Apu pääsi vihdoin perille jään eristämään alaskalaiskaupunkiin
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012011415077272_ul.shtml
P.S.
Joko Suomessa palmut ja bananit kasvaa???
Apu pääsi vihdoin perille
8
59
Vastaukset
- Taidat puhua vain
itsestäsi noitten hörhöilyitten osalta. Monesko vuosi on tuolla kirjoituksella jo menossa? Lauha alkutalvi pohjoisessa Euroopassa oli tällä kertaa säätä vaikka muualla oli kylmempää. Austraalian viileät kelit ja sateetkin ovat varmaan nyt pelkää paikallista säätä kun pensaspalot eivät vaivaa.
- Sähköteurastaja
FMI siirsi ilmastohihhuloinnin tuohon ilmasto oppaaseen.
Siellä Taalas esittää "uudet teesinsä".
Merenpinnan nousu.
Tuhoisat kuivuudet
Tuhoisat tulvat
Äärimmäiset sääilmiöt.
Suomen sää keskieuroopasta
Eli WWF teesit esitetään edelleenkin suomen tieteen suurinpina saavutuksina, vaikka joku keskenkasvuinen kettutyttö on tavannut ne WWF eli panda-oppaaseen. - håhheli
Taitaa olla Suomessa se kasvihuoneilmiö jäänyt Närpiön tomaattikasvihuoneiden loistelamppujen varaan.
Huomasiko kukaan edes tämän: "Kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun Nomeen toimitetaan meriteitse polttoainetta talvella."
Siis ensimmäinen kerta, eli koeajo, joka lopulta jopa onnistui, vaikka jäitä ilmeisesti olikin paljon enemmän kuin parin edellisen leudon talven pohjalta oli odoteltu.
Ilmeisesti ahneuspäissään luottivat ilmaston lämpenemisen mukanaan tuomaan jäiden heikkouteen liiaksikin, kun eivät olleet etukäteen huoltoa varmistaneet, vaan panivat kaikki peliin tämän rahdin perillemenon puolesta.
No, päättyi tämäkin seikkailu kuitenkin onnellisesti, mutta pitää muistaa, etteivät vuodet ole veljeksiä ja luottamalla liikaa lämpenemiseen voi käydä tosi huonosti.- Sähköteurastaja
No ei se ihan noin mennyt.
Ekaksi myrsky viivästytti paatin lähtöä, sitten viranomaisten antama lupa Venäläisen aluksen tulla US. aluevesille viipyi, ja kaiken kruunuksi piti kiertää
joku saari jossa on joskus majaillut joku harvininen Hanhilaji.
Sitten kruunuksi aikainen jäätyminen Beringin merellä, ja se on siinä.
Nooh, nyt saako ne sen paatin pois ennenkuin jäät sulaa, kun kaikki polttoaineet hupeni polttoaineen kuljetukseen, ja vähän lisääkin.
-----------------------------
Nehän saa jo seilata koillisväyläällä, mutta ei ole liikennettä??, mistä moinen??
"Ribera del Duero Knutsen
Russia authorized the tanker Ribera del Duera Knutsen to sail along the Northern sea route from the Atlantic ocean to the Pacific ocean, Norwegian shipping company Knutsen OAS Shipping said.
The Ribera del Duera Knutsen is the only LNG tanker with ICE-1A class notation from classification society Det Norske Veritas, which means it can handle ice thickness of up to 0.8 meters, according to the company.
However, the company said the authorization only means the journey is technically possible, as it hasn’t yet signed any contract to deliver LNG by this route.
Knutsen OAS Shipping has “studied all risks”, says Dalsvag, adding that such a journey would require two Russian icebreakers to accompany the ship.
The company said it hasn’t yet calculated what this would cost, or how much time and fuel this route would save them compared to the longer trip through the Suez Canal.
http://gcaptain.com/russia-opens-northwest-passage/?36719 Sähköteurastaja kirjoitti:

http://gcaptain.com/russia-opens-northwest-passage/?36719Millä tavalla tuo vuodatuksesi on ristiriidassa sen kanssa, että nyt oli ensimmäinen kerta kun polttoaineita yritetään Nomeen vesitse talvella?
- Sähköteurastaja
Kollimaattori kirjoitti:
Millä tavalla tuo vuodatuksesi on ristiriidassa sen kanssa, että nyt oli ensimmäinen kerta kun polttoaineita yritetään Nomeen vesitse talvella?
Mitä hittiä, olis tullu halvemmaksi viedä sulalla, mutta Beringin meren ennätysmäinen jäätyminen johti siihen että piti viedä "talvella" joka on
alueella suurimmaksi osaksi jäätön, ja olikin umpijäässä.
Ei ole minun vikani että käyttävät IPCC pipliaa purjehdusoppaana, pöljä!
- Sähköteurastaja
Floridassakin appelsiinit jäätyivät kasvihuoneen puutteeseen.
http://www.businessweek.com/news/2012-01-11/orange-juice-soars-as-florida-freeze-fda-probe-may-curb-supply.html
Pitää juua kossua karpalomehun kanssa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826