Onko työttömyys tieteellinen käsite, vai käytetäänkö sanaa ainoastaan poliittisten mielikuvien luomisessa?
Työttömyys
5
169
Vastaukset
Ei. Työttömyys ei ole tietellinen käsite vaan kuuluu taloustieteen ja sosiologian piiriin. Ja nehän eivät ole tieteitä.
- Arrakis
Tieteellinen termi? Onko valkoinen väri tieteellinen termi? Entäs kissa tai koira?
Työttömyys on sana jolla kuvataan sitä, ettei ihmisillä ole työpaikkaa. Kielelle on ominaista viestiminen ja se että asioille on aina annettava jokin nimitys jotta asioita voidaan kuvata ja kertoa ihmisille. Yhtähyvin voisi kysyä: liittyykö sanaan 'tiede' jotain sellaisia merkityksiä jotka tekevät ko. sanasta jotenkin erityisen? Esim. tiede=totuus!Valkoinen valo, ja myös väri on fysiikan piiriin kuuluva termi. Koira ja kissa ovat kansanomaisia versioita eläintieteellisistä nimityksistä. Tämä lienee ilmeistä. Työttömyys on monimutkaisempi käsite, kuuluen myös juridiikan piiriin, jossa esim. keskustellaan jonkun henkilön oikeutuksesta työttömän statukseen ja työttömyysturvaan. Juridiikkakaan ei ole tiede.
Tieteitä ovat ne tutkimusalat, jotka käyttävät tieteellistä metodia ja jotka perustavat teoriansa toisten tieteiden teorioihin. Esim. kemia perustuu fysiikkaan, biologia kemiaan, lääketiede biologiaan. Sen sijaan esim psykologia perustuu vain omiin metodeihinsa, mutta hidas suuntaus sen piirissä on neurologisten perusteiden ja sen mukana tieteen statuksen saavuttaminen.
Jos käsite tiede yhdistetään epämääräisempään käsitteeseen totuus, ollaan väärillä jäljillä. Tieteeseen kuuluu erottamattomasti jatkuva epäily. Mikään ei ole koskaan niin lopullisesti todistettu, ettei sitä enään saisi epäillä.
Valitettavasti tiede on eri asia kuin ihmisten muodostama tiedeyhteisö, jossa vaikuttavat itsekkäät, taloudelliset, poliittiset ym. vaikuttimet. Eräänä surullisena, pikku hiljaa paljastuvana, koko ihmiskunnalle kohtalokkaana väärinkäytöksenä on selviämässä kylmäfuusiotutkimuksen valheellinen mustamaalaus ja tutkimuksen tukahduttaminen 20v sitten.Yusa kirjoitti:
Valkoinen valo, ja myös väri on fysiikan piiriin kuuluva termi. Koira ja kissa ovat kansanomaisia versioita eläintieteellisistä nimityksistä. Tämä lienee ilmeistä. Työttömyys on monimutkaisempi käsite, kuuluen myös juridiikan piiriin, jossa esim. keskustellaan jonkun henkilön oikeutuksesta työttömän statukseen ja työttömyysturvaan. Juridiikkakaan ei ole tiede.
Tieteitä ovat ne tutkimusalat, jotka käyttävät tieteellistä metodia ja jotka perustavat teoriansa toisten tieteiden teorioihin. Esim. kemia perustuu fysiikkaan, biologia kemiaan, lääketiede biologiaan. Sen sijaan esim psykologia perustuu vain omiin metodeihinsa, mutta hidas suuntaus sen piirissä on neurologisten perusteiden ja sen mukana tieteen statuksen saavuttaminen.
Jos käsite tiede yhdistetään epämääräisempään käsitteeseen totuus, ollaan väärillä jäljillä. Tieteeseen kuuluu erottamattomasti jatkuva epäily. Mikään ei ole koskaan niin lopullisesti todistettu, ettei sitä enään saisi epäillä.
Valitettavasti tiede on eri asia kuin ihmisten muodostama tiedeyhteisö, jossa vaikuttavat itsekkäät, taloudelliset, poliittiset ym. vaikuttimet. Eräänä surullisena, pikku hiljaa paljastuvana, koko ihmiskunnalle kohtalokkaana väärinkäytöksenä on selviämässä kylmäfuusiotutkimuksen valheellinen mustamaalaus ja tutkimuksen tukahduttaminen 20v sitten.Hyvä selvennys asiasta!
Minulla onkin paljon kokemusta höynäytetyksi tulemisesta.
Kansantaloustieteessä mittana on työttömyys. Mutta on sitä parempaankin pystytty: Psykologiassa mittana on ollut planeettojen asennot, vaikka voi olla etteivät kaikki ole koskaan perustaneet niin kaukaa haettuihin lukuihin.
Mutta kuitenkin kilpaurheilussakin mittana on tulos, joka aika lievästi mittaa edes yksittäistä suoritusta - puhumattakaan suorituskykyä vuositasolla, tai suorituskykyä ilman aineita. Ja sitten sanotaan, että kaikki tasaisimmat kilpailut ovat parasta viihdettä. Niissä todellinen suorituskyky jää arvoitukseksi. Ja edelleen suorituskyky ei suoranaisesti kerro mistään.
Eli pseudotiedettä voi hyvin.
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/tyoura-ei-pidenny-pakkoratkaisuilla/art-1288443090775.html
Iltasanomat: Työura ei pitene pakkoratkaisulla. EK:n Lasse Laatunen sanoo, että eläkeikää on nostettava työttömyydestä huolimatta, eikä näitä asioita saa yhdistää. SAK:n Lauri Lyly sanoo, että työttömyys lyhentää työuria enemmän kuin eläkeikärajan paikka.
Työnantajat tietävät tämän. He tietävät, että työn tuottvuuden nousu tekee yhä kasvavan osan työntekijöistä sellaisiksi, että heille ei löydy tuottavaa työtä, josta he selviäisivät ja josta heille kannattaisi maksaa palkkaa. Siksi asialle ei heidän mielestään voi tehdä mitään. He haluavat, että pakotetaan edes ne jotka kykenevät, tekemään pari vuotta kauemmin työtä.
EK pelaa aikaa. Koko hommalta putoaa joka tapauksessa pohja viimeistään 15v kuluttua, kun teknologia tekee yli puolet ihmisistä työelämässä kilpailukyvyttömiksi. Mutta sitä he, siis EK tai SAK, eivät voi kertoa suoraan. Ongelma siirretään seuraavalla johtajasukupolvelle.
Mutta meidän kaikkien etu olisi, jos ratkaisua alettaisiin etsiä jo nyt ja asiasta puhuttaisiin avoimesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve343114Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U712195Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1822015SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1231958Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut61805Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1011594Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä341460Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2221249- 901231
- 221123