Olen miettinyt viime aikoina sosiaalisen ja ei-
niin-sosiaalisen ihmisen asemaa ja
mahdollisuuksia tuntea itsensä onnelliseksi tässä
hetkessä.
Ympärilläni on isäni lisäksi pari
yltiösosiaalista ihmistä ja katson muutama vuosi
sitten lukeutuneeni itsekin sellaisiin. Tunnen,
että itseni aiemmin ja nämä em. ihmisten mieli
ei lepää pitkiä hetkiä kerrallaan.
Yhteiskuntamme muuttuu mielestäni melkoista
vauhtia nykyisin ja vain harvat ihmiset
vaikuttavat ottavan vastuuta siitä, että kaikki
ihmiset eivät osaa rakentaa tukevaa
elämänalustaa, joka mahdollistaisi myös tulevat
onnelliset sukupolvet.
Erityisen taiteelliset ihmiset(hiljainen joukko
insinöörien, kuten minä ja ekonomien maalla) ovat
silmissäni voittajia. Heillä on enemmän
herkkyyttä löytää tyylinsä, tahtonsa ja kyky
tukkia korvat "yhteiskunnan radiolta", joka vain
sekoittaa kovin materialistista minäämme. Minua
on vahvistanut viime aikoina paljon ankara pianon
soittaminen(harrastusmielessä kuitenkin),
tarinoiden miettiminen klassisten kappaleiden
ympärille ja kaikki muut taidejutut.(ooppera,
elokuvat)
Tuo on aika mustavalkoista, tiedetään. Tällaista
tänään mielessä. Sosiaaliset ihmiset ovat
yhteiskuntamme vaseliinia ja vain ripauksella
itsekästä olemusta on nähdäkseni mahdollista
saavuttaa mielenrauha.
niin-sosiaalisen ihmisen asemaa ja
mahdollisuuksia tuntea itsensä onnelliseksi tässä
hetkessä.
Ympärilläni on isäni lisäksi pari
yltiösosiaalista ihmistä ja katson muutama vuosi
sitten lukeutuneeni itsekin sellaisiin. Tunnen,
että itseni aiemmin ja nämä em. ihmisten mieli
ei lepää pitkiä hetkiä kerrallaan.
Yhteiskuntamme muuttuu mielestäni melkoista
vauhtia nykyisin ja vain harvat ihmiset
vaikuttavat ottavan vastuuta siitä, että kaikki
ihmiset eivät osaa rakentaa tukevaa
elämänalustaa, joka mahdollistaisi myös tulevat
onnelliset sukupolvet.
Erityisen taiteelliset ihmiset(hiljainen joukko
insinöörien, kuten minä ja ekonomien maalla) ovat
silmissäni voittajia. Heillä on enemmän
herkkyyttä löytää tyylinsä, tahtonsa ja kyky
tukkia korvat "yhteiskunnan radiolta", joka vain
sekoittaa kovin materialistista minäämme. Minua
on vahvistanut viime aikoina paljon ankara pianon
soittaminen(harrastusmielessä kuitenkin),
tarinoiden miettiminen klassisten kappaleiden
ympärille ja kaikki muut taidejutut.(ooppera,
elokuvat)
Tuo on aika mustavalkoista, tiedetään. Tällaista
tänään mielessä. Sosiaaliset ihmiset ovat
yhteiskuntamme vaseliinia ja vain ripauksella
itsekästä olemusta on nähdäkseni mahdollista
saavuttaa mielenrauha.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole kovin sosiaalinen henkilö, en tarvitse
välttämättä seuraa ympärilleni, sillä omat
ajatukset saavat lennellä vapaasti parhaiten kun
voi olla yksin.
On totta että yhteiskunnan tavallaan sanomattomia
signaaleja kerää ajatuksiinsa huomaamattaan ja
löytää itsensä kaipaamasta
sellaisia "näennäishyviä", tämän ajan juttuja
(statuksen näyttämistä materian keinoin) joista
ei ole pitkään onneen.
Yhteiskunnan synnyttämät odotukset ihmistä
kohtaan ovat tavallaan muuttuneet. Ole
individualisti ja mutta ennenkaikkea ole hyvä
robotti.