Olen kärsinyt ala-asteelta asti huonosta itsetunnosta. Olen nyt 21v. Ensimmäinen muistikuva lapsuudestani, kun tajusin, etten olekaan "hyväksytty", on se, kun terveydenhoitajani ja opettajani päättivät yhdessä huolestua painostani toisella luokalla. Olin silloin normaalipainon ylärajoilla, ja kun näin jälkeenpäin olen kuvia siltä ajanjaksolta katsellut, mielestäni täysin normaali lapsi, hieman pyöreämmät posket kun muilla.
Siitä lähtien tiedostin, että olen läski. Tälläkin hetkellä olen lievästi ylipainoinen, mutta olen myös kokenut, millaista on olla normaalipainoinen. En silloinkaan kokenut olevani hyväksytty, ja pönkitin itsetuntoani koko ajan, hain kehuja kaikkialta.
Tällä hetkellä ongelma vaikuttaa parisuhteeseeni, en ymmärrä, miksi mieheni on minun kanssa, miten muka pystyn pitämään hänet tyytyväisenä..
Toivon todella, että joku osaisi auttaa ongelmassani, tämä hankaloittaa elämääni.
Siitä lähtien tiedostin, että olen läski. Tälläkin hetkellä olen lievästi ylipainoinen, mutta olen myös kokenut, millaista on olla normaalipainoinen. En silloinkaan kokenut olevani hyväksytty, ja pönkitin itsetuntoani koko ajan, hain kehuja kaikkialta.
Tällä hetkellä ongelma vaikuttaa parisuhteeseeni, en ymmärrä, miksi mieheni on minun kanssa, miten muka pystyn pitämään hänet tyytyväisenä..
Toivon todella, että joku osaisi auttaa ongelmassani, tämä hankaloittaa elämääni.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo oli tutun kuuloista.
Jos on tosi pahoja ongelmia, mitkä vaikuttavat parisuhteeseen tai normaalielämään, terapia voisi auttaa. Nuo kipeät muistot pitäisi käydä läpi uudelleen, vaikka se olisikin raskasta.
Jos ei terapia, niin olisi tärkeää löytää luotettava henkilö, jolle voisi kaiken kertoa ja jakaa.
"en ymmärrä, miksi mieheni on minun kanssa, miten muka pystyn pitämään hänet tyytyväisenä.. "
Ei mies naiselta mitään poikkeuksellista kauneutta hae. Rakkautta ja luottamusta, ei siinä ole painolla mitään tekemistä.
Ja toisaalta ns. "täydellisten" ihmisten suhteissa luottamus on yleensä täysin vieras käsite, mutta pettäminen ja pinnallisuus tuiki tavallista.
Onhan se tietysti kuitenkin niin, ettei petetyksi tuleminen satu niin kovin itsevarmaan kaunottareen, kuin epävarmaan, omasta mielestään jopa rumaan ihmiseen.
..vastauksestasi.Toivoisin kuitenkin neuvoja enemmänkin itsetunnon kasvattamiseen. Tiedän, että mieheni rakastaa minua eikä ole lähdössä mihinkään, en vaan tosiaan ymmärrä sitä, sillä en näe itsessäni samoja asioita kuin hän. Kiinnitän huomiota vain epäkohtiini, enkä osaa iloita hyvistä puolistani. Onko "kotikonsteja", vai turvaudunko terapiaan?
Minun vaimoni alkoi sättiä itseään paino-ongelmista kun olimme olleet naimisissa jo vuosikausia.
Miehenä en näe hänen ulkomuodossaan mitään, joka aiheuttaisi itsesyytöksiä tai muuta itsensä alentamista.
Vaikea on mennä naisen pään sisälle tai yleensäkin tuonkaltaisien asioiden ajattelijoiden.
Itsensä hyväksyminen on varmaan monelle, etenkin naiselle, vaikeaa koska lehdissä, tv:ssä ja kaikkialla tarjotaan ns. mallivartaloita jne.
Tiedostan itseni ja tiedän omat puutteeni, jotka minulla on tai niitä ei ole. Silti olen edelleen onnellisesti naimisissa tuon saman naisen kanssa jota rakastan ja yritän ymmärtää hänen ajatuksiaan.
Koita iskostaa alitajuntaasi ajatus siitä, että olet SINÄ ITSE, etkä kukaan tai mikään muu. :)
lapsuuden epämiellyttävät kokemukset hyödyksi. Osaat varmaan ottaa muutkin ihmiset huomioon, kun elämäsi ei ole ollut ruusuilla tanssimista.
Ajattele, jos miehesi joutuisi asumaan todella itsevarman henkilön kanssa - Tällaisessa ihmisessä ei ole itsessä mitään vikaa - Tällainen ihminen pyrkii muokkamaan muut ihmiset mieleisikseen - Tällainen ihminen on tottunut saamaan kaiken haluamansa - Tällaisen ihmisen mielestä hän on viisain ja aina oikeassa - Kaikki viat ja syyt löytyvät vain toisesta ihmisestä - Tällaisen ihmisen mielestä kaiken pitää olla täydellistä.
Itselläni on vastaavia kokemuksia lapsuudesta kuin sinulla, mutta olen elännyt jo 40 vuotta. Aika parantaa, mutta tärkeintä olisi kiinnittää huomiota hyviin puoliin ja unohtaa noiden huonojen puolien tarkkailemisen. Aina löytyy joku joka pyrkii pönkittämään omaa itsetuntoa mollaamalla toisia, usein itsetunnoltaan epävarmempia ihmisiä, joten ulospäin kannattaa näyttää itsevarmalta.
Edes itsevarmat ihmiset eivät ole täydellisiä - usein he ovat juuri niitä pahempia ihmisiä ja puolisoita.
Olet löytänyt mielestäsi hyvän syyn itsetunto ongelmiisi koulusta.
Menisin kuitenkin myös tarkastelemaan minkälaiset vanhemmat sinulla on ja mikä oli heidän suhtautumisensa sinuun. Isän hyväksyntä on erittäin tärkeä kun nuori nainen luo itsestään kuvaa.
On olemassa kuvankauniita ihmisiä joilla on heikko itsetunto ja he löytävät itsestään pelkkiä vikoja joten se ei johdu objektiivisesta totuudesta - parista liikakilosta.
Psykoterapia on hyvä asia jos sinulla on siihen mahdollisuus.
Epävarman ihmisen kanssa parisuhde joutuu kovalle koetukselle. Emme voi ammentaa aina voimaa toisesta ihmisestä vaan meidän tulee oppia pitämään itsestämme, ei vain hyväksymään!
Kaunis jolla oli huono itsetunto
Heippa Koti ensisijalla
Täällä on toinen kaunis huonoitsetuntoinen 26v neitonen. Kertoisitko please lisää miten pääsit eroon huonosta itsetunnostasi??
Itselläni on vierelläni ihana mies, joka yrittää minua ymmärtää, mutta se ei aina ole helppoa.. Ongelmia syntyy mm. huonon itsetuntoni aiheuttamista typeristä tuittuiluista kun tunnen olevani "ruma" tai miehelleni muuten riittämätön tai kykenemätön tekemään jotain.
Kerroit vanhempien merkityksestä. Oma isäni oli itse heikkoitsetuntoinen, mutta ei minua kotona ainakaan alaspäin poljettu. Ehkä vain ei kannustetttu tarpeeksi.
Miten sinä opit tulemaan itsevarmemmaksi? Kerroit psykoterapiasta, käytitkö itse sitä? Miten lähestyit ongelmaa ensi kertaa? Menitkö terveysasemalle vai yksityiselle lääkärille vai miten minun tulisi toimia?
Kiitos vastauksestasi!!
Elämässäni olisi ainesta romaaniksi asti mutta lyhyesti:
Isäpuolen tyly kohtelu ja äidin täydellinen antautuminen kys. henkilön viemäksi oman heikon itsetuntonsa takia, klassinen esimerkkitapaus huonon itsetuntoni syntyyn. Sisarpuoleni syntymän kautta sain konkreettisen todeta isäpuoleni puolueellisuuden ja sen että hän suorastaan inhosi minua, siispä tunsin itseni inhottavaksi, minussahan se vika oli...
Nuorena käytin alkoholia lähinnä vapautuakseni ja asialla oli tietenkin huonot seuraukset kun kaikki meni överiksi.
Menin naimisiin sellaisen henkilön kanssa joka rakasti minua, kyselemättä itseltäni rakastinko todella häntä, olihan minusta aivan upeaa että joku rakastaisi! Olin tietenkin onneton avioliitossani. Erosin, mutta menin aina samaan ansaan ihmissuhteissani, tunneriippuvuuteen, kun en kypsästi kyennyt tuntemaan mitään.
Olen aina harrastanut psykologiaa, ja kun taloudellinen tilanteeni salli meni terapiaan yksityiselle kahdeksi vuodeksi. Istuin joka viikko nenäkkäin terapeuttini kanssa ja epäilin usein johtaisiko homma mihinkään. Päivinä jolloin en millään olisi jaksanut mennä, mentiin kuitenkin aina syvemmälle ja eteenpäin.
Tämän kahden vuoden seurauksena olen jättänyt silloisen erittäin ahdistavan suhteeni, jonka oli määrä kestää ikuisesti, vaihtanut maata, luonut itselleni uuden työn. Vihdoin olen täysin vapaa ja voin nauttia elämästä. En olisi ikinä uskonut tällaisen patoutuneen energiamäärän löytyvän.
Olen jo keski ikäinen ja oman kokemukseni kautta voin todella suositella psykoterapiaa. Toisaalta se on kallis "harrastus" ja siihen suhtaudutaan enakkoluuloisesti
Masennuslääkitystä tyrkytetään nuorille myös tapauksissa joissa terapialla voitaisiin korjata paljon.
Sinun tapaustasi on vaikea arvioida, enkä todella halua mennä alueelle jolla en ole kompetentti.
Sanoisin vain että kyseenalaistakaamme yhteiskunnan tuputtamat arvomaailmat, etsikäämme itsestämme totuutta ja harmoniaa ja jos se tuntuu ylivoimaiselta voimme kääntyä ammatti ihmisten puoleen!
Aloin miettiä suhdetta isääni ja siihen, kuinka hän suhtautui ylipainooni. Isä on itsekin ylipainoinen ja joskus aika hanakasti puuttui ruokailuuni. Pienillä huomautuksilla sai tuntemaan syyllisyyttä syömisistäni. Tiedän, että isä tarkoitti minun parastani, eikä halunnut omaa kohtaloaan minulle.
Ja jos onnistuin laihdutuksissani, onnittelut olivat luokkaa: "no hyvä kun olet laihtunut, aloinkin jo olla huolissani" yms.
Kamalaa kirjoittaa näin omasta rakkaasta isästä! :(
ei se ole niin kamalaa kun oikein ajattelet. Sitä on tottunut näkemään vanhempansa "täydellisinä", mutta totuus on että he ovat vikoja täynnä. Minä olen oppinut sen, ettei elämä ole mustavalkoista. Voin rakastaa isääni vaikken hyväksykään hänen käytöstään itseäni kohtaan. Minäkin olen nätti nuori nainen ja heikkoitsetuntoinen. Siitä seuraa tietysti mustasukkaisuutta ja suurta riittämättömyyden tunnetta parisuhteessa. Olen käynyt terapiassa 2,5 vuotta. Paljon on parantunut, mutta epävarmuus on yhä sisässäni. Epäilen, ettei tähän auta muu kuin aika ja edelleen kypsyminen (vaikka olen jo 27v). Suosittelen terapiaa ja itsetutkiskelua. Opi myös antamaan itsellesi anteeksi.
Itsetuntoni nousi kun olen yleisesti vahva ihminen, myöskin kaunis ja hoikka.
Haukuttiin ala-asteella/yläasteella, se kesti yht. 4 vuotta, niin sn jälkeen itsetuntoni nousi, koska haukkumiset vahvisti mua. Itse haukkumisen aikaan olin ihan maassa, pääsin sitä jotenkin vain yli, ilman psykiatria.
Samaan aikaan faija hakkas himassa ja vanhemmat sorti mua.
En tiiä miten sitten pääsin yli siitä. Jotenki itse aloin tajuta elämää ja mietin mietin ja mietin.