Antti Heikkilä VHH-ruokavaliosta elokuva

Pekka Karjalainen haluaa elokuvan avulla kertoa kokemuksistaan ja kannustaa muita laihduttajia.

Kilojen karistamiseen liittyvät ongelmat innostivat elokuvaohjaaja Pekka Karjalaisen tekemään laihdutusprojektistaan elokuvan.

Uudenvuodenpäivänä 2010 Pekka Karjalainen pelasi golfia Kanarian helteessä ylipainon rasittamana. Silloin hän päätti, että asialle on tehtävä jotain.

Helmikuussa miehellä todettiin diabetes, ja hän tutustui lääkäri Antti Heikkilän kirjaan Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Innokkaana päiväkirjan kirjoittajana hän raportoi kaiken tervehtymisprojektistaan.

– Elokuvaohjaajana sain tietenkin heti ajatuksen tallentaa tämän projektin elokuvaksi, Karjalainen sanoo.

Elokuvassa esiintyy hänen itsensä ja käsikirjoittajan lisäksi Antti Heikkilä.
Antti Heikkilän opeista elokuva

Karjalainen otti projektiin mukaan käsikirjoittajaystävänsä Veli-Pekka Hännisen, joka kamppaili samojen kysymysten parissa.

– Molemmat saavat aikaan mahtavia tuloksia. Mutta teemmekö jotain väärin, kun meitä koko ajan varoitellaan ja miltei kielletään lähtemästä tällaisiin hengenvaarallisiin kokeiluihin? Karjalainen ihmettelee.

Elokuva kertoo miesten ajatuksista ja kokemuksista liittyen terveyteen, ruokavalioon ja laihduttamiseen. Se on suunnattu kaikille niille, jotka painivat samojen kysymysten parissa. http://www.studio55.fi/lahipiirivoim...peista-elokuva
0593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kj.mattila kirjoitti:

Pekka Karjalainen haluaa elokuvan avulla kertoa kokemuksistaan ja kannustaa muita laihduttajia.

Kilojen karistamiseen liittyvät ongelmat innostivat elokuvaohjaaja Pekka Karjalaisen tekemään laihdutusprojektistaan elokuvan.

Uudenvuodenpäivänä 2010 Pekka Karjalainen pelasi golfia Kanarian helteessä ylipainon rasittamana. Silloin hän päätti, että asialle on tehtävä jotain.

Helmikuussa miehellä todettiin diabetes, ja hän tutustui lääkäri Antti Heikkilän kirjaan Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Innokkaana päiväkirjan kirjoittajana hän raportoi kaiken tervehtymisprojektistaan.

– Elokuvaohjaajana sain tietenkin heti ajatuksen tallentaa tämän projektin elokuvaksi, Karjalainen sanoo.

Elokuvassa esiintyy hänen itsensä ja käsikirjoittajan lisäksi Antti Heikkilä.
Antti Heikkilän opeista elokuva

Karjalainen otti projektiin mukaan käsikirjoittajaystävänsä Veli-Pekka Hännisen, joka kamppaili samojen kysymysten parissa.

– Molemmat saavat aikaan mahtavia tuloksia. Mutta teemmekö jotain väärin, kun meitä koko ajan varoitellaan ja miltei kielletään lähtemästä tällaisiin hengenvaarallisiin kokeiluihin? Karjalainen ihmettelee.

Elokuva kertoo miesten ajatuksista ja kokemuksista liittyen terveyteen, ruokavalioon ja laihduttamiseen. Se on suunnattu kaikille niille, jotka painivat samojen kysymysten parissa. http://www.studio55.fi/lahipiirivoim...peista-elokuva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu