitenkään mahdotonta ole, että satelliitti tai luotain joutuisi jonkun ammiksen kohteeksi, mitään sellaista ei tosiaankaan kuitenkaan ole ilmoitettu tapahtuneeksi.
Tuo Kuiperin vyö, kuten Oortin pilvikin lienevät kuitenkin jokseenkin samassa tasossa, kuin ovat planeettojen radat (ei varma tieto Oortin pilven osalta), ja mikäli planeettoja ei tarvittaisi linkoamaan, voimakkaan motttorin ansiosta, ei oltaisi mitenkään sidottuja kulkemaan tässä tasossa, vaan aurinkokunnasta voitaisiin poistua muuta tietä.
Tähtienvälinen avaruus on kyllä varsin tyhjää, sitä kuvaa hyvin miljardien vuosien päästä tapahtuvaksi laskettu Andromedan galaksin ja oman Linnunratamme törmäys; vaikka tähtiä on miljardeja ja taas miljardeja, ei varsinaisia tähtien törmäyksiä silti tapahtuisi juuri lainkaan, vaikka molemmat galaksit muuttavatkin rajusti olemustaan, ja mahdolliselle elämälle saattaisi koitaa vaikeat ajat.
On varmasti jo nykytekniikallakin mahdollista laittaa "esialus" kulkemaan jonkin matkan päässä edellä, täsmälleen samaan suuntaan, kuin retkikuntakin, siivoamaan vastaantulijat, joten tuo asteroidi tuntuu kyllä vieläkin hätävarjelun liioittelulta, ja olisi se sananmukaisesti pelkkä kiviriippa matkalla.
Samoin retkikunta voisi koostua useammasta pienmmästä yksiköstä, jotka kulkisivat sopivan matkan päässä toisistaan.
Jos nyt sitten johonkin yksikköön varotoimista huolimatta osuisi, ei se tuhoaisi koko projektia, vaan olisi tietysti ikävä, mutta tilastollinen tappio, joka korvattaisiin luonnollisella lisääntymisellä, ja joka pitäisi vielä tuntemattomat olosuhteet huomioonottaen hyväksyä, kuten hyväksymme senkin tosiasian, että joka päivä Suomessakin kuolee yksi ihminen liikenteessä; silti jatkamme autoilua.
On kai laskettu, että tuo nopeus tähtienväliessä matkailussa pitäisi olla n. 1000 km/s, jotta matka sujuisi jonkin järkevän ajan puitteissa.
Törmäys tässä nopeudessa on tietystikin murhaava.