Olen harrastanut aktiivisesti urheilua jo yli vuoden. Nyt olen aloittanut pelkän salitreenin ryhmäliikunnan sijaan. Käyn salilla n. 4-5 krt. viikossa, ja teen joka kerta maksimaalisilla painoilla erityisesti jalkalihaksille. Vietän salilla keskimäärin 1,5 h, mutta treenistä vähintään 30 min. on sykettä nostavaa crosstreenausta :) Ongelmani on unettomuus, en ole saanut levollista unta ja herään monta kertaa yössä syömään. Lisäksi minulla on on tullut uutena "levottomat jalat". Kysymykseni kuuluu siis, treenaanko liikaa, tai syönkö liian vähän, vai miksi uni on häiriintynyt? Millaisia määriä pitäisi syödä kun lihasmassaa kasvattaa? Tarvitaanko kaksi lämmintäruokaa päivässä, jotta yöllä ei tulisi ahmittua kokonaista leipäpakettia?
kuluttaako treeni liikaa?
7
374
Vastaukset
- -
Ei välttämättä ole syomisestä kiinni. Voi olla kehon ylirasitustilaakin, siitä levottomat unet. Ittekkin välillä heräilen etenkin jos on rankemmin treenaillu, mutta keskellä yotä ei oo tarvinnu syomään ruveta.
Jos levottomilla jaloilla tarkoitat että esim nukkumaan mennessä jalat sätkii ja nykii välillä niin se on normaalia. Kroppa pistää niitä "unitilaan" ja se aiheuttaa välillä turhia impulsseja joka aiheuttaa sätkimistä. Mulla on välillä sellaista käsissä ja ärsyttää kun välillä lähtee ihan kunnon sätkyjä. =)
Syotko tarpeeksi proteiinia?
Tee välillä kevyempiä viikkoja ja välillä raskaamia. Keholle pitää saada vaihtelua, muuten ei tuu tulosta. - Yökyökkö.
"Ongelmani on unettomuus, en ole saanut levollista unta ja herään monta kertaa yössä syömään"
Itselläni on vähän sama juttu, että nukun nykyään ajallisesti lyhempiä aikoja. Tosin nukun myös päivällä treenien jälkeen. Se ei ole kai mikään sääntö, että ihmisen pitäisi nukkua yöllä yhteen putkeen, jos ei muuten tunne itseään väsyneeksi (päivällä). Lyhentynyt unentarve voi olla myös merkki siitä, että nukut syvemmin. Tosin en minä kyllä ymmärrä miksi pitäisi yöllä herätessä alkaa syömaan (okei, minulla on syyni miksen harrasta yösyöntiä)
Sätkyviä jalat voivat tietenkin johtua treenistä (palautumisesta). Auttaisiko hieronta tai venyttely?
Yleensä kai suositellaan 5 ateriaa päivässä (aamiainen, lounas, illallinen ja
2 välipalaa. - PersonalTrainer_013
Vietät liikaa aikaa salilla. Älä tee liikaa hilavitkutuksia. Jos haet lihasmassaa, niin muutama kova sarja kyykkyä 2x-4-6 ja ehkä yksi pidempi 10-20 (reidet kasvaa parhaiten suurilla toistomäärillä, mutta ei ilman raskaita painoja ja hyviä pohjia.). Ekat sarjat kirjaat ylös ja kasvatat sarjapainoja treenistä toiseen. 3-5min sarjatauot voimareeneissä. Vikan pitkän voit tehdä happea hakien vikana puristuksena kaikki irti, googleta breathing squat tai milk squat, niin tiedät millä jalat kasvaa.
Prässiä voit tehdä perään 3-5sarjaa 12-20toistoa 1min palautuksilla ja keskittyen puristamaan reisillä kunnolla, ei siis päätöntä kelkan työntöä, vaan keskity hommaan ja siihen tuntumaan. Sitten pohkeet ja vatsat! Ohjelmaasi en tiedä, mutta veikkaan että kerran viikossa lihakset läpi. Jos haluat kasvattaa lihasmassaa, niin unohda ne crosstraining veivaukset, korkeintaan 10-15min reippaasti(mutta ei liian lujaa/raskaalla vastuksella) treenin alkuun lämmittelyyn.
Älä tee treeniä liian myöhään illalla jos et saa unta. Ota kuukauden jälkeen kevyt viikko AINA, jolloin teet 50% pienemmillä painoilla tuon viikon ja syöt yhtä paljon kuin aikaisemmin. Lihaksille, nivelille, keskushermostolle lepoa ja superkompensaatio = kehitys viikko. Syö isompia annoksia jos on nälkä. Keskity proteiinin saantiin erityisesti! JOkaisella aterialla proteiinia hiilareiden kanssa, eli et ahmi leipäpakettia ilman prodea. Varmin tapa päästä läskiksi muuten. Proteiini on lihasten rakennusaine. 200-300g/pvä jos haluat maksimoida tulokset! Jos jalat kramppaa ja sätkii niin tilaa:
http://www.ebn.fi/zma_100_kaps-1-160.html
Samalla voit tilata proteiinit ja vitamiinit halvalla ko. puljusta, että kasvat isoksi. 5 ateriaa päivässä hyvä. Niin ja lue www.pakkotoisto.com/forum . - mie vvaan....
Jos nukkuu vuorokauden aikana useita lyhyitä unia, niin ikinä ei pääse syvään, virkistävään rem-uneen.
Rem-vaiheessa aivot laittaa palikat järjestykseen ja henkinen toimintakyky kehon lepo lisääntyy.
Tosiaan syö 5, jopa kuusi kertaa päivässä.
Illan viimeisestä ateriasta kiistellään, että mikä siinä on hyvä, mutta itsellä se on 250 g maitorahkaa 1,5 dl mehukeittoa (sokeroimaton) 1,5 x ruisleipä, rasvalla ja kinkulla.
Maitorahka mehukeitto täyttää vatsan ja ruisleivästä saan hiilaribuustin joka aiheuttaa verensokerimuutoksen jonka avulla ihminen nukahtaa helpommin...
Tämä iltapala siis n. puoli tuntia ennen unia. - Justus876
Rem-unella ja syvällä unella tarkoitetaan eri asioita. Kun ihminen nukahtaa, ensimmäisenä on kevyt uni, joka jossain vaiheessa muuttuu syväksi uneksi, jonka jälkeen rem-uneksi, jossa nähdään myös unet. Yön aikana kuitenkin syvän unen ja rem-unen jaksot vaihtelevat.
Kyllä päiväunet voi nukkua ilman että pitäis yöunia menettää, riippuu tietysti ihmisestä, eikä tietenkään saa olla liian pitkät päikkärit. - Body
KOLME tärkeintä asiaa: Proteiini, Magnesium, vesi. Magnesium on todella tärkeä ja ei mikä tahansa Magnesium vaan sen on oltava magnesium-sitraatti. Oksidi muodossa oleva ei imeydy vaan pistää vatsan sekaisin. Vaikuttaa myös paljon uneen ja erityisesti levottomiin jalkoihin, usko pois! Normi ihmistenkin pitäis vetää lisä magnesiumia puhumattakaan urheilijasta! Protskua kyllä ja jos olet mies, ainakin 3 g per painokilo! Ylikin voi ottaa, nutta pitää muistaa juoda, ettei munuaiset rupea kiukuttelemaan! Ja se vesi! puhdasta vettä on saatava ainakin 2-3 litraa ja muista vetää myös suolaa,muuten huuhdot vaan suolat pois ja siitäkös ne krampit vasta tuleekin! Kai tiedät, että magnesium on myös suola? Se, että syöt öisin, kertoo siitä, ettet taida todellakaan syödä tarpeeksi ja keho ei palaudu. Monesti itsekkin tein tuon virheen, että vedin miinus kaloreilla kauheita treenejä ja ihmettelin miksi kroppa on ihan jumissa...Myös lepo pitää muistaa ja se,ettei aloita liian kovia treenejä liian nopeasti, ei keho toimi ajatuksen vauhdilla. Lihas kasvaa levolla ja oikeilla ravinto-aineilla,muista se :)
Heräsi suuri kysymysmerkki, kun luin että "joka kerta erityisesti jalkalihaksille".
Olisi mielenkiintoista tietää,että mitä ohjelmaa teet,sillä tuo ei kuulosta kovinkaan järkevältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770