Työajan lyhennys tärkein parannus!

Lontoon metro seisahtui lakon takia
Julkaistu 29.06.2004 21:27


Metroliikenne on pysähtynyt Lontoossa, kun liikennealan ammattiliitto RMT aloitti vuorokauden mittaisen lakon.

Lakon pelätään aiheuttavan kaaoksen suurkaupungissa, vaikka bussiyhteyksiä on lisätty, ja raitiovaunut, lautat ja junat kulkevat normaalisti.

Työtaistelun takana ovat kiistat työehdoista. Ammattiliitto vaatii palkankorotuksia ja 35-tuntista työviikkoa.

Työnantajapuoli tarjosi tänään 3,5 prosentin palkankorotusta ja lupasi vähentää viikkotyötuntien määrää kahdella ja puolella vuoteen 2006 mennessä.

RMT piti korotusta keskinkertaisena, ja sen mukaan tarjoukseen sisältyi yhä liikaa ehtoja. Se pelkää, että metroon kaavailtujen uudistusten myötä häviäisi noin 800 työpaikkaa, ja että viikonlopun työajat pitenisivät.

Noin 7 500 liiton työntekijää työskentelee metrossa.
0162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Työntekijä kirjoitti:

Lontoon metro seisahtui lakon takia
Julkaistu 29.06.2004 21:27


Metroliikenne on pysähtynyt Lontoossa, kun liikennealan ammattiliitto RMT aloitti vuorokauden mittaisen lakon.

Lakon pelätään aiheuttavan kaaoksen suurkaupungissa, vaikka bussiyhteyksiä on lisätty, ja raitiovaunut, lautat ja junat kulkevat normaalisti.

Työtaistelun takana ovat kiistat työehdoista. Ammattiliitto vaatii palkankorotuksia ja 35-tuntista työviikkoa.

Työnantajapuoli tarjosi tänään 3,5 prosentin palkankorotusta ja lupasi vähentää viikkotyötuntien määrää kahdella ja puolella vuoteen 2006 mennessä.

RMT piti korotusta keskinkertaisena, ja sen mukaan tarjoukseen sisältyi yhä liikaa ehtoja. Se pelkää, että metroon kaavailtujen uudistusten myötä häviäisi noin 800 työpaikkaa, ja että viikonlopun työajat pitenisivät.

Noin 7 500 liiton työntekijää työskentelee metrossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu