Herääminen, sisäinen kello?

sisäinen mysteeri

Mistä tuo johtuneepi, että aina joskus käy siten, että näkee unessaan, että herää ja katsoo kelloon. Sitten oikeasti herää ja tarkistaa kellon, niin se näyttää juuri samaa aikaa? Sattumaa tuo tuskin on. En muista ainakaan itselläni tapahtuneen, että olisin herännyt eri aikaan, kuin mitä unessa nähnyt.

Tässä tänä aamuna kävi taas itselleni pitkästä aikaa juuri näin. Näin unta, että heräsin 7:30, heräsin oikeasti, makasin sängyssä lyhyen hetken ja huviksi tarkistin kellon. Se näytti 7:31 ! Ihmeelliseksi tämän tekee se, että itselläni ei ole tapana herätä tähän aikaan, joten elimistön sisäinen kello ei ole voinut harjoittua heräämään tuohon aikaan.

14

958

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivan loogista.

      Eiköhän tuo liene aivan tavallista hyvän unirytmin tuottamaa toistoa. Tunnen heti herättyäni, että nyt on oikea aika herätä.
      Jos olen mennyt tavallista myöhempään nukkumaan, tai päivä on ollut fyysisesti raskas, nukun jopa ½ h myöhempään.

    • Se tuottaa tiettyä tyydytystä, kun ilman selvää syytä herää keskellä yötä ja rupeaa pohtimaan paljonkohan kello on, arvioi vaikka että 4.20, jonka jälkeen väläyttää kännykän näytön päälle.

      4.16. Näin kävi muutama yö sitten. Usein menee arvio kymmenen minuutin sisään, mutta jos on ollut epäsäännöllistä vuorokausirytmiä, voi heittää tunninkin.

      Tuohan voisi tietysti käydä laillasi myös unen kautta, mutta se ei minulta ole vielä onnistunut.

      • Jaska Banaani

        Minullakin on tietynlainen sisäinen kello. Jos en puolen tunnin sisään mene heräämisen jälkeen paskalle, niin sit käy pahasti.


      • djkhfksjdhf
        Jaska Banaani kirjoitti:

        Minullakin on tietynlainen sisäinen kello. Jos en puolen tunnin sisään mene heräämisen jälkeen paskalle, niin sit käy pahasti.

        Miks muuten paskahätä tulee aina heti heräämisen jälkeen?


      • niimpä2009
        djkhfksjdhf kirjoitti:

        Miks muuten paskahätä tulee aina heti heräämisen jälkeen?

        Tuleeko se? No ei minulle ainakaan enää! Olisiko syynä joku sairaus?


      • Movicol
        djkhfksjdhf kirjoitti:

        Miks muuten paskahätä tulee aina heti heräämisen jälkeen?

        Hyvä ettei tule ennen heräämistä. Ota illalla laxoberon, herää aamulla p...kat housussa...


    • no joo

      Tunnen useita sellaisia joilla on ns. sisäinen kello, vuorotöihinkin heräävät ilman herätyskelloa. Ja joo usein itse osaan arvioida kellon ajan aika tarkasti, tosin herätyskelloa tarvitsen.

      • Eläimilläkin se kello on. Jos vaikka 10 minuutilla myöhästyt aamulypsylle menosta, niin johan alkaa mölinä navetasta kuulua. Näin oli ainakin 50 -60 v sitten meillä.


    • maira100

      mulla myös, joskus jopa ällistyttävän tarkka. illalla laitan herätyksen klo 8.00 mutta herään omia aikojani 7.55... monena aamuna se on naurattanut, mutta en todellakaan luottaisi siihen tärkeiden tapahtumien esim matkalle lähdön suhteen. hauska silti huomata jotain irrationaalista itsessäni :-)

    • -

      Kaipa sen oppii vaistoamaan paljonko kello milloinkin on... niinkuin esim. senkin, milloin oppitunti koulussa päättyy istuttuaan koulun penkillä tarpeeks monta vuotta.

    • Kellontarkka

      Sama, se kello on kaikilla, toisilla vaan herkempi kuin toisilla. Itse inhoan herätyskellon/kännykän ääntä, joten heräänkin juuri ennen kuin se alkaa soida, jotta ehdin kääntää sen pois päältä ennen kuin aloittaa. Eli siis tarkoitan just, muutamaa sekuntia max. yhtä minuuttia ennen. Tämä siis jos se on useampana yönä ollut herättämässä samaan aikaan. Keho muistaa. Koirilla sama juttu, minuutilleen samaan aikaan herää, jos on tottunut käymään aamupissalla tms. samaan aikaan.

      • jorix32

        ite joskus herännyt ja ottanut herätyskellon käteen, että paljonkos kello on, ja se on alkanut samaan aikaan soimaan. Pikkasen jopa pelottavaa että mitäs tämä on.


    • tik..tak...

      tätini kuoli tässä jokunen aikaa sitten ja joutuessaan eräälle terpparin vuodeosastolle josta hän ei tykänny kun halusi varmaan kuolla kotonaan, hän sanoi minulle että kuolen 2 viikon sisään kun tää homma meni tämmöseksi, ei kulunu kun 4 vrk siitä niin mummeli otti ja kuoli niin tuli vaan mieleen tuo sisäisen kellon arvoitus..

    • Waky-wakyyyy

      Silleen herätellään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      1900
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1331
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1291
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1174
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1085
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      980
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      149
      794
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      55
      766
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      57
      703
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      689
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      678
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      665
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      651
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      632
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      628
    18. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      625
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      617
    20. 47
      597
    Aihe