Ihmisen ongelma

"The father of X-ray astronomy and Nobel Laureate Riccardo Giacconi once lamented, "I don't know if you can have a viable space program in a democracy.""

Useat hieman pidemmälle ajattelevat tajuavat, että avaruuden emigraatio kuuluu ihmisen olemukseen ja on sivilisaation säilymiselle välttämätöntä. Mutta näyttää siltä, että valtionjohtoisesti, demonkaarrtisessa valtiossa se on vaikeaa, koska populistinen lyhytnäköisyys on vallitsevaa. Myös markkinataloudelle, erityisesti kvarttaalitaloudelle, avaruustekniikan kehittäminen on tuskaista. Poikkeuksia on, kuten tiedämme. Diktatuurivaltioille homma on helpompaa, kenellekään ei tarvitse perustella ja tiedonsiirto hallitsijoilta rahvaalle on yksisuuntaista hallitsijoiden viisauden pönkitystä.
Parhaalta sivilisaation turvaajalta kuitenkin näyttää yksityinen, valistunut, visonäärinen teollisuus, siis esim. SpaceX.

8

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avaruusohjelmat edellyttävät näkemystä, kärsivällisyyttä ja rahaa. Äänestäjä, oli kuinka valistunut tieteen suosija hyvänsä ei tykkää jos viimeisellä pyritään kompensoimaan puutteita kahdessa ensimmäistä.

      Mistä uudet von Braunit ja Koroljovit? Nykyisillä budjeteilla ehdottaisin muuten unohtamaan miehitetyt lennot ja keskittymään robottitekniikkaan, mutta mitäs jos äänestäjä menettää mielenkiintonsa, kun ei ole jännitystä ja seikkailua?

    • pessimistikus

      Maan ylikansoituksen ongelmaa ei voi ratkaista avaruuslennoilla.

      Jos avaruustekniikka ei nopeasti tuota jotakin sellaista jonka kapitalisti voi myydä eteenpäin hyvällä voitolla, niin se näivettyy. Kynnys avaruuden taloudelliseen hyödyntämiseen on iso ja riskit suuria.

      Todennäköisesti avaruuslennot jäävät meillä maassa talouden kokonaisuuteen nähden ikuisiksi ajoiksi pienen puuhastelun asteelle.

    • imminent fail

      Ihmiskunta ei voi tällä planeetalla asua ikuisesti joten jos avaruutta ei aiota koskaan tulla asuttamaan niin mitäs merkitystä sitten on koko ihmiskunnalla kun loppu tulee joka tapauksessa jos tänne jäädään?

      Kapitalismi taitaa olla se pahin kehityksen este. Kapitalisteillä on resurssit ja varat mutta ei halua kehittää mitään jos se ei tuota lisää fyrkkaa. Ne tahot joita taas kiinnostaa asioiden tutkiminen ja kehittäminen, no heillä taas ei ole resursseja eikä varoja. Tälle planeetalle kaivataan kipeästi sitä älyllisä elämää!

    • luonnonvarattomuus

      Luonnonvarat yksinkertaisesti loppuu ennenkuin päästään alkua pitemmälle.

      • miekka 2teräinen

        Ehkä maapallon luonnonvarat olisivat riittäneet siihen että pieni elinkelpoinen osa ihmiskunnasta olisi pystynyt siirtymään asumaan "avaruudessa" jos 1950-luvulta lähtien olisi asiaan panostettu johdonmukaisesti, eli heti kun tekniset valmiudet alkoivat olla olemassa.

        Viimeiset 60 vuotta on kuitenkin käytetty lähinnä tuhlaukseen, fossiilisten polttoaineiden poltteluun, sotaan varustautumiseen ja sotimiseen. Nyt parhaat luonnonvarat alkavat huveta, joten kunnollisen avaruustekniikan kehittämisen tilanne ei ainakaan parane.

        Nyt avaruuslennot käytännössä vain pahentavat kokonaistilannetta, tuomatta mitään todellista ratkaisua ihmiskunnan selviytymiselle.

        Veikkaan että seuraavat 60 vuotta käytämme lähinnä keskenämme sotimiseen, öljystä ja vedestä kilpailemiseen. Sen jälkeen maapallolla on pieni kivikautta elävä ihmispopulaatio sen sijaan että olisi pieni elinkelpoinen ihmispopulaatio elämässä "avaruudessa".

        Siis "avaruudessa" lainausmerkeissä siksi että avaruudessahan me olemme aina eläneet. Maapallo nimittäin - yllätys yllätys - sijaitsee juurikin avaruudessa!

        Meillä ihmisillä oli kosminen etsikkoaikamme ja heitimme sen surutta menemään.

      • miekka 2teräinen kirjoitti:

        En mitenkään usko että olisi ollut mitään avaruustekniikan kehittämisen etsikkoaikaa. 1950-luvulla käytössä ei ollut mitään tietopohjaa, jolla olisi rakennettu sivilisaatioita avaruuteen. Ei tunnettu robotiikkaa tai nanotekniikkaa avaruushissin rakentamiseen. Avaruudenvalloitus oli kansallivaltioiden psykologista touhua. Kaikki joudutaan lopulta suunnittelemaan uusiksi.

        Mutta eri asia on yleisemmin tieteellinen ja kulttuurillinen etsikkoaika.

      • miekka 2teräinen kirjoitti:

        Ehkä maapallon luonnonvarat olisivat riittäneet siihen että pieni elinkelpoinen osa ihmiskunnasta olisi pystynyt siirtymään asumaan "avaruudessa" jos 1950-luvulta lähtien olisi asiaan panostettu johdonmukaisesti, eli heti kun tekniset valmiudet alkoivat olla olemassa.

        Viimeiset 60 vuotta on kuitenkin käytetty lähinnä tuhlaukseen, fossiilisten polttoaineiden poltteluun, sotaan varustautumiseen ja sotimiseen. Nyt parhaat luonnonvarat alkavat huveta, joten kunnollisen avaruustekniikan kehittämisen tilanne ei ainakaan parane.

        Nyt avaruuslennot käytännössä vain pahentavat kokonaistilannetta, tuomatta mitään todellista ratkaisua ihmiskunnan selviytymiselle.

        Veikkaan että seuraavat 60 vuotta käytämme lähinnä keskenämme sotimiseen, öljystä ja vedestä kilpailemiseen. Sen jälkeen maapallolla on pieni kivikautta elävä ihmispopulaatio sen sijaan että olisi pieni elinkelpoinen ihmispopulaatio elämässä "avaruudessa".

        Siis "avaruudessa" lainausmerkeissä siksi että avaruudessahan me olemme aina eläneet. Maapallo nimittäin - yllätys yllätys - sijaitsee juurikin avaruudessa!

        Meillä ihmisillä oli kosminen etsikkoaikamme ja heitimme sen surutta menemään.

        Minä uskon, että luonnonvarat vielä riittävät: esim kaatopaikat olisivat raaka-aineiden aarreaittoja. Ja jos asteroidikaivostoiminta robottiteknologiaa käyttäen saataisiin kehitettyä ja toimimaan, raakaineista ei todellakaan olisi pulaa.

        Mutta elämme silti vaaran vuosikymmeniä. Voimme tuhota, joko koko ihmiskunnan, tai vain teknologisen sivistyksen, jota todennäköisesti ei juuri siksi voisi enään kehittää uudelleen, koska juuri ne helposti hyödynnettävät luonnonvarat, jotka 1800-2000 välisenä aikana mahdollistivat nopean tuhlaavan kehityksen, ne on nyt käytetty, tai muutettu vaikeammin hyödynnettäviksi.

        Mutta kun maailmassa vallitsee mm. tuollaista kuin voimakas, elävä egyptiläinen jalkapallokulttuuri, niin ei ole paljon toivoa.

        Samoin eilen välillä osaavan talousmiehen viittaa heilautellut Niinistö päästi kahdesti suustaan saman sammakon: "Talouskasvu on takuuvarma keino syrjäytymisen torjumiseen" tai jotenkin toisin sanottuna. Tuollaista takuuta ei satavarmasti ole olemassa. Päätin vasta tässä vaiheessa ketä äänestän.

      • Yusa kirjoitti:

        Täydennän äskeistä: Näin se oikeasti meni: Niinistö otti viimeisen sanan toteamalla, että "juuri bkt:n kasvu takaa sen, että meillä on työpaikkoja ja ettei meillä ole syrjäytymistä.."

        Minusta tämä on todella paksua. Bkt voi kasvaa vaikka kuinka paljon, mutta tämä kasvu voi mennä 99% sen 1% tileille ja taskuihin samalla kun työpaikat korvataan teknologian kehityksen avulla ja ulkoistamalla, ja syrjäytyminen sen kun kasvaa. Mutta tätähän Niinistö ei voi sanoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      49
      9837
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      109
      5363
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      59
      4377
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      138
      2957
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      143
      2728
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      196
      2636
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      29
      1983
    8. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1707
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      37
      1569
    10. Liikaa vauhtia

      Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp
      Suomussalmi
      24
      1163
    Aihe