Miksi ihmiset ovat liian hyväuskoisia vaaran uhatessa?

Olen usein ihmetellyt sitä, että jotkut ihmiset ovat vaaran lähestyessä hyvin sinisilmäisiä eivätkä voi mitenkään nähdä ja tunnustaa, että mitään uhkaa on olemassa.

Tämä liiankin idealistinen ja hyväuskoinen ajattelupa tuli jälleen esille, kun olen lukenut viime päivinä Nils-Erik Stenbäckin kirjaa Vaaran merkit.

Stenbäck oli koulutettu tiedustelu-upseeri ja sota-analyytikko, joka näki jo kesällä 1938, että sota on tulossa.

Näin Stenbäck: "Kun kesällä 1938 olin lomalla Suomessa, tapasin erään sukulaisen luona sekä poliitikkoja että teollisuusmiehiä ja vuorineuvoksia. Kerroin heille sodan olevan puhkeamassa ja että minulla oli tästä varmoja tietoja. Nämä perustuivat havaintoihini saksalaisen teollisuuden rakenteesta ja asevarustelusta, sekä siihen tosiasiaan, että monia saksalaisia opiskelutovereitani oli kutsuttu upseereiksi asevoimiin. Minulle vastattiin: ´Älä höpsi, pikku poika. Isot pojat eivät sotaa aloita.’"

Isot pojat aloittivat kuitenkin Toisen maailmansodan vain vähää yli vuoden päästä.

Stenbäckin monet lähisukulaiset omistivat useita merkittäviä teollisuusyrityksiä. Stenbäck kehotti heitä ostamaan varastoon raaka-aineita, koska kohta syttyvän sodan jälkeen raaka-aineita ei voisi enää saada.

Stenbäckiä ei uskottu. Kun sota syttyi, Stenbäckin sukulaistehtailijat joutuivat suuriin vaikeuksiin, kun mistään ei saanut enää kunnon raaka-aineita.

Vastaavia esimerkkejä on pilvin pimein.

Suomi menetti kesällä 1944 tarpeettoman paljon sotilaitaan, koska päämaja ei uskonut tiedustelutietoja venäläisten joukkokeskityksistä. Venäläisten suurhyökkäys oli luhistaa koko armeijan ja vasta Tali-Ihantalan ja muiden ratkaisutaistelujen onnistuminen pelasti Suomen täydeltä valtaukselta.

Joulukuussa 1941 Havaijilla oleva sotilasjohto sai useita varoituksia tulevasta japanilaishyökkäyksestä, esim. juuri keksityn tutkan antamien tietojen perusteella, mutta mitään ennakkotietoja ei uskottu. Jos olisi uskottu, tuhot ja ihmisten kuolemat olisivat jääneet paljon pienemmiksi.

Mainitsemani esimerkit ovat sodan maailmasta. Sama käyttäytyminen on yleistä kaikkialla, myös siviilielämässä. Uhkia ja vaaroja vähätellään ja niistä puhuville naureskellaan. Sanotaan, että ei meitä mikään uhkaa. Vaaroista puhuvat ovat hulluja hörhöjä, joita ei voi ottaa todesta.

Raamatussakin (1. Tess. 5:3) on maininta tällaisesta ylimielisen huolettomasta suhtautumisesta: "Juuri kun ihmiset sanovat: 'Kaikki on hyvin, ei mitään hätää' (kuten Paavo Lipponen sanoi), tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon."

Mihin tällainen vaarojen torjuminen perustuu?

Asiaa miettiessäni olen päätynyt seuraavaan luetteloon torjunnan syistä.

1. Pelko.

Koska pelätään, että mitään ikävää tapahtuisi, niin kaikki informaatio, mikä kertoo mahdollisen uhan olemassaolosta, torjutaan pelon takia. Eli pannaan pää pensaaseen ja toivotaan, että mitään pahaa ei tapahdu. Halutaan jatkaa elämää mieluummin toiveajattelun kuin tosiasioiden pohjalta.

2. Ylpeys.

Korkeassa asemassa olevat ihmiset eivät voi ylpeytensä takia tunnustaa, että heitä alempana olevien ihmisten tiedot olisivat oikeita, koska heillä on pöyhkeä asenne, että he tietävät kaiken paremmin, vaikka eivät tietäisikään.

3. Tietämättömyys.

Johtajat torjuvat alaistensa esiintuoman informaation, koska he eivät itse asiassa tiedä asiasta mitään tietämättömyytensä takia, joten on heidän kannaltaan parempi tyrmätä koko asia muutamin yleisluontoisin sanonnoin ja säästää omat kasvot.

4. Halu välttää joutumasta naurunalaiseksi.

On ilmeistä, että monet ihmiset suhtautuvat tulevaisuutta koskeviin ennustuksiin hyvin varovaisesti sen takia, että jos he uskovat näitä varoituksia, niin he pelkäävät joutuvansa naurunalaisiksi niiden taholta, joiden mielestä uhkakuvien esilletuojat ovat epärealistisia hörhöjä.

- - - - - - -

Tässä on neljä ensinnä mieleeni tullutta lähestyvän vaaran torjuntasyytä. On niitä varmaan muitakin.

Monien ihmisten sisäinen epäily kaikkea uutta ja uskomattomalta kuulostavaa tietoa kohtaan on hyvin vahva, koska he eivät halua tulla huiputetuiksi. Ymmärrän sen. Ei tietenkään pidä uskoa kaikkea. Maailmassa on liikkeellä myös paljon väärää tietoa.

Mutta ei pidä myöskään olla uskomatta silloin kun olisi syytä ottaa varoitukset huomioon.

Tämä kuvaamani asia on melkoista tasapainottelua vaativa tilanne. Ei pidä uskoa kaikkea, mutta jos epäuskossaan on liian kyyninen, niin ei usko silloinkaan, kun varoitus on totta.

Tällä hetkellä on monia merkkejä siitä, että Kolmas maailmansota voi syttyä Lähi-idän kiristyneen tilanteen takia ja varsinkin jos USA/Israel hyökkää Iranin ydinlaitosten kimppuun. Silti Suomessa on edelleen paljon ihmisiä, jotka eivät usko sodan syttymiseen ja pitävät väitettä huuhaana.

Eri tiedotusvälineissä on tuotu esille (myös profetioiden kautta) Venäjän mahdollista kiinnostusta Suomen suuntaan, mutta monet ihmiset eivät usko niitäkään signaaleja, vaan pitäytyvät käsitykseensä, että ei Suomea mikään uhkaa.

25

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -----------------

      Ällös huoli, ei sota tänne leviä muutamia muslimeiden iskuja lukuunottamatta.
      Sillä kun Isarel ja Usa plus muuta tulee puolustamaan vapaata maailmaa Euroopassa olevat muslimit tulevat aloittamaan jiahdin meitä kaikkia vastaan jolloin heidät laitetaan kuriin ja lähetetään laivoissa pois täältä.
      Tämä kaikki on suunniteltua, eurooppan maihin ovat kerääntyneet juuri se radikaali muslimiaines joka on helppoa kerätä talteen.

      Ja lähi-itä on jo jaettu suurvaltojen kesken

      • Who Wins?

        Kyllä sota on globalistien rajuimpia aseita joilla tuhota kilpailu omien monopolikapitalististen yritysten tieltä.


      • hfghfghf
        Who Wins? kirjoitti:

        Kyllä sota on globalistien rajuimpia aseita joilla tuhota kilpailu omien monopolikapitalististen yritysten tieltä.

        hgfhfghfg


    • A. H. Laajalahti

      Näin se tapahtuu "pähkinänkuoressa":

      -Kiinalla on valtava pula raaka-aineista, varsinkin öljystä.

      -USA:n ja Israelin intressissä on pysäyttää islamin imperialismi maapallolta.

      -Kiina ja USA hyökkäävät yhteisellä sopimuksella Iraniin, ja jakavat sen öljyvarat.
      -> Lähi-idän muslimimaat vapisevat pelosta eivätkä tee mitään.

      -Venäjä ei jää nuolemaan näppejään, vaan valtaa Kaukaasian öljyvarat itselleen.

      -Suurvaltojen sopiman Uuden Maailman-Järjestyksen (NWO) mukaisesti Suomi luovuttaa linjan Lappeenranta-Jyväskylä-Kokkola pohjoispuolen Venäjälle.

      -Samaan aikaan Turkin, Saudi-Arabian ja Egyptin masinoima Euroopan jihad puhkeaa verisesti käyntiin.
      ->Kaikkialla Euroopassa valmistautuneet "elintasojihadistit" aloittavat yhtäaikaisen hyökkäyksen Euroopan siviilikohteissa väestöä sekä infrastruktuuria vastaan.
      ->Euroopan poliisi- ja puolustusvoimat luhistuvat, sillä kulttuurimarxilaisen valta-eliittimme määräyksestä ne eivät voi käydä taisteluun siviiliväestön keskellä riehuvia sotilaallisesti järjestäytymättömiltä vaikuttavia, myös naisista ja lapsista koostuvia jihadisti-armeijoita vastaan.

      ->Euroopan luhistuessa Islamilaiseksi Kalifaatiksi, myös "itsenäiseksi saarekkeekseen" jääneen "kanta-suomen" sisällä raivoaa jihad.
      ->Kantasuomen sisällä asuva väestö, sekä sinne evakuoidut Venäjälle luovutetun alueen suomalaiset pyrkivät pakenemaan Venäjälle, mutta heidät tuhotaan maahantunkeutujina.

      ->Venäjä, Kiina ja USA muodostavat Pohjoisen Liiton. Eurooppa ja Pohjois-Afrikka jäävät toistaiseksi Turkin, Egyptin ja Saudi-Arabian hallitsemaksi Islamilaiseksi Maailman-Kalifaatiksi.

      -Israel, Jordania, Syyria, irak, Iran, Afganistan ja Pakistan muodostavat Pohjoisen Liiton hallitseman kaistaleen Euroopan ja Afrikan Islamilaisen Maailman-Kalifaatin välille. Kalifaatin yhteys etelä-pohjois-akselilla tapahtuu vapaasti meri- ja lentoteitse Välimeren yli.

    • Ei uutta tääl

      Kansahan on aina muutenkin hyväuskoista. Satuja uskotaan aina ja uskontoja. Näin se tulee olemaan jatkossakin.

      • Nou hättää

        JNaapuri sanoi mulle että kuuli naapurista sellaista läähätystä ja sitten huudon."Nyt tulee".Tämä oli siis kuulunut hihhuleiden puolelta.


      • Kari S.
        Nou hättää kirjoitti:

        JNaapuri sanoi mulle että kuuli naapurista sellaista läähätystä ja sitten huudon."Nyt tulee".Tämä oli siis kuulunut hihhuleiden puolelta.

        Ihan samanlaista minäkin olen kuullut ja nyt uskon Kristuksen tulevan.


    • A. H. Laajalahti

      Kari S.
      Ei Kristus tule, vaan Mähdi. Lue koraanisi paremmin ja kuuntele imaamien saarnat euroopan tuhansissa moskeijoissa. Euroopan jihad on tosiasia, ja te pelkuri-pellet vain piiloudutte oman sokeutenne taakse pissaamaan housuunne. Olette tosi kovia jätkiä! Euroopassa on jo yli 60 000 000 (kuusikymmentä miljoonaa) muhamettilaista "elintasojihadistia" pelkästään odottamassa käskyhuutoa minareeteista. Ja sinä senkun kuset housuusi! Hahahaaa...

      • A-P Leveeperse

        Jaffat tulloo, ota koppi.


    • jotain.

      Kyllä se sota syttyy sinne Israelin kulmille, mutta eri asia milloin. Luultavasti lähivuosien sisällä, koska merkit viittaavat sotavarusteluun. Toisaalta joukkojen kokoamisessa voi mennä aikaa. Natohan kosii Suomeakin, ja sitten Venäjäkin kai on antanut merkkejä yhteistyöhalukkuudesta. Kyllä sinne selkeästi ollaan värväämässä kansaa. Mutta minkä takia niin pienelle alueelle pitäisi saada mahdollisimman paljon joukkoja? Ehkäpä illuminaattien toiveesta vähentää maapallon väkilukua. Mihinkään sotilasliittoon ei kannata mennä! Eikä lähettää miehistöä tapettavaksi! Ei todellakaan.

      Ja mitä uuteen maailmanjärjestykseen tulee, niin se on sen verran paha ja laaja asia, että melko sama, minkä maan alaisuuteen kuuluu. Uudessa maailmanjärjestyksessä on huonot periaatteet, yksi valuutta, yksi uskonto, yksi yhtenäinen kontrolli. Toisin sanoen: kontrolliyhteiskunta. Sellainen, jota ei juuri kukaan ole koskaan halunnut. Sellainen, jossa on ahdistavaa olla - jakuvassa pelossa ja kontrollissa! Taistelkaa sitä vastaan!

    • on joku sanonut

      Totta on ettei uskota että sota voi alkaa, kuulee sanottavan meitä ei uhkaa mikään. Sodanuhka on jatkuvasti olemassa, eli jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan,

    • Lepsukka wv

      Piiiillllllllllluuuuuu on hyvää.

      • Ruutzane

        Kristinusko on nwo esiaste. Niin kuin myös islam.


    • me-262

      "Sama käyttäytyminen on yleistä kaikkialla, myös siviilielämässä. Uhkia ja vaaroja vähätellään ja niistä puhuville naureskellaan. Sanotaan, että ei meitä mikään uhkaa"

      Pahin asia minkä tässä eurooppalaisessa "hyvänolon kodossa" voi unohtaa on se, että historia tuppaa toistamaan itseään.
      Katsotaanpa vaikkapa nyt tuota pörssikeinottelijoiden ja pankkiirien optioilla aikaansaamaa kapitalismin oksennustautia.
      http://www.youtube.com/watch?v=5IIPig-kx4M&NR=1
      Kukaan aikoinaan uskonut tuohonkaan...

      • d k l

        Suomessakin uhkana on omat lajitoverit joille annetaan täysi valta.Näin se menee aina.Vihollisia ei tarvii hakea muista kulttuureista yai maista aina.Kansa on tyhmää.


      • 370+
        d k l kirjoitti:

        Suomessakin uhkana on omat lajitoverit joille annetaan täysi valta.Näin se menee aina.Vihollisia ei tarvii hakea muista kulttuureista yai maista aina.Kansa on tyhmää.

        Minä uskon Immanueliin enkä Jeesukseen.


    • EiTeitäJaksa

      Kohta uskot Allahiin, tai olet päätä lyhyempi. Jatka siihenasti yökasteluasi, uus-avuton jänishousu!

    • rauhan tervehdys

      Jos Iranilla OLISI ydinase, kukaan ei uskaltaisi käydä sen kimppuun, ja rauha säilyisi.

    • Kiinailmiö

      Historiahan on kautta koko ihmiskunnan olemassaolon aikana toistanut itseään.
      Oletko huomannut ihmisten oppineen elämänsä aikana omista virheistään edes?
      Kannattaako varautua sellaiseen johon ei voi varautua?

      Milloin Lähi-Idässä ei olisi ollut kiristyneitä tilanteita? Ja milloin USA ja Israel eivät olisi olleet valmiita hyökkäämään Iraniin? Siitä lähtien kun moiset maat ovat olleet olemassa, ne ovat pitäneet vihaa toisiaan kohtaan.

      Nyt täytyy kuitenkin muistaa, että yleistää ei voi, ellei olla äänestetty! Koska ilman äänestämistä ei voida tietää kuin joidenkin mielipiteet asiasta, ja mediatutkimusten yms. otanta on yleensä hyvin pieni.

      Tämä lähentelee sellaista kansankiihottamista pelkoon ja uhkiin, että siitä voi tulla vielä itsensä toteuttava ennuste. Mitä useampi uskoo, sen suuremmaksi todennäköisyys toteutuksien osalta kasvaa. Mitä useampi on samaa mieltä sen enemmän on ihmisiä, jotka voivat pelkoa ja uhkaa ruokkimalla saada valtaapitävät tahot samaan mielentilaan. Ja kuten Mainilan laukaukset: "Oho, se lipsahti - ja Pum - jo lennähti pitkän kantamanohjus ja ydinpommi Kiinaan"

    • toivoton

      Venäjä hän on sanotut syyksi joukkojen keskityksille läntisille rajaalueille amerikkalaisten viime aikoina sijoittamat torjunta ohjukset eurooppaan

    • eioppiojaankaada

      Ihmiset eivät halua nähdä tosiasioita a) koska heidät on opetettu siihen että ihminen on pohjimiltaan hyvä, oikeudenmukainen, rehti. rehellinen, kunnintuntoinen, hyväntahtoinen, oman vastuunsa kantava, ammattitaitoinen, työnsä hyvin hoitava jne loputtomasti. b) psykiatriaa myöten ihmistä aivopestään siihen että jos hän havaitsee, ennakoi, näkee, ymmärtää, tietää että on astumassa suden suuhun hänellä on "tunne/mielenhäriötila mikä pitää terpialla ja lääkeillä "oikaista". Näin meidät aivopestään "tietämään" että vika on meissä itsessämme ja hävitään meissä oleva alkukantainen vaisto vaarasta. Itsensä mitätöiminen on ihanne jota pitää tavoitella koska itserakkausi on synti ja kauhistus mutta huom. tämä oppi ei koske liike-elämämän, politiikan tai uskonnollisten piirien hyötyjiä. Vaistoihinsa luottaminen olisi pelastanut meidät juuri siitä kauheudesta mihin olemme "itseluottamuksen" mitätöimisen seurauksena joutuneet. Emme usko omaa tietoisuuttamme emmekä sitä hetkeä jolloin olisi pitänyt laittaa peruutusvaihde päälle emme edes tosiasiallisia tilastoja jos ne sotivat meille opetetuja oppeja vastaan. Tätä käytetään hyväksi kaikilla yhtesikunnan saroilla ja myös ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä.

      • nimimerkki22

        Eikä pelkästään aivopesua, vaan evolutiivisesti ihminen on hyvin johdateltavissa oleva yksilö. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Joukkohysterioista löytyy paljon esimerkkejä maailmalta. Ihminen on jokseenkin kompleksinen olento kokonaisuudessa sekä hyvässä että pahassa.


    • maailmanmatkaaja

      Seitsemän vuotta sitten kirjoitettu avaus. Missä se 3. maailmansota luuraa?

    • niinjuuri

      Suurin osa ihmisistä ei usko tosiasioihin, vaan siihen mikä on kivaa. Tämän takia uskotaan mitä ihmeellisimpiin asioihin uffomiehistä litteään maahan. Usko on suurelle osaa ihmisiä paljon tärkeämpi asia kuin tieto. He myös pitävät uskomuksiaan tietona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe