Naiselle ei kelpaa tasoisensa mies

AKTM kaverini yritti iskeä naista kun olimme baarissa samassa porukassa.

AKTM on kasvoistaan ruma, mutta normaalivartaloinen ja pituutta yli 180cm. Nainen taas oli läski ja kasvoistaan alle keskitason jos ei nyt ihan ruma.

Nainen torjui iskuyritykset ja sanoi, että hän ei ole etsimässä nyt miestä ja vaikka oliskin niin se et todellakaan olisi sinä. Hän oli myös välittömästi poistanut kaverini numeron kännykästään.

Samainen nainen myös baari-illan jälkeen sanoi, että hänellä tekisi mieli munaa, mutta siltikään ei lähtenyt tuon kaverini matkaan. Toisin sanottuna nainen oli mielummin ilman munaa, koska ei ollut reilusti naisen omaa tasoa korkeamman YT-miehen patukkaa tarjolla.

Tosin täytyy mainita, että tuo nainen nuoresta iästään huolimatta omillaan asuva sekä elämässään eteenpäinpyrkivä ja oli lähdössä vaihto-oppilaaksi jenkkeihin ja AKTM kaverini on säälittävä mt-häiriöinen alkoholisoitunut peräkammarin asukki, joka on täysin riippuvainen äitistään. Tosin tuon ei pitäisi merkitä mitään yhden yön panojutussa.
10198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tekisi minunkin mieli mutta en minä silti kenenkään randomin matkaan lähtisi.

Äänestä
  • No miksi et tilaa panosonnia netistä? Tai tutustu ensin paremmin johonkin baarimieheen?

    Äänestä

Kuinka monta juuri oikeantasoista miestä tuolle naiselle on Suomessa olemassa? Pitäisikö hänen maata jokaisen kanssa sen vuoksi, että taso on sinun mielestäsi oikea? Miksi hänellä ei mielestäsi ole samaa oikeutta karsia naimakumppaneita kuin esimerkiksi sinulla?

Äänestä
  • En karsi tavisnaisia tai edes hieman sen alapuolella olevia naisia. Kelpuutan siis hyvin monenlaisia naisia.

    Äänestä

No, minkäas me täällä voimme asialle. Pitäisikö sun hankkia parempia kavereita? Hämmentävän, suorastaan epäilyttävän, paljon naiset avautuvat sinulle elämästään. Jos olet vielä hyvännäköinen, kuten olet kertonut, miten on mahdollista että kukaan naisista ei ole koskaan tehnyt aloitteita sinun suuntaasi. Kyllä naiset uskaltavat miestä lähestyä, jos hän jatkuvasti pyörii samoissa kaveriporukoissa, on mukava ja vielä hauskannäköinen.

Paitsi tietysti silloin jos jutut eivät olet edes totta...

Äänestä
  • Sitä vartenhan kaveripojat ovat olemassa, että heille voi purkaa sydäntään ja kertoa arkaluontoisiakin salaisia asioita. Myös homomies on haluttua tavaraa toimittamaan kyseistä virkaa, mutta niitä on niin vähän ettei joka naiselle riitä. Niimpä seksuaalisesti kokematon ja epävarma ATM on seuraavaksi paras vaihtoehto.

    Niin ja olin itse näkemässä tuon tapauksen, ei siitä kukaan minulle kerotnut.

    Äänestä

Miksi ihmeessä ystäväsi puhelinnumero oli naisen kännykässä? Tarjoillaanko nykyisin puhelinnumeroita kuin suolapähkinöitä?

Kuljeskelet todella oudossa seurassa ja oudoissa baareissa.

Äänestä
  • Se nainen oli saanut sen toiselta kaverilta ja soitti vain kysyäkseen siitä baari-illasta ja suunnitelmista, tämän jälkeen nainen poisti numeron välittömästi.

    Äänestä

No eiköhän ne ole yleensä kemiat millä mennään, eikä mitkään "tasot"!

Äänestä

Näiltä kärryiltä putoaa kovin helposti. :D Eipä mitään, hauskoja kuperkeikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisasialooseri. kirjoitti:

AKTM kaverini yritti iskeä naista kun olimme baarissa samassa porukassa.

AKTM on kasvoistaan ruma, mutta normaalivartaloinen ja pituutta yli 180cm. Nainen taas oli läski ja kasvoistaan alle keskitason jos ei nyt ihan ruma.

Nainen torjui iskuyritykset ja sanoi, että hän ei ole etsimässä nyt miestä ja vaikka oliskin niin se et todellakaan olisi sinä. Hän oli myös välittömästi poistanut kaverini numeron kännykästään.

Samainen nainen myös baari-illan jälkeen sanoi, että hänellä tekisi mieli munaa, mutta siltikään ei lähtenyt tuon kaverini matkaan. Toisin sanottuna nainen oli mielummin ilman munaa, koska ei ollut reilusti naisen omaa tasoa korkeamman YT-miehen patukkaa tarjolla.

Tosin täytyy mainita, että tuo nainen nuoresta iästään huolimatta omillaan asuva sekä elämässään eteenpäinpyrkivä ja oli lähdössä vaihto-oppilaaksi jenkkeihin ja AKTM kaverini on säälittävä mt-häiriöinen alkoholisoitunut peräkammarin asukki, joka on täysin riippuvainen äitistään. Tosin tuon ei pitäisi merkitä mitään yhden yön panojutussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu