Vedin bi-kortin esiin, ei fiksua?

Minua mietityttää kun olin avokkini (mies) lapsuudenkodissa käymässä yhdessä avokkini kanssa ja paikalla oli tietysti myös hänen isänsä ja äitinsä. Katsoimme missien esittelyitä niin että siinä oli minä, avokkini isä ja avokki.

Avokin isä totesi minulle sitten että tuollaisia (avokkini nimi) katsoo ja alkaa sitten myöhemmin katsella kun minulle tulee pari vuotta ja pari liikakiloa sekä lapsia.

Toteamus satutti minua senkin vuoksi että olemme avokkini kanssa yrittäneet lapsia tuloksetta. Olen lisäksi vain 23-vuotias ja hoikka, siis kun olen 25v avomies alkaa jo katsella muita kun olen liian vanha?

Vastasin tuohon sitten että aion kyllä pitää itsestäni huolta, kuten pidän nytkin ja vanhenemiseen on vielä aikaa eikä vanhanakaan tarvitse huonon näköinen olla. Lisäsin vielä että ihan samanlaista iloa on missien katselu minullekin, koska olen bi. Tämä ei vieläpä pidä paikkaansa, koska missinaisten ulkonäöstä harvemmin tykkään, peruskauniita mutta liian tavallisia.
Missikisat yleensä ohjelmana kiinnostaa taas todella vähän.

Tuon jälkeen mitä sanoin tuli hiljaista ja minusta tuntui että avokin isä kertoi tuosta möläytyksestä myös äidille, joka oli toisessa huoneessa. Tuon jälkeen en sitten enää niin sydämmellistä kohtelua ole saanutkaan, johtuukohan tahdittomuudestani vai bi taipumuksista.. Luulen että jälkimmäinen.
Olisinhan voinut kääntää asian vitsiksikin, sanomalla vaikka että no kuolaan sitten salaa hunkseja??
15336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No eihän tuo ollut fiksua. Mutta kaipa ne siitä ajallaan toipuu. Liikaa informaatiota vitsiksi tarkoitettuun heittoon jo muutenkin, hunks olisi ollut sopiva veto. Lisäksi useimmat ihmiset eivät erityisesti ole kiinnostuneita toisten ihmisten kammarimieltymyksistä sen tarkemmin.

Äänestä

Todella ajattelematon komentti isältäkin. Voi hesu, että ihmiset osaa olla kylmiä

Äänestä

Olipa törkeätä avokkisi isältä! Voi jeesus millaisia ihmisiä sitä oikeasti onkaan! Itse olisin varmaan mennyt ihan mykäksi tuossa tilanteessa silkasta järkytyksestä, että joku viitsii puhua toisella tuolla tavalla! Kyllä tuo äijä oli sata kertaa tahdittomampi kuin sinä, suorastaan ilkeää puhetta! Sait sentään jotain sanottua ja luun kurkkuun ukolle.

Äänestä

Fiksu veto, komppaan sinua!! :-)

Et ollut tahditon. Anna ukon nyt tukehtua puppuunsa!

Äänestä

Bi = kaikista suurin seksuaalinen SEKOPÄÄ.

Äänestä
  • Eipä ole tullut sekoiltua, koska avomieheni on ensimmäinen vakava seurustelukumppanini ja ensimmäinen seksisuhteeni. Viehättynyt olen vaan teinistä asti joistakin tytöistäkin. Mutta sekopää taidan kyllä muuten olla, kun menin sanomaan.

    Äänestä

Todennäköisesti äijä ei puhunut äidille mistää muusta kuin siitä että tuo tyttö antaa liikaa informaatiota. Pitääkö kaikki yksityisimmätkin asiat huudella ääneen kaikille? Kokevatko jotkut ihmiset oikeasti etteivät saa tarpeeksi huomiota muuten?

Äänestä
  • Hmm.. miksi sitten se, että mies "alkaa katsella tuollaisia" ei ole yksityisasia? Miksi heteroiden mieltymyksistä saa puhua, mutta ei "homojen"? Eikö ukkokin mennyt liian pitkälle? Samasta asiastahan aloittajakin puhui ja samaan sävyyn... Miksi homon mieltymykset ovat yksityisasia, mutta heteron mieltymyksistä saa puhua?

    Äänestä

  • 77777 kirjoitti:

    Hmm.. miksi sitten se, että mies "alkaa katsella tuollaisia" ei ole yksityisasia? Miksi heteroiden mieltymyksistä saa puhua, mutta ei "homojen"? Eikö ukkokin mennyt liian pitkälle? Samasta asiastahan aloittajakin puhui ja samaan sävyyn... Miksi homon mieltymykset ovat yksityisasia, mutta heteron mieltymyksistä saa puhua?

    Oletteko te todellakin noin yksinkertaisia?

    Äänestä

  • 77777 kirjoitti:

    Hmm.. miksi sitten se, että mies "alkaa katsella tuollaisia" ei ole yksityisasia? Miksi heteroiden mieltymyksistä saa puhua, mutta ei "homojen"? Eikö ukkokin mennyt liian pitkälle? Samasta asiastahan aloittajakin puhui ja samaan sävyyn... Miksi homon mieltymykset ovat yksityisasia, mutta heteron mieltymyksistä saa puhua?

    En puhunut siitä. Tarkoitin sitä että on turha tehdä asiasta numeroa "koska minä olen bi!!!!!!!!!!!!!!". Eikö riitä että kehuu niiden missien ulkonäköä? Vai sanoiko se äijä sitten "noita on ilo katsella koska olen hetero"?

    Äänestä

AP

Jätä se mies!

Otat tästä sellasen miähen, joka on samalla aaltopituudella! Saat ihan helvetin letkeet appivanhemmatki mukana! Kaupantekjäisiks mä ostan sulle jäätelötötterönki vielä! No, pistetään vielä lakupötkökin siihee päälle! Mitäs sanot?

Äänestä
  • Ahaa, siis sinäkin olet bi vai? ;-)

    Äänestä

mitä ajattelet oikeasti, että olipa rumasti ja typerästi sanottu. olisi mennyt ukolla luu kurkkuun.

Äänestä

Potut pottuina. Jos itse ei kestä omaa huumoriaan niin voi voi.

Äänestä

Musta teit ihan oikein, koska ei sun pidä kestää tollasta. Jos meis alkaa kattelemaan muita naisia vaan sen takia et oma nainen vanhenee, niin ei kannata huolia sellasta miestä. Ja yllätys, yllätys, sun mies kanssa vanhenee ja yhtälailla sun pitää kattoo sen vanhaa kroppaa. Miks vaan naisen pitää pitää mies tyytyväisenä naisen ulkonäköön ettei se lähe vieraisiin? Ei järkeä.

Jos miehen vanhemmat pahastuu tollasesta niin voi voi:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohteliaisuus.. kirjoitti:

Minua mietityttää kun olin avokkini (mies) lapsuudenkodissa käymässä yhdessä avokkini kanssa ja paikalla oli tietysti myös hänen isänsä ja äitinsä. Katsoimme missien esittelyitä niin että siinä oli minä, avokkini isä ja avokki.

Avokin isä totesi minulle sitten että tuollaisia (avokkini nimi) katsoo ja alkaa sitten myöhemmin katsella kun minulle tulee pari vuotta ja pari liikakiloa sekä lapsia.

Toteamus satutti minua senkin vuoksi että olemme avokkini kanssa yrittäneet lapsia tuloksetta. Olen lisäksi vain 23-vuotias ja hoikka, siis kun olen 25v avomies alkaa jo katsella muita kun olen liian vanha?

Vastasin tuohon sitten että aion kyllä pitää itsestäni huolta, kuten pidän nytkin ja vanhenemiseen on vielä aikaa eikä vanhanakaan tarvitse huonon näköinen olla. Lisäsin vielä että ihan samanlaista iloa on missien katselu minullekin, koska olen bi. Tämä ei vieläpä pidä paikkaansa, koska missinaisten ulkonäöstä harvemmin tykkään, peruskauniita mutta liian tavallisia.
Missikisat yleensä ohjelmana kiinnostaa taas todella vähän.

Tuon jälkeen mitä sanoin tuli hiljaista ja minusta tuntui että avokin isä kertoi tuosta möläytyksestä myös äidille, joka oli toisessa huoneessa. Tuon jälkeen en sitten enää niin sydämmellistä kohtelua ole saanutkaan, johtuukohan tahdittomuudestani vai bi taipumuksista.. Luulen että jälkimmäinen.
Olisinhan voinut kääntää asian vitsiksikin, sanomalla vaikka että no kuolaan sitten salaa hunkseja??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu