Mitä analyysissä tapahtuu? Entä psykodynaamisessa/analyyttisessa psykoterapiassa? Tekeekö terapeutti ja analyytikko tulkintoja asiakkaan tilanteesta (kertoo oman näkemyksen asiakkaan ongelmista)? Vai onko hän vain hiljainen tai vähäpuheinen läsnäolija?
Toivoisin mielelläni kuulevani kokemuksia terapiassa ja analyysissä käyneiltä.
Toivoisin mielelläni kuulevani kokemuksia terapiassa ja analyysissä käyneiltä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen käynyt psykoanalyyttisen psykoterapian (viisi vuotta kolme kertaa viikossa). Psykoterapeuttini ei esittänyt kovinkaan paljon omia tulkintojaan. Tunsin, että omat tulkintani ovat pääosassa ja tärkeimpiä. Kysymyksillään ja kiinnostuksellaan hän kannusti itsen tutkimiseen vaikeillakin alueilla, jotka tekivät kipeää. Mitenkään "liian" hiljaa hän ei ollut. Ei tullut kertaakaan vaivautunutta tai ahdistunutta oloa. Oli rauhaa ja aikaa ja tilaa omille ajatuksille.
Käsittelin masennukseni taustaa: rakkaudetonta lapsuuttani ja itsetunnottomuuttani. Psykoterapian aikana ja erityisesti sen jälkeen aloin tehdä uudenlaisia ratkaisuja elämässäni ja elämän suunta muuttui huomattavasti parempaan. Itsearvostuksen nousu oli kai tärkeintä minulle: tuli omaa kykyä oitää itsestä huolta ja rakastaa itse itseä.
Kiitos vastauksestasi. En tiedä miksi, mutta minulle tuli hieman sellainen olo, että tekstisi oli mainos tai terapeutin itsensä kirjoittama alustus. Jos se oli ihan oikea kokemuksesi, niin pyydän anteeksi, mutta jotenkin se vaikutti niin oppikirjamaiselta.
Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia.
Hei.
Olen ihan oikea ihminen (jos näin voi sanoa). Kävin tosiaan psykoterapiassa, kun asuin vielä Helsingissä ja opiskelin. Opinnot olivat aivan juuttuneet ja pelkäsin, että en masennukseltani ja voimattomuudeltani tule valmistumaan.
Masentunut olin ollut varmaan jo lapsesta asti (näin YTHS:n psykiatri arvioi). Olen ollut puhevian vuoksi koulukiusattu ja kaikenlaista raskasta oli lapsuudenperheessäkin. Olin murrosiässä itsetuhoinen. Ainoa, missä olin hyvä, oli lukeminen ja sitä olen tehnyt lapsesta asti todella (!) paljon. Pakenin ja uppouduin kirjojen maailmaan ja tämä auttoi eteenpäin ja jonkinlaiseen menestykseen koulussakin. Opiskeluvaiheessa masentuneisuuden ote tiukkeni.
En tiennyt, millaista psykoterapiasuuntausta etsiä. Muistaakseni oli joku lista, mistä lähdin soittamaan. Näin jälkeenpäin olen iloinen, että sattui juuri tämä ihminen kohdalleni. Ehkä jokin muukin psykoterapiasuuntaus olisi toiminut, mutta juuri tämä hitaasti eteneminen sopi minulle. Makasin sohvalla, jolle en ensin olisi suostunut, koska siinä tunsin olevani jotenkin "paljaana". Lopulta sekin oli ihan hyvä juttu: pystyin keskittymään omiin tunnelmiinsa ja ajatuksiinsa. Hitaasti edetessä opinnot tosin venyivät vähän pitkiksi, mutta ei se ollut niin tärkeää. Olen jälkeenpäin ajatellut, että synnyin noina psykoterapian vuosina; tulin omaksi itsekseni. Silloin Kela korvasi käyntejä kolme kertaa viikossa kolmen vuoden ajan. Loput maksoin itse. Tästä kokemuksestani on siis aikaa jo 25 vuotta.
Hieman ikävää kuulla, että ilmaisuni kuulostaa puisevalta. Kirjoittaminen on kuitenkin minulle aika tärkeä asia.
Hei, kiva kun vielä vastasit. Minun täytyy korjata, etten todellakaan pitänyt viestiäsi "puisevana".
Kuvailit vain niin hyvin ja tarkkanäköisesti ja tavallaan hyvin objektiivisesti sitä, mitä sinulle oli lapsena tapahtunut. Toivottavasti et ota palautettani negatiivisena asiana, koska sitä en ainakaan tarkoittanut. Ehkä tuo objektiivisuus (termit ja lapsuuden aikojesi kuvailu yläkäsitteillä) antoi sitä "oppikirjamaisuutta".
Ja sinun kirjoittamisessa ei ole mitään vikaa, olet siinä selvästi hyvä.