Keskeytynyt keskenmeno ja siitä selviäminen.

Voi, otan osaa menetykseesi. Ymmärrän tuon tunteen, että ei uskalla ehkä koskaan yrittää uudelleen, mutta kunhan vähän aikaa kuluu, niin koeta kuitenkin ajatella, että kannattaa yrittää. Keskenmenot ovat loppujen lopuksi todella yleisiä, 10-15 prosenttia todetuista raskauksista menee alkuvaiheessa kesken. Tästä kun vielä laskeskelee, että monilla ihmisillä on useampi lapsi, niin yllättävän monen kohdalle tuo todennäköisyys napsahtaa. Teillä on jo yksi terve lapsi, joten ei ole mitään syytä, miksette voisi saada toista. Todennäköisesti tuossa teidän keskenmenossa on ihan oikeasti kyse vain siitä kuuluisasta huonosta tuurista.

En siis missään nimessä suosittele "korvaamaan" tätä menetettyä lasta uudella, mutta ylipäätään heti kun tuntuu, että voit hyväksyä tapahtuneen, siirtyä eteenpäin ja keskittyä uuteen yritykseen. Minulla on takana yksi tuulimunaraskaus, joka selvisi rv 11. Kyseessä oli vieläpä ensimmäinen raskauteni ja suru ja epävarmuus olivat melkoiset. Päätimme kuitenkin yrittää heti uudelleen ja nyt olen raskaana rv 25 ja kaikki on mennyt hienosti. Kummasti tämä uusi raskaus kuitenkin auttoi selviämään edellisen aiheuttamasta pettymyksestä ja menetyksestä. Näin on käynyt myös monelle ystävälleni. Nimittäin yllättäen, kun olen puhunut tuosta tuulimunasta aika avoimesti, niin ystäväpiiristä löytyi montakin varhaisraskauden keskenmenoa. Näistä asioista kun vaan ei puhuta, niin omalle kohdalle osuessaan se tuntuu siltä, että miksi juuri meille kävi näin, vaikka se on oikeastaan harmillisen yleistä.

Kovasti toipumista, sure sen aikaa kun siltä tuntuu, nauti jo olemassa olevasta lapsestasi ja ihanasta miehestäsi. Toivon ja uskon kovasti, että teille se kovasti toivottu toinen lapsi vielä suodaan!

Itselläni todettiin n.puoli vuotta sitten myös keskeytynyt keskenmeno. Viikkoja olisi pitänyt olla melkein 12, mutta kehitys oli pysähtynyt viikolle 9. Neuvolassa huoliani ei otettu todesta joten menin yksityiselle ultraan, jossa pelkoni kävivätkin sitten toteen. Minulle tehtiin lääkkeellinen tyhjennyt joka käynnistyi jo kohdunkaulaa pehmentävillä lääkkeillä, en siis ottanut lainkaan sen jälkimmäisiä lääkkeitä. Illalla tulivat todella kovat kivut ja jouduinkin lähtemään päivystykseen, jossa minulle sanottiin vain että kivut kuuluvat asiaan, ei voi mitään. Seuraavana aamuna menin ultraan tarkastamaan, että kaikki tullut pois ja minulle sanottiin että päivystyksestä olisi ehdottomasti pitänyt ottaa minut osastolle tai ainakin antaa kipupiikki.. Kohtu oli tyhjä, joten pääsin kotiin toipumaan. Istukkahormoni ei kuitenkaan laskenut pariin kuukauteen ja koko ajan sitä vain seurailtiin eikä mitään tehty asialle.. Todennäköisesti oli jäänyt vielä raskausmateriaalia... Loput tulikin sitten ulos vasta paljon myöhemmin ja normaali kuukautiskierto alkoi.. Vajosin pahaan masennukseen, mutta siihen auttoi muiden tarinoiden lukeminen ja tajusin että en olekaan yksin asian kansa, vaikka silloin tuntui, että miksi juuri minä.. Ei voi muuta sanoa, kun että aika parantaa haavat ja siitä on suuri apu, jos on hyviä ystäviä lohduttamassa. Minun ystäväni eivät osanneet käsitellä asiaa tai suhtautua minuun mitenkään myötätunnolla, eivätkä ole maininneet asiasta minulle sanallakaan vaikka olisin toivonut edes pientä osanottoa. Läheisten tuki on paras apu ja paras on kun ei jää murheiden kanssa yksin.. Välillä voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä tuskaasi, eikä voikkaan ymmärtää. Itse olen jopa harkinnut ammattilaiselle puhumista, mutta hiljaa täältä pohjalta noustaan.. Voimia sinulle :)

Minulla todettiin keskeytynyt keskenmeno rv 8 yksityisessä ultrassa 15.12.2011. Olin käynyt viikkoa aikaisemmin jo ultrassa niukan ruskean vuodon takia ja silloin näin itsekin sydämen sykkeen. Alkio oli tosin jo silloin viikkoa liian pieni mikä antoi minulle pienen varoituksen, mutta shokki oli silti suuri kun sydänääniä ei enää viikon päästä löytynytkään. Sain sairaalasta lääkkeet kohdun tyhjennykseen ma 19.12. Otin lääkkeet kotona ja buranalla olisi pitänyt kuulemma pärjätä, mutta kivut olivat kyllä niin pahat että en voinut kuin pyöriä lattialla ja itkeä. Kipuja oli maanataina ja sitten taas torstaina ja perjantaina uudestaan. Loppuivat onneksi jouluaattona mutta vuoto kesti tyhjennyksen aloituspäivästä kaksi viikkoa jonka jälkeen se loppui kuin seinään. Minulle sanottiin sairaalasta ettei mitään jälkitarkastusta tehdä ja että kolmen viikon päästä voisin tehdä testin ja jos se edellen positiivinen niin vielä parin viikon päästä uudelleen ja sitten yhteydenotto sairaalaan jos edelleen positiivinen. Viiden viikon odotus tuntui minusta tosi pitkältä joten kävin ultrassa 3 viikon kukuttua lääkkeen otosta ja kaikki oli onneksi tullut ulos. Nyt odottelen kuukautisia alkaviksi ensi viikolla.

Fyysisesti paranin melko nopeasti, mutta henkisesti olen vieläkin ihan rikki. Raskaus oli ensimmäinen raskauteni ja haluan lasta niin paljon että sattuu. Oloa ei helpota se, että kaksi parasta ystävääni ovat tällä hetkellä raskaana ja heidän laskettu aikansa osuu niille kieppeille missä oman pienokaiseni olisi ollut määrä syntyä. Olen iloinen heidän puolestaan tottakai, mutta tuntuu etten pääse yli keskenmenosta, koska aina kun ajattelen ystäviäni vauva putkahtaa mieleeni. En malttaisi odottaa että voimme yrittää taas uutta ja tuntuu että ainut keino päästä yli tästä asiasta olisi tulla uudestaan raskaaksi. Pelkään vain että vaivun masennukseen ennen kuin se tapahtuu.

Toivotan jaksamista sinulle. Olen pahoillani jos tarinani ei piristänyt, mutta tuntui että minun on pakko jakaa se jonkun kanssa joka ymmärtää mitä olen käymässä läpi.

Hei!

Minullakin on vastaava tarina.

Olimme esikoista toivoneet jo reilun vuoden ajan, ja 07/2011 huomasin olevani vihdoin raskaana. Raskauden aikana kävimme ultrassa kaksi kertaa. Viimeisin kerta oli 8 3, jolloin sydämen syke näkyi hyvin ja koko vastasi viikkoja. Np ultraan menimme 11 2, jolloin kätilö pitkän hiljaisuuden jälkeen totesi ettei sydänääniä löydy. Sydän oli pysähtynyt 9 5, ja diagnoosi oli keskeytynyt keskenmeno.
Shokki oli valtava. Olimme jännittäneet onko pieni terve, muttemme olleet ajatelleet että sydän olisi voinut pysähtyä. Jälkikäteen miettiässäni muistan pahoinvoinnin viikolla 10 hieman laimentuneen.
Sain lääkkeet mukaan jotka otin parin päivän päästä. Sinä päivänä synnytin meidän pienen. Kätilön kuvaus kovista kuukautiskivuista ei ollut mitään verrattuna 9 tunnin jatkuviin supistuksiin joita koin. Jouduimmekin välissä käymään sairaalassa jossa sain kipupiikin. Myös raskausmateriaalin ja veren määrä oli järkyttävä.

Nyt olen kotona toipumassa toisesta keskeytyneestä keskenmenosta. Onneksemme tämä raskaus alkoi hyvin pian ensimmäisen jälkeen, mutta alusta asti minulla oli tunne ettei kaikki ole hyvin. Raskausoireet olivat lievemmät kuin edeltävässä raskaudessa. Ultra viikolla 8 osoittikin sitten kehityksen jääneen 5 5. Diagnoosi oli tuulimuna ja taas keskeytynyt keskenmeno.
Tällä kertaa pääsin onneksi vähemmällä fyysisellä kivulla. Henkisen kivun määrä taas on valtava.

Tämäkään kirjoitus tuskin piristi, mutta itseäni ainakin helpotti kun luin muiden saman tapaisista kokemuksista. Tunne siitä ettei ole ainut maailmassa joka suree menetettyjä elämän alkujaan. Suru vaatii paljon kyyneleitä ja tunteiden koko kirjon, mutta vielä se päivä tulee kun surullinen tapahtuma muuttuu muistoksi.
Voimia!

Kiitos teille kaikille vastauksistanne, otan niin osaa suureen suruunne :( Paljon voimia teille jokaiselle!

Täällä mennään päivä kerrallaan, olen pakottanut itseni keskittymään kaikkiin positiivisiin asioihin ja koettanut nauttia niistä pienistä arjen iloista. Olo on tietenkin ailahtelevainen, välillä tuntuu jo paremmalta, seuraavana hetkenä taas itkettää. Onneksi on maailman ihanin mies tukena ja tämä meidän 2-vuotias jaksaa myös ihanalla naurullaan piristää synkkiäkin hetkiä.

Minka

Mä olen kuullut jonkun ottaneen lääkärin ohjeen mukaan aspiriinia keskenmenon estämiseksi, hänellä oli viisi km peräkkäin. MUTTA älä ala omin päin ottamaan, vaan hankkiudu asiantuntevalle gynekologille, joka osaa sanoa asiaan jotain. Jos et tarkkaan tiedä miten paljon ja mitä pitää ottaa, voi aiheuttaa alkiolle jopa vaurioita tai keskemenon. itselläin on kans kaksi keskeytynyttä keskenmenoa takana eikä vielä yhtään lasta, vaikka lapsenkaipuu todella voimakas. Toivottavasti jossain vaiheessa onnistuu.