Olen nuori vasta 15-vuotias tyttö. Asiani koskee perfektionismia ja sen haittoja. Olen parin viime vuoden aikana huomannut, että olen hyvin pahasti perfektionismista kärsivä henkilö. Viime kevään keskiarvoni hipoi 9.9 harrastuksia taas omistan 5, kavereiden silmissä haluan näyttää upealta ja lisäksi minun täytyisi olla poikien mieleen ja upea kaunotar. Aluksihan tuo kaikki mitä olen ns. saavuttanut kuulostaa hienolta ja siltä kuin mitään ongelmaa ei olisi. Mutta en osaa sanoin kuvailla oloani tässä tilanteessa. Koulussa ollessani joudun koko ajan miettimään, mitä opettajat ajattelevat minusta, ettei numeroni vain putoa, en salli kokeesta 9, 10-: kin on mielestäni vain keskinkertainen. Koulussa lisäksi yritän tehdä vaikutuksen kaikkiin, ja useasti olen itkenyt kun olen kuullut minusta puhuttavan pahaa.
Harrastuksiin into on etukäteen nuorena lähtenyt isältäni. Siitä sitten aloin jatkaa ja jatkaa ja nyt en salli itselleni tekosyitä jättää treenejä väliin. Harrastan nykytanssia, showtanssia, thaiboxingia, punttia sekä lenkkeilyä. Olen suunnitellut viel uuden harrastuksen aloittamista.
Kaiken tämän lisäksi minun on hyvin vaikea hyväksyä itseäni. En ole itseeni IKINÄ tyytyväinen. Ajattelen, että aina voisi parantaa ja että aina voi pyrkiä täydellisyyteen. Pikku hiljaa olen alkanut miettiä onkohan tämä aivan terveen ihmisen puhetta?? Totuus kuitenkin on, että olen valmis lukemaan kokeisiin yli 16 h (siis vain yhteen kokeeseen, ja 16 h kahdessa päivässä) käymään salilla vaikka ranne oliskin revähtänyt ja yrittämään olla kaikkien silmissä ihana ja kiltti tyttö. Olen hyvin empaattinen ja ystävällinen. En kestä riitelyä ja jos alan riidellä kenen tahansa kanssa, pyydän heti anteeksi, vaikkei syy olisi minun, koska ajattelen että haluan olla kaikkien kaveri. En halua että kukaan vihaa minua tai pitää minua huonona.. paitsi minä itse. Tiedän olen sairas. Kaipaisin kuitenkin neuvoja onko minulla mitään mahdollisuutta tästä umpikujasta pois vai onko minun odotettava sitä, etten enää jaksa vaan oikeasti joku päivä teen jotain mitä kadun ikuisesti.
apua kaipaava nuori
1
101
Vastaukset
- 30v perfektionisti
Itselläkin ongelmana jonkinlainen perfektionismi. Ei tosin yhtä paha kuin sinulla. Mutta tiedän millaisia paineita aiheuttaa olla koko ajan hyvä tai paras. Sanoitkin, että itsetuntosi on huono ja perfektionismi nimenomaan liittyy siihen.
Millainen on suhde vanhempiisi? Hyväksyvätkö he sinut sellaisena kuin olet, vaikket menestyisikään? Yleensä huono itseluottamus johtuu siitä, ettei saa vanhemmilta hyväksyntää ja siksi hakee sitä koko ajan muilta. Itsellä suhde vanhempiin ollut ongelmallinen, koska olen esim. joutunut kilpailemaan siskoni kanssa vanhempieni huomiosta.
Vanhempien pitäisi muistaa kohdella lapsia yksilöinä ja huomioida lapsi myös silloin kun hän on "vain oma itsensä" eikä vain silloin kun lapsi menestyy. Myös vanhempien oma arvomaailma tietysti vaikuttaa. Jos he itse esim. pyrkivät menestymään ja pitävät "taviksia" luusereina niin tietenkin se vaikuttaa myös lapseen.
Mieti millaista elämää haluat elää. Jos jatkat samaan malliin niin elämäsi tulee olemaan raskasta suorittamista. Mistä nautit? Siis muusta kuin suorittamisesta (jos nyt siitä oikeasti nautit).
"Täydellisyys" ei tee sinusta parempaa ihmistä eikä sinun pidä määritellä itseäsi muiden silmin. Kokeile joskus olla lukematta kokeisiin niin paljon ja hyväksy myös epäonnistumiset. Epäonnistuminen on väistämätöntä joskus, vaikka kuinka yrittäisit olla täydellinen. Ja arvosanat ovat oikeasti vain numeroita. Tärkeintä on nauttia elämästä ja opiskella asioita, koska niistä voi olla hyötyä tai ne kiinnostavat muuten.
Mitä saavutat täydellisyydellä? Ajatteletko että vain silloin olet tärkeä ja sinulla on merkitystä?
Mainitsit, ettet kestä riitelyä. Suuttuvatko vanhempasi sinulle helposti tai riitelevätkö vanhempasi usein? Pelkäätkö että sinut hylätään?
Muista että liiallinen kiltteys altistaa hyväksikäytölle, joten älä heti syyllistä itseäsi vaan pidä puolesi. Älykkäänä ihmisenä varmasti kuitenkin tajuat milloin toinen kohtelee sinua väärin.
Toivottavasti asiasi järjestyvät. Jos mahdollista niin harkitse koulupsykologin kanssa juttelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862