Elämän tarkoitus on vakkaripohdinnan aihe.
Yksittäisen ihmisen elämälle en ole keksinyt
mitään järkevää tarkoitusta, aika hukkaan menee
teki mitä vain.
Ihmiskunnan tavoite biologian mukaan jatkaa
sukua ja pitää lajia hengissä. Joten olisiko nyt
seuraava pakollinen temppu suksia avaruuteen
ennenkuin maapallo saadaan niin pahaan kuntoon
ettei enää päästä.
Itse veikkaisin että tärkeimmät hommat mitä
ihmiskunnan pitää saada aikaan on eliniän
pidentäminen jonnekin 700 vuoden kieppeille ja
avaruussiirtokuntien lähettäminen jonnekin päin
kuljeksimaan.
Miltä kuulostaa?
Yksittäisen ihmisen elämälle en ole keksinyt
mitään järkevää tarkoitusta, aika hukkaan menee
teki mitä vain.
Ihmiskunnan tavoite biologian mukaan jatkaa
sukua ja pitää lajia hengissä. Joten olisiko nyt
seuraava pakollinen temppu suksia avaruuteen
ennenkuin maapallo saadaan niin pahaan kuntoon
ettei enää päästä.
Itse veikkaisin että tärkeimmät hommat mitä
ihmiskunnan pitää saada aikaan on eliniän
pidentäminen jonnekin 700 vuoden kieppeille ja
avaruussiirtokuntien lähettäminen jonnekin päin
kuljeksimaan.
Miltä kuulostaa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
kuulostaa ihan Stephen Hawkingsilta..
Kiva rinnastus :-)
ainoa vastaus jonka olen saanut, toivoin
kirjetulvaa ja tiukkaa väittelyä :-(
Mitä veikkaat, ehditäänkö näkemään eka lähtö?
Minä arvelen että meidän sukupolvesta jo tulee
ekat jotka elää satoja vuosia. Olis hienoa päästä
itsekin mukaan projektiin...
Seuraava "pakollinen temppu" olisi mielestäni
tehdä ylipäätänsä mahdolliseksi koko avaruuteen
suksiminen.
Maapallomme ja sen ihmiskunnan tuleva tuhohan on
tosiasia, jos ei nyt lähiaikoina, niin
viimeistään parin miljardin vuoden kuluttua, kun
auringostamme tulee "punainen jättiläinen".
Stephen Hawking on tosin ennustanut, että
ihmiskunnan tuhoaa kaikkein todennäköisimmin
jokin virus jo kolmannella vuosituhannella, jonka
ihminen itse vahingossa tai tahallaan kehittää
jossain laboratoriossa geeneillä pelaillessaan.
Jos moinen virus ei kerkeä, niin hyvät
mahdollisuudet on tuhoutua myös sotien ja
saastuttamisen seurauksena. Mutta se näistä
apokalyptisistä ajatuksista, joilla on turha
kikkailla silloin, jos ei ole aivan varma
tulevaisuudesta.
Palatakseni itse aiheeseen, yksittäiset valtiot
tuskin pystyvät mitään kovinkaan mittavia
ohjelmia tämän idean tiimoilta luomaan, tai
toteuttamaan, mutta yhteistyöllä voidaankin
päästä jo johonkin. Tässä mielessä ollaan jo
menossa hyvään suuntaan ISS:n ja muiden
vastaavien hankkeiden osalta. Yhteistyöhön
osallistumista ei tulisi kuitenkaan rajata vain
harvojen ja valittujen (jo muutenkin lähes
kaikilla elämän osa-alueilla etuoikeutettujen)
etuoikeuspiirien sisäsiittoiseksi ja
jumiutuneeksi kähminnäksi.
Vauhti, millä edetään, on muutenkin sen verran
hidasta luokkaa, että kukaan meistä ei
elinikänään ehtine nähdä ihmiskunnan
avaruussiirtokuntia kohoavan missään päin
avaruutta, edes kuussa, ellemme sitten tosissaan
ole ensimmäinen sukupolvi, joka elää sen 700
vuotta. Vähän skeptisesti suhtaudun noinkin
pitkään elinikään. Jo 70 vuotta olisi melkoinen
saavutus.
Minulla ei harmita vaikka kuinka sisäsiittoisella
kähminnällä pelattaisiin, itsekkäät salahankkeet
etenee varmemmin kuin valtavat yhteistyöprojektit
jossa pitää kysyä kaikilta tuhannelta jäseneltä
mielipide ja varmasti yksi on eri mieltä.
Avaruuteen suksimiseen panostetaan liian vähän
mutta panostetaan kuitenkin. Minusta se näyttää
etenevän ihan mahdollista vauhtia.
Uskoisin että sadassa vuodessa ollaan jo saatu
ensimmäinen avaruudessa syntynyt vauva aikaseksi
ja kunnon isoja avaruusasemia joissa pärjää
vuosikausia mukavasti.
Sodat ja saastuttaminen ei tuhoa ihmiskuntaa. Ei
millään. Joku pieni afganistan saattaa taantua
keskiajalle mutta suurin osa ihmiskuntaa etenee
koko ajan.
Pitkään ikään löytyy ratkaisu. Olen optimistinen
sen suhteen. Kantasolut on yksi mielenkiintoinen
vaihtoehto, geenien ronkkiminen on toinen tapa.
Siinä on varmasti vielä karmeita ongelmia ja
mokia edessä mutta kyllä se joskus onnistuu.
Itse asiassa sen uskoisin onnistuvan jo meidän
elinaikana, ainakin jonnekin 200 vuoteen asti
saadaan venytettyä. Nyt kyllä arvailen aika
lailla omasta päästäni, tieteen kuvalehteä ja
paria tv-ohjelmaa kummempaa näyttöä minulla ei
ole.
Väestöräjähdys on ihmiskunnan ja maapallon ainoa
todellinen ongelma. Syntyvyys pitäisi romahtaa
jonnekin pariin prosenttiin, sitten alkais homma
pelaan.
on todellakin ihmiskunnan ongelmista yksi
hirvittävimmistä. Pitäisi saada ihmiskunta
tajuamaan se, että tällä pallilla ei enää
kahtatoista (johon väestönkehityksen arvellaan
kauhuskenaarioissa johtavan) miljardia henkeä
ruokita.
Minkäs sille toisaalta tekee, kun kaikista
lisääntyvimpien ihmiskunnan osasten kaikissa
uskonnoissa todetaan, että maa pitää täyttää?
Kuulostaa ihan Star Trekiltä!
Jos elämän tarkoitus on seikkailla typerissä
trikoissa 700 vuotta - ei kiitos!
Beam me to hell Scotty!
Ne trikoot siinä onkin se ongelma :-)
Minä ottaisin star trekin samantien jos
vaihtoehtona on tämä normaali elämä Suomessa.
Jos luonnonvarat loppuu tai sinnitellään niin
kauan että maapalloa uhkaa joku muu lopullinen
hässäkkä niin kyllähän täältä pois joutuu
lähtemään.
Toivottavasti suurin osa ei halua lähteä, ei
sinne varmaan mahdu kuin korkeintaan sata tuhatta
ihmistä.
On tämä että ihmisen elinikä ja fyysinen
kestävyys ei riitä valovuosien etäisyyksiin.Mutta
ihminen on jo kehittämässä tekoälyä joka pystyy
viemään ihmisen "rakennusaineet" vaikka
mihin.Määränpäässä keinoäly luo ihmisiä
keinokohdussa ja näin ihminen tavoittaa lopulta
kaukaisimpiakin galakseja.Jos ihminen ehtii
toteuttaa tämän tason niin näkymäthän on huikeat.
Ei siinä tule kestävyys eikä ikä vastaan.
Lähdetään niin isolla kommuunilla että siellä
tullaan omillaan toimeen loputtomasti. Saadaan
mennä vaikka kuuttakymppiä.
Se ihmisten sukupolvi joka siellä perillä on
keinoälyn kasvattama vois olla aika jännää
porukkaa. Minkähänlaisia ihmisiä tulis kun olis
robottivanhemmat.
Hyvä idea tuokin. Lajin saa ainakin noin vietyä.
Se, että mitä siitä porukasta siellä kehittyy on
yhtä epävarmaa oikeastaan kaikilla tavoilla, tuo
olisi ehkä yksi parhaista tavoista viedä ihmisiä.
Täytyy ajatella niitä.Mikään startrek juttu
tuskin tulisi kysymykseen.Tuolloin tekninen
kehitys on jotain tähän aikaanverrattuna aivan
muuta,Ihmisalkiot saavat lähes
saman "kasvatuksen" kuin olisivat
maassa.Tuolloinen tekoäly pystyy myös
Äidinrakkauteen joka on tietysti lapsille
ensiarvoisen tärkeätä.(Miksei myös isän)
Ihmissukupolvet levittäytyvät aikojen kuluessa
asuinkelpoisille planeetoille muissakin
aurinkokunnissa.
Melkoisen fiksut robotit sulla on käytössä. Onhan
se kyllä mahdollista, melko paljon kyllä saadaan
edistyä vielä ennekuin tuo onnistuu.
Ja milloin sinä olet menossa kun tekninen
kehitys on niin paljon nykyistä edellä? Minä
suksisin täältä pois jo seuraavan sadan vuoden
aikana melko kiireellä. Kyllähän siinä
kieltämättä paljon ehditään keksiä.
Asuinkelpoisia planeettoja on aika niukasti.
Pitäisi oppia tekemään niitä.
Tästä Kepon avaamasta vastaavanlaisesta keskustelusta hieman toisissa maisemissa oli jo kehkeytymässä kunnon keskustelua avaruusmatkailun tiimoilta, mutta kyseinen paikka on hävinnyt nykyisestä tavoitettavuusavaruudesta, joten mikäli hävikkitila säilyy, pitänee sitä jatkaa täällä, jos keskustelijat saa rahdattua paikalle.