Lukekaa - siis lukekaa älkääkä vain vilkaisko tai selatko - seuraavalla sivustolla olevia artikkeleita evoluutioteorian epäpätevyydestä.
http://www.luominen.fi/
Luominen.fi
12
344
Vastaukset
Jos olisit älykäs, ymmärtäisit että tarjoamasi sivusto julistaa moneen kertaan kumottuja vääristelyjä ja valheita. Voin kumota sinulle niitä oikealla palstalla, Kreationismi ja älykäs suunnittelu, jos haluat tietää mistä oikeasti on kysymys.
- lutdjtrs
Älykkyys ja tietämättömyys eivät välttämättä korreloi. Muuten olen kanssasi samaa mieltä.
- Hoobo
Sivusto ei vastaa, on tainnut hävitä olemassaolon taistelussa...
Kreationistien puuhasteluista on useammin kuin kerran tullut mieleen 1970-luvun alkupuolen kouludemokratia ja teinikuntien politisoituminen. Mistään ei mitään tiedetty mutta hirveällä hingulla oltiin puolesta ja varsinkin vastaan. Viimeksi ja makeimmin nauroivat ne joilla oli älliä olla lähtemättä mukaan.
- -aston-
Lohikäärme on vielä vapaana. Siksi maailma eksyttää. Luoja ei korruptoidu. Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde. Ihminen tutkii luotua. Ihminen ei luo uutta. Luonnonlait olivat olemassa ennen ihmistä. Ihminen on havainnut luonnossa vain mikroevoluutiota. Mikroevoluutio tarkoittaa perimän supistumista. Esimerkit:
- Ympäristöön sopeutuminen
- Rodunjalostus
http://www.kp-art.fi/taustaa/kortit/pages/KP08.htm
Jeesuksen paluuseen liittyy ns. tempaus.
1Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Ihminen ei voi kääntyä, ellei Luoja kutsu ensin. Hän saattaa kutsua jopa kolme kertaa.
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm- valheen jäljet
Luonnossa on havaittu makroevoluutiota. Vai millä selität lähes koko eliöstön muuttumisen viimeisen parinsadan miljoonan vuoden aikana.
Ensimäinen linkkisi oli perin lapsellinen. Tuolla tasollako te kreationistit tiedettä opettelette?
Helluntaiseurakuntien saarnat eivät taida kuulua evoluutiopalstalle. Seurakuntanne on muutenkin epäraamatullinen, mutta sokeudessanne te ette sitä näe. - -aston-
valheen jäljet kirjoitti:
Luonnossa on havaittu makroevoluutiota. Vai millä selität lähes koko eliöstön muuttumisen viimeisen parinsadan miljoonan vuoden aikana.
Ensimäinen linkkisi oli perin lapsellinen. Tuolla tasollako te kreationistit tiedettä opettelette?
Helluntaiseurakuntien saarnat eivät taida kuulua evoluutiopalstalle. Seurakuntanne on muutenkin epäraamatullinen, mutta sokeudessanne te ette sitä näe.Pahoittelen, ettei sekulaari tiedemaailma noteeraa henkimaailmaa. Se kieltää itseltään mahdollisuuden löytää valtavan aarteen. Henki vastustaa henkeä. "Ei mitään uutta auringon alla."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Saarn.1.html
Kaksi maailmankuvaa
http://personal.inet.fi/koti/joel.kontinen/kaksi.html
Olemme, koska Luoja on.
http://personal.inet.fi/koti/joel.kontinen/genesis.html
Luuk. 16:13 Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."
1Kun. 18:21 Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään.
2Kor. 6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
Gal. 1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
Jaak. 4:4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
"Minä olen"
2.Moos:
3:13 Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?"
3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."
3:15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.
Nina Åström antaa toivoa "helvetin" asukkaille.
http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/palvelut/radio-ohjelmat/nina_astrom
Muusikko Jukka Tolonen sai vastaanottaa armon vankilassa.
http://addiktio.wordpress.com/2011/01/08/jukka-tolonen-paasi-pirikoukusta/
Todistajat lisääntyvät
http://www.muutokseen.fi/
Nina
http://www.youtube.com/watch?v=7ZnKeMiXInc
Jukka ennen
http://www.youtube.com/watch?v=Xqrx3gpKhZo - Painu helvettiin!
-aston- kirjoitti:
Pahoittelen, ettei sekulaari tiedemaailma noteeraa henkimaailmaa. Se kieltää itseltään mahdollisuuden löytää valtavan aarteen. Henki vastustaa henkeä. "Ei mitään uutta auringon alla."

http://www.youtube.com/watch?v=Xqrx3gpKhZoJeesus, mitä paskaa!
- A. Teisti

http://www.youtube.com/watch?v=Xqrx3gpKhZo"Pahoittelen, ettei sekulaari tiedemaailma noteeraa henkimaailmaa."
Miksi noteeraisi kun mitään henkimaailmaa ei yleensäkään ole olemassakaan? - -aston-
A. Teisti kirjoitti:
"Pahoittelen, ettei sekulaari tiedemaailma noteeraa henkimaailmaa."
Miksi noteeraisi kun mitään henkimaailmaa ei yleensäkään ole olemassakaan?Astonin boikotointi ei pelasta. Vain Luoja voi pelastaa ihmisen varmalta tuholta. Siksi Hän kutsuu ihmistä.
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm - E#5
-aston- kirjoitti:
Astonin boikotointi ei pelasta. Vain Luoja voi pelastaa ihmisen varmalta tuholta. Siksi Hän kutsuu ihmistä.
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htmOn ikävää, etä saatat uskovaiset huonoon valoon trollaamalla tiedepalstalla. Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei uskonnollinen julistus ole tieteellistä evidenssiä. Otahan selvää, mitä Luther tarkoitti kahden regimentin opilla.
>Jeesuksen paluuseen liittyy ns. tempaus.
Varmaa on vain se, että painonnostoon liittyy tempaus.
On toki myös elokuva Suomisen Ollin tempaus, jossa havaitaan tempauksen toinen todellisuudessa tavattava muoto.
>Ihminen ei voi kääntyä, ellei Luoja kutsu ensin. Hän saattaa kutsua jopa kolme kertaa.
Minkä hörhölahkon oppia? Ei ainakaan kirkon.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1574442Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382510Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442157Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet261256Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711102- 651101
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on37974Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63936- 48889
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies106852