Tässä hieman taustaa ja pohjustusta omalle uralleni tässä firmassa.
Eli,aloitin työt elokuussa 2006 nokialaisessa logistiikka-alan yrityksessä joka kuuluu suuren saksalaisen logistiikka-alan konserniin.Työni kului renkaiden parissa,niitä maailmalle lähettäessä ja sieltä vastaanottaessa.
Yt-neuvottelut kohtasivat kuitenkin tätäkin yritystä kahteenkin eri otteeseen.
Omalle kohdalleni tyhjä arpa osui tammikuussa 2010.Irtisanomistilaisuudessa painotettiin ettei kyse ole mistään henkilökohtaisesta tms.vaan puhtaasti tuotannolliset/taloudelliset syyt.
No,siitä alkoi pidempi kesäloma sitten.Kuitenkin minut soitettiin takaisin elokuussa 2010 kiireapulaiseksi määräaikaisella työsopimuksella.Työtä jatkui marraskuun loppuun asti,näitä määräaikaisia sopimuksia tuli tuossa jaksossa kirjoitettua 2 tai 3 kappaletta.Tällä yrityksella on tapana kiusata työntekijää aina viimeiseen sopimuksen päivään saakka jolloin työntekijä saa tietää jatkuuko sopimus vai ei.Joka tapauksessa,jäin jälleen pois marraskuun lopulla.
Talvi meni liiton rahoilla kunnes oli taas aika palata takaisin tuohon firmaan,tällä erää toukokuun lopulla 2011.Tällä erää määräaikainen sopimus kesti 19.7 asti jolloin jatkoa katsottiin jälleen uudestaan aina lokakuun lopulle,muistaakseni.Kun tämä sopimus läheni loppuaan niin sotin logistiikkapäällikölle ja sanoin että kun tässä on oltu jo enemmän takaisin täällä töissä kun olen ollut työttömänä niin saisin vakipaikkani takaisin.Lomauttaisi vaikka sitten hiljaisina aikoina,ei haittaisi minua.Tähän sain vastaukseksi kuitenkin naurunremahduksen saattelemana sanat "Ei sulta kyllä ideat lopu kesken".
No määräaikaista sopimusta kuitenkin jatkettiin 2.12 asti tämän syyssesongin aiheuttaman kiireen takia.Viimeisenä päivänä soitin ja kysyin sopimuksen jatkosta.Ei kuulema enää ollut tarvetta(olin kirjoittanut tälle vuodelle jo 3 määräaikaista sopimusta) ja muutamallakin kaverilla jatkuu vaan joulukuun loppuun sopimus.Tämä oli siis vastaus minulle.Heti parin päivän jälkeen sain kuitenkin kuulla että tämä kyseinen logistiikkapäällikkö oli vakinaistanut neljä uutta työntekijää,työnjohtajan poikaa etc.Eli siis kesätöillä hankittu ammattitaito päihittää yli 5 vuotta samaa hommaa tehneen.Ja puolessa vuodessa tein 307 tuntia ylitöitä.Tosin eräs työnjohtaja oli sanonut kysyttäessä miksei minua jälleen vakinaistettu,että eikai enää vakinaisteta jos kertaalleen on jo vakinainen ollut.Tämän kun olisi keväällä tiennyt niin ei olisi mennyt tuota puolta vuotta hukkaan.Tälläista mukavaa selkäänpuukotusta en kyllä odottanut,onnistuu se näköjään keneltä vaan.
Nyt sitten edelleen odotellaan että lähtisi kassan etuudet juoksemaan.Saanpahan nähdä poikani kasvavan.
Onko muilla samanlaisia/tyyppisiä kokemuksia?
Eikö tälläisia työnantajia vastaan ole mitään toimenpiteitä,esimerkiksi noiden määräaikaisten työsuhteiden osalta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.