Kuinka monta tuntia lapsiperheiden lapset harrastavat liikuntaa

Palle Ramstedt

Olen huolestuneena seurannut lasten likunnan vähentymistä. Tuntuu siltä, että lapsiperheiden vanhemmat huolehtivat itsekkäästi siitä, että pääsevät lenkille keskimäärin 6-9 tuntia viikossa mutta kuinka mahtaa olla jälkikasvun laita? Väitän, että tuollaista 6-9 tuntia eivät lapset kykene harrastamaan, koska vanhemmat käyttävät kaiken liikenevän ajan vain omiin harrasteisinsa.

Kertokaapa kokemuksianne te pienten lasten vanhemmat

36

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarna Kuiva

      Minulla ei ole tiettävästi lapsia, mutta voisihan sen lapsen kanssa liikkua myös kahdestaan. Hiihtolenkeille ja luistelemaan vaan lapsi mukaan ja sulan maan aikaan jos lapsi juoksee niin aikuinen voi pyöräillä mukana.

      • Laiska Taapo

        Mun lapset ovat jo lähes aikuisia mutta silloin kun lapset olivat pieniä niin meidän perheessä mentiin kyllä aika pitkälle lasten ehdoilla. Olen sitten myöhemmin voinut harrastaa aika lailla vapaasti ja onneksi lapset ovat myös omaksuneet liikunnallisen elämäntavan.
        Sellainen hyöty tuosta pakollisesta liikuntatauosta oli, että nyt tällä hetkellä jaksaa painaa kuin nuori hirvi. Ei ole juostu jalkoja mäsäksi. Eihän säännöllinen kestävyysjuoksuharrastus yleensä kestä kuin 10-15 vuotta.
        Säälittää tuollaiset vanhemmat, jotka elävät minuuttiaikataulun mukaan. Lenkille mennään stressaantuneena aamuyöstä tai yömyöhään. En minä ainakaan nauti tuollaisesta hampaankiristelystä. Kärsiihän siinä perheen ihmissuhteetkin.

      • juoksijaäiti

        kannattas hommata vaikka 1 alkuun ja kommentoida sitten...

      • puolimaratoonari...
        Laiska Taapo kirjoitti:

        Jep, allekirjoitan tämän. Meilläkin on menty ihan lasten ehdoilla eikä aikaa omiin harrastuksiin ole ollut kuin vasta pari vuotta, eli sen jälkeen kun nuorin muksu oli jotain kymmenen ja alkoi pärjätä yksin kotona sen aikaa että kehtasi käydä lenkillä tai muualla. Mutta olenkin nyt elämäni kunnossa. Nyt nelikymppisenä olen kovemmassa vedossa kuin kaksikymppisenä intin jälkeen, jolloin olin silloinkin aika kovassa kunnossa.

        Lapsilla on ollut liikuntaharrastuksia ja harrastuksesta riippuen siihen käytetään kuitenkin vain 1-3 kertaa viikossa ja 1-2h kerrallaan (satubaletista jalkapallon). Meidän lapset on kyllä aina olleet koulun urheilussa ihan kärkikastia ja päihittäneet mm. juoksussa sellaisa jotka harrastaa yleisurheilua, joka on minusta käsittätöntä. Meillä lapset kyllä leikkii paljon ulkona kavereiden kanssa ja aika vauhdikastahan se meno välillä on, eli kai sitä liikuntaa sitten tulee aika tavalla leikin varjolla.

      • Jarna Kuiva
        juoksijaäiti kirjoitti:

        kannattas hommata vaikka 1 alkuun ja kommentoida sitten...

        Juoksijaäiti, joku voipi vaikka muistaa omat lapsuudenkokemuksensa että ei siihen näkemyksen esittämiseen välttämättä omia lapsia tarvita. Minun vanhemmilla oli aikaa hiihdellä ja luistella ja juosta ja pyöräillä kanssani. Oli heillä runsaasti aikaa myös omille treeneille ja urheileville ystäville joita oli tosi paljon, matkustamiselle eri urheilukilpailuihin ympäri maata. Lisäksi hoitaa tavallinen lapsiperheen arki. Aina oli siistiä ja ruokaa oli ja tuoretta pullaa pöydässä. Koko ajan olivat työelämässä ja ovat vieläkin. Äiti oli peräti muutaman kuukauden äitiyslomalla. Se on se liikunnallinen elämäntapa kaiken salaisuus. Sitähän ei välttämättä juoksijatkaan osaa jos ei ymmärrä mistä on oikeasti kyse. Tänä päivänä ollaan hyvin saamattomia kaikessa. Lapsetkin hommataan, se on se vanhempien egoiluprojekti. Minua ei hommattu, kuten ei muitakaan ikäpolveni edustajia. Synnyin nuorten vanhempieni luonnollisen sukupuolisen kanssakäymisen tuloksena puolivahingossa enkä minkään helvetin projektin jäljiltä kuten osa nykyajan lapsista.

      • sairas-vääns
        Jarna Kuiva kirjoitti:

        Analyysi on 100% vedenpitävä. Upposi kuin sormi vanhaan ihmiseen. Nyt kannattaa ottaa ohjenuoraksi: takaisin luontoon. Jo filosofi Rousseau tajusi tämän luonnollisuuden periaatteen. Luomu on poikaa.

        Toivottavasti pullamössöilevät lapsiperheiden hölkkävanhemmat alkaisivat tajuta. Muuten koko yhteiskunta ja suomalainen kulttuuri ei kauaa kukoista.

    • forresti76

      Minä treenaan 180km/vko ja siitä ei kärsi kukaan. Nää on minun omia valintoja, ei niistä silloin kukaan voi kärsiä. Ja jos kärsii, niin luulen että hän on itsekäs. En minä.

      • Jarna Kuiva

        Juuri näin. Olisi monellakin ottamista opiksi. Tsemppiä treeneihin!

    • tömpöstöri

      Lapset pelaamaan pleikalla ja kännykkä käteen. Passaa isin lähteä lenkille ja juosta parisataa kilometriä viikossa. Vaimo pärjää kyllä yksin. Ja jos ei pärjää niin käy panemassa jonkun punttikaverin kanssa kun olen lenkillä illalla klo 22.

      Kotiin tullessa joskus pitkältä lenkiltä makkarista pölähtää ikkunasta joku ulos, mutta liekö harhakuva vain.

      Se on vain valintoja ja minun valinnat ovat niitä ainoita oikeita. Rauta-reettan kun vaimoksi vielä saisi niin siinä olisi yhden asian nainen myös minulle puolisoksi.

      • Ludwig vonPöhönen

        Jotenki jo näistä vastauksista paistaa nykyvanhempien suunnaton itsekeskeisyys l egoismi. Minä, minä, minä ja vielä kerran minä.

        1970-luvulla ja sen jälkeen syntyneet ovat ansainneet kaiken sen kritiikin, mikä heihin kohdistuu. Mutta minä minä minä -yhteiskunta voi olla karu paikka tulevaisuudessa......

        Sitäpaitsi, 6-9 tuntia liikuntaa tyhmistää ihmistä. Jos minulla olisi aikapulaa niin en taatusti käyttäisi sitä vähäistä aikaani hölkkään. Lukisin kirjoja ja sivistäisin itseäni. Hälkällä ehtii tyhmistyä myöhemminkin.

      • Gp durasel
        Ludwig vonPöhönen kirjoitti:

        Hälkkä varmaan tyhmistää, mut hölkkä sivistää

      • Naama Velli

        Yhdessäolo ja hyötyliikunta ovat kova sana lapsiperheessä. Lasten kanssa voi käydä uimassa, luistelemassa, hiihtämässä, leikkipuistossa, kävelemässä. Jopa silloin, kun lapset ovat esim. omien ohjattujen liikuntaharrasteiden parissa, voi isä tai äiti käyttää odotusajan omaan liikuntaan.
        Minä kuskasin omat lapseni mielelläni harrastuksiin ja käytin sen ajan tiiviisti lenkkeilyyn. Käytin järkeä ajankäytön suhteen ja sen vuoksi nimi komeilikin sanomalehdessä aina juoksutapahtumien kärkinimien joukossa.

        Ärsyttää tollanen vinkuminen ja valitus, että joutuu lenkkeileen aamulla tai yöllä tai että uni jää (voi voi) kovin vähiin.

        Ryhdistäytykää nyt vähitellen pullamössösukupolvi. Ei teillekään kaikkea voi kantaa nokan alle.

      • vonPöhönen
        Gp durasel kirjoitti:

        Hälkkä varmaan tyhmistää, mut hölkkä sivistää

        Nuija.

      • Gp durasel
        vonPöhönen kirjoitti:

        Nuija.

        onko hälkällä väliä

      • joopa joo
        Ludwig vonPöhönen kirjoitti:

        Jotenki jo näistä vastauksista paistaa nykyvanhempien suunnaton itsekeskeisyys l egoismi. Minä, minä, minä ja vielä kerran minä.

        1970-luvulla ja sen jälkeen syntyneet ovat ansainneet kaiken sen kritiikin, mikä heihin kohdistuu. Mutta minä minä minä -yhteiskunta voi olla karu paikka tulevaisuudessa......

        Sitäpaitsi, 6-9 tuntia liikuntaa tyhmistää ihmistä. Jos minulla olisi aikapulaa niin en taatusti käyttäisi sitä vähäistä aikaani hölkkään. Lukisin kirjoja ja sivistäisin itseäni. Hälkällä ehtii tyhmistyä myöhemminkin.

        Jos haettaan minä minä sukupolvea niin sitä ovat nämä nk. suuret ikäluokat, eli sotien jälkeen syntyneet. Rakkaudetta ovat varttuneet ja aina omaa etuaan ajaneet. Vanhempansa järjestivät vanhainkoteihin ja lapsensa päivähoitoon. Lapsenlapsiinsa eivät koske pikillä tikuillakaan vaan myyvät perintömaansa ja viettävät eläkepäiviään Thaimaassa.

      • mustanaamion veli
        Gp durasel kirjoitti:

        onko hälkällä väliä

        Tuplapelle

      • Gp duracel
        joopa joo kirjoitti:

        Jos haettaan minä minä sukupolvea niin sitä ovat nämä nk. suuret ikäluokat, eli sotien jälkeen syntyneet. Rakkaudetta ovat varttuneet ja aina omaa etuaan ajaneet. Vanhempansa järjestivät vanhainkoteihin ja lapsensa päivähoitoon. Lapsenlapsiinsa eivät koske pikillä tikuillakaan vaan myyvät perintömaansa ja viettävät eläkepäiviään Thaimaassa.

        Pikillä tikuilla ??

      • Gb durasel
        mustanaamion veli kirjoitti:

        Tuplapelle

        no voihan aamu hälkä

      • Gp duracel
        Gb durasel kirjoitti:

        no voihan aamu hälkä

        Sorry lukijat. Mä oon joskus ihan sprööt :( Älkää välittäkö. Haen apua.

      • Gb durasel
        Gp duracel kirjoitti:

        Sorry lukijat. Mä oon joskus ihan sprööt :( Älkää välittäkö. Haen apua.

        copy paste mies

    • Sen arvoista

      Telkkari ja salkkarit kasvattaa tenavat ja parisuhteesta ei niin väliä. Se on niin vitun kova juttu kuitenkin kun pääsee palkintosijoille jossain perähikiän ympärikierroksella ja lenkkivihkossa ja juoksufoorumilla porukka kuolaa ja lipittää.

      • Siqmund Freund

        Hyvä pointti. Juuri nämä lenkkivihot ja foorumit tuntuu olevan pahan alku. Sosiaalisessa mediassa näyttää monille käyvän niin, että ihmisen omat rajat hämärtyvät ja yhdentyvät siihen ameebamaiseen massaan ja joukkopsykoosiin. Heikko persoonallisuus alkaa elää oman elämänsä sijaan hahmotonta sosiaalista todellisuutta, jota kutsutaan esimerkiksi nimellä teppola tai joku töppölä.
        Neuvoni on, että jokainen lenkkeilijä tutustuisi itseensä ja siihen elämänpiiriin, jossa itse elää. Tuollainen keinotodellisuus, joka valitsee teppoloissa ja töppölöissä on harhainen. Kun tuntee itsensä, voi toimia niin, että teot ja toimet ovat parhaaksi itselle sekä läheisille.

      • ForrestPump
        Siqmund Freund kirjoitti:

        Foorumeilla on karjaa ja perässähiihtäjiä, jotka mylvivät lauman johtajien mielipiteiden muaan

      • ForrestPump
        ForrestPump kirjoitti:

        Foorumeilla on karjaa ja perässähiihtäjiä, jotka mylvivät lauman johtajien mielipiteiden muaan

        muaan
        vai pitäisikö olla mukaan?

        terveisin äidinkielenopettajan unelmavävykokelas Gp durasel (voorumilta tuttu).

      • Takaperoinen Taaplaa
        ForrestPump kirjoitti:

        muaan
        vai pitäisikö olla mukaan?

        terveisin äidinkielenopettajan unelmavävykokelas Gp durasel (voorumilta tuttu).

        Kannattaiskohan mun tehdä lenkki silloin kun kullannuput on harkoissa. Siin menee öbaut 10-15 tuntii viikossa. Miettiny, et voisko sillon tehä lenkin?
        Tami Tamminen joskus sano, että vanhempien ruutu on tuoda pennut treenin ja sen jälkeen kuskata kotiin. Muun ajan voivat puuhata ihan jotain muuta. Ja parempi olis, etteivät pyörisi siellä kentillä tai halleilla ihailemassa sitä jälkikasvuaan.

      • juoksuguru vuorelta
        Takaperoinen Taaplaa kirjoitti:

        Kannattaiskohan mun tehdä lenkki silloin kun kullannuput on harkoissa. Siin menee öbaut 10-15 tuntii viikossa. Miettiny, et voisko sillon tehä lenkin?
        Tami Tamminen joskus sano, että vanhempien ruutu on tuoda pennut treenin ja sen jälkeen kuskata kotiin. Muun ajan voivat puuhata ihan jotain muuta. Ja parempi olis, etteivät pyörisi siellä kentillä tai halleilla ihailemassa sitä jälkikasvuaan.

        10-15h tasamaahalliringin löysää kiertämistä ei ole mitään harjoittelua. Vähemmän on enemmän ja kovempaa on parempaa.

    • ja metsäs oli mökkki

      geeenit merkkaa niin paljona mutta siihen kun ydistetään lähes tiettömän taipaleen takana oleva kotimökki josta kouluunkin on kilsoja niin on kumma jos sei kestävyys ole kondiksessa . näinhän ne urheilijat ennen syntyi, kotityöt ja siinä sivus treeniä. mitä rääkätympi sitä sitkeempi.

      • urpoturbo

        jos tähän nyt joku palle pelle imottaa että mitä hyöötyy räkänokas homotttaa kun voi lautailla alas mäkee niin sanon että mukavuuslajit eli taitolajit on erikseen, en hauku voimistelua ja tasapainoa mutta kyllä ihmisen terveuys rakkentaan peruskunnolla lapsuudesta ja toinen kiinnekohta on keskiikä jolloin nähdään lihaskunnon erot niillä jotka tekee jotain lihaksillaan...

      • Pro Lapsiperhe
        urpoturbo kirjoitti:

        Toi on niin tota. Ihan samaa miltä edllisen kanssa. Tämä keskustelunaihe on todella tärkeä ja ansaitsee nousta uudelleen esille.
        Ihmettelen nykyisiä pienten lasten vanhempia. Miten voikaan olla niin itsekäs sukupolvi tämä?
        Terveelle aikuiselle riittää 3-4 kertaa 30-45 minuutin ulkoilu terveyden ylläpitämiseksi.

    • Bosse.

      Kun äiti on onnellinen, on lapsikin.
      Vanhemmat antaa maailmankuvan lapselleen. Jos isi ja äiti käy lenkillä joka ilta ja viikonloppuisin lapset saa olla mummoloissa hoidossa kun äiti juoksee kisoissa, kasvaa lapsellekin liikunnallinen itsetunto.
      Mitä pitempi matka, sen fiksumpi vanhempi. Pitkänmatkanjuoksijan lapsesta siis tulee ultrafiksu kun saa viettää aikaa mummolassa joka viikonloppu.

      Kuka lapsi nyt vanhempiaan kaipaa ja aikaa heidän seurassaan, kun voi olla ylpeä siitä, että isi ja äiti on pärjännyt kylähölkässä.

    • napanuora

      Ei ole hyvä lapsen kasvaa liian kiinni äidissään.

    • perhe-elämää

      Ei kai kukaan lapsi nyt äitiään kaipaa. Mammanpoikia sellaiset nöösit, jotka äitinsä perään itkevät.
      Mamma lenkille ja pojat kartsalle kaljaa kiskomaan ja piparia yrittämään. Perheen isä voi sitten käydä panemassa naapurin Pirkkoa kun lenkkeilevä vaimo on niin puhki, ettei siitä ole mitään iloa sängyssä.

    • liikunta osa arkea

      Meillä ovat lapset ja aikuiset liikkuneet aina yhdessä - se ei ole ollut koskaan ongelma. Se on tapa viettää yhdessä laatuaikaa ja huolehtia fyysisestä kunnosta: juoksua, hiihtoa, patikointia, kuntopiiriä kotona, liikuntaleikkiä, sulkapalloa, koiran lenkitystä, pyöräilyä jne. Kun lapsella on oma ohjattu harkka, siksi ajaksi voi lähteä itse kuntoilemaan jotain muuta. Nyt koulikäisinä lapset liikkuvat monipuolisesti noin 20 tuntia viikossa (harkat oma liikunta päivittäiset koulumatkat) eli oikein mukavan määrän - ja kunto on hyvä.

    • Mr Kvalitet

      Hei mitä tarkoittaa "viettää yhdessä laatuaikaa"? Onko se jotakin muuta kuin viettää aikaa yhdessä?

      • 56+7+5

        Se voi tarkoittaa mm. sitä että ollaan aidosti kiinnostuneita lapsen asioista ja elämästä. Se voi käytännössä olla vaikka sitä, että kun ollaan yhdessä lapsen kanssa kävelemässä/hölkällä/pyöräilemässä jutellaan samalla lapselle tärkeistä asioista eikä samaan aikaan olla vain puoliläsnä omissa ajatuksissa tai jutella kännyyn...

    • zxcv

      Katselet lapsesi kanssa uutisia. Sanot lapselle: Hyvää ohjelmaa. Lapsesi elämää on autettu. Vastedes hän arvostaa uutisten katselua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe