nimikristillisyys

Nimikristillisyys on "ainoa oikea uskova ™" joukkioissa seisovien mielestä varmaan sitä mitä meillä kotona avopuolisoni kristillisyys on: luottamusta korkeampaan, kenties ilmaisusi "kaipaus Jumalaan" kuvastaa sitä ihan osuvasti.

Uskoa Jumalaan jonka olemus on kuitenkin epämääräinen, uskoa hyvään ja pyrkimystä ihmisen vajavaisin kyvyin sitä tavoitella, hyväksyen epäonnistumiset ja oma epätäydellisyys sekä kristillisen elämänkatsomuksen sovittamista muihin omiin elämänkatsomuksellisiin näkemyksiin. Satunnaisen rukoilukin näyttää liittyvän kuvaan. Ja "armon" antaminen muillekin kuin itselleen.

Onhan tätä käyty läpi silloin tällöin :-)

Aito kristititty ymmärtää etsiä Jumalan tahtoa, noudattaa ja elää Jumalan tahdon mukaan. Aito kristitty haluaa tehdä Jumalan tahdon, nimikristitty valitsee oman tahtonsa.

Nimikristitty haluaisi taivaaseen, mutta ei ole valmis luopumaan synnistä tai sen tukemisesta. Nimikristitty voi ymmärtää utuisesto, että syntiä Jumala vihaa, mutta ei siitä välitä, koska nimikristitty nauttii synintekemisestä. Esiaviollisesta seksistä, muistuu tarina mieleen naisesta, joka toisen avioeronsa jälkeen joi keittiössä kahvia ja nautti ikään kuinyksin olosta vaikka hänellä oli lapsia seurassaan, näiden kahden miehen siittämiä. Hän koki olonsa yksinäiseksi eikä tiennyt miksi vaikka lapsia oli seurassaan.

Hän oli vaikea luonteinen, hänen "luonnevikansa kehittyi" ulkoisten olosuhteiden paineissa, syyn hän löysi kinastelunhaluunsa muista ihmisistä, hänessä ei ollut vikaa, vain muissa oli vikaa. Hän haukkui, ylenkatsoi ja sätti aviomiehiään milloin mistäkin syystä, yleensä siksi etei mies antanut rahojaan naiselle enemmän toisen miehen siittämien lapsien elättämiseen.

Tuo nainen halusi olla kristitty vaan oli nimikristitty. Elämä meni pilalle, kooska ei ymmärtänyt pitää Raamattua ohjenuoranaan silloin kun parhaat ja ainoat pätevät neuvoit olisivat tarpeen olleet. Nykyään hänellä oin ikää ja luonnevian aikaansaamaa katkeruutta paljon, hän kinastelee edelleen ja osoitaa koko aika voimistuvaa hyökkäävyyttä tilanteensa johdosta. Hän syyttää miellellään virheistään toisia ihmisiä. Ennen parisuhteissaan miehiä, joiden kanssa asui ja seksiä ja lapsia teki, hän syytti miehiä omista virheistään ja jopa luonneviastaan, jonka oli itse hankkinut. Nyt kun hänellä ei ole enää miestä hän purkaa muilla tavoin oloaan, jonka on osakseen saanut.

Migreeni vaivaa häntä, eikä hän saa ymmärrystä mistä ja miten tuo hengellisestä syystä syntynyt migreeni poistuisi.

Kulttuurikristitty.
Kuuluu kristillisen kirkkokuntaan, koska se kuuluu kulttuuriin.
Ei siis uskon takia, vaan tavan takia. Tai sitten vain sen takia, että saa tietyt kulttuurilliset palvelut.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:LocationSyria.svg

Yllä oleva linkki on Syyrian kartta. Moni tietää Damaskoksen olevan Syyrian pk. Kartta kertoo vinkin, mikä on mahdollinen Damaskoksen tuhon syy. Kaksi potentiaalista syytä: iso pommi/ tai paljon pikkupommeja tai maanjäristys.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Syyria

Alempi linkki verisen koiran johtamaan Syyriaan, joka on kuin hauki uistimessa kiinni, eikä enää irti pääse. Isona vonkaleena laittaa kauan vastaan, mutta hirttoköysi on hänenkin kaulassaan oleva ja kieli suusta ulkona,murhamiehen sielun päätyessä helvettiin.

Minä aattelen niin, että uskonto on paljon muutakin kuin seteologia: se sisältää myös maailmanselityksen, sosiaalisten suhteiden perusteet, etiikan, jne.
Nimikristilisyys on mielestäni sitä, että ei olla uskovien kuvailemassa elävässä uskossa, usein ei minkäänlaisessa uskossa, mutta kuulutaan kirkkoon uskonnon kantamien kulttuuristen arvojen tai jatkumoiden vuoksi.

Tuntuu oikealta.

Se on kulttuuria. Sitä että jokin suuri selitys on kutoutunut ihmisen tai yhteisön kaikkiin kerroksiin satojen vuosien aikana, niin että todellisuutta on vaikea edes hahmottaa ilman tuota kehystä.

Länsimaissa yksi suuri selitys on kristinusko, joka kiinnostavasti dominoi ajattelua esimerkiksi dualismilla, lineaarisella aikakäsityksellä jne. (Jotka taas ovat sitoutuneet kristinuskoon joistakin aiemmista suurista selityksistä).
Toinen suuri selitys on empirismi tai materialismi, joka sekin on jo satoja vuosia vaikuttanut käsityksiimme.

Luulen etä olemme pitkään pääsemättömissä molemmista selityksistä, kaikki, niin uskovat, uskomattomat kuin ateistitkin.

Silloin kun uskosta osattoman ihmisen nimi viedään kirkonkirjoihin, ja siitä riippumatta miten hän asiaaan suhtautuu, häntä ryhdytään nimittämään tämän perusteella kristityksi, kyseessä on mielestäni nimeomaan nimikristitty.

"Ovatko nuo ”nimikristilliset” sitten jotenkin huonompia? Miten se käytännössä näkyy? "

Itse uskovana en osaa tähän vastata, mutta nimikristityt itse kyllä tuovat toistuvasti ja lähes jokapaikassa esiin olevansa huonoja. Tämä on tietenkin heidän kohdallaan retoriikkaa, jossa halutaan luoda kontrastia ja vastakkainasettelua niitä omasta mielestään ... hmmm .... "parempia " kristittyjä kohtaan. Tällä nimikristityt haluavat loukata Jeesukseen uskovia oudolla, epäsuoralla tavalla ikäänkuin laidan kautta koukaten :)))

Nimikristityt ovat hyödyllisiä idiootteja. He osallistuvat uskovaisten kustannuksiin vaikka eivät oikeastaan tiedä mihin uskovat tai eivät edes usko ainakaan siihen sisältöön mikä kristinuskoon kuuluu kuten juutalaisjumalaan.

Olet kristitty jos sinun mielestä...
juutalaiset ovat ainoan jumalan valitsema kansa ja kansan keskuteen syntyi puolijumala joka lunasti kuolemallaan omalta isältään armon ihmiskunnalle ja nousi taivaaseen jolloin hänestä tuli jälleen yhtä isänsä kanssa, jonka kanssa hän oli ollut yhtä aikojen alussa vielä kun hän oli Sana joka oli tuleva lihaksi.

Jos uskot näin olet kristitty, jos uskot jotain muuta olet joko jehova, mormooni tai islamofasisti.

Jos sinulla on se nimi että elät, mutta olekin kuollut, hyödyttääkö tuo nimi sinua vai paaduttaako se petollisesti sinua? (Katso. Ilm.31: ja lue Matt:22:11-13.

Jos sydän ei ole särkynyt Jeesuksen kuollessa minun syntieni vuoksi, silloin kristillisyys on sydämen ulkopuolella.

Elävään uskoon kuuluu siis elävä synnintunto, katumus, parannus, usko ja elävä armon tunto. Pyhän Hengen todistus siitä, että minä olen Jumalan lapsi.

Uskonnon ja pelastavan Kristus-uskon välinen ero on tässä.

Kysymys on siis huomattavasti syvemmällä olevasta asiasta kun, tiedosta, ymmärryksestä, käsityksistä, asenteista, jne.

Ihmisen kaikista syvin osa eli ydin on henki. Henkeä voi hallita vain kaksi mahdollista asiaa, joko maailman henki tai Jumalan Henki.
Kaksi muuta osaa ovat, ihmisen psyykkiset ominaisuudet ja keho, jonka näemme silmillämme.

Elävä usko on sellainen voima jota kukaan ei voi omalla tahdollaan ottaa, - se annetaan, kenelle annetaan. Pelastava usko tulee ylhäältä Jumalalta. Ja se perustuu kaikessa Raamatun sanaan.

Nimikristillisyyden tunnustaa siitä, että tavat ja perinteet on "uskon" sisältö.
Siis ei tehdä elämässä Raamatun mukaista hedelmää, ei olla kaduttu syntejä, ei tehty parannusta kuin julkisynneistä, ei ole menty uskovien kasteelle eikä olla saatu ns toista kastetta taivaasta eli täytytty ph kasteella!

Niin siinä lista "kristityn syntymää" eli uskovaksi ei tulla oikeasti kuin ihmeen kautta!
Siihen ei siis kasveta, eikä kasteta vaan synnytään taivaasta ihmeen kautta. Tosin usein palataan takaisin tapoihin ja kylmetään.... ja taas ollaan nimi kristitty!

Heippa
Muutama ajatus nimikristitty-termistä ja termeistä yleensä. Minusta on olennaista, että ihminen voisi itse päättää, mikä nimitys häneen sopii. Muuten leimaamme toisia nimityksillä, jotka eivät ehkä heille sovi.

Eiköhän termi nimikristitty ole usein sellainen, joka annetaan jollekin ”toiselle”. Vai sanooko kukaan itseään nimikristityksi?

Ja kun ”nimikristitty” termi annetaan sille toiselle, se viittaa juuri johonkin sellaiseen, että toisen usko ei ole aitoa, ei nouse sydämestä, ei ole oikeaa tms. Ja kuitenkin: kukaan meistä ei näe toisen sydämeen. Tuomio on Jumalan. Siksi minusta tuntuu, että koko termi ei ole hyvä. Sillä leimaamme toisia.

Voi olla, että termi ”kulttuurikristitty” on aivan ok kuvaamaan ihmistä, joka elää kristillisessä kulttuurissa, mutta ei pidä itseään sydämeltään kristittynä. Haluaako ihminen itse tällaisen leiman?

Minä pidän termistä kristitty. Se kertoo selkeästi sen, mihin uskon.

Kirkko kuulolla
Päivi Aikasalo, pappi Hämeenlinnasta, kristitty :)

Katso, mummomuori eli kirkon oma jesuiitta väärällä nikillä taas kirjoittaa. Etkö voi kirkon edudtajana käyttää omaa nimeäsi, olethan osa kirkko kuulolla ryhmää!!

Monesta nimikristitystä on tullut ihan oikea kristitty jossain vaiheessa.

Kokosin joitakin määrittelyjä;

Ero voidaan tehdä sen mukaan kuinka käyttää omaa tahtoaan.

”Aito kristititty ymmärtää etsiä Jumalan tahtoa, noudattaa ja elää Jumalan tahdon mukaan. Aito kristitty haluaa tehdä Jumalan tahdon, nimikristitty valitsee oman tahtonsa.”

Tässä muutamia vähemmän mairittelevia;

”nimikristitty nauttii synintekemisestä” ”Elämä meni pilalle, kooska ei ymmärtänyt pitää Raamattua ohjenuoranaan” , Hän syyttää miellellään virheistään toisia ihmisiä - jopa luonneviastaan, jonka oli itse hankkinut.” ja ”Migreeni vaivaa häntä”.

Sitten määritellään se ehkä oman kokemuksen kautta;

”ei olla uskovien kuvailemassa elävässä uskossa, usein ei minkäänlaisessa uskossa,”
”Elävään uskoon kuuluu siis elävä synnintunto, katumus, parannus, usko ja elävä armon tunto”

Sitten on opillisia määreitä;

”ei ole menty uskovien kasteelle eikä olla saatu ns toista kastetta taivaasta eli täytytty ph kasteella!”
”ei tehdä elämässä Raamatun mukaista hedelmää, ei olla kaduttu syntejä, ei tehty parannusta kuin julkisynneistä,”

Siiten vähän vaikeammin ymmärrettäviä;

”tuovat toistuvasti ja lähes jokapaikassa esiin olevansa huonoja.”
”retoriikkaa, jossa halutaan luoda kontrastia ja vastakkainasettelua niitä omasta mielestään ... hmmm .... "parempia " kristittyjä kohtaan.”

Että jos kokee ettei ole täydellinen ja hyvä, ei ole uskova? Mutta jos kokee olevansa hyvä ja täydellinen, ei olekaan sen parempi kuin ”huono”????

”Siihen ei siis kasveta, eikä kasteta vaan synnytään taivaasta ihmeen kautta. Tosin usein palataan takaisin tapoihin ja kylmetään.... ja taas ollaan nimi kristitty!”

Eli vaikka tuon lahjan saa, sen voi menettää? Ihme ei siis olekaan lopullinen vaan määräaikainen?

Sitten ehkä konkretiaa;
”hyödyllisiä idiootteja. He osallistuvat uskovaisten kustannuksiin vaikka eivät oikeastaan tiedä mihin uskovat”
Tässä viitataan ilmeisesti tilastointiin;
”Silloin kun uskosta osattoman ihmisen nimi viedään kirkonkirjoihin”

Näiden kohdalla kävin miettimään, että onko hyvä että esim. koko valtio olisi uskonnollinen, eli sen toimissa on vahva kristillisyys näkyvissä vai onko se sitten huono? Onko parempi että valtio on sekulaarinen ja vain pieni joukko saa kokea kuuluvansa kristityksi itsensä?

”Kuuluu kristillisen kirkkokuntaan, koska se kuuluu kulttuuriin.” ja ”Ei siis uskon takia, vaan tavan takia.”
”valtiokritillisen kultuurin ja yleiskristillisyyden keskellä, joka ei suinkaan PERUSTU ihmisen henkilökotaiseen uskoon, TAI JUMALA SUHTEESEEN,”

Itse ajattelen niin, että nimikristitty kyllä uskoo, mutta hänen uskonnollisuuteensa ei ole vahvaa. Ei vain kiinnosta erilaiset opit tai etenkään kannanottaminen oppiriitoihin. Hän kuitenkin haluaa aina silloin tällöin osallistua johonkin uskonnolliseen toimintaan, koska jollain tasolla sitä arvostaa.

Kun jokaisessa uskonnossa on oma ”nimiuskovien” ryhmänsä, on siksi kiinnostavaa se, että heitä ei oikein hyväksytä uskovien eikä ateistien piirissä. Jos kääntää tämän toisinpäin, niin onko näiltä ihmisiltä kiellettävä se vähäinen usko, koska he eivät täytä määreitä?

Ratkaisevaa on uskovan alkuperä, eli se kenestä hän on syntynyt: Joh.1:12,13; ja se määrittään mihin ryhmää kukin kuuluu; sillä Jumalan aito seurakunta, Kristuksen ylösnousemusruumista osallisena: Ef.1:15-13; kuolleista herätettyjen yhteisönä: Ef.4:14; Hebr.12:23; maailmasta uloskutsuttujen valittujen yhteisö, joka ei ole yhtä maailman kanssa, eikä alkupertään suinkaan enää "maailmasta" syntynyt: Joh.17:16; vaan Jumalasta syntyneiden yhteisö, jotka jäsenet varjelevat itsensä maailman keskellä eläessään, siltä synniltä, joka on maailmasta: 1 Joh..2:15-17; 3:7-15.

Ratkaiseva ero nimikristityn, ja kristityn välillä on se kenestä hän on syntynyt, ja siksi maailma myös vihaa kristittyjä, koska he ovat syntyneet muualta, kuin tämän maailmanajan lapset: Joh.17:14. sillä lopultakin maailma vierastaa, ei vain sitä mitä kristityt tekevät, vaan heidän syntyperäänsä joka on Jumalasta: Jaak.1:18:sta.

Sain tässä kuulla uuden merkityksen nimikristitylle.

Hän on henkilö, joka käy kirkossa (tai muun oman seurakunnan tilaisuuksissa), pitää kovaa ääntä uskostaan. Hän myös mielellään antaa muille mielikuvaa, että noudattaa sääntöjä. Kuitenkaan hän ei oikeasti niin tee, vaan elää ihan samanlaista elämää kuin ennekin.

Hän pyrkii salamaan paheensa (kuten tupakoinnin, alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön sekä ulkopuoliset seksisuhteet) ettei hänen asemansa yhteisössä vaarantuisi. Hän myös kääntää jotkut synnit hyveiksi, kuten ahneuden, omaisuuden keräämisen sekä muiden hyväksikäytön. Hän janoaa arvonantoa ja päättävää asemaa aina siinä yhteisössä, missä vaikuttaa.

Tuo oli aika rankka määritelmä?

Minusta Jeesuksen kertomus matteuksen evank 25 voisi olla nimikristittyjen ja kristittyjen erosta.
Nimikristittyjä ovat he jotka pitivät lamppua (Raamattua) hyvin näkyvillä ja saattoivat jopa ensialkuun tutkiakkin sitä. Mutta sitten innostus hiipuu ja viimein loppuu. Mutta lamppu (raamattu) pysyy hyvin näkyvillä. He näyttävät hurskailta, mutta ovat vain sitä näkyvillä. He osallistuvat näkyvästi hengellisiin tilaisuuksiin "lampun" kanssa ja osallistuvat keskusteluihin
Ja kun ylkä sitten kerran tulee hekin huomaavat oman "näkyvyyden" uskosta, mutta henki puuttuu

Sanot itsestäsi olleesi nimikristitty ketjussa 'mummomuorille': "nimikristittynä silloin kun en ollut vielä saanut Jumalalta uskoa."
Eli olitko ateisti vai jo vähän uskonasioihin kallellaan? Ateistihan ei voi olla nimikristitty.

Uudestisyntyminen erottaa nimikristillisyydestä. Se ei ole kenenkään leimaamista vaan löytyy Jeesuksen sanoista. Minäkin uskoin, että Jumala on olemassa ennen varsinaista uskoontuloani (en siis ole ollut koskaan ateisti), mutta olin siis nimikristitty. Henki tekee ihmisen hengestä elävän ja siten kristityn.

>”nimikristillisyys” on jotain mitä muut uskovat arvostavat,<

Ketkä arvostavat?

>Täällä olen oppinut, että sillä tarkoitetaan niitäkin, joilla ei ole niin vahvaa käsitystä opeista, mutta uskoa kuitenkin löytyy.<

Oisko noin? Ehkä on jonkun nimikristityn käsitys.

>Juu, ja sitäkin, että ellei opillisesti allekirjoita tiettyjä asioita, häntäkin voidaan kutsua nimikristilliseksi<

Itse en ainakaan noin käsitä.

Ateistista ja nimikristitystä voi tulla lopulta kristitty jos hän rehellisesti tunnustaa olevansa Jumalan kasvojen edessä täysin kelpaamaton pyytämään iankaikkista elämää hänen valtakunnassaan ja ymmärtää olevansa syyllinen ja ansaitsevan tulevan rangaistuksen vääristä teoistaan.

Mutta mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Raamatun mukaan syntivelkaa, talentteja on niin paljon etteivät minkään uskonnon elämän mittaiset hyvät työt riitä sovitukseen. Tällainen nimikristitty olin itsekin.

Mitään muuta mahdollisuutta ei ole Raamatun mukaan eikä järjellä ajateltuna, kuin turvautua Jeesukseen Kristukseen ja pyytää häneltä anteeksiantoa ja uskoa.
Tietenkään kukaan ei pysty tekemään itsestään uskovaa (vaikka sitäkin yritetään), mutta jokainen VOI pyytää sitä. rukouksessa. Jos ei osaa on hyvä mennä aitojen uskovien yhteyteen rukoiltavaksi. Yhteisestä pyynnöstä Jumala antaa ylhäältä katuvalle uskon ja anteeksiannon ilmaiseksi, sillä Jeesus on jo maksanut kalliin hinnan kärsimyksellään ja kuolemallaan meidän puolestamme. Nyt hänestä lähtevä Pyhä Henki avaa Raamatun evankeliumin ja voiman vastustaa pahaa.

Vain Jumala tietää kuka on uskova kuka nimikristitty, jaottelu ei kuulu meille. On nähty, että tämän päivän nimikristitty voi olla ja usein myös on Jeesukseen uskova tulevaisuudessa. Tähän vaikuttaa myös miten uskovat ihmisiin suhtautuvat. Nimikristittyjä saa herätellä, keitä he sitten ovatkin. Eikä hyvä Jumala ole mikään kaiken salliva, kaiken hyväksyvä ja ymmärtävä lepsuilija, vaan sallii sodatkin, jos vaihtoehtona olisi kansojen hukkuminen Raamatun vastaisiin tekoihin. Häntä tulee siis pelätä ja rakastaa.