julkisuuskuvansa parantamiseksi.
Mitä nyt sanoo "herran omaisuuskansasta" palstan fundamentalistit?
Israel palkkasi homo-ja lesbolähettiläitä
6
53
Vastaukset
essteri sanoi :
Israel palkkaa homolähettiläitä imagonsa parantamiseksi
_________
Ei muuta kuin sen , että kulissit alkavat nousta pystyyn.
Sodan jälkeen rakennetaan juutalaisten kolmas temppeli jonne
antikristus voi astua ja julistautua jumalaksi.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Israel palkkaa homolähettiläitä imagonsa parantamiseksi/a1305552827218
JERUSALEM. Israel yrittää kohottaa kansainvälistä imagoaan palkkaamalla homoja ja lesboja maan epävirallisiksi lähettiläiksi.
Ulkosuhteista vastaava ministeriö on koonnut joukon vapaaehtoisia, joiden tehtävä on kertoa Israelista maailmalla. Ministeriö kehotti taannoin homovähemmistön edustajia astumaan esiin.
Ministeriön tiedottaja Gal Ilan sanoi, että tavoitteena on korostaa Israelin moniarvoisuutta. Hänen mukaansa maan homoyhteisö on jäänyt liian vähälle huomiolle. Lähettiläiden määrää ei vielä kerrottu.
Israel on viime aikoina mainostanut itseään homoystävällisenä saarekkeena keskellä suvaitsematonta Lähi-itää.
Vain muutama viikko sitten julkisuudessa olivat Israelin äärikonservatiiviset ortodoksijuutalaiset, jotka vaativat naisilta peittävämpää pukeutumista.
Asia nousi otsikoihin, kun nuori israelilaistyttö kertoi joutuneensa ortodoksien solvaamaksi. Haastattelun jälkeen tuhannet ihmiset nousivat barrikadeille.- dikduk
Julistautua jumalaksi? Siitä vaan, juutalaisia standup- koomikkoja on diasporassa yllin kyllin, nyt saataisiin yksi Israeliinkin. Temppeliä joudutaan kyllä odottamaan.
- goddeloos
"Ei muuta kuin sen , että kulissit alkavat nousta pystyyn.
Sodan jälkeen rakennetaan juutalaisten kolmas temppeli jonne
antikristus voi astua ja julistautua jumalaksi."
- Ei pidä olla noin kateellinen.
- EL.a .<K:IM
esther
Ihan sama, kunhan eivät naimisiin menoa niille ala organisoimaan.- ap.
Mut eikös se nyt olekin luopiomaa? ja porttovaltio? ja mitä lie, antikristuksenki maa varmaan fundislogiikan perusteella.
ai jai jai
Jumalahan kuulemma vihaa kaikkea homoutta, joten nyt jo tänään Jumala tulee tuhoamaan koko Israelin. On hän ennenkin tuhonnut koko maan väen ja koko Israelin väen tuosta vaan. Ja silloin ei ole homous ollut edes syynä moisiin massamurhiin. Ja mehän uskomme kaikkeen mitä Raamattu sanoo?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443032Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362651Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532604Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1052304Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle502136Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421903- 1501556
- 731418
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231248Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185