Suurin osa miehistä äänestää Haavistoa

pomo ulalla

Mikä vika on oikeistopresidentissä? Sekö että hän ei ensisijaisesti aja köyhien asiaa vai mikä?

15

106

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies__

      Haavisto on presidentin tärkeimmässä tehtävässä ulkopolitiikassa ja kv. suhteissa ansioituneempi. Lisäksi ei kiinnosta kylmiä ja kovia arvoja edustava harvainpressa.

    • joopajoo

      Veikon poika Heikki Hursti aikoo antaa tukensa Sauli Niinistölle. Miten köyhien puolustaja hyppää kokoomuksen kelkkaan: " Esimerkiksi kaikki Saulin kolumnien tuotot menevät suoraan meidän yhdistyksen tilille. Muutkin poliitikot lupaavat joulujuhlissa aina vaikka mitä, mutta ei sieltä mitään kuulu. Sauli on ainoa, joka on oikeasti tehnyt jotain." APU-lehti 25.8.2011.

      Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) kertoi Iltalehdelle keväällä 2007, että hän aikoo lahjoittaa kansanedustajan palkkansa hyväntekeväisyyteen. Tuolloin hän vertasi lahjoitusta osakesalkkuun.
      - Miksi sitä nyt sitten kutsuisi, vaikka hyvän mielen salkuksi. Luulen, että siitä koituu kovemmat osingot loppujen lopuksi, Niinistö sanoi.
      Ilta-Sanomien mukaan Niinistö on lunastanut lupauksensa ja lahjoittanut 120 000 euroa hyväntekeväisyyteen.
      Niinistön lahjoituksien pääkohteet ovat Kirkon diakoniarahasto ja Tukikummit-säätiö.

      Jos nämä teot eivät edusta arvoja ihmisen puolesta niin mitkä? Mitä Haavisto voi esittää - ei yhtään mitään, pelkkää tyhjää puhetta ja höpinää.

      • Mä äänestän Madonnaa koska se on laittanut miljoonan hyväntekeväisyyteen.


      • yms

        pieni hinta kokoomuksen kreikka rahoituksista


      • jeesus on pelastaja

        Haaviston homous on syy, miksi äänestää Niinistöä. Olisi äänestänyt Niinistöä minäkin, mutta sanoi eilen sallivansa adoptio-oikeuden homopareille. Samanlaisia jumalattomia tapauksia. Toinen vieläpä homo. Valitkaa siitä nyt sitten saa tanan oma kumpi mieleisenne on.


      • Mikko.
        jeesus on pelastaja kirjoitti:

        Haaviston homous on syy, miksi äänestää Niinistöä. Olisi äänestänyt Niinistöä minäkin, mutta sanoi eilen sallivansa adoptio-oikeuden homopareille. Samanlaisia jumalattomia tapauksia. Toinen vieläpä homo. Valitkaa siitä nyt sitten saa tanan oma kumpi mieleisenne on.

        Hyvä Niinistö, testamenttaa vain äänesi Haavistolle. Niinistö voittaisi varmasti, jos pysyisi konservatiivina myös homokysymyksessä. Itse en kannata heidän adoptio-oikeuttaan. Minusta Niinistön veto oli arvaamaton.

        Tämän tehtyään hän menettää ääniä ainakin niille jotka päättävät olla äänestämättä kumpaakaan. Ja menettää varmasti luottoa niiltä jotka äänestävät arvokonservatiivia. Nyt en osaa päättää kumpaa äänestäisi.


      • pusi pusi-Leif
        Mikko. kirjoitti:

        Hyvä Niinistö, testamenttaa vain äänesi Haavistolle. Niinistö voittaisi varmasti, jos pysyisi konservatiivina myös homokysymyksessä. Itse en kannata heidän adoptio-oikeuttaan. Minusta Niinistön veto oli arvaamaton.

        Tämän tehtyään hän menettää ääniä ainakin niille jotka päättävät olla äänestämättä kumpaakaan. Ja menettää varmasti luottoa niiltä jotka äänestävät arvokonservatiivia. Nyt en osaa päättää kumpaa äänestäisi.

        Eikös ne opetuslapsetkin olleet gay.jengi?
        Onhan papistollakin omat mieltymyksensä lapsirakkaina

        http://www.youtube.com/watch?v=kLNITC-WIOQ&feature=related


      • !!!
        jeesus on pelastaja kirjoitti:

        Haaviston homous on syy, miksi äänestää Niinistöä. Olisi äänestänyt Niinistöä minäkin, mutta sanoi eilen sallivansa adoptio-oikeuden homopareille. Samanlaisia jumalattomia tapauksia. Toinen vieläpä homo. Valitkaa siitä nyt sitten saa tanan oma kumpi mieleisenne on.

        Kunnianloukkaus:
        "Mikäli henkilö esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kunnianloukkauksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta." Lähde: laki24.fi

        Diktaattoriksi haukkuminen on kunnianloukkaus, teitpä sen sitten kadulla tai internetissä.


    • ..-.,

      lähes kaikki tuttavavani äänestävät Pekkaa. Osa on pienyrittäjiä, korkeakoulutettuja, ammatista ja koulutuksesta riippumatta, työstä ja työttömyydestä huolimatta.

      Köyhien asialla? Koko Suomi alkaa olla ja Kokomuus on pedannu asiansa niin. Ajaa vain omaa asiaansa.

    • ..

      En tiiä, pikkasen jännittäää miten tässä käy.

    • Haaviston kannattaja

      Suoen Turku ympäristöineen on nyt melkoisesti vaa´ankieliasemassa paikallislehden mukaan. Äänestysaktiivisuus on ollut suurin ja kumpiekin kannattajia eniten.
      Turkuhan on Suomen kokoomuslaisin kaupunki ja naapureina
      työläisten "nukkumalähiökaupunki" Kaarinassa äänestysprosentti
      78,4 Turussa 73,9 Mämmin Naantalissakin 77,9
      Eräs junantuoma vanha pohojosen mies perinteiseltä kommunistialueelta oli epätoivoissaan, kun ei ikinä äänestäisi
      kokoomuslaista ja järkyttyi, kun sanoin, että äänestä Haavistoa sitten. Äijä parkaisi, että sehän on homo!
      Vanhanajan ihmiselle, jolle seksi on nii tabu, ettei seksistä saa puhua edes humalapäissään on seksuaalisesti poikkeava ihmienen äärimmäinen harvinaisuus. Omassa makuuhuoneessaankin on erikosen tiiviit pimennysverhot, eihän edes omaa vaimoa saa nähdä alastomana.

      • ~cissi~

        On se surullista, jos aikuinen ihminen on niin pieni, että pelkää homoja. Luulis, että semmonen jolla on jo toinen jalka haudassa, ei ole enää paljon pelättävää.


    • 5.linja

      Olen vasemmistointellektuelli, joten minun on mahdotonta äänestää täältä käsin länteen.

      Se ei vain sovi.

    • puskalisko

      no mä en tykkää siitä. Se vika.

    • Miten niin suurin osa? Vähemmistöhän miehistä(kin) äänestää Haavistoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      101
      960
    2. 60
      883
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      68
      683
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      645
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      61
      639
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      552
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      548
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      46
      484
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    Aihe