Olen koulutukseltani DI ja työskentelen oman alani töissä ilta/viikonloppu painotteisesti. En koe olevani epämiellyttävän näköinen, koska olen saanurt naisseuraa oikeasta elämästä vaivattomasti.
Ajattelin kuitenkin kokeilla netistä seuranhakua. Kriteereiksi laitoin korkeakoulutetun, hyvännäköisen ja omillaan toimeentulevan naisen, ei lapsia.
Tähän mennessä olen tavannut useamman kriteerien pohjalta sopivan naisen. Kaikkia heitä yhdisti kuitenkin selvät sosiopaatin ja narsistin piirteet, ja tietenkin näihin liittyvä patologinen valehtelu. Valehdellaan ikä, valehdellaan ettei muka olisi lapsia, valehdellaan jopa siviilisääty ja nimi. Parhaimmillaan yhdestä heistä tuli ilmi, että naisella on päällä velkahelvetti, avioero ja lääkeriippuvuus. Toinen taas tapaili useampaa miestä kerrallaan myös seksin merkeissä ja lirkutteli kaikille miehille suuresta rakkaudestaan ja täydellisestä tulevaisuudestaan. Sen verran näiden naisten arvot poikkeavat omistani ja heidän törkeää toimintaa en voi hyväksyä joten päätin jättää nettideittailun tähän pisteeseen ja palata takaisin yöelämän puolelle. Suosittelen samaa myös kaikille itseään arvostaville miehille
Ajattelin kuitenkin kokeilla netistä seuranhakua. Kriteereiksi laitoin korkeakoulutetun, hyvännäköisen ja omillaan toimeentulevan naisen, ei lapsia.
Tähän mennessä olen tavannut useamman kriteerien pohjalta sopivan naisen. Kaikkia heitä yhdisti kuitenkin selvät sosiopaatin ja narsistin piirteet, ja tietenkin näihin liittyvä patologinen valehtelu. Valehdellaan ikä, valehdellaan ettei muka olisi lapsia, valehdellaan jopa siviilisääty ja nimi. Parhaimmillaan yhdestä heistä tuli ilmi, että naisella on päällä velkahelvetti, avioero ja lääkeriippuvuus. Toinen taas tapaili useampaa miestä kerrallaan myös seksin merkeissä ja lirkutteli kaikille miehille suuresta rakkaudestaan ja täydellisestä tulevaisuudestaan. Sen verran näiden naisten arvot poikkeavat omistani ja heidän törkeää toimintaa en voi hyväksyä joten päätin jättää nettideittailun tähän pisteeseen ja palata takaisin yöelämän puolelle. Suosittelen samaa myös kaikille itseään arvostaville miehille
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olet tainnut unohtaa itse mainita deiteillesi että olet tollanen ruikuttaja:)
Nimenomaan, ei saa ruikuttaa koska miehen pitää kelputtaa kaikenlaiset naiset ja olla tyytyväinen että kelpasi edes jollekin. Suomalaiset naisethan ovat kaikki varsinaisia helmiä, korkeakoulutettuja kalliisti suojatyöpaikkoihin ja voittavat kaikki maailman missikisat mennentullen.
Vähän epäilen että et ole mikään normi inssiä ihmeellisisempi. Jos olisit olisit nuo naiset ohittanut jo tiedustelu vaiheessa. Olen törmännyt samaan miehen puolelta mutta en usko että se valehtelu loppuu kapakassa horjuessa ja viina päissään.
Pitää olla vaan tarkempi seulonnassa niin ne karsiutuu nuo ei niin kukkaset pois.
No äkkiä miettien tuo voisi liittyä siihen, että aika harva on keskellä viikkoa vapaana. Sähän et oikein voisi seukata sellaisen kanssa, joka on töissä ma-pe 9-17. Ne ammatit, joissa on sun tapainen työaika eivät ole usein korkeakoulutettuja (esim. hoitajat) tai vakinaisessa työssä (kulttuuriala). Työttömiä ja eläkeläisiä tietty varmaan löytyy, jotka ehtivät tavata arkena, jos heidät kelpuutat. Iltakoulun opettaja, toimittaja tai joku kotona työskentelevä voisi sopia.
Sitten kun lisäksi vielä pitää olla lapseton ja (ainakin omasta mielestä) hyvännäköinen, niin valikoima on aika pieni. Useimmat hakevat myös joltain maantieteelliseltä alueelta, esim. omasta maakunnasta. Mitkä ikäkriteerit sulla on, haluatko itse lapsia, onko sulla lapsia, tupakoitko? Onko profiilisi kokonaan täytetty, positiivinen, erottuva ja ehkäpä hauska?
Ehkä oikeasti täällä ei ole ketään joka sekä sopisi kriteereihin että olisi susta kiinnostunut. Sitten jää vain ne kiinnostuneet, jotka kehtaavat valehdella itsestään.
Ei sun kannata suositella muille miehille poistumista, koska heidän hakuehdoillaan täältä voikin löytyä sopiva.
En tiedä mihin vedät korkeakoulutuksen rajan, mutta sairaanhoitaja kyllä valmistuu 210 op takanaan ihan korkeakoulusta...
Raja vedetään Ammattikorkeoiden ja Yliopistojen / korkeakoulujen väliin, paitsi virallisessa liturgiassa.
Kuules,noi naiset ,joihin olet törmännyt,on juurikin niitä normaaleja,tuntevia ihmisisä! Sulla itselläsi on nyt lipsahtanut ajatusmaailma nyrjälleen.Voit jatkaa etisntääsi ja kyllä se oikea osuu kohdalle.Jos ei tässä elämässä,niin seuraavassa..Todennäköisesti seuraavassa elämässäsi olet juuri tuo inhoamasi nainen:))))
Totta, ei netistä löydä sitä oikeaa! netissä on vain pinnallisia naisia!
Profiilistani ei tullut ilmi työaikojani. Sen verran aikaa siihen panostin, että sain ihan kiitettävästi yhteydenottoja, joista karsin parhaat päältä ja luonteeltaan. Harmittaa kun netissä voi valehdella niinkin helposti ja esittää roolia, jota ei oikeasti ole! Tulipa tämäkin paikka nähtyä
Se vasta harmittaiskin, kun löytäisi ukon ja vasta liian myöhään selviäisi, että se on illat ja viikonloput töissä. Eihän siitä mittän tulisi. Netissä voi niin helposti jättää tärkeitä asioita kertomatta. :(
Olen aina ollut samaa mieltä:eihän normaali ihmiset mitään epätoivoista nettideittailua harrasta.Jollakin tapaa kummajaiset tai itseään epätoivoisesti tyrkyttävät siellä sekoilee:)En ikinä ole harrastanut enkä harrasta mutta näkee jakuulee ystäväpiirin kokemuksista.Olet tehnyt oikean ratkaisun.
Mitä epätoivoista nettideittailussa on? Yhtä laillahan se on yksi tapa tutustua ihmisiin kuin mikä tahansa muukin.
no eipä tuo DI ole musta ainakaan mikään hillitön ylpeilyn aihe.Koulutus se vaan on siinä missä muutkin koulutukset. Tapasin erään DI:n kerran treffeillä. ( tosin tiesin vasta tämän sitten kun istuttiin nokakkain). Ja mitä niistä treffeistä jäi käteen : pari tuntia mainostamista koulutuksestaan ja hyvin selväksi tuli etten ole edes ihminen vain sen perusteella että omaan vähän alemman tutkinnon.
Joten onko DI sellainen tutkinto että silloin on saavuttanut jumalasta seuraavan tittelin?
Joku syyhän ihmisillä on hakea netistä seuraa :)
Olisin tosi yllättynyt jos täysin tervepäinen, lapseton, uskollinen ja kaunis nainen etsisi internetistä seuraa.
Ei sitä tarvitse edes kokeilla tietääkseen mitä löytyy.
Etpä paljon seuraa aikaasi. Netti on nykyaikainen tapa solmia ihmissuhteita. Siellä on liikkeellä kaikenlaisia ihmisiä laidasta laitaan.
Miksi sieltä ei löydy _sinulle_ tervepäistä, lapsetonta, uskollista ja kaunista? Joku muu oli nopeampi. Tai hänen ilmoituksensa oli kiinnostavampi kuin sinun. Tai sitten hänen kriteerinsä olivat erilaiset. Tai... keksi itse lisää.
Minä olen löytänyt itselleni seuraa netistä tosi hyvin. Ilmoituksessani kerron mitä haen ja mitä tarjoan. Rehellisesti. Kolmas pitkä suhde menossa, pisin hakuaika on ollut lähes kaksi viikkoa. Lyhin 8 tuntia. Mieti sitä.
Netistä on turha etsiä NAISTA!
Jos tosiaan saat vaivattomasti seuraa oikeasta elämästä, en todellakaan käsitä miksi tuhlaisit aikaasi tähän paskaan.
Sitäpä juuri tuolla puskalla, joka riehuu ja itkee palstoilla 24/7 ja
365/vuosi.
Aloittajahan onkin vainoharhainen. Ollut jo vuosia !!!
Ohhoh. Onpas netissä sitten näköjään outoja naisia liikkeellä. Itse kun luulin että suurin osa olisi myös ns.normaaleja, seurustelukumppania etsiviä naisia. Itselläni on joskus ollut profiili, mutta poistin sen. Ja olen kyllä ihan normaali, ei mitään valehtelua, velkoja tai riippuvuuksia.
Ehkä vähän liioittelet tai sinulla on tosiaan käynyt huono tuuri naisten suhteen netissä?
Ja jos ihmetyttää, ettei netissä saa seuraa yhtä helposti kuin livenä, niin pelkän kuvan ja tekstin perusteella on vaikea määritellä miten viehätysvoimainen mies oikeasti on...kun ei kuule puhetta ja näe eleitä ym.