jostain syystä mua vituttaa se sanomattomasti kun se laulaa paatoksella: ei ihminen voi päättää päivistään, ne määäärätään..Kuka vittu ne määrää? Jos mä pamautan aivoni pellolle niin ei niitä sillon määrää kukaan muu kuin mä!
Kari Tapion biisi Myrskyn jälkeen
respect
3430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin loppuu tuo valitus.
Ei teksti minustakaan helmi ole, mutta Klabbi on tainnut darrassa käydä teemaa läpi keskivertoa enemmän, joten eiköhän sanoille ole jotain pohjaa. Biisin on nimittäin sanoittanut Kari Tapio itse. Filosofiaansa voisi kai nimittää fatalismiksi, ja sen kaltaisesti uskoo maailmassa noin pari miljardia persoonaa (tai enemmän).
Niinkin voisi vaikka ajatella, että aivojen pamauttaminen pellolle on jonkinlaisen prosessin onneton lopputulos; harvapa sitä spontaanisti ilman syntyjä syviä itsensä tappaa. Päivien päättämisen hetken määrää toki persoona itse, mutta se että tilanteeseen on ajauduttu, on voinut olla hänestä riippumatonta. Kenties epäonnisten sattumusten riittävän suuri määrä vasta kerryttää henkisen kuorman niin suureksi, että sen mukanaan tuoma tuska "määrää" tekemään itsarin. Jospa Klabbi viittaisi esim. vaikkapa johonkin tuon kaltaiseen.
No, ei kannata yleensä ottaa iskelmätekstejä turhan vakavasti, on siellä seassa sellaista höttöä. Ja ihan sama pätee edellä kirjoittamaani.
älä hyvä mies kuuntele sitä biisiä jos se vituttaa.