Minä se vain vanhenen mutta elämäntilanne ei..

Anna kun arvaan sulle ei mikään kunnolinen töissä käyvä ammattikoulun käyvä mies kelpaa.

Kelpaisi, mutta lähinnä ongelma on se ettei kukaan kunnollinen ammattikoulun käynyt mies koskaan ikinä pyydä minua ulos.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on 28 vuotta ja naimisiin mennään keskimäärin 30-vuotiaina. Aika harvat alle kolmikymppiset ostelevat omakotitaloja ja uusia autoja. Etenkään ne, joilla on lapsia elätettävänä.

Minusta sinä näet muiden tilanteen turhan ruusuisena ja omasi liian negatiivisena. Tosin olen aina ihmetellyt etenkin naisten hinkua opiskella jotain sellaista, mikä ei ikinä työllistä.

Harrasta seksiä kanssani ainakin ennen hirttosilmukan kaulan ympärille vetämistä.

Minulle elämäntilanteesi ei muuten ole ongelma, sillä itsekin vain lusmuilen kotona, ja harkitsen itseasiassa sinun iässäsi uusien opintojen aloittamista.

Mikä ala ei työllistä? Voithan suorittaa toisenkin tutkinnon jos tarve vaatii. Se kannattanee kuitenkin tehdä ripeämmin kuin viidessä vuodessa.
Elintason ylläpitäminen? Opiskelijana tai muuten vaan pienituloisena ei kannata paljon tuhlailla.

Työllistyminen on siinä ja siinä. Paikkoja on tarjolla, mutta rajoitetusti. Alkuperäinen suunnitelma oli opiskella vielä toinen tutkinto tämän jälkeen, kun en ajatellut asiaa näin pitkälle, että 26-vuotiaana olisin sosiaalisesti yksinäinen, koska en ole perustanut perhettä.

Arvaas miltä tuntuu, kun on samassa tilanteessa, mutta 11 vuotta vanhempi? XDD Sitä paitsi, voi yksinkin sen kämpän ostaa, mikäli vähän tinkii vaatimuksista, ettei tarvi hienoo lukaalia, vaan normi-asunnon. Mä löysin ekan työpaikkani 7 vuotta sitten, olin muuttanut paikasta toiseen ja opiskelupaikasta toiseen. Sitten joku firma Lahdessa tahto mut ihan töihinkin, olin ihan :O Siitä se ura sitten alkoi... Mutta olin silloinkin jo helkutin vanha ja aattelin, etten koskaan pääse duuniin. Tuon duunipaikan jälkeen on tullut pari uutta paikkakuntaa ja työpaikkaa tutuksi :)

Elämässä pitää osata relata, mä en murehdi tulevaa enkä ainakaan mennyttä. Se että mä en voi enää tehdä lapsia kyllä harmittaa aika-ajoin. Pari muksua olis ruunannut mun elämän, vieläkään ei olis myöhäistä adoptoida, mutku mä en haluu rasistisena ihmisenä Afrikasta lasta. On muutama maa Afrikassa, jotka antavat minulaisen ihmisen adoptoida ja sekin on helkutin vaikeaa, kun ei ole miestä.

Tuo valmistuminen kortistoon on kovin tuttua, itsellä on sama homma. Eikä hommaa helpota yhtään kun luin eilen että taas tulee alalle tuhansille potkut.

Kyl se on ammatinvaihtoa vakavasti harkittava, johonkin missä on töitä. Hmm miten ois vaikka rakennusala? Mielenkiintoinen pähkinä purtavaksi.

Just tota.

Hah... kun mä olin 26... silloin kauan sitten... Mulla ei ollut työtä... Ei opiskeluja takana sitten peruskoulun... Olin aloittanut ammattikoulun tuossa vaiheessa tosin... Mulla ollu yhtään mitään... Käyttänyt sen ajan, joka sulla on mennyt opiskelless, juomiseen ja pelaamiseen. ..Vaan tulee mulla olemaan.
Sulla on kaikki hyvin, vaikka sitä on vaikeaa nähdä.

Vaan jos uupumus iskee, niin kaikki on paskaa...

Hei, Kaunotar kaunis kaunoinen ---väsynyt--. Mä niin tajuun sua. :(
Tuu tänne ni halitaan yhdessä sun surut pois. :)

Enpä osaa sanoa muuta kuin että luovuttaisit suosiolla. Opiskelet tutkinnon loppuun ja heittäydyt yhteiskunnan elätiksi. Taloutemme ja nykyihmiset menestymishaluineen ovat suurimmaksi osaksi perseestä, joten mitä vähemmän kummankaan kanssa on tekemisissä, sen parempi.

Elintasosta kannattaa suosiolla tinkiä. Olet varmaan itsekin huomannut, että kun saat jotakin uutta ja parempaa itsellesi, se muodostuu uudeksi "pohjatasoksi", josta on taas yritettävä ponnistaa ylöspäin, eikä alaspäin siirtyminen ainakaan tule enää kysymykseen. Tämä on loputon ketju, peli jota ei voi voittaa. Käytännössä ihminen kuitenkin tulee toimeen hyvin vähällä. Kannattaa opetella luopumaan, vasta sitten huomaa ettei oikeasti tarvitse mitään; talouden oravanpyörä onkin vain sosiaalinen konstruktio, ei välttämätön pakko.

Huvittavaa sinänsä, että ketjun aloittaja on raatanut ikänsä opiskelujen lisäksi, minä puolestani en ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin opiskellut vain haahuillen, turhia aloja ja puoliteholla. Mitä hänelle on jäänyt käteen ahkeruudesta ja sinnikkyydestä? Ei mitään, vaan samassa tilanteessa ollaan - sen tajuaminen ettei menestys korreloi työn kanssa on lähtökohta ajattelun muutokselle. Vielä ei ole aloittajankaan liian myöhäistä haistattaa systeemille ja löytää mielenrauha.

"Elintasosta kannattaa suosiolla tinkiä. Olet varmaan itsekin huomannut, että kun saat jotakin uutta ja parempaa itsellesi, se muodostuu uudeksi "pohjatasoksi", josta on taas yritettävä ponnistaa ylöspäin, eikä alaspäin siirtyminen ainakaan tule enää kysymykseen. Tämä on loputon ketju, peli jota ei voi voittaa. Käytännössä ihminen kuitenkin tulee toimeen hyvin vähällä. Kannattaa opetella luopumaan, vasta sitten huomaa ettei oikeasti tarvitse mitään; talouden oravanpyörä onkin vain sosiaalinen konstruktio, ei välttämätön pakko."

Olen tässä kyllä ihan samaa mieltä. Hauskinta tässä on, että nämä vuodet opiskelujen kanssa ovat saaneet mut ajattelemaan nimenomaan noin.. että mitä vähemmän sen parempi. Siksi tilanne itseä huolestuttaakin: olen nimittäin opiskellut itseni työttömäksi! Työtilanne oli ennen opintoja hyvä ja nyt olen ylikoulutettu tekemään nykyisiä töitä (Missä muuten olen hyvä ja nykyistä työtä lukuunottamatta viihtynyt).. Mutta työnantajat ei näe asiaa samalla tapaa. Ja ei, en halua lukaalia vaan riittäisi ihan oma pieni yksiö. Omakin vain sen takia, että on joku turva myöhemmin työttömyyden varalle (myydä asunto ja saada väliaikaisesti edes jotain)..

hahmotelma, kiitos tuosta kommentista.. se todella piristi. :)