Lapsemme haluaisi kovasti kesätöitä näin tulrvalle kesälle mutta ovat juuri siinä iässä että vuosi vielä pitäisi odottaa joten olisiko teillä mitään vinkkejä ? :)
97 syntyneelle kesätöitä
Ghibkugjyfj
2111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Wat?
Lapsesi täyttää tänä vuonna 15-vuotta, joten hän periaatteessa saa työskennellä, mutta laki nuorista työntekijöistä koskee häntä, joten hänellä on melko voimakkaita rajoituksia siinä, millaisia töitä hän saa tehdä. Esimerkiksi yötyö on häneltä kiellettyä. Tästä johtuen moni työnantaja ei halua ottaa töihin alle 18-vuotiasta, koska täysi-ikäisiäkin on yleensä yllinkyllin saatavillla. Tästä taasen edelleen seuraa, että ainoat tavat saada tuonikäisenä töitä ovat joko vanhempien työpaikka suhteilla tai esim. seurakunnan tai jonkin muun järjestön leirien apuohjaajan tehtävät. Myös 4H-yhdistyksillä on joitain pienimuotoisia juttuja ainakin Pohjois-Karjalassa, joissa tuon ikäisiä työllistetään esim. vanhusten ulkoilutukseen tms. Sitten yksi vaihtoehto on tietysti jakaa mainoksia, mutta siihenpä ne oikeastaan jäävätkin.