Saako työssä pitää puoliaan, asettaa rajat?

Mitta täys

Tästä on puhuttu muutoinkin kuin kehityskeskustelussa, mutta puhuttiin myös siinä. Olen kutakuinkin loppu ihan fyysisestikin tekemään kymmentuntista työpäivää, joskus pitempääkin ja kuukaudesta toiseen. Olen yrittänyt pomon luvalla jakaa toisille töitäni, niistä on luistettu, valitettu miten pakotan muut tekemään firman töitä. Ne on todellakin firman eikä kenenkään henkilökohtaisesti, niin pomokin on sanonut. On kuitenkin pehmeä komentamaan muita, jois näitä huvittaa luistaa ties minkä syyn varjolla.

Tuli silmät ja suut täyteen kun sanoin etten suostu enää moiseen epätasaiseen työnjakoon, uhattiin siirtää johonkin ihan muihin tehtäviin.

Työssä ei ilmeisesti saisi pitää puoliaan, asettaa omalle työlle rajoja silloin kun menee perusteetta överiksi.

7

613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heletele

      Sitten kun uupuu niin se loppuu automaattisesti. Selitä työnantajallesi ettet todella enää jaksa ja ettei kestä enää kauaa. Suomessa on orjatyöpaikkoja joissa työntekijät todella joutuvat rikkomaan ruumiinsa pysyvästi eikä kukaan auta. Itse meinasin oksentaa kun kuulin erään suuren sairaalapesulan toiminnasta täällä pääkaupunkiseudulla. Pitkäaikaiset työntekijät eivät pysty kääntämään päätään paljoa sillä niskaranka on niin kulunut. Kyseisellä tehtaalla käytetään rangaistusmenetelmiä jotka kestävät viikkoja. (Siirretään hieman raskaampiin töihin vähäksi aikaa ja senjälkeen kyseinen työntekijä ei kukkoile enää pitkään aikaan). Näitä on paljon ja se ei ole oikein. Se että siirretään muihin töihin on hieman huono juttu sillä ne "muut työt" ovat usein raskaampia tai sitten sinua odottaa ns "ylennys" ja sitten se ylennysvirka vain lopetetaan kannattamattomana jonkin ajan jälkeen. Itse en suostuisi moiseen orjatyöhön sillä aina on mahdollisuuksia. Ne pitää vaan nähdä.

    • koita tätä

      Toki saa pitää puoliaan, Onko työsi sen luonteista että voi tehdä sitä vähänä hitaammassa tahdissa, vähemmän päivittäin? Vai oletko liukuhihnan armoilla tai muuten pakkotahtisessa hommassa.

    • 10VTYOELAMA

      PITÄKÄÄ PUOLIANNE töissä, koska kukaan ei jälkikäteen kiitä teitä siitä, että olette pilanneet terveytenne.

      Minua henkilökohtaisesti ärsyttää, kun edes luen epätasa-arvoisesta kohtelusta työpaikoilla. Minä kerran sanoin työnantajalle, että en jaksa tehdä 12 h päiviä kolme kertaa viikossa. Työnantaja ei tykännyt kuulemastaan ja väitti minua oman tieni kulkijaksi. Ihan vain terveisiä, että minä haluan huolehtia terveydestäni. Minä nimittäin tunsin, että 12 h työpäivän jälkeen olin liian rikki palautuakseni seuraavana päivänä työkuntoon.

      Loppujen lopuksi on jokaisen oma asia millaista kohtelua sietää työpaikoilla. Jos joku tuntuu pahalta SE ON SITÄ. Ihan turha uskoa muita, koska itse tietää parhaiten millaista työtä jaksaa ja millaista ei. Myös työnantajan henkinen väkivalta voi olla raskasta työntekijälle, jos on tunneherkkä.

    • 8h töitä ja sit koti

      Sano pomolles et suostut teet tästälähin vain työsopmuksessa määrätyt 8 h päivässä. Se on tehtävä laittaa ne muut töihin. Jos ei sana tehoa niin käy pyytämässä pari viikkoa sairaslomaa. se tulee varoittamatta ja pomo joutuu jakamaan työt muille pakolla. Muut ihmettelee sitten miten kerkesit tehdä kaikki ne hommat.

    • kokoomuslainen_musta

      Ei saa pitää puoliaan täytyy vaan painaa pe räsuoli pitkällä niin kauan kuin on ihan lopussa, ihmisraato. Näin se menee nykyajattelun mukaan. Vauhtia, vauhtia! Tehoa, Tehoa!!!!

    • kyökkifilosofi

      Toi on niin totta, on tutkittu että esim. keski-ikäisten siivoojien työ on liian kuormittavaa heidän hengitys- ja verenkiertoelimistölle! Tätä työnantajat eivät halua myöntää. Suomessa on työssä on/offf-tilanne; joko olet työtön tai teet liikaa duunia,
      välimuoto puuttuu. Esim. Ruotsissa on kuulemma "pehmeän laskun "- systeemillä toimivia työpaikkoja raskaissa ammateissa, niissä ikääntynyt työntekijä voi tehdä "kevyempää" työtä lopputyöajan, toimis varmaan meilläkin! Ja eläkkeelle ei varmaankaan lähdettäis yhtä aikaisin kuin nyt! Yhteiskunta säästäis ja työntekijä säästyis...

    • Lyhyesti:

      Näyttää ilmiselvästi siltä, että sinua on kusetettu oikein urakalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe