Toista voi kehittää toista on annettu lusikalla syntymän yhteydessä.
Toinen kertoo, että täällä sataa. Toinen taas kertoo, että mennää sisälle
ettemme palellu ja saa flunssaa.
Olen mielumin järkevä kuin älykäs, toimintakykyinen kuin ajattelija.
Olisi mukavaa tunkea jokun Mensaan kuuluva henkilö tilanteeseen,
missä järkevä ihminen toimii ensin ja ajattelee sitten.
Ja sen jälkeen katsoa miten tämä huippuälykäs toimii ko. tilanteessa.
Mensa on siis kerho, minkä mukaan sokeat eivät ole älykkäitä.
Tai muutkaan vammaset.
Pitäisi päästä konkreettisesti puhumaan jonkun
Mensalaisen kanssa, ennen kuin voin antaa lausunnon
siitä onko hän järkevä omalla asteikollani.
Muutaman älykkään olen tavannut je heidän juttunsa ovat
vähän irti maasta ja ja aika lähellä pilviä. Kuitenkin tällainen ihminen
kokee tarpeelliseksi mennä samanlaiseen toimintakyvyttömien
sakkiin, enkä siitä syytä jokainen etsii oman laumansa.
Mutta kyllä se nyt syö kaltaistani idioottia, kun käyn laittamassa
älykkäälle johtoa seinään, että tietokone toimisi...
Tai iskemässä vasaralla startin kylkeen kun yöllä oli se 1-4 miinus pakkasta,
ja sitten se auto ei enään startannut...
Tässä kun miettii niin tuntuu älykkyys vammalta enemmän kuin siunaukselta,
mutta kait huippuälykkäät ovat sitten huippu onnelisia...
Pitäisi oikein isompaan porukkaan päästä kuuntelemaan,
kuin oikeat ihmiset puhuvat ja verrata sitä sitten tänne ameban
maailmaan uskoisin, etten kadehdi =D
Äly Vs järki
4
381
Vastaukset 4
- zsexdrcft
Taidat stereotypioida älykkäitä. Kyllä monet älykkäätkin osaavat vaikkapa korjata autoja, kysymys on enemmänkin mielenkiinnosta asiaan. Teknisesti osaavaa kutsuisin ennemminkin taitavaksi kuin järkeväksi, järkevyys liittyy laajemmin elämänhallintaan
- hoh-hoijaa
Voisinpa omalta osaltani kertoa tarinoita siitä, miten olen pelastanut muutaman "toimivat ensin ja ajattelevat sitten" -tyypin pääsemästä Darwinin palkinnon ehdokkaaksi. Meitä on todella moneksi...
- Anonyymi
Vs aloitus
Asiaan naisten shortsit kuntosalilla naiset eivät vielä ole älyä oppineet, kaatavat toinen toisiaan kun pariskuntaa kulkevat? - Anonyymi
Älykkyys on normaalia 65-135 välillä. Sen ulkopuolella kyse näyttäisi olevan prosessointinopeuden kehitysvammasta.
Poliitikoista suurin osa kannattaa pakkoruotsia, vaikka se on väärin, ja kannattavat sitä senkin jälkeen kun kaikki sen puolesta esitetyt argumentit on kumottu.
Järjessä kyse on kokonaisuuden hahmotuksesta. Älykkyys on laajemmin mitattu osissa testeistä, mutta ei kata kaikkea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502