Sisäministeriö aikoo kerätä tiedot vuoden sisällä sattuneista perhesurmista, kertoo Yle verkkosivuillaan.
Tarkoitus on selvittää, olisivatko viranomaiset pystyneet puuttumaan perheiden ongelmiin jo aiemmin.
Ministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sanoo, että tapauksia on ollut vuoden sisällä niin paljon, että niihin on perehdyttävä tarkemmin.
- Selvitämme, miten se tieto voidaan kerätä ja millä tavalla esimerkiksi viranomaisten palveluverkko olisi voinut reagoida näihin tilanteisiin, Mankkinen sanoo Ylelle.
Vajaan vuoden aikana on sattunut jo kuusi perhesurmaa, kun 2003-2010 perhesurmia kirjattiin tilastoihin yhteensä vain yhdeksän.
STT
No just joo. kyllä sitä nyt tutkitaan kun monet on jo kuollut. Siltin vaikka tutkitaan niin kukaan ei tee mitään, koska esim, uhkailusta suomessa ei saa mitään rangaistuksia. Kyllä poliisitkin saa varmaan uhkailuista tietoo mut ei ne siltin voi sille mitään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Saisivat kts. herrat peiliin kun euroopan asiat ajannu omien edelle,nykyisen
politiikan ja byrokratian syytä , ajettu kaikki terveyden tai taloudellisen takaiskun saaneet niin tiukille jotta että ei ihme jos joillain vati täyttynyy ,ei siinä taia minkään sosiaalimamman voivotukset paljoa auttaa,vaatisi isompia tekoja puheiden sijaan,
eiköhän joku tutkia taas laiteta selittelemään tapahtuneita ennalta-arvaamattomina tms. Nykyään pitäisi olla lakimieskoulutus ja mielummin vielä lääkärikin jotta pystyisi asioitaan hoitamaan asiallisesti.