Missä sinappi ???

Harvemmin on hampurilaisia tullut ostettua, mutta onko asia nykyään niin, että sinappia ei enää hampurilaisiin laiteta.
Ennen hampurilaisessa oli vakiona sinappia, ketsuppia, tuoretta sipulisilppua ja
makeaa kurkkusalaattia.
Majoneesia ei yleensä ollut hampurilaisissa saatikka mitään salaattia.

Nyt olen muutaman kerran ostanut hampurilaisen, mutta niistä puuttuu sinappi ja kurkkusalaatti.
Niissä on ketsuppia, mauste/suolakurkkua, salaattia, sipulia ja majoneesikastiketta.

Usein tulee ostettua kaupasta tarjouksesta hampurilaisia, jotka ei sinällään ole mitään hyviä, mutta saa niistäkin ihan syötäviä.
Kunhan paistaa sämpylät voissa pannulla ja siinä käristää pihvin samalla.
Lisäksi sipulisilppua, ketsuppia, sinappia, hampurilais majoneesia ja kurkkusalaattia.
Minä ainakin olen tottunut, että hampurilaisessa on myös sinappia.
.
4289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sanoppa myyjälle ensi kerralla että laittaa sinappia. t: turunsinappia

Äänestä

Sinappi
ei hampurilaieen kuulu
Sinappia on alettu käyttämään burgereissa huonolaatuisen lihan maun peittämiseen varsinkin mikro aikakaudella.

Äänestä

No ainakin meidän grillillä oikein kysytään että mitä mausteita laitetaan eikä vedetä niitä siihen ihan huntturassa.
On parilalla paistetut oikeat jauhelihapihvit,hampparin saa kanamunalla, ananaksella, juustolla, ihan mitä asiakas vaan haluaa.
Mausteet, salaatit, majoneesit sun muut hörpäkkeet saa ihan itse kuule valita !

Kaupan hampurilaisiin en koske metrin kepilläkään. Tuossa koiralle ostin niitä matkaevääks kun oli k-kaupassa jotain 29cnt /kpl

Äänestä
  • Joo, ei nuo kaupan alennus hampparit ole kehuttavia.
    Jos pihvin kuumentaa mikrossa, niin pihvi sen kun pienenee ja tummuu.
    Ei siinä pihvissä ole mitään lihaa, vaan jotain ihmeen soijaa.
    Jos näitä kaupan halpoja hampurilaisia meinaa syödä, niin se "pihvin" joutuu paistaan pannussa ja runsaassa voissa, kuten myös ne sämpylät pannussa voin seassa, että sämpylät paistuu ja tulee rapeiksi.
    Väliin sit sipulisilppua, hampurilaiskastiketta, suolakurkkua, ketsuppia ja sinappia.
    Ei niitä muuten pysty ihminen syömään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puuttuukos ? kirjoitti:

Harvemmin on hampurilaisia tullut ostettua, mutta onko asia nykyään niin, että sinappia ei enää hampurilaisiin laiteta.
Ennen hampurilaisessa oli vakiona sinappia, ketsuppia, tuoretta sipulisilppua ja
makeaa kurkkusalaattia.
Majoneesia ei yleensä ollut hampurilaisissa saatikka mitään salaattia.

Nyt olen muutaman kerran ostanut hampurilaisen, mutta niistä puuttuu sinappi ja kurkkusalaatti.
Niissä on ketsuppia, mauste/suolakurkkua, salaattia, sipulia ja majoneesikastiketta.

Usein tulee ostettua kaupasta tarjouksesta hampurilaisia, jotka ei sinällään ole mitään hyviä, mutta saa niistäkin ihan syötäviä.
Kunhan paistaa sämpylät voissa pannulla ja siinä käristää pihvin samalla.
Lisäksi sipulisilppua, ketsuppia, sinappia, hampurilais majoneesia ja kurkkusalaattia.
Minä ainakin olen tottunut, että hampurilaisessa on myös sinappia.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu