Kova aika

Aika on käsitteenä monimerkityksellinenkin. Eräs
idea on pyörinyt mielessäni siihen liittyen
esitän sen tässä:
Ensiksikin "tykkään" että, yksinkertainen on
kaunista. Niinpä mahdollisimman vähäinen määrä
käytettäviä fysikaalisia mittayksiköitäkin
vaikuttaisi kauniilta. Tietenkin olisi kiva
päästä eroon ajasta (sekunnista), mutta ehdotan
kuitenkin metristä luopumista.
Nythän on olemassa luonnonvakio c (valonnopeus).
Siitä riippuvasti on johdettu metrikin nykyään.
Jos mittaamme etäisyydet sekunneissa (oikeammin
ehkä valonanosekunneissa) saamme perattua pois
yhden turhan mittayksikön fysiikasta.
Toiselta kantilta ajateltuna tämä tarkoittaisi
sitä, että aika olisi ulottuvuus niinkuin pituus,
leveys ja syvyyskin. Meidän nopeutemme vaan aika-
akselilla olisi c, mikä aiheuttaisi senkin
erikoisen tilanteen, ettemme voi rampata aika-
akselilla edestakas. Jotain samankaltaista
näyttää esitetyn imaginäärisen R4-ulottuvuuden
avulla, vaan se vaikutti minusta turhan
monimutkaiselta, eikä siinä päästy mistään
yksiköistäkään kait eroon.
Olen melko varma, että tämä ajatus on joskus
tullut jonkun viisaamman mieleen, ja se on sitten
hylätty. Nyt vaan olis kiva tietää, missä menee
metsään?
7227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aika on siirtymä pisteestä a pisteeseen b.
Aika on siis itse se välimatka; aika on sama kuin
avaruus, koska välimatka on avaruus.

Äänestä

Aika harmi vain on suhteellista.
Pituushan voidaan määritellä myös atomijonojen
pituudella tai muulla tavalla.

[pituus]=1s
[aika]=1s
[nopeus]=[pituus]/[aika]=1s/1s=1 ?????

eipä taida toimia... sori...
Hieno ajatus silti. Olen itsekkin miettinyt
kaikkien suureiden yhdistämistä ja sitomista
johonkin täysin riippumattomaan asiaan. (voiko
sellaista edes mitata?)

Äänestä
  • Kenties imaginäärisestä C4-ulottuvuudesta puhuvat
    ovat hoksineet ne ongelmat, jotka tulevat
    vastaan.
    Se paljas luku nopeutena on nopeuden suhde
    c:hen.
    Harmi vaan, kun ei koko maailman mittaa saa
    rakennettua c:n varaan.
    Jos me kaikki etenisimme c-nopeudella t
    suuntaan, ja c olisi kattonopeus neliulotteiselle
    vektorille, niin suhteellisuusteorian tapainen
    ajan hidastuminen tapahtuisi nopeuden kasvaessa
    x,y tai z suuntaan . Eteneminen t suuntaan
    pysähtyisi, kun nopeus olisi vaikkapa x-suuntaan
    c (mitä nopeutta ei tietenkään voi saavuttaa).
    Ei se varmaan kuitenkaan näin mee. Ilmeisesti
    tulee enempi ongelmia kuin m/s:n poistamisesta
    hyötyy :)

    Äänestä

olet ollut vapaana suljetulta

Äänestä
  • Onhan se keskustelua tämäkin. Ehkäpä.

    Äänestä

kiva ajatus. Mulla on huomenna tarkoituksena
käydä ostamassa uusi matto eteiseen. Kuinka monta
c:tä (valonnopeutta) vastaa 3m x 1,5m?

Äänestä
  • Toki vaatisi uusien yksikköjen käyttöönotto
    totuttelua. Mattosi olis varmaankin 1nano X 0,5
    nanoa kooltaan, jos ajatellaan, että nanosekuntia
    kutsuttaisiin tuttavallisesti nanoksi.
    Ei nyt vakavasti ole pelkoa, että meidän
    lastenlasten tarviis opetella uusia mittoja (-;

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vierasM kirjoitti:

Aika on käsitteenä monimerkityksellinenkin. Eräs
idea on pyörinyt mielessäni siihen liittyen
esitän sen tässä:
Ensiksikin "tykkään" että, yksinkertainen on
kaunista. Niinpä mahdollisimman vähäinen määrä
käytettäviä fysikaalisia mittayksiköitäkin
vaikuttaisi kauniilta. Tietenkin olisi kiva
päästä eroon ajasta (sekunnista), mutta ehdotan
kuitenkin metristä luopumista.
Nythän on olemassa luonnonvakio c (valonnopeus).
Siitä riippuvasti on johdettu metrikin nykyään.
Jos mittaamme etäisyydet sekunneissa (oikeammin
ehkä valonanosekunneissa) saamme perattua pois
yhden turhan mittayksikön fysiikasta.
Toiselta kantilta ajateltuna tämä tarkoittaisi
sitä, että aika olisi ulottuvuus niinkuin pituus,
leveys ja syvyyskin. Meidän nopeutemme vaan aika-
akselilla olisi c, mikä aiheuttaisi senkin
erikoisen tilanteen, ettemme voi rampata aika-
akselilla edestakas. Jotain samankaltaista
näyttää esitetyn imaginäärisen R4-ulottuvuuden
avulla, vaan se vaikutti minusta turhan
monimutkaiselta, eikä siinä päästy mistään
yksiköistäkään kait eroon.
Olen melko varma, että tämä ajatus on joskus
tullut jonkun viisaamman mieleen, ja se on sitten
hylätty. Nyt vaan olis kiva tietää, missä menee
metsään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu