Esiteltiin juuri alueellisissa uutisissa.
Hyötysuhde vaatimattomat 100%
Ikiliikkuja perustuu vedyn eroittamiseen vedestä, jolloin hakepoltin
tekee vedestä palavaa.
Jospa vielä hyötysuhdetta saataisiin vähän nostettua
Siinä on meille uusi Nokia.
Olisi kiinnostavaa tietää miten suomen kettutyttämedia käsittää termin
"hyötysuhde"?
Suomessakin keksitty ikiliikkuja.
19
286
Vastaukset
- nasumakkara
Onko tämä se sama uutinen minkä kuulin vaarilta Mikko Alatalosta 70-luvulla?
Sen ei paitsi sanottu keksineen ikiliikkujaa, vaan oli itse sellainen? - kuumaa kuin kuubassa
Jos jotain linkkiä olisi tarjota niin osaisi sanoa, miten liittyy ilmastonmuutokseen ja onko siinä esitelty ikiliikkuja. 100% hyötysuhde on kyllä aika pullistelua, aina sitä käytännössä osa energiasta poistuu hallinnasta, esimerkiksi lämmittämään ympäristöä.
Energiaperiaatteen mukaan energia ei katoa, mutta voi muuttaa muotoaan. Esimerkiksi mekaaniset ikiliikkujayritykset ovat kaatuneet siihen, että osa liike-energiasta muuttuu kitkan kautta lämpöenergiaksi ja ajan kuluessa ikiliikkuja ottaa ja pysähtyy. Perustuu siis siihen, ettei pystytä kontrolloimaan täydellisesti energian muuttumista toiseen muotoon. - Sähköteurastaja
No ei oo vielä linkkiä, kun oli vasta alueellisissa uutisissa.
Esiteltiin uutena läpimurtona, vaikka mulla oli aikanaan häkäpöntön
käyttö ohjeet sota-ajan autokuskilta, ja siinä oli samat jutut.
Siis pilkkeiden sisältämästä kosteudesta osa jakaantuu häkäpöntön kuumuudessa vedyksi ja hapeksi, mutta se tarvii yhtä paljon lämpöenergiaa kuin niiden polttaminen takaisin vedeksi tuottaa.
Ei siinä mitään lisäenergiaa synny, ja jos häkäpöntön tuottama kaasu
muutetaan sähköksi, se tapahtuu perinteisesti 30% hyötysuhteella,
Jos taas lämmöksi, olis halvempaa polttaa kattilassa kalikat.
Pointti taisi olla siinä että pöntön tuottamaa kaasua kuvitellaan käytettävän
biodiselin valmistukseen, jolloin sataisi kultamannaa taivaista tukiaisten muodossa, ja Dieselin hintaa saataisin nostettua parilla Eurolla litra.
Sanon suoraan, haistapaskan hommaa ja toiveajattelua, johon ehkä Torakallakin asiantuntijana olisi sanottavaa jos on kuulolla.
Varmasti Tekes on valmis sijoittamaan parisataa miljoonaa Egeä
hourimolaitteen kehittämiseen, ja ehkä on suunnitteilla kansallinen häkäpönttövero, jonka tuotto käytettäisiin aiheen tutkimiseen, ja kokouslentoihin asian tiimoilta eri paratiisisaarille.. - nasumakkara
Ihme tyyppejä. Väänsin mielestäni vaarin parhaan Mikko Alatalo -vitsin ja kukaan ei reagoinut mitenkään.
Häkäpöntön tulo on vain ajan kysymys. Suora vai V-kone?
Norjassa on vielä V6. Voinko minäkin nyt veikata?- Sähköteurastaja
Pikkukoneille kirjoitti:
No häkäpönttö. mikä pönttö.
Niistä luovuttiin suomessa heti kun alettiin saamaan bensiiniä.
Ihmettelin 100% hyötysuhdetta, mutta hetihän älysin että jos se ei ole toiminnassa, se ei kuluta yhtään energiaa.
Toimivan polttomoottorinkin hyötysuhde on suuri jos lasketaan paljonko
se tuottaa lämpöä ja liike-energiaa.
Karkeasti ottaen 30% menee syyläriin, 30% muuttuu liike-energiaksi, ja 30%
menee pakokaasujen mukana, näin päästään jo 90% hyötysuhteeseen.
100% hyöhysyhde häkäpöntölle on jo huima, ja se edellyttäisi että poistuvien palokaasujen lämpötila olisi sama kuin tulevan ilman lämpötila, joka taas johtaa mielenkiintoisiin tai mielipuolisiin päätelmiin kettutyttötiedetoimittajan älynlahjoista ja lämpöopin tulkinnasta.
Muistinkin häkäpönttöoppaasta että pilkkeet eivät saa olla liian kuivia vaan puun sisältämä kosteus n.20% on olennainen osa prosessia.
Veden lisääminen kuumaan häkäpönttöön lisää vedyn tuottamista hetkellisesti,
mutta se jäähdyttää polttoprosessia, jolloin jonkun ajan kuluttua ei synny häkää, eikä vetyäkään.
Pönttö mikä pönttö. - Laskea voi
Sähköteurastaja kirjoitti:
No häkäpönttö. mikä pönttö.
Niistä luovuttiin suomessa heti kun alettiin saamaan bensiiniä.
Ihmettelin 100% hyötysuhdetta, mutta hetihän älysin että jos se ei ole toiminnassa, se ei kuluta yhtään energiaa.
Toimivan polttomoottorinkin hyötysuhde on suuri jos lasketaan paljonko
se tuottaa lämpöä ja liike-energiaa.
Karkeasti ottaen 30% menee syyläriin, 30% muuttuu liike-energiaksi, ja 30%
menee pakokaasujen mukana, näin päästään jo 90% hyötysuhteeseen.
100% hyöhysyhde häkäpöntölle on jo huima, ja se edellyttäisi että poistuvien palokaasujen lämpötila olisi sama kuin tulevan ilman lämpötila, joka taas johtaa mielenkiintoisiin tai mielipuolisiin päätelmiin kettutyttötiedetoimittajan älynlahjoista ja lämpöopin tulkinnasta.
Muistinkin häkäpönttöoppaasta että pilkkeet eivät saa olla liian kuivia vaan puun sisältämä kosteus n.20% on olennainen osa prosessia.
Veden lisääminen kuumaan häkäpönttöön lisää vedyn tuottamista hetkellisesti,
mutta se jäähdyttää polttoprosessia, jolloin jonkun ajan kuluttua ei synny häkää, eikä vetyäkään.
Pönttö mikä pönttö.Jos ne ovatkin tehneet verranollisen laskelman suoran sähkölämmiteisen talon sähkön kustannukset vs. häkäpönttö agrikaatin sähkön ja lämmöntuoton hintaan.
Moottorin ja sen tuottamien pakokaasujen lämmön talteenottohan lämmitys/käyttöveteen ei ole mikään ongelma. Kiintokuutio koivua haketuskustannus on siinä 11-18€ seutuvilla.
Pitäs etsiä muutama muu muuttuja mikä ei näin aamusella tule mieleen niin voisi vertailla lämmitys ja sähköntuoton kustannuksia.
Mutta osatotuuksillahan täällä mennään. - Sähköteurastaja
Laskea voi kirjoitti:
Jos ne ovatkin tehneet verranollisen laskelman suoran sähkölämmiteisen talon sähkön kustannukset vs. häkäpönttö agrikaatin sähkön ja lämmöntuoton hintaan.
Moottorin ja sen tuottamien pakokaasujen lämmön talteenottohan lämmitys/käyttöveteen ei ole mikään ongelma. Kiintokuutio koivua haketuskustannus on siinä 11-18€ seutuvilla.
Pitäs etsiä muutama muu muuttuja mikä ei näin aamusella tule mieleen niin voisi vertailla lämmitys ja sähköntuoton kustannuksia.
Mutta osatotuuksillahan täällä mennään.Laskea voi, no oisivat laskeneet eivätkä määritelleet hyötysuhde käsitettä uudelleen.
Ei häkäpöntöllä saa millään ilveellä enempää lämmiysenergiaa talteen kuin lämmityskattilalla, ja jos puukaasun muuttaa sähköenergiaksi, ei senkään vertaa..
Perusenergian hinnannosto johtaa kaiken maailman korvikeratkaisuihin,
ikuvanha tuulimyllykin on otettu käyttöön uutena innovaationa ja Nokiana.
Kohta vissiin pittää kerrostaloissakin jokaisella olla oma kammiini, ja aggregaatti parvekkeella.
WWF haluaa tosiaankin syöstä kansalaiset energiaköyhyyteen ja energian ylellisyyshyödykkeeksi, minkä käyttäminen on synti jne, ne on hihhuleita.
100% hyötysuhde, voi herra kiesus.
- nasumakkara
Ei ne varmaan tajua tätäkään. Apua. Olisko edes Koillisväylä auki.
- m.o.t.
Yöradiossa taisi keksijä itse puhua vain 80 prosentista mutta hieno tuloshan tuokin olisi. Alla kuvaa miehestä ja pöntöstä
http://www.rural.fi/en/index/RuralNetwork/news/hyotykaasugeneraattori.html - Sähköteurastaja
Jotain tolkkua sentään, ei häkäpönttöä voi keksiä uudelleen, vaikka olisi minkälainen ruudinkeksijä.
"it can be used to produce electricity in an aggregate".
Jos sen tuottama kaasu syötetään aggregaattiin sähkön tekemiseksi systeemin kokonaishyötysuhde on jotain 15%, kun polttamalla hake kattilassa suoraan lämmöksi hyötysuhde on suurempi.
Tälläistä seuraa kun poliitikot ryhtyvät ohjaamaan tiedettä ja kultamannaa sataa taivaista mitä ihmeellisimmille ikiliikkujahourimoinneille.- amisfyysikko 3
VW on kehittänyt kerrostaloihin sopivan "pienvoimalan" joka toimiin maakaasulla tai löpöllä. Moottori on kuution kokoinen ja se tuottaa lämmintä vettä ja sähköä.
Tämä VW moottori on ylivoimaisesti tehokkain mitä tulee hyötysuhteeseen ja on VW insinöörien kehittämä ja kaupallisesti kannattava. Tämä suomalais "keksintö" on huijausta jonka ainoa tarkoitus on saada rahaa valtiolta. - amisfyysikko 3
amisfyysikko 3 kirjoitti:
VW on kehittänyt kerrostaloihin sopivan "pienvoimalan" joka toimiin maakaasulla tai löpöllä. Moottori on kuution kokoinen ja se tuottaa lämmintä vettä ja sähköä.
Tämä VW moottori on ylivoimaisesti tehokkain mitä tulee hyötysuhteeseen ja on VW insinöörien kehittämä ja kaupallisesti kannattava. Tämä suomalais "keksintö" on huijausta jonka ainoa tarkoitus on saada rahaa valtiolta.Tämä vw ecoblue home power plantin sydämmenä toimii sama luotettava ecodiesel moottori 2.0 joka löytyy myös Touranin nokalta. Olisi kyllä aivan helvetin hyvä ratkaisu moneen kerrostaloon myös Suomessa varsinkin kun ecoblue vo kytkeä toisiinsa ja näin kerrostalot yhtiöt voivat tarvittaessa myydä sähköä naapuri taloon ja yöllä ei tarvitse pitää kun yhtä moottoria käynnissä koko korttelissa.
Saksassa näitä on myyty jo pari ydinvoimalan verran yhteisteholtaan
- Sähköteurastaja
No kohtahan se olisi edessä, kun sähkönkin hinta kohoaa taivaisiin.
Valtio tulee tekemään kaikkensa jotta kansalaiset eivät pääsisi energialieasta,
eli nostavat polttoaineen hintaa riittävästi, tai muuten estävät niiden käytön.
Toisaalta voisi myös puhua hajautetun energiatuotannon järkevyydestä, sellainenhan oli ennen, kun mailla oli taloissa maamoottoreita, hevosia, myllyjä ja tuulimyllyjä, sekä talkooväkeä puinti ja heinäntekoaikaan..
Kyllä ne vaan kääntävät kehityksen pyörää taakseppäin kohti ihanneyhteiskuntaa, eli kivikautta.- amisfyysikko 3
Tämä ecoblue moottori toimii järkevästi vain kaupungeissa. Home power palantin koko idea on siinä että ne saadaa kytkettyä rinnan , Hyötyteho on jo nyt korkeanpi tässä VW moottorissa kun isoissa voimaloissa. Hampurissa VW on tekeillä saksan suurin maakaasu voimala joka perustuu tähän moottoriin. Eli moottorit on hajautettu ympärikaupunkia talojen kellareihin ja yhditettynä keskus kontrolliin.
liittymismaksu on 5000 euroa ja sillä saa moottorin kellariin. Aika halpaa jos vertaa vaikka suomen vastaaviin liittymismaksuihin. Taloyhtiöt ottavat näin käytttöönsä oman valmiin sähkoverkkonsa ja lämminvesi putkensa ja kytkevät VW ecoblue moottorinsa valmiiseen kaasuputkeen ja ei muuta kun moottori käyntiin ja jos kaasu tulo keskeytyy on moni muita polttoaineita jolla moottori toimii . ja kaikkein parasta on ettö kotivoimalan hyötysuhde on parempi kun isossa kaasuvoimalassa. Maaseudulla jossa puutuu infra tämä ei luonnolisestikaan ole niin tehokas kun kaupungissa rinnan kytkettynä.
- Sähköteurastaja
Olin joskus Persianlahdella töissä.
Siellä ei ollut "valtakunnanverkkoa", vaan kauempana isoista kaupungeista olevissa asutuspaikoissa oli aina kaksi kontin kokoista Diselgeneraattoria, joista aina toinen nakutti yötäpäivää.- amisfyysikko 3
VW ilmoittaa ecoblue voimalan hyötysuhteeksi 92% -aika hyvä. Tätä on vaikea voittaa suuressakaan yksikössä ja varsinkaan jos siirtomatkat on pitkät . Todellisuudessa Ecoblue hyötysuhde voi olla vielä suurempi sijaitseehan se talon sisällä joten lämpö hävikkiä ei ole muuta kun pakokaasut. Joka sekin varmaan on minimaalinen
- Sähköteurastaja
Mitä hyötysuhde tässä tapauksessa tarkoittaa.
Polttoaineen lämpöarvosta 92% talteen vai.
Mikäköhän se on kakluunilla.
"Pönttöuunin 75-65 220 hyötysuhteeksi mitattiin 86%, joka ylittää standardin minimivaatimuksen 23 prosentilla. "
http://www.tiilirakenne.fi/tutkimus.html
Mutta mutta, VW on niin hyvä että sehän vetää vertoja kakluunille.- amisfyysikko 3
Perinteisessä lauhde hiilivoimalassa jossa tuotetaan pelkästään sähkö ja jäähdytys vesi menee hukkaan on hyötysyhde parhaimmillaan 40-45% . Hiilvoimalassa jossa tuotetaan myös kaukolämpöä on hyötysuhde 85% ja tällä Folkarin pienvoimalalla kokonaishyötysuhde on 92%.
Kokonaishyötysuhteen hävikki muodostuu savukaasujen hävikistä .
Eli folkkarin moottorilla saadaa enemmän sähkö/lämmintä vettä kun perinteisellä voimalalla. Tosin ei kivihiililestä vaan maakaasusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858