Lihaksia kotona?

nyhjästääntyhjästä

Oletetaan että matti meikäläinen kirjoittaa seuraavaa! Mulla on tanko jos on noin 60kg painoa siis tangon kans yhteensä ja sitte kaksi 11kilon käsipainoa harjoittelen niiden kans 3krt viikossa. Mutta tuntuu ettei se riitä tai toistoja ei tule tarpeeksi teen myös punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä. Eli onko mahdollista nuilla painoilla saada näkyviä lihaksia KOTIOLOSUHTEISSA? Toivon rehellisiä vastauksia ilman mitään kiemurteluja! Jos joku näkis sen verran vaivaa että neuvois montako kertaa noilla kannattas harjoitella viikossa ja minkälaisia sarjoja haluan nimenomaan neuvoja kotona treenaamiseen enkä heti sellaista että mars salille. Ainiin unohtu sanoa että lenkkeilen myös 4kilometrin lenkkejä pari kolme kertaa viikossa. Treenin yhteydessä oon käyttäny kreatiinia! Tähän asti oon tehny niin että oon tehny 2tanko treeniä ja yhden käsipainotreenin viikossa! Käsipaino treeniä en jaksa luetella ku siin on niin monenlaista mutta tuo tanko treeni menee suunnilleen näin. 5x10 suorille käsille, 5x10 hauis kääntöjä, 5x10 semmosta nostoa et nnostan tuohon rinnan korkeudelle en muista liikkeen oikeaa nimeä mut periaatteessa liittyy harteiden (raamien kehitykseen) Onko tämmöinen harjoitus turhaa miten voisitta kehittää tuota harjoittelua paremmaksi ja millä liikkeillä? Ois tosi mukava jos joku neuvois saisko näillä painoilla kotiolosuhteissa jtn. aikaan vaa tarvinko lisää painoja!

4

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdsd

      Treenaatko jalkoja tai selkää? Tärkeintä on puhtaat toistot, eli ei liian isoja painoja.

    • pers train

      Ei onnistu.

      Lihaskasvulle on välttämätöntä progressio. Joka treenissä pitää olla enemmän toistoja tai enemmän painoa kuin edellisessä treenissä. Yli 20 toiston sarjat eivät enää vahvista tai kasvata lihasta, parantavat ainoastaan aerobista kestävyyskuntoa.

      Aloittelija voi treenata koko kropan kolmesti viikossa, kun pitää aina yhden välipäivän. Painoja pystyy aloittelija lisäämään sellaiset 5-10% viikossa ainakin ensimmäiset 2-3 kk. Hommaa siis rutkasti lisää rautaa.

      Yleisesti pidetään sellaista 2-3 sarjaa hyvänä per liike, ja sarjassa 8-12 kovaa toistoa (sellaiset painot, että viimeinen juuri ja juuri nousee). Korkeintaan minuutin tauko sarjojen välillä.

      Aloittelijalle tärkeimmät liikkeet ovat jalkakyykky, maastanosto, penkkipunnerrus ja leuanveto. Ensimmäiseen puoleen vuoteen ei tarvitse mitään muuta. Nousujohteista treeniä, riittävästi lepoa ja proteiinipoitoista ravintoa, ja tulokset näkyvät käytännössä heti.

      • Tfkidjjdkrukgjggj

        Pääpiirteittäin näin, mutta takerrun hieman kohtaan "joka treenissä pitää kehittyä". Näin ei suinkaan ole, edes ammattiurheilijat eivät tee ennätyksiä joka treenissä. Aloittelija voi onnistua siinäkin tietyn aikaa kunnes aloittelijavaihe jää taakse.

        On muitakin tapoja lisätä rasitusta ja kehittyä kuin lisäämällä painoja tai toistoja. Kuten sarjojen lisääminen, sarjojen välisten taukojen lyhentäminrn ja monenlaiset erikoistekniikat, joista ei enempää, niitä ei aloittelijat tarvitse.


    • gewgweg

      Joo ota mukaan leuanveto, ja lisää painoja siten että saat noin 10 toistoa per liike.
      Hiilarit pois ja proteiinia sikana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe