Totuus säästämisestä

Mika++

Onkohan puolustusvoimien uudistuksessa taustalla ollenkaan säästäminen? Kaikki tähän saatta tehdyt "säästöt" ovat vain ajaneet puolustusvoimia ahtaammalle.

Kiinteistöt annettiin korvauksetta Senaattikiinteistölle ja ruvettiin maksamaan vuokraa omilla rahoilla rakennetuista kiinteistöistä. Varusmiesten muona maksoi 5 euroa per lätty päivässä. Leijona catering veloittaa yli kolminkertaisen hinnan, noin 17 euroa. Sopimusta ei voi edes purkaa neljään vuoteen. Kuljetukset varikoilta varastoille ulkoistettiin. Mutta miten kävikään. Polttoaineiden hinnat nousivat ja sitä myöten myös kuljetuskulut. Armeijan oma kuljetus olisi ollut halvempi, koska intti ei maksa polttoaineveroa.

Ja vielä lisänä täysin järjettömät poliittiset toimipaikkojen siirrot. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen päämaja siirrettiin Helsingistä Haminaan. Kaikki eivät sinne halunneet lähteä ja nyt pulju on sirpaloitu kolmeksi kohteeksi Tuusulassa, Helsingissä ja Haminassa. Silloinen puolustusministeri oli kotoisin Haminasta.

25

855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen oligarkit ry

      Kaikki muu kansallisomaisuus on jo varastettu. Enää on puolustusvoimat, mistä voi vielä vähän ryöstää omiin taskuihin.

      T. Suomen oligarkit ry

      • yhteiset vehkeet

        Mitä on "kansallisomaisuus"? Kuulostaa Neuvostoliitolta, haiskahtaa kommunismilta.


      • kapitalis==kommunism
        yhteiset vehkeet kirjoitti:

        Mitä on "kansallisomaisuus"? Kuulostaa Neuvostoliitolta, haiskahtaa kommunismilta.

        Tarkoittanee verovaroin rakennettuja ja hankittuja aineellisia juttuja tai luonnonvaroja, jotka sitten annetaan ilmaiseksi tai halvalle jollekin zyx Oy:lle, joka alkaa kerätä maksuja, joilla kattaa näennäiset hankintakulut, lainakulut, osingot, kassavarojen kasvatukset, sijoitusvarat, johtajien ja ekonomien palkat...

        Nykymeininki nimenomaan kuulostaa Neuvostoliiton menolta sillä erolla että valtio ei sosialisoi yksityistä omaisuutta vaan yksityistää julkista omaisuutta >> Kapitalistiliitto == Neuvostoliitto.

        Jos perussuomalaiset saavat seuraavissa eduskuntavaaleissa suuren jytkyn ja nousevat suurimmaksi puolueeksi, olisi kohtuullista ja nykymenon mukaista antaa valtion luovuttaa yhden euron summaa vastaan Suomen pohjavedet ÅÄÖ Oy:lle, jonka luonnollisesti perussuomalaiset ovat perustaneet. Jos he saisivat vielä tämän jälkeen seuraavissa eduskunta- ja kunnallisvaaleissa suuret jytkyt, olisi kohtuullista luovuttaa Suomen ilmatila ja -kehä ÅÄÖ:n hallintaan.

        Ei enää tarvittaisi piiloveroja vedelle tai ilmalle vaan jokainen suomalainen saisi maksaa palvelu- ja tuotemaksuina oikeudesta veteen ja ilmakehän happeen... Kohtuullista vähintään!


    • Mikä laatu?

      Mikä laitos on oikein tämä Senaattikiinteistö? Tuntuu tekevän ja omivan kaikki isot, arvokkaat, Valtion, Helsingin kaupungin kiinteistöt.

      Olen kuullut ja täällä Helsingin alueella, että henkilöstöä vähän ja korjaukset, huollot yms mitä sattuu. Huoltohommia tehdään niukasti tai jopa erittäin huonosti.
      Remontit, korjaukset viiveellä.

      Käsitykseni mukaan museovirasto säästää ja leikkaa menoja huomattavasti. Mutta miten tämä Senaattikiintestö pystyy hoitamaan muutamalla henkilöllä erilaiset museoviraston historialliset yms rakennukset? Luulen, että meillä ei ole historiallisia rakennuksia jos mennään näin alas ja muutama ihminen käy hoitamassa Helsingin isot arvokiinteistöt. Mikä on laatu? Osaaminen ja saadaanko tällä mitään säästöjä. Luulenpa. että ei!

    • Entinen PLM Raksto

      Kasarmit omistaa Senaattikiinteistöt , Asunnot omistaa Kruunuasunnot ja maa- ja metsä-alueet omistaa Maa ja Metsätalous ministeriö. Senaatti kilpailuttaa remontit ,jälki on sen mukaista. Osalle kiinteistöistä ei ole suunnitelmia ,luovutaanko niistä, siksi ei remontoida. Hävitettävä massa siirretään Kapiteelille ,joka myy ne tavoitteena voitto.Puolustusvoimien pitää maksaa vuokraa käyttämistään alueista ja rakennuksista, mutta jos rahaa ei ole niin millä maksat. Kysykää Kokoomukselta ja Demuilta. Onko puolustusmäärärahat vahingossa menny Kreikkaan.

    • KIITOS KOKOOMUS TÄSTÄKIN

      • BASKA KOK PUOLUE

        MINKÄ VITUB TAKIA ÄÄNESTÄTTE KOKOOMUSTA: BASKA PUOLUE!!!


      • paremminvointivaltio

        Älä vääristele SetäMies! Kokoomuspuolue tahtoo säilyttää sen perinteisen ja arvokkaan henkisen, hengellisen ja aineellisen pääoman, jonka edeltävät sukupolvet ovat meille jättäneet kehittämällä maanpuolustusta.


    • sui q

      Tämän kaikki on mahdollistanut Kokoomus.
      Aiempien sukupolvien työ on hukattu, Suomi on raiskattu.
      Suomen oligarkit ovat Kokoomuksen myötävaikutuksella ryöstäneet Suomen putipuhtaaksi.

    • rappiolla on hyvä

      Huolenpito euroopasta vie kaiken omaisuuden täältä. Toki muutama ahne paskiainen vetää rahaa välistä,eli normaalia sikäli.
      Taatakseen maan menetyksen ja muutamille puolue/petitovereille nipun rahaa,kokoomus kuljettaa mamuja Suomeen loppuelämän kiroukseksi.

      Idiootit äänestää mainosraha kokoomusta tajuamatta että ne oli omia rahojaan.

      • lisää rahaa kreikall

        antakaa LISÄÄ RAHAA KREIKALLE: KOSKA LUULETTE SEN RIITÄVÄN; KIITÄKÄÄ KOKOOMUSTA JA MUITA HALLITUS PUOLUEITA TÄSTÄKIN!


      • viekää kaikki
        lisää rahaa kreikall kirjoitti:

        antakaa LISÄÄ RAHAA KREIKALLE: KOSKA LUULETTE SEN RIITÄVÄN; KIITÄKÄÄ KOKOOMUSTA JA MUITA HALLITUS PUOLUEITA TÄSTÄKIN!

        Tämä vaan on Suomen kansan tahdon vastaista, mutta menitte pöllöt sen
        tekemään!
        Kylla on päättäjissä todellisia pölkkypäita. Kuka meitä puolustaa?
        Uskottavuus meni , myös päättömiin!


      • pöööööööööööööööö
        viekää kaikki kirjoitti:

        Tämä vaan on Suomen kansan tahdon vastaista, mutta menitte pöllöt sen
        tekemään!
        Kylla on päättäjissä todellisia pölkkypäita. Kuka meitä puolustaa?
        Uskottavuus meni , myös päättömiin!

        Uskottavuus on mennyt jo ajat sitten.


      • kovaa peliä
        viekää kaikki kirjoitti:

        Tämä vaan on Suomen kansan tahdon vastaista, mutta menitte pöllöt sen
        tekemään!
        Kylla on päättäjissä todellisia pölkkypäita. Kuka meitä puolustaa?
        Uskottavuus meni , myös päättömiin!

        "Kuka meitä puolustaa?" Ehkä tässä ajetaan Suomea Natoon väkipakolla?


    • Jorma vaan

      Puhut enemmän kuin asiaa...

    • Vasemmalta mennää

      MIKÄ HELVETTI IHMISIÄ VAIVAA, KYSYMPÄ VAAN. VIHAKS PISTÄÄ TOMMONEN KOKOOMUKSEN HYYSÄÄMINEN, SAATANA. OLIHAN SE NYT SELVÄ ETTÄ SAULISTA KUN LEIVOTAAN RESSAA NIIN NATOON MENNÄÄN NIIN ETTÄ KOLINA KÄY.......JUMALAUTA VITUTTAA TOMMONEN. TAAS SAADAAN NYLKEE TYÖLÄISEN SELKÄNAHKAA. KOITAISIVAT NYT VITTU JÄRKÄTÄ TÄHÄN MAAHAN JONKIN NÄKÖSTÄ TASA ARVOA NOITTEN TULOJEN JA MAKSUJEN SUHTEEN. MAKSAISIVAT NE JOTKA SITÄ KOKOOMUSTA TYKKÄÄVÄT PAIJATA, LOPPUIS SAATANA TÄÄ RUIKUTUS. HE SAISIVAT NATONSA JA MAKSUNSA. TYÖLÄINEN SAIS ELÄÄ NORMAALIA PERSE AUKISTA ELÄMÄÄNSÄ NIILLÄ PIENILLÄ ROPOSILLA MITÄ TÄN VALTION VERUTUKSELTA SATTUU ENÄÄN JÄÄMÄÄN.

      • eläkeläinen

        Maanpuolustuksen alas ajaminen on nykyisen hallituksen moka. Se on torjuttava, koska vaikutukset ovat kauaskantoisia.
        Kirjoitteletko näitä katkeria kommentteja työajalla vai oletko työtön? Kyllähän Suomi on koko maailmassa hyvinvointivaltio. Ihmettelen, mikä on sinun ihannevaltiosi. Ehkä ei ole syytä olla noin katkera.


    • ulkomuseolle niskal.

      Suomen puolustusmenot saisivat olla korkeintaan 500 - 600 miljoonaa euroa vuositasolla. Nykyinen systeemi on aivan älytön, jossa ylipalkattujen ammattiupseerien loisiminen vie miljarditolkulla veronmaksajien rahaa.

    • Oskari omenankukka

      Taidat olla alipuseeriliiton asialla. Perusfaktoissa taitaa olla korjattavaa.

    • alporusi

      www.vittukunvituttaa.org

    • alkuperäisasukas
    • kovaa peliä

      Tavoitteena on liittyminen Natoon "pakon" edessä. Muutenhan Suomea ei siihen saisi. Pakko se maanpuolustus on jotenkin hoitaa. Tämä on tietenkin vain oma arvaukseni.

    • kovaa peliä

      Jännästi tämä tuli heti, kun kokoomus valittiin Presidentiksi. Kohta ollaan Natossa uskokaa huviksenne.

    • luuseri jyrki

      Herrojen päät kolahtivat -39 Karjalan Mäntyyn, ja tuli paljon surua. 2012 Jyrki Kataisen pää myös kolahtahti, silmä musta ja ohta ruvella, mitähän paskaa tästä seuraa muuta kuin Finnairin, PV ,kuntien ym.lakkautus..

      PS.Pohjois-Savon Kokoomus ry:n syyskokouksessa 27.11.1999 Kuopiossa esitettyjen valtakirjojen aitoudesta on keskusrikospoliisin Kuopion yksikön toimesta suoritettu esitutkinta sanotun kokouksen puheenjohtajan esittämän tutkintapyynnön nojalla. Toimitetussa esitutkinnassa on selvitetty mm., että Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry:n edustajana kokouksessa on toiminut Jyrki Katainen. Edustusoikeuden perusteeksi kokouksessa on esitetty pöytäkirjaote yhdistyksen 9.10.1999 pidetyksi merkitystä kokouksesta, jossa edustuksesta olisi päätetty.
      lue lisää. http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=27886.0

    • tuhra on tuhraa

      Puolustusvoimien ylläpitäminen on puhtaasti mitään tuottamaton kustannus erä ja aivan vastaava meno kuin maanviljelijä kylväisi pellon sijaan siemenet metsään eli tuhlausta. Kaikessa järkevässä toiminassa säästäminen on nähtävä investoinnin vastakohtana ja tässä tapauksessa maanviljelijä säästäisi siemenviljan jättämällä kylvämättä sen, jolloin syksyllä jatko säästöt tulisi kun ei tarvitse mennä satoa korjaamaankaan. Tarpeellisesta ei ole mielekästä säästää missään tapauksessa, kun seuraukset aikanaan löytyvät edestäpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe