IIlmastomallinnuksessa 50W/m^2 Fudge factor.
Kertoo meille, kukas muu kuin alarmistien suosikki, Lordi Moncton.
http://wattsupwiththat.com/2012/01/15/sense-and-sensitivity-ii-the-sequel/
Järki ja ilmastoherkkyys II
16
168
Vastaukset
- kuumaa kuin kuubassa
Lordilla vaan on taipumus höpistä omiaan. Esimerkiksi siinä viime ilmastoherkkyys arvonnassaan hän ensiksi veikkaili yli 10 vuoden maksimilämpenemistä mikä datassa on esiintynyt, väärin.
Sen jälkeen hän esitti väitteen, että tulevaisuudessa ei niin nopeasti voisi lämmetä, mitä yli 10 vuoden havaittu "maksimilämpenempinen" oli. ilmeisimmin omasta päästään. Lue vaikka itse se moncktonin ilmastoherkkyys arvonta siellä aussisaitilla.
Täytyy katsoa, mitä "kukkasia" tuossa tekstissä on.
Oikeissa tutkimuksissa tuntuu olevan jotenkin selkeämpi ote. Asiat ovat joskus esitetty jopa niin hyvin, että ilmastoharrastelijakin voi tutkia niiden pitävyyttä jatkossa ihan seurailemalla säätietoja. Esimerkiksi se lämpötilatutkimus. Siinä oli avoimesti sekä selkeästi esitetty, että mikä oli mistäkin ja miten sitä voi käyttää.
Monckton taas kiertelee ja kaartelee, toisinaan esittelee jotain yläastetasosista yhtälönpyörittelyä sekä tekee omia johtopäätöksiä, jotka perustuvat tosiasioihin suunnulleen yhtä paljon kuin Dan Brownin jutut. Vähän niinkuin joku alarmisti täällä joskus, johtopäätösten toki ollessa "denialistiseen" suuntaan.
Katsotaan, onko lordi saanut asiantuntijoilta apua, jotta jutut olisivat vähän validimpia kuin aiemmin.... - Sähköteurastaja
Lopettaisit jo höperehtimisen spekulaatioittesi kanssa.
Älä mene ali riman.
Ei meidän tarvi olla samaa mieltä, muttei sunkaan kannata hukata kykyjäsi pas,kan jauhamiseen.
Lopeta vetoaminen joihinkin auktoriteetteihin ja osoita missä Moncton on väärässä.
Eihän hän säteilypakotteesta muuta tuonut esille, kuin sen että se on IPCC,n mukaan kovin muuttuva suure.
Jos IPCC lähtee siintä, että syyllinen muka lämpenemiseen on CO2, ja nyt ei lämpenekkään, niin limatolookien pitää tuoda tukuttain Fudge faktoreita korjaamaan säteilypakotetta kylmenevään suuntaan, mahtaako ne ittekkään tietää monta negatiivista takaisinkytkentää ne on jo lyöneet tiskiin, lopputuloksen ollessa kykmääkuumaa.- Sähköteurastaja
Vielä:
"The paper turns out to be based not on measurement, observation and the application of established theory to the results but – you guessed it – on playing with a notorious computer model of the climate: Giss ModelE. The model, in effect, assumes very large net-positive feedbacks for which there is precious little reliable empirical or theoretical evidence.
At the time when Dr. Lacis’ paper was written, ModelE contained “flux adjustments” (in plain English, fudge-factors) amounting to some 50 Watts per square meter, many times the magnitude of the rather small forcing that we are capable of exerting on the climate." - kuumaa kuin kuubassa
Jos puhutaan ilmaston herkkyysparametrista, niin Räisäsen monisteen ( http://www.atm.helsinki.fi/~jaraisan/kasvihuonemoniste_uusi.pdf ) mukaan:
"λR on ilmaston herkkyysparametri.
Herkkyysparametrin oikeaa arvoa ei tunneta kovin tarkasti; eri ilmastomallien antamat arviot vaihtelevat enimmäkseen välillä 0.5–1.2 K / (Wm-2)."
Eli kyllä sitä heittoa varmastikin on. Eikä sen tarkkaa arvoa edelleenkään tunneta, ei. Eikä IPCCkään niin väitä, ei. Myös tiedetään, ettei se välttämättä ole edes vakio, vaan se saattaa nousta tai laskea ilmaston muutuessa. Lordi vaan koittaa rukata sitä tuosta alaspäin, omien kyökki"laskelmiensa" perusteella. - Sähköteurastaja
kuumaa kuin kuubassa kirjoitti:
Jos puhutaan ilmaston herkkyysparametrista, niin Räisäsen monisteen ( http://www.atm.helsinki.fi/~jaraisan/kasvihuonemoniste_uusi.pdf ) mukaan:
"λR on ilmaston herkkyysparametri.
Herkkyysparametrin oikeaa arvoa ei tunneta kovin tarkasti; eri ilmastomallien antamat arviot vaihtelevat enimmäkseen välillä 0.5–1.2 K / (Wm-2)."
Eli kyllä sitä heittoa varmastikin on. Eikä sen tarkkaa arvoa edelleenkään tunneta, ei. Eikä IPCCkään niin väitä, ei. Myös tiedetään, ettei se välttämättä ole edes vakio, vaan se saattaa nousta tai laskea ilmaston muutuessa. Lordi vaan koittaa rukata sitä tuosta alaspäin, omien kyökki"laskelmiensa" perusteella."Eikä sen tarkkaa arvoa edelleenkään tunneta,".
Sinäpä sen sanoit, jollei tunneta, miten sitä sitten käytetään todisteena.
Itseasiassa sehän on ihan absrakti suure, eli ilmaston syklisyys saa sen arvon
näyttämään mitä milloinkin.
Nyt kun ei lämpene, ne joutuvat rukkaamaan sitä, ja kun uskovat siihen niin lujasti, joutuvat rukkaamaan myös lämpötilamittauksia.
Ainut konstihan on mitata Globaali lämpötila, ja kun ei lämpene, niin ei lämpene.
Tällöinhän suure on nolla, kun kylmenee, se oni negatiivinen.
Ilmastomalleissa se on sidottu CO2 pitoisuuteen, jollei ne luovu siintä, ilmasto mallinnuksissa lämpenee, ja reaalimaailma karkaa aina vaan kauemmaksi ja kauemmaksi, joten joutuvat keksimään yhä lisää feedbakkeja selittämään sen
ettei homma toimi. - kuumaaa kuin kuubass
Sähköteurastaja kirjoitti:
"Eikä sen tarkkaa arvoa edelleenkään tunneta,".
Sinäpä sen sanoit, jollei tunneta, miten sitä sitten käytetään todisteena.
Itseasiassa sehän on ihan absrakti suure, eli ilmaston syklisyys saa sen arvon
näyttämään mitä milloinkin.
Nyt kun ei lämpene, ne joutuvat rukkaamaan sitä, ja kun uskovat siihen niin lujasti, joutuvat rukkaamaan myös lämpötilamittauksia.
Ainut konstihan on mitata Globaali lämpötila, ja kun ei lämpene, niin ei lämpene.
Tällöinhän suure on nolla, kun kylmenee, se oni negatiivinen.
Ilmastomalleissa se on sidottu CO2 pitoisuuteen, jollei ne luovu siintä, ilmasto mallinnuksissa lämpenee, ja reaalimaailma karkaa aina vaan kauemmaksi ja kauemmaksi, joten joutuvat keksimään yhä lisää feedbakkeja selittämään sen
ettei homma toimi.Niin, todellisuudessa epävarmuudet myönnetään. Moncktonilla ei niiden arvioimiseen tarvittavaa pätevyyttä tunnu olevan, sen koommin kuin minulla, mutta asiantuntijoitakin sentään maailmalla on. En tarkoita TV paasaajia tai poliitikkoja kuten Al Gore, mutta niitä taustalla touhuavia todellisen työn tekijöitä. Globaalia lämpötilaa on tarkasteltu ja johan minä linkitin artikkelin, jossa nykytrendi näyttäisi hyvinkin lämpenevän: http://iopscience.iop.org/1748-9326/6/4/044022/pdf/1748-9326_6_4_044022.pdf
Varmasti asiasta on muitakin tutkimuksia, mutta tuo on siinä mielessä hyvä, että on kerrottu että mitä lähdedataa on käytetty sekä että miten siitä on luonnollista kohinaa pyritty poistamaan. Täysin kohinattomaksi sitä tulosta saatu, mutta he sentään näyttävät, että millainen tulos oli, kohinoineen päivineen. Siinäkin mielessä ihan kiva artikkeli, että tulevaisuudessa samoilla menetelmillä voidaan seurata lämpötilan kehitystä ja nähdään selkeämmin, että mitä muutakin pitäisi mahdollisesti huomoioda ja että onko jokin asia huomioitu kenteis jotenkin väärin. Ja tutkimuksia tehdään koko ajan. Toivottavasti myös viisastutaan. Tämäntapaista on todellinen tiede, mielestäni.
- Greenman
Lord Christopher Monckton on lähinnä ilmastopelle. Hän on jo monta kertaa jäänyt kiinni vääristä väitteistä, mutta silti jaksaa jankuttaa asiaansa loputtomiin. Monckton on niin liukas tyyppi, että hän voi kertoa aivan toista, kun on aikaisemmin sanonut. Tiedetoimittaja Peter Hadfield (Potholer54) on tehnyt hyvän sarjan Youtube.com Moncktonista. Hadfield on nimennyt Moncktonin sanojensyönnin "Monckton Maneuver".
- Sähköteurastaja
Tuo esille "monta kertaa jäänyt kiinni vääristä väitteistä"
Missä.
Onko nyt toimittaja parempi ilmastoguru kuin veturikuski? - Greenman
Sähköteurastaja kirjoitti:
Tuo esille "monta kertaa jäänyt kiinni vääristä väitteistä"
Missä.
Onko nyt toimittaja parempi ilmastoguru kuin veturikuski?Kuuntele edes tiedetoimittaja Peter Hadfield yhteenveto Moncktonin valheista: http://www.youtube.com/user/potholer54?blend=1&ob=4#p/u/1/1xx5h1KNMAA.
- kuumaa kuin kuubassa
Sähköteurastaja kirjoitti:
Tuo esille "monta kertaa jäänyt kiinni vääristä väitteistä"
Missä.
Onko nyt toimittaja parempi ilmastoguru kuin veturikuski?http://www.altenergyaction.org/Monckton.html
Niin, esimerkiksi tuolta vaan etsit kohdat, missä todetaan "Wrong", "Red Herrring" tai "Nonsense". Toki mielipiteitä asiasta voi olla, osaa niistä voinee kiistellä maailman tappiin asti, mutta ... Oman käsityksen asian laidasta voisi muodostaa vaikkapa tutkimalla niitä lähteitä mitä missäkin kohdassa on mainittu. Ja itse asiaa.
Mutta tuolla tavoin lähteitä tulkitsemalla ei kyllä tiedettä tehdä. Se on vaan semmosta höpötystä. Lottoarvonta vetämään. Jossain satunnaisessa kohdassa voi olla oikeassakin.
Voin väittää: "Ahventen raidat tulevat muuttumaan vuoteen 2100 mennessä, koska vesistöjen kasvillisuusolosuhteet muuttuvat". Onko se väitös tosi, jos sitä ei nyt pysty kiistämään? Oliko tuo lause tiedettä? - Sähköteurastaja
kuumaa kuin kuubassa kirjoitti:
http://www.altenergyaction.org/Monckton.html
Niin, esimerkiksi tuolta vaan etsit kohdat, missä todetaan "Wrong", "Red Herrring" tai "Nonsense". Toki mielipiteitä asiasta voi olla, osaa niistä voinee kiistellä maailman tappiin asti, mutta ... Oman käsityksen asian laidasta voisi muodostaa vaikkapa tutkimalla niitä lähteitä mitä missäkin kohdassa on mainittu. Ja itse asiaa.
Mutta tuolla tavoin lähteitä tulkitsemalla ei kyllä tiedettä tehdä. Se on vaan semmosta höpötystä. Lottoarvonta vetämään. Jossain satunnaisessa kohdassa voi olla oikeassakin.
Voin väittää: "Ahventen raidat tulevat muuttumaan vuoteen 2100 mennessä, koska vesistöjen kasvillisuusolosuhteet muuttuvat". Onko se väitös tosi, jos sitä ei nyt pysty kiistämään? Oliko tuo lause tiedettä?Kuinka jutella idiootin kanssa.
Kun ne ei osaa edes lukea.
Otetaan Monctonista pari esimerkkiä.
"“Monckton says the Earth is cooling. It isn’t.” At the time when I said the Earth was cooling, it had indeed been cooling since late 2001. "
“Monckton says he wrote a peer-reviewed paper. He didn’t.” The editors of Physics and Society asked me to write a paper on climate sensitivity in 2008. The review editor reviewed it in the usual way and it was published in the July 2008 edition, which, like most previous editions, carried a headnote to the effect that Physics and Society published “reviewed articles”
Luetun ymmärtäminen, jos pothole väittää Monctonin sanoneen jotain, ja kiistää oman väitteensä, ja joku vetoaa siihen, se on täydellinen vajakki.
Jos joku jatkaa, ollos hyvä ja lainaa mitä Moncton on itse sanonut, ja kiistäköön sen tieteellisillä argumenteilla tai tosiasioilla, eikä väitteillä, vajakit.
http://wattsupwiththat.com/2012/01/11/monckton-responds-to-potholer54/
Huomatkaa idiootit vielä että kirjoittaja ei ole Wattsi, vaan Moncton itse, ettette syytä Wattsia kenen sivulla aihe on, pöljät. - kuumaa kuin kuubassa
Sähköteurastaja kirjoitti:
Kuinka jutella idiootin kanssa.
Kun ne ei osaa edes lukea.
Otetaan Monctonista pari esimerkkiä.
"“Monckton says the Earth is cooling. It isn’t.” At the time when I said the Earth was cooling, it had indeed been cooling since late 2001. "
“Monckton says he wrote a peer-reviewed paper. He didn’t.” The editors of Physics and Society asked me to write a paper on climate sensitivity in 2008. The review editor reviewed it in the usual way and it was published in the July 2008 edition, which, like most previous editions, carried a headnote to the effect that Physics and Society published “reviewed articles”
Luetun ymmärtäminen, jos pothole väittää Monctonin sanoneen jotain, ja kiistää oman väitteensä, ja joku vetoaa siihen, se on täydellinen vajakki.
Jos joku jatkaa, ollos hyvä ja lainaa mitä Moncton on itse sanonut, ja kiistäköön sen tieteellisillä argumenteilla tai tosiasioilla, eikä väitteillä, vajakit.
http://wattsupwiththat.com/2012/01/11/monckton-responds-to-potholer54/
Huomatkaa idiootit vielä että kirjoittaja ei ole Wattsi, vaan Moncton itse, ettette syytä Wattsia kenen sivulla aihe on, pöljät.Se Moncktonin peer-reviewed artikkeli on edelleen luettavissa: http://www.aps.org/units/fps/newsletters/200807/monckton.cfm
"Climate Sensitivity Reconsidered
The following article has not undergone any scientific peer review, since that is not normal procedure for American Physical Society newsletters...."
Monckton: "The editors of Physics and Society asked me to write a paper on climate sensitivity in 2008. The review editor reviewed it in the usual way and it was published in the July 2008 edition, which, like most previous editions, carried a headnote to the effect that Physics and Society published “reviewed articles”"
Onhan se artikkeli jonkun toimesta katselmoitu, muttei tieteellisesti vertaisarvioitu. Pikkuinen ero. Jos minä teen artikkelin vaikkapa Hesariin, niin toki toimittaja sen katselmoi, mutta ei se siitä tieteellisesti hyväksyttyä tee...
Mutta se vertasarvio lienee edelleen tuo, ellei joku tuo tieteellisiä todisteita ja debunkkaa seuraavaa arviota: http://www.altenergyaction.org/Monckton.html :P
Että semmoinen vertaisarvioitu artikkeli. Juu juu. - Sähköteurastaja
kuumaa kuin kuubassa kirjoitti:
Se Moncktonin peer-reviewed artikkeli on edelleen luettavissa: http://www.aps.org/units/fps/newsletters/200807/monckton.cfm
"Climate Sensitivity Reconsidered
The following article has not undergone any scientific peer review, since that is not normal procedure for American Physical Society newsletters...."
Monckton: "The editors of Physics and Society asked me to write a paper on climate sensitivity in 2008. The review editor reviewed it in the usual way and it was published in the July 2008 edition, which, like most previous editions, carried a headnote to the effect that Physics and Society published “reviewed articles”"
Onhan se artikkeli jonkun toimesta katselmoitu, muttei tieteellisesti vertaisarvioitu. Pikkuinen ero. Jos minä teen artikkelin vaikkapa Hesariin, niin toki toimittaja sen katselmoi, mutta ei se siitä tieteellisesti hyväksyttyä tee...
Mutta se vertasarvio lienee edelleen tuo, ellei joku tuo tieteellisiä todisteita ja debunkkaa seuraavaa arviota: http://www.altenergyaction.org/Monckton.html :P
Että semmoinen vertaisarvioitu artikkeli. Juu juu.Juuri tätä tarkoitin, vajakki väittää ettei Moncton ole julkaissut tieteellistä artikkelia, ja kun paljastuu että on, älykääpiö kiistää väittäen ettei se ole arvioitu tieteellisesti.
Moncton sanoi että se on "carried a headnote to the effect that Physics and Society published “reviewed articles”"
Nyt sitten järjren jättilänen saa kertoa mikä on ero arvioidun ja tieteellisesti arvioidun välillä.
Pitääkö jälkimmäisen suorittamiseen olla veturimies, vai elokuvatieteen maisteri kuten meillä suomessa.
Kysehän oli onko Moncton julkaissut tieteellistä artikkelia, vai ei.
Pitääkö olla reenpissin vai wwf,n huväksyntä. - kuumaa kuin kuubassa
Sähköteurastaja kirjoitti:
Juuri tätä tarkoitin, vajakki väittää ettei Moncton ole julkaissut tieteellistä artikkelia, ja kun paljastuu että on, älykääpiö kiistää väittäen ettei se ole arvioitu tieteellisesti.
Moncton sanoi että se on "carried a headnote to the effect that Physics and Society published “reviewed articles”"
Nyt sitten järjren jättilänen saa kertoa mikä on ero arvioidun ja tieteellisesti arvioidun välillä.
Pitääkö jälkimmäisen suorittamiseen olla veturimies, vai elokuvatieteen maisteri kuten meillä suomessa.
Kysehän oli onko Moncton julkaissut tieteellistä artikkelia, vai ei.
Pitääkö olla reenpissin vai wwf,n huväksyntä.Onhan se "tieteellinen" artikkeli. Tieteellinen siinä mielessä kuin mikä tahansa muukin tieteellinen artikkeli. Vaikka Tiede 2000 lehden artiikelit. Tai hesarissa julkaistut tiedettä koskevat artikkelit. Tietenkään se ei kerro, että pitääkö tiedeyhteisö sitä juttua uutena varteenotettavana tieteenä, vaiko vain epämääräisenä höpötyksenä. Tieteellinen vertaisarviointi antaisi jotain kuvaa asiasta, että miten asiantuntijat juttuun suhtautuvat.
En sinänsä jaksa niin välittää, että onko joku sen jutun hyväksynyt vaiko ei. Mutta sekava se juttu oli ja sisälsi omasta mielestäni tässä kontekstissa epätieteellisiä lähestymistapoja, kuten kirsikanpoimintaa. Voisihan sitä tutkia vielä yksityiskohtaisemmin ja huvikseen tehdä vaikkapa oma arvio ilmastoherkkyydestä menneeltä ajalta. Arviohan se olisi siinä missä Lordin arvio, ei sen epätieteellisempi.
- ÖÖmies Jäz
Miksiköhän Sähköteurastaja tässäkin ketjussa (missä ansiokkaasti paljastuu Monctonin höpinät) nimittelee kanssa keskustelijoitaan "vajakit, idiootit, pöljät", kun muut asiallisesti keskustelevat.
No se on tietenkin sitä Sähkiksen itkupotkupieruraivaria, kun hänen löpinänsä paljastuvat tieteellistä tarkastelua kestämättömiksi. - Sähköteurastaja
On hyvä ja osoittaa mikä jutuistani ei kestä tieteellistä tarkastelua.
Se että käytän "vajakit, idiootit, pöljät" nimityksiä, johtuu kohteiden opin, älyn, ja kasvatuksen puutteista, eikä ole minun vikani että joku on pöljä.
Voihan se olla "luojankin" vika kun ei ole jaellut lahjojaan kovin runsaskätisesti.
Sen vuoksi olenkin vihjaillut useamminkin palstalla, että kun tyhmä sulkee suunsa, se vaikuttaa hiljaiselta viisaalta.
Eli kiistän ehdottomasti, että muitten pöljyys olisi vikani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861