Ne vanhanajan

viipalehillopikkuleivät, ei oikein löydy reseptiä googlettamalla.
Tehtiin semmoinen pitkulainen pötkö johon keskelle tuli vana vaapukkahilloa ja leikattiin viistoon.
Onko kellään reseptiä ja ohjetta, google kun tyrkyttää vain pyöreitä versioita ja nyt pitäsi tehdä niitä viistottain leikattuja.
Joskus mummo teki näitä mut en muista sitäkään leikataanko ennen uuniin laittoa vai vasta sen jälkeen.
Kiitosta kovasti jos jollain on apuja tähän asiaan
3492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näitä löytyy netin leivontabogeista erilaisia mutta tässä on yksi.
Tämä on Saarioisten sivuilta ja itse olen tehnyt mm. tällä ohjeella:

Vadelma-viipalepikkuleivät
200 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 rasia Saarioisten vadelmamarmeladia (230 g)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Muotoile taikinasta peukalonpään paksuisia tankoja ja vieritä ne leivinpaperin päälle uunipannulle. Paina pikkusormen reunalla tankojen keskelle vako ja pursota vakoon vadelmamarmeladia. Paista tankoja n. 10 min. 200° C uunissa ja leikkaa heti uunista ottamisen jälkeen vinottain viipaleiksi. Sirottele pikkuleiville tomusokeria.​

Äänestä
  • Muistui vielä mieleenin Wilhelmiinat, jotka ovat myös todella hyviä, näihin vain ei
    tule hilloa, mutta ovat myös viipalepikkuleipiä.

    Wilhelmiinat

    200 g voita
    2 ½ dl sokeria
    1 keltuainen
    2 rkl siirappia
    5 dl vehnäjauhoja
    3 tl vanilliinisokeria
    2 tl soodaa

    Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuainen ja siirappi vatkaten sekä lopuksi jauhoseos varovasti sihdaten. Jaa taikina viiteen osaan, jotka pyöritä tangoiksi ja laita pellille vierekkäin (leviämisvara!). Paista 175 asteessa niin että ne nousevat ja jälleen laskevat ja repeävät, n. 15-20 min.

    Äänestä

Kiitos vaan sinulle !
Tuo oli aika tärkeä tieto että leikataanko ennen paistamista vai jälkeen,
eli siis jälkeen.
Jos en ihan väärin muista niin mummo tais joskus laittaa myös sokerivesi
kuorrute raidat hillon molemmin puolin. Voisi sitäkin kokeilla.
Luisteluiltaan olen tekemässä , joten saa olla aika helppotekoisia.
Jos nyt näillä pakkasilla -27 koko iltaa pidetään mutta voihan ne sitten
pakastaa.
Ja ei muuta kun yleiskonetta etsimään ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noin 50 kpl kirjoitti:

viipalehillopikkuleivät, ei oikein löydy reseptiä googlettamalla.
Tehtiin semmoinen pitkulainen pötkö johon keskelle tuli vana vaapukkahilloa ja leikattiin viistoon.
Onko kellään reseptiä ja ohjetta, google kun tyrkyttää vain pyöreitä versioita ja nyt pitäsi tehdä niitä viistottain leikattuja.
Joskus mummo teki näitä mut en muista sitäkään leikataanko ennen uuniin laittoa vai vasta sen jälkeen.
Kiitosta kovasti jos jollain on apuja tähän asiaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu