Luin joskus vuosia sitten jostain sosiopsykologiaa käsittelevästä kirjasta mielenkiinoitoisen seikan katsekontaktista.
Kaikkihan me tiedämme, että vältämme sellaisen ihmisen katsomista, josta emme pidä ja katsomme ystäviä ja rakkaita tiheästi silmiin. Ja että tuijottava katse voi olla myös vihamielinen ja uhkaava. Mutta luin jotain sellaista, että jos ihminen, joka on ns. (epävirallisessa tai virallisessa) johtoasemassa jossain ryhmässä, astuu kävelee jossa on muita ryhmän ihmisiä, niin tämä johtajatyyppi ei katso ihmisiä silmiin, ellei puhuttele heitä erikseen. Mutta sen sijaan ns. alistujat/alamaiset etsivät hyvin nopeasti katseellaan tuon johtohahmon ja katsovat tätä silmiin, vaikke johtaja vastaisikaan katseeseen.
Toivottavasti ymmärsitte mitä ajan takaa, koska tota oli aika hankala selittää. No joka tapauksessa, minule kävi joitakin vuosia sitten niin, että olin eräässä opiskeluryhmässä jotenkin "alisteisessa" asemassa. Eli jotenkin syrjitty ja ei-pidetty. Ei siis mitenkään selvällä tavalla, enkä ollenkaan kiusattu, mutta niin, että se huomasi etten ole ryhmässä todellakaan missään korkeassa asemassa. En saanut ääntäni kunnolla kuuluviin yhteisissä keskusteluissa, olin aika ignoorattu ja koin tilanteen melko ahdistavana kun olin niin mitätön.
Tajusin sitten, että "tarjoan" muille ryhmän jäsenille runsaasti sellaista alistuvaa katsekontaktia, eli katson heitä tosi paljon silmiin, vaikkeivat he vastaisi katseeseen ja hain koko ajan epätoivoisesti silmilläni silmiä, jotka vastaisivat katseeseeni. Huomasin myös, että ryhmän suosituin ja ihalluin ei katsonut ihmisiä juuri koskaan silmiin keskustellessaan heidän (tai mun) kanssaan, muuta kuin hyvin satunnaisesti ja harkitusti.
Päätin sitten tietoisesti alkaa välttelemään katsekontaktia tuon ryhmän ihmisten kanssa. Kun astelin samaan paikaan, en heti hakenutkaan katseellani ketään, vaan pidin katseeni tiukasti materiassa esim seinissä tai lattiassa, vältellen katsekontaktia ihmisiin. Ryhmän keskusteluissa aloin myös minimoimaan katsekontaktin käyttämisen ja aloin mallintamaan sitä suosituinta ja kuunnelluinta henkilöä katsekontaktikäyttäytymisessä.
Ja kappas: ihme tapahtui: aloin kuin taikaiskusta saada jotenkin lisää kunnioitusta ryhmässä. Huomasin myös ns. sivusilmällä, että sain katsekontaktia ihmisiltä, jotka eivät aiemmin juuri koskaan olleet katsoneet mua silmiin ja se katse oli jotenkin ... äsh en osaa selittää, joka tapauksessa tällä katsekontaktijutulla sain kuin taikaiskusta muutettua asemaani ryhmässä ja olen käyttänyt sitä siitä lähtien. Ja se toimii aina!
Olen yrittänyt nyt netissä etsiä eri psykologisivuilta tietoa tästä jutusta, mutta mistään ei löydy. Joka paikassa on vaan niitä vanhoja kilseitä "ole ystävällinen, katso ihmisiä silmiin, kuuntele, ole kiinnostunut heistä, jos tahdot olla suosittu".
Nyt kysynkin, onko kenelläkään mitään lisätietoa/teoriaa tästä asiasta tai ehkäpä omakohtaisia kokemuksia, tai analyysia tai ihan vain muitakin mielipiteitä?
Ja sitten mielinkiintoinen Facebook-juttu:
Pari vuotta sitten päätin alkaa tosi ihkuksi ihmiseksi ja onnittelemaan ihmisiä heidän syntymäpäivänään Facebookissa. Onnittelin joskus melekin päivittäin päivä jotakin ihmistä. Halusin vain olla nti sunshine ja tuoda iloa ihmisten elämään muistamalla kaikkia Facebook-kavereita heidän syntymäpäivänään ja koska olin itse niin otettu kun olin saanut omana syntymäpäivänäni hirveästi onnitteluja, vaikka olin ollut todella epäaktiivinen Facebookissa.
No mitä tapahtui seuraavana syntymäpäivänäni sen jälkeen kun olin aktiivisesti onnitellut ihmisiä: olin varautunut valtavaan onnittelujen tulvaan profiilissani, mutta kappas vaan... sain vaivaiset viisi onnittelua koko päivän aikana!!!!!! Olin niin järkyttynyt asiasta (oikeasti, ei kukaan saa Facebookissa niin vähän onnitteluja...!) että purskahdin itkuun. Päätin, etten onnittele enää koskaan ketään. . ja kului taas vuosi. En onnitellut ihmisiä heidän syntymäpäivänään Facebookissa, mutta mitäs omana syntymäpäivänäni tapahtuikaan... juu, arvasitte oikein: tuli aivan uskomaton onnittelujen tulva!!!!
Nyt kaikki sosiaalipsykologit selittäkää tämä! :)
Kaikki sanoo aina, sen saat mitä annat, mutta kokemus sanoo: sen saat, mitä ET anna!
Kaikkihan me tiedämme, että vältämme sellaisen ihmisen katsomista, josta emme pidä ja katsomme ystäviä ja rakkaita tiheästi silmiin. Ja että tuijottava katse voi olla myös vihamielinen ja uhkaava. Mutta luin jotain sellaista, että jos ihminen, joka on ns. (epävirallisessa tai virallisessa) johtoasemassa jossain ryhmässä, astuu kävelee jossa on muita ryhmän ihmisiä, niin tämä johtajatyyppi ei katso ihmisiä silmiin, ellei puhuttele heitä erikseen. Mutta sen sijaan ns. alistujat/alamaiset etsivät hyvin nopeasti katseellaan tuon johtohahmon ja katsovat tätä silmiin, vaikke johtaja vastaisikaan katseeseen.
Toivottavasti ymmärsitte mitä ajan takaa, koska tota oli aika hankala selittää. No joka tapauksessa, minule kävi joitakin vuosia sitten niin, että olin eräässä opiskeluryhmässä jotenkin "alisteisessa" asemassa. Eli jotenkin syrjitty ja ei-pidetty. Ei siis mitenkään selvällä tavalla, enkä ollenkaan kiusattu, mutta niin, että se huomasi etten ole ryhmässä todellakaan missään korkeassa asemassa. En saanut ääntäni kunnolla kuuluviin yhteisissä keskusteluissa, olin aika ignoorattu ja koin tilanteen melko ahdistavana kun olin niin mitätön.
Tajusin sitten, että "tarjoan" muille ryhmän jäsenille runsaasti sellaista alistuvaa katsekontaktia, eli katson heitä tosi paljon silmiin, vaikkeivat he vastaisi katseeseen ja hain koko ajan epätoivoisesti silmilläni silmiä, jotka vastaisivat katseeseeni. Huomasin myös, että ryhmän suosituin ja ihalluin ei katsonut ihmisiä juuri koskaan silmiin keskustellessaan heidän (tai mun) kanssaan, muuta kuin hyvin satunnaisesti ja harkitusti.
Päätin sitten tietoisesti alkaa välttelemään katsekontaktia tuon ryhmän ihmisten kanssa. Kun astelin samaan paikaan, en heti hakenutkaan katseellani ketään, vaan pidin katseeni tiukasti materiassa esim seinissä tai lattiassa, vältellen katsekontaktia ihmisiin. Ryhmän keskusteluissa aloin myös minimoimaan katsekontaktin käyttämisen ja aloin mallintamaan sitä suosituinta ja kuunnelluinta henkilöä katsekontaktikäyttäytymisessä.
Ja kappas: ihme tapahtui: aloin kuin taikaiskusta saada jotenkin lisää kunnioitusta ryhmässä. Huomasin myös ns. sivusilmällä, että sain katsekontaktia ihmisiltä, jotka eivät aiemmin juuri koskaan olleet katsoneet mua silmiin ja se katse oli jotenkin ... äsh en osaa selittää, joka tapauksessa tällä katsekontaktijutulla sain kuin taikaiskusta muutettua asemaani ryhmässä ja olen käyttänyt sitä siitä lähtien. Ja se toimii aina!
Olen yrittänyt nyt netissä etsiä eri psykologisivuilta tietoa tästä jutusta, mutta mistään ei löydy. Joka paikassa on vaan niitä vanhoja kilseitä "ole ystävällinen, katso ihmisiä silmiin, kuuntele, ole kiinnostunut heistä, jos tahdot olla suosittu".
Nyt kysynkin, onko kenelläkään mitään lisätietoa/teoriaa tästä asiasta tai ehkäpä omakohtaisia kokemuksia, tai analyysia tai ihan vain muitakin mielipiteitä?
Ja sitten mielinkiintoinen Facebook-juttu:
Pari vuotta sitten päätin alkaa tosi ihkuksi ihmiseksi ja onnittelemaan ihmisiä heidän syntymäpäivänään Facebookissa. Onnittelin joskus melekin päivittäin päivä jotakin ihmistä. Halusin vain olla nti sunshine ja tuoda iloa ihmisten elämään muistamalla kaikkia Facebook-kavereita heidän syntymäpäivänään ja koska olin itse niin otettu kun olin saanut omana syntymäpäivänäni hirveästi onnitteluja, vaikka olin ollut todella epäaktiivinen Facebookissa.
No mitä tapahtui seuraavana syntymäpäivänäni sen jälkeen kun olin aktiivisesti onnitellut ihmisiä: olin varautunut valtavaan onnittelujen tulvaan profiilissani, mutta kappas vaan... sain vaivaiset viisi onnittelua koko päivän aikana!!!!!! Olin niin järkyttynyt asiasta (oikeasti, ei kukaan saa Facebookissa niin vähän onnitteluja...!) että purskahdin itkuun. Päätin, etten onnittele enää koskaan ketään. . ja kului taas vuosi. En onnitellut ihmisiä heidän syntymäpäivänään Facebookissa, mutta mitäs omana syntymäpäivänäni tapahtuikaan... juu, arvasitte oikein: tuli aivan uskomaton onnittelujen tulva!!!!
Nyt kaikki sosiaalipsykologit selittäkää tämä! :)
Kaikki sanoo aina, sen saat mitä annat, mutta kokemus sanoo: sen saat, mitä ET anna!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Annoit kovin pelkistetyn esityksen ihmisen toiminnasta ryhmässä
mainitsemasi havaintoja on suhteuduttava tarkistettavan tilanteen henkilöiden/ympäristön/ideologien yhteisen sekä erillinen historiaa/tapahtuman nykyhetki/tulevaisuus yhdistettynä ympäristön asettamia rooleja/henkilöiden omat esittämät roolit siinä roolissa suhteissa tarkistettavan tilanteen henkilöiden omiin ominaisuuksiin että johtopäätös voidaan pitää validina.
Toi facebook-juttu herätti sen ajatuksen, että... ihmisethän usein kaikella tekemisellään siellä fb:ssä haluaa saada jotain huomiota toisilta. Siis eihän kukaan sinne esim. kirjoita jotain sellaista asiaa, jonka haluaisi pysyvän salassa, vaan julkaistessaan jotain odottaa myös jonkun lukevan sen ja siksi myös reagoivan siihen. Se siis on lähtökohta. Joten jos joku on siellä hiljaa, ei kommentoi mitään, niin ihmisellä voi alkaa pelko herätä että "eikö se tykkää musta?". Siksi haluaa huomioida tällaista henkilöä ettei saisi ns. vihamiehiä. Haluaa varmistua, että on hyvät välit. Onnitteluhan on vain kohtelias tapa, harva varmaankaan oikeasti sydämessään toivoo onnea jollekin puolitutulle kun näkee että on kulunut tietty aika hänen syntymästään. Pohdin siis näin, että halutaan vain varmistaa, että välit on ok. Jos taas onnittelet aktiivisesti, niin siitä voi tulla luotaantyöntävä vaikutelma ja ajatus, että "millaisella ihmisellä on aikaa ja tarkkaavaisuutta valvoa fb:ssä jokaisen synttäreitä ja olla siellä haukkana onnittelemassa jokaista?". Sinusta voi myös tehdä suositumman se, että vaikuttaa kuin sinulla olisi muutakin elämää kuin fb ja siksi et siellä ole aktiivinen ja ehkä siksi sinua halutaan siellä huomioida onnitteluin.
Katsekontaktista... Itse olen huomannut, että katsekontaktin ottaminen osoittaa, että sinulla on hyvä itsetunto, et häpeile itseäsi. Näin siis normaalissa kanssakäymisessä. Mutta sitten on ihan eri asia jos henkilö tuijottelee liian pitkään eikä katsottaessa käännä omaa katsettaan pois. Sen kokee uhkaavana ja haluaa tietoisesti vältellä tällaisen tuijottajan katsetta, jotta hänkin tajuaisi jättää minut katseellaan rauhaan.
Kun ryhmä yrittää ehkä tiedostamattaan laittaa sinut alisteiseen asemaan (tai näin sinä sen koet) niin se riippuu ihan sinusta ja sinun asenteesta, että suostutko tuollaiseen alisteiseen asemaan. Jos sinulla on heikko itsetunto, niin todennäköisesti lähdet mukaan tähän rooliin, johon sinut yritetään laittaa ignooraamalla sinua. Jos tiedostat tämän yrityksen ajoissa etkä usko olevasi sen alempi kuin kukaan muukaan, voit vaikuttaa siihen omalla asenteellasi. Jos tällöin otat itseriittoisemman asenteen ajatuksissasi, niin se heijastuu tavalla tai toisella myös ulospäin käyttäytymiseesi. Ja suurin osa kommunikaatiota koostuu kuitenkin kehonkielestä, ei sanoista. Eli kun et enää hae katseellasi muiden hyväksyntää vaan ajattelet pärjääväsi ilman heitäkin ja unohdat koko asian, kas kummaa, tämä asenne vetääkin heitä puoleensa. Sama vetää puoleensa samaa ja sitä sanotaan vetovoimanlaiksi. Eli ei ole kyse siitä miten ulospäin näyttäydyt, vaan mikä on sisäinen tilasi, miten ajattelet ja tunnet.
Kiitos ajatuksella ja viisaudella kirjoitetusta vastauksesta! Itse asiassa tuohon suuntaan ole itsekin funtsaillut ja nyt tuli vain vahvistusta asialle.