"Vähähiilihydraattinen ruokavalio – toimiiko se?"

"Vähähiilihydraattinen ruokavalio – toimiiko se?

Kyllä toimii, väittää palkittu tiede-toimittaja Gary Taubes. Hän selittää, miksi laihdutuskuurit eivät tuo tulosta – ja miten painon saa oikeasti putoamaan."

http://www.rd.fi/vahahiilihydraattinen-ruokavalio-toimiiko-se

"Yksi asia on varma: pienellä kalorimäärällä kituuttaessa ihmisellä on koko ajan nälkä. Kaiken lisäksi ruumis menee säästöliekille eli toisin sanoen se sopeutuu pienempään energiamäärään ja kuluttaa vähemmän. Eläinkokeet ovat osoittaneet, että mitä vähemmän eläimille annettiin ruokaa, sitä pienempi elimistön energiankulutus oli. Lihavuustutkijoiden onkin ollut pakko myöntää, ettei kaloreiden rajoittaminen ole tehokas keino pysyvään painonhallintaan."

"Tutkijat ovat 1960-luvulta asti tienneet, että insuliini on rasvakudokseen eniten vaikuttava hormoni. Se on kiistaton tosiasia, ja kuka tahansa voi tarkistaa biologian kirjasta, mikä saa rasvan kertymään rasvasoluihin. Vastaus on insuliini. Mutta kun puhutaan ylipainosta, väitetään, että ihmiset lihovat, koska he syövät liikaa ja liikkuvat liian vähän. Väite on täysin ristiriidassa tieteen kanssa.

Haluan sanoa lihavuustutkijoille yhden asian. Heidän tulisi kiinnittää huomiota rasvakudokseen ja sen tuottamiin hormoneihin ja entsyymeihin. Niissä piilee vastaus ylipainon syihin ja ratkaisu liikakiloista eroon pääsemiseksi. Periaatteessa Atkinsin dieetin kehittänyt lääkäri Robert Atkins oli oikeassa, vaikka hänen tieteelliset perustelunsa eivät menneetkään ihan kohdilleen."

"SYÖ RUOKAA, JOKA PITÄÄ INSULIINITASON MATALANA

Ihmisillä on tapana ajatella rasvasoluja pankkitilinä, jolle elimistö varastoi ylimääräisen energian rasvahappoina. Ne se ottaa sitten käyttöön, kun sillä on nälkä.

Rasvakudos kuitenkin muistuttaa enemmänkin lompakkoa, ja syöminen on vähän kuin kävisi pankkiautomaatilla. Automaatilla käytyäsi pistät rahat lompakkoon ja kulutat ne pikkuhiljaa, ja kun ne alkavat käydä vähiin, käyt nostamassa lisää.

Insuliini kuitenkin liimaa rahat lompakkoon, joten automaatille on pakko palata vähän väliä. Rasvasolut muuttuvat koko ajan laajemmiksi, mutta ruumis ei pääse käsiksi niiden varastoimiin rasvahappoihin. Näläntunne palaa ja on pakko saada lisää syötävää."

"Siitä lähtien kun aloin noudattaa VHH-ruokavaliota, näläntunnetta ei ole ollut. Tukevan aamupalan turvin selviän pitkälle iltapäivään. Kello kahden maissa mieleeni saattaa juolahtaa, että pitäisi varmaan syödä jotain, mutta minun ei ole vieläkään nälkä. Noudattaessani vähärasvaista ruokavaliota vatsani kurni parin tunnin välein, ja paino sen kun nousi.

Vuonna 2010 julkaistiin toistaiseksi laajin vähähiilihydraattista ruokavaliota koskeva tutkimus. Siihen osallistui kaksi ryhmää, joista toisen päivittäinen energiansaanti rajoitettiin1 200–1 800 kilokaloriin, kun taas toisen ryhmän jäsenet noudattivat vähähiilihydraattista ruokavaliota ja saivat syödä niin paljon kuin halusivat.

Tutkijat hädin tuskin mainitsivat, että heidän tutkimuksessaan verrattiin nimenomaan erittäin niukkakalorista ruokavaliota ruokavalioon, jossa ihmiset saivat syödä niin paljon kuin tahtovat. Siitä huolimatta kävi ilmi, että VHH-ruokavalio oli painonhallinnassa yhtä tehokas kuin perinteinen kaloreita rajoittava ruokavalio. Ja juuri se on mielestäni tärkein lihavuustutkimuksen saralla tähän mennessä tehty havainto: on mahdollista laihtua tehokkaasti ilman liian vähillä kaloreilla kärvistelyä – vaikka tutkimuksessa tämä tosiseikka sivuutettiinkin erittäin tylysti.

Myös liuta muita tutkimuksia on osoittanut VHH-ruokavalion olevan niukkakalorista ruokavaliota tehokkaampi tapa laihtua."

-

Juttu on melko pitkä, lue linkistä! Hyvää settiä Valituilta Paloilta.
25575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ruokaa ja kaloreita kulutuksen mukaan, voiko se olla niin vaikeaa ymmärtää...? Tuokin tutkimus siis puoltaa sitä tosiasiaa, ettei moni vhh:lainen osaa hallita syömistensä määrää, koska pitää valita ruokavalio, jolla "ei voi syödä liikaa". Liikaa syöminen ei ole insuliinin vika, vaan syömärin itsensä. Jos on ns. tunnesyöjä, tai ei muuten pysy herkuttelu ja annoskoot lapasessa, niin kai tuo vhh sitten sopii. Itselleni ei, koska moni lempiruoka ei kuulu vhh-ruokiin. Ruokailu on myös nautinto, ei pelkkää hiilarien ja ravintosisällön tuijottamista.

Äänestä
  • Taisit sanoa juuri sen, mikä useilla tökkii!
    "Itselleni ei, koska moni lempiruoka ei kuulu vhh-ruokiin."

    Juuri näin se on, ruoka on henkilökohtainen asia ja leivän tai perunan poisjättö tuntuu monesta PAHALTA ja HUONOLTA ajatukselta! Mutta tieteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Vielä parikymmentä vuotta sitten en itsekään olisi voinut kuvitella jättäväni leivän tai sokeria! Mutta kaikkea ei tarvitse jättää kerralla ja voi joskus herkutella "kielletyilläkin". Se määrä, se määrä. Yksi lintu ei kesää tee eikä yksi perunaruoka silloin tällöin ole kuolemaksi. Sitten, kun olo on parempi, huomaa, että ei ne enää olekaan niitä herkkuruokia!

    Mutta elämästä ei saa tehdä vaikeaa! Ei tarvitse koko ajan miettiä mitä syö ja ruuan on ehdottomasti maistuttava hyvältä! Mutta sen on oltava myös ravitsevaa. Yleensä nämä kaksi asiaa tukevat toisiaan, nykyään hampurilainen maistuu suussani lähes puulle, olen kyllä maistanut toisinaan.

    Se ei ole VHH:lainen, joka ei osaa hillitä kaloreita, vaan ihminen, joka ei vielä ole VHH:lla! Sekoitat ennen ja jälkeen. Minulla ei tätä syömisongelmaa ole ollut, joten on meitä monta, jolla ongelmana ei olekaan ollut lihavuus. Olen tullut samaan lopputulokseen toista kautta, nimittäin hakiessani hyvää ruokavaliota ärtyneeseen suoleen ja muihinkin suolisto-ongelmiin.

    Tutkimusten mukaan siis on niin, että liika syöminen nimenomaan on rasva-aineenvaihdunnan vika. Liian vähäinen rasvan määrä ja liika nopea hiilari saa rasva-aineenvaihdunnan sekaisin ja siihen meitä on ohjattu vuosikymmeniä. Ei siis ole ihme, että ihmiset ovat tämän perusteella yrittäneet elää ja ovat lihoneet, koska heidän tekee koko ajan mieli lisää ruokaa. En ala tästä taistella, vaan toistan sen, mitä tuossa artikkelissa sanottiin TUTKIMUSTEN PERUSTEELLA.

    Ne onnelliset, joilla ei elimistö ole sekaisin eikä ole ylipainoa, voivat luultavasti jatkaa kuten ennenkin! Ainakin siihen asti, että ongelmia tulee. Jos tulee.

    VHH voi olla yleisohje, sen ei tarvitse olla elämää kahlitseva asia. Voi päättää esimerkiksi syödä viikolla VHH-ruokavalion mukaan, mutta viikonloppuisin samaa kuin muukin perhe. Valita vain vähemmän perunaa lautaselle ja enemmän niitä kasviksia. Välttää pullaa ja tehdä ihania VHH-jälkiruokia. Näinkn laihtuu, ei niin niin nopeasti eikä veren sokeri pysy niin tasaisena, mutta se on PALJON parempi kuin se tilanne, että heittää läskiksi, kun se on NIIN VAIKEAA!
    Ei syöminen ole vaikeaa eikä siitä saa tehdä sellaista.

    Äänestä

  • Liana kirjoitti:

    Taisit sanoa juuri sen, mikä useilla tökkii!

    Lisään, että minäkin syön uusia perunoita omasta maasta! Niin ihania ja tuoreita ei kaupasta saa, kuka niitä voisi vastustaa? Mutta taas se määrä! Syön vain muutaman, vain mökillä ja vain uusia, niiden glygeeminen indeksi on matalampi kuin vanhojen perunoiden. Myös perunalajikkeilla on eroa, mutta minä en paljon siitä välitä!

    Elämästä tosiaankin pitää nauttia!

    Äänestä

"Ruokaa ja kaloreita kulutuksen mukaan, voiko se olla niin vaikeaa ymmärtää...? Tuokin tutkimus siis puoltaa sitä tosiasiaa, ettei moni vhh:lainen osaa hallita syömistensä määrää, koska pitää valita ruokavalio, jolla "ei voi syödä liikaa". Liikaa syöminen ei ole insuliinin vika, vaan syömärin itsensä. Jos on ns. tunnesyöjä, tai ei muuten pysy herkuttelu ja annoskoot lapasessa, niin kai tuo vhh sitten sopii. Itselleni ei, koska moni lempiruoka ei kuulu vhh-ruokiin. Ruokailu on myös nautinto, ei pelkkää hiilarien ja ravintosisällön tuijottamista"

jos tuntee omat rajoituksensa, kuten useimmat VHH elämäntavan omaksuneet, useiden epäonnisten diettikokeilujen jälkeen löydettyään toimivan vaihtoehdon on selvää että puolustaa valintaansa tyhjänpuhujia vastaan. tyhjänpuhujilla tarkoitan asiantuntemattomia kulkukoiran fysiikan omaavia professoreita ja trolleja esim matti uusitupaa.

sanot ettei VHH.lla ei osata hallita syömistä, miten voit sanoa että sinulla on lempiruokia,sinähän se et pysty hallitsemaan syömistäsi. jätä se lempiruokasi pois ja tule sitten osoittelemaan VHH.lla olevan ruokien koostumusta.

kuka se selkärangaton itsekurin puutteessa oeva oikeastaan on.

Äänestä
  • No, jos ollaan asiallisia, niin ei syytellä ketään hänen syömisestään! Sillä on varmasti olemassa myös mässäilijöitä, selkärangattomia olentoja, mutta jos on keho sekaisin, niin se on sekaisin. Sama kuin syyttelisi juoppoa juomisesta. Tottahan se on juopon oma syy, että kaatoi sen juoman kurkkuunsa, mutta ei se auta yhtään asiaa, että haukkuu selkärangattomaksi! Hänellä voi olla geneettinen heikkous koukkuuntua herkemmin.

    Alkoholismi on jo sairaudeksi kehittynyt tila ja se voi olla myös hilihydraateista koukkuun jääneellä. Joillakin lievä ja joillakin tosi vaikea koukkuuntuminen.

    Äänestä

  • Liana kirjoitti:

    No, jos ollaan asiallisia, niin ei syytellä ketään hänen syömisestään! Sillä on varmasti olemassa myös mässäilijöitä, selkärangattomia olentoja, mutta jos on keho sekaisin, niin se on sekaisin. Sama kuin syyttelisi juoppoa juomisesta. Tottahan se on juopon oma syy, että kaatoi sen juoman kurkkuunsa, mutta ei se auta yhtään asiaa, että haukkuu selkärangattomaksi! Hänellä voi olla geneettinen heikkous koukkuuntua herkemmin.

    Alkoholismi on jo sairaudeksi kehittynyt tila ja se voi olla myös hilihydraateista koukkuun jääneellä. Joillakin lievä ja joillakin tosi vaikea koukkuuntuminen.

    Olen nyt lukenut muutaman kuukauden näitä VHH:n sivustoja ja aivan mahdotonta meinikiä. Yksi kirjoittaa jotakin asiaa niin toinen vastaa heti kiukkuseen sävyyn
    vastaväitteen ja sitten sitä samaa jankutusta jatketaan sivu tolkulla. Kukaan,
    joka todella tarvitsisi hyviä neuvoja ei uskalla tai halua kysyä, kun tulee koko roska
    niskaan. Tietysti terveysasioissa pitää kääntyä lääkärin puoleen, mutta tässä VHH
    asiassa ei varmasti moni diabeetikko halua mennä lääkäriin kyseenalaistamaan
    dietin toimivuutta.

    Minä tiedän itse miten vaikeaa on mennä sanomaan juuri lääkärille mitä pitää
    oikeana, jos tietää etukäteen lääkärin mielipiteen asioista. Laihduin ihan itsenäisesti lääkäriltä lupaa kysymättä yli 30kg kymmenen vuotta sitten ja lääkäri oli hyvin tyytyväinen nähtyään kahdeksan kuukauden kuluttua minut laihtuneena ja hyvässä kunnossa ja kysyi kuinka olin sen tehnyt. Kerroin, että
    Low Carb dietillä ja salamana hän hyppäsi koneelleen katsomaan laboratorio-
    tuloksia ja ehti sanoa, että enkö tiedä, että se on vaarallinen ja voin kuolla ym.ym
    Sitten hän näki tulokset ja meni hiljaiseksi ja tästä asiasta ei sitten enää keskusteltu ja niin sain jäädä hoitamaan itseäni niinkuin halusin. Lääkäri oli
    oikea Diabeteslääkäri!

    Nyt sitten olen lihonnut parikymmentäkiloa takaisin ja lääkärini haluaa minun
    käyttävän kolesterolilääkkeitä ja verenpainelääkkeitä, koska olen diabetikko!.
    Kysymykseeni miksi minun pitäisi, kun arvoni ovat hyvät eikä ole mitään sivu-
    oireita taudistani johtuvia niin vastaus oli, että tämä on ennaltaehkäisevää hoitoa.

    Eli nyt minulle alettaisiin syöttämään lääkkeitä joita en edes tarvi, mutta kun olen
    diabeetikko niin sen takia! Ei tule kuuloonkaan!
    Tässä vaiheessa ystäväni pyysi minua hankkimaan Heikkilän kirjan ja tutustumaan hänen kirjoittamamaansa Diabeteksen Hoito Ruokavaliolla.
    Luettuani kirjan tunsin todella, että asiat ovat niin kuin hän kirjoitti. Yhdyn monessa asiassa hänen tekstiensä sanomaan.

    Syy miksi nyt kirjoitan on se, että aloitin hänen suosittelemansa dietin noin
    kahdeksan viikkoa sitten ja mitään ei ole tapahtunut! Tai on niin, että on tullut
    muutama kilo lisää ja ympärysmitta on muutaman sentin isompi!
    Syönkö väärin? Liian paljon? Liian vähän rasvaa? Liikaa rasvaa? Yhdestäkään
    sivustosta en ole löytänyt ainuttakaan oikeaa vastausta enkä itse asiassa ole
    tällaista kysymystä nähnyt missään.
    Tiedoksi sitten, etten ole koskaan syönyt makeisia enkä juurikaan kaivannut
    mitään makeita. En ole syönyt perunaa, pastaa, tai riisiä lähemmäs kolmeen-
    kymmeneen vuoteen. Ne on aina korvattu vihanneksilla. Proteiinia olen syönyt
    noin 100gr päivässä. En juo minkäänlaisia kola- tai virvoitusjuomia, mutta
    vettä menee mahdottomasti. En käytä alkoholia tai juo siidereitä kuin en kaljaakaan.
    Joten missä vika?
    Miksi olen lihonnut, vaikka syön oikein?

    Äänestä

syötkö sittenkään oikein. ja mikä on lääkityksen taso.

kirjoita googleen: veijo puustinen ehkä sieltä löytyy jotain

miksi olet lihonut, jos aikaisemmin olet pudottanut karppaamalla painoa tiedät kyllä mitä pitää syödä ja mitä välttää.

Äänestä
  • Siinä se juuri vaikeus onkin, että enää en tiedä missä mennään. Low Carb diettiin ei saanut syödä rasvoja. Nyt niitä pitää syödä! Olen vähentänyt annoksia ja ne
    ovat todella pieniä. Ei välipaloja, vain kahvia kermalla, joka tuntuu kurjalle, kun en
    ole käyttänyt kermaa elämäni aikana lainkaan. Tiedän kyllä mitä pitää ja mitä ei
    pidä syödä, mutta nyt tällä dietillä insuliinin käyttöä en ole voinut pienentää lainkaan
    vaan joudun käyttämään saman määrän kuin ennen diettiä ja nyt on aamusokerit
    aina korkealla mitä ei ennen tapahtunut. En ennenkään syönyt hiilareita paljon,
    aamulla kaksi ohutta paahtoleipää kahvin kanssa. Nyt olen itse tehnyt manteli-
    leipää, koska en pysty mitään munia ja pekonia syömään aamuisin. Tällä aikai-
    semmalla dietillä piti heti vähentää insuliinia ja paino laski ihan silmissä.
    Olen käynyt lukemassa kaikki mahdolliset sivut ja saanut täydellisen hepulin,
    kun luen noita kirjoituksia, että rasvan mässääjät ja hiilareitten syöjät saavat
    sokeritaudin. Kun kukaan ei vielä tiedä mistä se tulee niin ei pitäisi mennä
    asiattomuuksiin, kun ei tiedä taudista mitään. Se voi tulla kelle tahansa vaikka
    kuinka yrittää syödä ja tehdä parhaansa.

    Äänestä

  • "syötkö sittenkään oikein"

    siinähän se onkin yleisin asia joka karppaajalle sanotaan

    vhh on äärimmäisen vaikea ja mikrometrintarkka kuuri ja vieläpä siinä vaiheessa kun normaliälyllä ajatteleva ihminen huomaa että homma ei vaan toimi niin kiihkovhhlainen tuputtaa edelleen tuota "syöt väärin" mantraansa

    Äänestä

  • onko toivoa kirjoitti:

    Siinä se juuri vaikeus onkin, että enää en tiedä missä mennään. Low Carb diettiin ei saanut syödä rasvoja. Nyt niitä pitää syödä! Olen vähentänyt annoksia ja ne
    ovat todella pieniä. Ei välipaloja, vain kahvia kermalla, joka tuntuu kurjalle, kun en
    ole käyttänyt kermaa elämäni aikana lainkaan. Tiedän kyllä mitä pitää ja mitä ei
    pidä syödä, mutta nyt tällä dietillä insuliinin käyttöä en ole voinut pienentää lainkaan
    vaan joudun käyttämään saman määrän kuin ennen diettiä ja nyt on aamusokerit
    aina korkealla mitä ei ennen tapahtunut. En ennenkään syönyt hiilareita paljon,
    aamulla kaksi ohutta paahtoleipää kahvin kanssa. Nyt olen itse tehnyt manteli-
    leipää, koska en pysty mitään munia ja pekonia syömään aamuisin. Tällä aikai-
    semmalla dietillä piti heti vähentää insuliinia ja paino laski ihan silmissä.
    Olen käynyt lukemassa kaikki mahdolliset sivut ja saanut täydellisen hepulin,
    kun luen noita kirjoituksia, että rasvan mässääjät ja hiilareitten syöjät saavat
    sokeritaudin. Kun kukaan ei vielä tiedä mistä se tulee niin ei pitäisi mennä
    asiattomuuksiin, kun ei tiedä taudista mitään. Se voi tulla kelle tahansa vaikka
    kuinka yrittää syödä ja tehdä parhaansa.

    Tosi on, että tämä palsta on täynnä asiattomuuksia!

    Isälläni on diabetes ja hänelle oli myös annettu statiinit, vaikka ei ole lainkaan kohonnut kolesteroli. Haimatulehdus oli tuloksena. En suosittele statiineja ellei ole kolesteroli todella korkealla! Vain niille, joilla on sukurasite, voi olla hyötyä niistä. Diabeteshan on rasva-aineenvaihdunnan häiriö, ei tulisi rasittaa maksaa ja munuaisia turhaan. (Statiinit eivät mielestäni sovi lainkaan runsasrasvaisen ruuan kanssa!)

    En osa sanoa mitä teet väärin tai teetkö mitään! Pitäisi ensin nähdä ruokapäiväkirjasi ja tietää kulutuksesi. Yleensä on kaksi asiaa, jotka estävät laihtumista: liian vähän kaloreita tai liian paljon kaloreita. Toisella menee säästöliekille ja toisella taas kerää varastoja.

    On olemassa kolmaskin yleinen syy, varsinkin naisilla ja se on kilpirauhanen! Onko sinulla mitattu kilpirauhashormonit? Jos laihtumista ei tapahdu, niin ne ehkä kannattaa testata. On sitten myöhemmin myös jotkut arvot, mihin voi verrata, jos tulee ongelmia. Ja kilpirauhasen ongelmat ovat yleisiä. Se on mahdollista, en sano, että sinulla olisi siinä ongelmaa. Kunhan arvailen.

    Hyviä kasviöljyjä uskaltaa lisätä ja katsoa onko vaikutusta. Kylmäpuristettua kookosöljyä itse otan suuhun lusikallisen aamuisin, siinä on bakteereja ja hiivoja tuhoavia aineita myös, joten tekee suolelle hyvää. Vaihtelen öljyjä ja välillä käytän hamppuöljyä.

    Tarkkaile myös ettet syö liikaa hedelmiä, yksi päivässä on minun nyrkkisääntöni. Hedelmäsokeri voi olla ongelmallista diabeetikolle.

    Voit kirjoittaa tänne päivässä syömäsi ateriat! Ja oma paino ja pituus sekä paljonko liikut. Minä sanon suoraan, että en ole mikään asiantuntija tässä, en ole ravintoneuvoja, teen päätelmiä ainoastaan oman kokemukseni mukaan.

    Voisit kokeilla niin, että syöt parina päivänä oikein paljon kaloreita, ei nopeita, mutta rasvaa ja sitten taas normaalisti. Mitä tapahtuu? Oletko syänyt liian vähän ja olet säästöliekillä?

    Oletko kokeillut ketoosia vai vain hyväkarppaamista?

    Minulla on Thyroxine tabletit, koska kilpirauhaseni on poistettu. Joskus minusta
    tuntuu, että se on syynä paino-ongelmaani. Lääkärin mukaan ei ole ja kaikki
    kokeet on otettu juuri ennen dietille aloittamista ja kaikki ovat hyviä.

    Olen 60 ikäinen nainen ja pituuteni on 167 ja painoa on ylimääräistä sellainen
    25kg.
    Aamulla syön yhden halkaistun mantelileivän ja paahdan sen ja päälle tulee
    voita ja juustoviipaleet ja kaksi kuppia kermakahvia. Lounas on raakasalaattia
    Coleslow(teen sen itse)noin2dl ja keitetty muna tai sardiinia. Nyt olen ottanut
    myös puolikkaan omenan, kun pidän omenista. Iltapäivällä taas kermakahvi ja
    päivällinen on aina lämmin ruoka joka on kana tai kala ja noin kolme desiä
    vähähiilihydraattisia vihanneksia. Illalla sitten saatan juoda vielä iltakahvin
    kerman kera ja seuraavan kerran on aamupala. Ei ole ollut kertaakaan nälkä,
    enkä lotraa rasvan kanssa eikä ole mitään makean mielitekoja
    Liikkuminen on jäänyt nyt vähiin ja sitä tulee vain työssä ja näissä kotihommissa.

    Mikä minua ihmetyttää nyt on se, että insuliinimäärä on ihan sama kuin ennen
    diettiä ja aamusokerit ovat korkealla. Enhän minä voi millään laihtua jos otan
    aina vaan insuliiniä tavalla jota otin aikaisemmin. Ei ole ollut mitään liian alhaisia sokeriarvojakaan ja sitä minä myös ihmettelen.
    Verenpaine on pysynyt hyvänä koko ajan ja on ihannelukemissa.

    Olisin niin mielelläni kuullut joltain toiselta diabeetikolta joka on insuliinin varassa, että onko kellään ollut samaa ongelmaa eli ei laihdu ja insuliinin tarve on sama vaikka ei käytä hiilareita. Tämä ei tee mitään järkeä minun kohdallani ja nyt pelottaa, jos siirryn uuteen eli vanhaan diettiinin miten käy sokeritasapainoni sitten.

    Minusta Heikkilä olisi voinut mainita kirjassaan muutamia esimerkkejä potilailtaan miten he ovat selvinneet. Hän vain mainitsee, että tämä dietti sopii myös 1 diabeetikoillekin eikä muuta. Tottakai vähähiilitydraattinen dietti auttaa
    2-tyyppisokeritautisia omankin kokemukseni perusteella, mutta nyt on omat insuliinit menneet ja olen piikin varassa.

    Olen kahlannut kaikki mahdolliset sivustot ja yrittänyt ottaa yhteyttä Rasalankin kautta Heikkilään, mutta ei sieltä ole edes vastattu hyvää päivää.
    Tämä ei ole tarkoitettu ruikutukseksi, mutta ihmetys on suuri, kun kaiken lukeman perusteella kaikki piti sujua hyvin.

    Nimimerrki Onko toivoa,

    Onko sinulle ehdotettu Thyroxinin sijasta sitä tosita lääkettä, joka sisältää useampia kilpirauhashormoneja?

    Äänestä

  • Liana kirjoitti:

    Nimimerrki Onko toivoa,

    Onko sinulle ehdotettu Thyroxinin sijasta sitä tosita lääkettä, joka sisältää useampia kilpirauhashormoneja?

    nimerkki, onko toivoa kirjoita googleen:veijo puustinen

    sieltä löydät osoitteen johon voit kirjoittaa ja kysyä onko ongelmaasi ratkaisua.

    En ole koskaan kuullutkaan mistään toisesta kilpirauhashormoonilääkkeestä?!
    Kysyn, kun menen seuraavan kerran lääkärille.

    Äänestä

  • ___________________, kirjoitti:

    nimerkki, onko toivoa kirjoita googleen:veijo puustinen

    sieltä löydät osoitteen johon voit kirjoittaa ja kysyä onko ongelmaasi ratkaisua.

    yritin, mutta koneeni ei aukaise yhtään sivustoa! Onko niissä viirus tai jotain.
    Kaikki muut sivustot aukeavat, mutta ei veijo puustinen!

    Äänestä

  • Onko toivoa kirjoitti:

    En ole koskaan kuullutkaan mistään toisesta kilpirauhashormoonilääkkeestä?!
    Kysyn, kun menen seuraavan kerran lääkärille.

    http://www.kilpirauhasenvajaatoiminta.fi/
    Tässä hyvä linkki.

    Äänestä

Että oikein niinkuin tiede-toimittaja. Mahtaisiko löytyä myös vaikkapa tiede-bussinkuljettaja ja tiede-viulisti tukemaan hänen väitteitään?

Äänestä

  • Hihhuleihin uppoaa kaikki mikä tukee VHH-uskontoa.

    Äänestä

Olet täälläkin tuputtamassa uskontoa. Iltalehdessä jo olet ollut. Ei VHH ole mikään uskonto koska se toimii. Ihmiset laihtuvat ja tervehtyvät.

Äänestä
  • Totta, VHH-ruokavalio ei ole uskonto kuten esimerkiksi pellinkiläisyys. VHH-ruokavalio on toimiva keino laihduttaa passiivisille sohvaperunoille, jotka eivät harrasta liikuntaa ja joilla ei ole itsehillintää syödä muuten kulutuksen mukaan.

    Äänestä

"Totta, VHH-ruokavalio ei ole uskonto kuten esimerkiksi pellinkiläisyys. VHH-ruokavalio on toimiva keino laihduttaa passiivisille sohvaperunoille, jotka eivät harrasta liikuntaa ja joilla ei ole itsehillintää syödä muuten kulutuksen mukaan"

laihtuminen VHH on juuri syömistä alle kulutuksen, jos niin haluatte.

ihannepainon saavuttamisen jälkeen kysymys on kulutuksen mukaisesta syömisestä.

ainoastaan ravitsemuksen koostumusta vaihtamalla saavutetaan oikea paino. terveysvaikutukset tulevat bonuksena.

viittaukset sohvaperunoihin ovat asiattomia, samoin pellingin uskonnon mukaisuudesta, se taas on hyökkäys heikkilää kohtaan joka on osaltaan nostanut suomalaisten tietoisuutta ravitsemuksesta.

Äänestä
  • Liikuntaa harrastavien aktiivisten ihmisten ei tarvitse rajoittaa hiilihydraattien määrää. Sohvaperunoille se sopii paremmin.

    Äänestä

  • "on hyökkäys heikkilää kohtaan joka on osaltaan nostanut suomalaisten tietoisuutta ravitsemuksesta. "

    Totta, Heikkilä kyllä sitten on saanut tunnettavuutta ja juuri siksi VHH ei otakaan Suomessa tuulta alleen. Ylipainoinen lääkäriksi itseään nimittävä mieshenkillö joka kuitenkin puhuu elintoiminnoista joita ei lääketiede kuunaan tunne. Ja joka pospsii kourallisen lisävitamiineja päivittäin.

    Uskonto on Heikkilä lähempänä kuin ekdakti tiede ja siksipä vain uskomuksiin taipuvaiset voivat hurahtaa VHH-kuuriin. Mutta ei järki-ihmiset.

    Äänestä

  • - - - - - kirjoitti:

    "on hyökkäys heikkilää kohtaan joka on osaltaan nostanut suomalaisten tietoisuutta ravitsemuksesta. "

    Totta, Heikkilä kyllä sitten on saanut tunnettavuutta ja juuri siksi VHH ei otakaan Suomessa tuulta alleen. Ylipainoinen lääkäriksi itseään nimittävä mieshenkillö joka kuitenkin puhuu elintoiminnoista joita ei lääketiede kuunaan tunne. Ja joka pospsii kourallisen lisävitamiineja päivittäin.

    Uskonto on Heikkilä lähempänä kuin ekdakti tiede ja siksipä vain uskomuksiin taipuvaiset voivat hurahtaa VHH-kuuriin. Mutta ei järki-ihmiset.

    EKDAKti tiede ja järki-ihminen tässä sinulle kertoo jotain:

    http://preventdisease.com/news/12/030112_World-Renown-Heart-Surgeon-Speaks-Out-On-What-Really-Causes-Heart-Disease.shtml

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Liana kirjoitti:

"Vähähiilihydraattinen ruokavalio – toimiiko se?

Kyllä toimii, väittää palkittu tiede-toimittaja Gary Taubes. Hän selittää, miksi laihdutuskuurit eivät tuo tulosta – ja miten painon saa oikeasti putoamaan."

http://www.rd.fi/vahahiilihydraattinen-ruokavalio-toimiiko-se

"Yksi asia on varma: pienellä kalorimäärällä kituuttaessa ihmisellä on koko ajan nälkä. Kaiken lisäksi ruumis menee säästöliekille eli toisin sanoen se sopeutuu pienempään energiamäärään ja kuluttaa vähemmän. Eläinkokeet ovat osoittaneet, että mitä vähemmän eläimille annettiin ruokaa, sitä pienempi elimistön energiankulutus oli. Lihavuustutkijoiden onkin ollut pakko myöntää, ettei kaloreiden rajoittaminen ole tehokas keino pysyvään painonhallintaan."

"Tutkijat ovat 1960-luvulta asti tienneet, että insuliini on rasvakudokseen eniten vaikuttava hormoni. Se on kiistaton tosiasia, ja kuka tahansa voi tarkistaa biologian kirjasta, mikä saa rasvan kertymään rasvasoluihin. Vastaus on insuliini. Mutta kun puhutaan ylipainosta, väitetään, että ihmiset lihovat, koska he syövät liikaa ja liikkuvat liian vähän. Väite on täysin ristiriidassa tieteen kanssa.

Haluan sanoa lihavuustutkijoille yhden asian. Heidän tulisi kiinnittää huomiota rasvakudokseen ja sen tuottamiin hormoneihin ja entsyymeihin. Niissä piilee vastaus ylipainon syihin ja ratkaisu liikakiloista eroon pääsemiseksi. Periaatteessa Atkinsin dieetin kehittänyt lääkäri Robert Atkins oli oikeassa, vaikka hänen tieteelliset perustelunsa eivät menneetkään ihan kohdilleen."

"SYÖ RUOKAA, JOKA PITÄÄ INSULIINITASON MATALANA

Ihmisillä on tapana ajatella rasvasoluja pankkitilinä, jolle elimistö varastoi ylimääräisen energian rasvahappoina. Ne se ottaa sitten käyttöön, kun sillä on nälkä.

Rasvakudos kuitenkin muistuttaa enemmänkin lompakkoa, ja syöminen on vähän kuin kävisi pankkiautomaatilla. Automaatilla käytyäsi pistät rahat lompakkoon ja kulutat ne pikkuhiljaa, ja kun ne alkavat käydä vähiin, käyt nostamassa lisää.

Insuliini kuitenkin liimaa rahat lompakkoon, joten automaatille on pakko palata vähän väliä. Rasvasolut muuttuvat koko ajan laajemmiksi, mutta ruumis ei pääse käsiksi niiden varastoimiin rasvahappoihin. Näläntunne palaa ja on pakko saada lisää syötävää."

"Siitä lähtien kun aloin noudattaa VHH-ruokavaliota, näläntunnetta ei ole ollut. Tukevan aamupalan turvin selviän pitkälle iltapäivään. Kello kahden maissa mieleeni saattaa juolahtaa, että pitäisi varmaan syödä jotain, mutta minun ei ole vieläkään nälkä. Noudattaessani vähärasvaista ruokavaliota vatsani kurni parin tunnin välein, ja paino sen kun nousi.

Vuonna 2010 julkaistiin toistaiseksi laajin vähähiilihydraattista ruokavaliota koskeva tutkimus. Siihen osallistui kaksi ryhmää, joista toisen päivittäinen energiansaanti rajoitettiin1 200–1 800 kilokaloriin, kun taas toisen ryhmän jäsenet noudattivat vähähiilihydraattista ruokavaliota ja saivat syödä niin paljon kuin halusivat.

Tutkijat hädin tuskin mainitsivat, että heidän tutkimuksessaan verrattiin nimenomaan erittäin niukkakalorista ruokavaliota ruokavalioon, jossa ihmiset saivat syödä niin paljon kuin tahtovat. Siitä huolimatta kävi ilmi, että VHH-ruokavalio oli painonhallinnassa yhtä tehokas kuin perinteinen kaloreita rajoittava ruokavalio. Ja juuri se on mielestäni tärkein lihavuustutkimuksen saralla tähän mennessä tehty havainto: on mahdollista laihtua tehokkaasti ilman liian vähillä kaloreilla kärvistelyä – vaikka tutkimuksessa tämä tosiseikka sivuutettiinkin erittäin tylysti.

Myös liuta muita tutkimuksia on osoittanut VHH-ruokavalion olevan niukkakalorista ruokavaliota tehokkaampi tapa laihtua."

-

Juttu on melko pitkä, lue linkistä! Hyvää settiä Valituilta Paloilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu