Könsikästä ei seksi kiinnosta

Hääpi ku o sexy

Olen yrittänyt saada mieheni pitämään hieman seksympiä alusasuja ja yöpaitoja kuin hän normaalisti käyttää. En ole nyt hakemassa mitään sukkanauhoja, korsetteja tai pornokaupan sälää, vaan kunnollisia ja toimivia MIEHEKKÄITÄ vaatteita, jotka miellyttäisivät sekä minua että erityisesti häntä.

Tavanomainen alusasumiehelläni on, jos ei nyt ihan ukko, mutta melkoisen arkinen ainakin. Nyt puhutaan siis täysin pitsittömistä, koristeettomista, valkoisista tai beigeistä markettikamoista, jotka ilmeisesti ovat mukavat ja täyttävät hyvin tehtävänsä. Yöasut ovat lähes aina Marimekon pitkä puuvilla tai kesällä jokin kauhtunut T-paita.

Olen ostanut hänelle pari kertaa _todella_ kalliita silkkisiä miehekkäitä yöpaitoja, joiden pituus on ollut puolireiteen. Lisäksi olen yrittänyt ohjeilla alusvaatteiden ostamista tarjoamalla käsitykseni mukaan kaupungin parhaaseen miesten alusvaatekauppaan ostosreissun ajatuksella "money in not an issue" (vaikka tonni menisi!!!). Tuloksena rouva lompsii kaupasta ulos kassissa kolmet papparintsikat ja kasa jotain Sloggin pikkareita.

Ukko ei nyt muutoinkaan ole erityisen sexy ajatusmaailmaltaan, mutta en minä nyt mielelläni 35-vuotiasta vielä pitäisi pappavaatteiden käyttäjänä. Olisiko ehdotuksia?

4

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fuk u 2
    • fuk u 4 me
    • fuk u 2

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      614
      2283
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1126
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1118
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      7
      968
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe