Olen kahden epäonnistuneen avioliiton ja yhden seurusteluyrityksen jälkeen päättänyt pysyä sinkkuna.
Olen sinut itseni ja elämäni kanssa. En viitsi enää lähteä viihteellekään. Minulla on hauskaa näinkin. LAsten ja lastenlasten kanssa.
Miksi sinkkua ei huolita kaveriksi. Työpaikalla kyllä ollaan mitä parhaimpi a ystäviä, mutta vapa-aika on aivan muuta. Vaikka ollaan työnantajan järjestämässä tapahtumassa niin työkavereiden puolistot auttavat mutta sinkku nainen saa todella tuntea olevansa ulkopuolinen.
Hänen kans ei puhuta. Häntä ei pyydetä mukaan. Ainoat juttelijat ovat työnantaja ja tämän puoliso.
Sinkkunaisesta kerrotaan mitä ihmeellisimpiä juttuja. Jutuissa häntä naitetaan jokaisen vastaantulevan miehen kanssa.
Johtuuko tuo kateudesta, ilkeydestä vai mustasukkasuudesta.
Olen sinut itseni ja elämäni kanssa. En viitsi enää lähteä viihteellekään. Minulla on hauskaa näinkin. LAsten ja lastenlasten kanssa.
Miksi sinkkua ei huolita kaveriksi. Työpaikalla kyllä ollaan mitä parhaimpi a ystäviä, mutta vapa-aika on aivan muuta. Vaikka ollaan työnantajan järjestämässä tapahtumassa niin työkavereiden puolistot auttavat mutta sinkku nainen saa todella tuntea olevansa ulkopuolinen.
Hänen kans ei puhuta. Häntä ei pyydetä mukaan. Ainoat juttelijat ovat työnantaja ja tämän puoliso.
Sinkkunaisesta kerrotaan mitä ihmeellisimpiä juttuja. Jutuissa häntä naitetaan jokaisen vastaantulevan miehen kanssa.
Johtuuko tuo kateudesta, ilkeydestä vai mustasukkasuudesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinkku (ja varsinkin eronnut sellainen) muistuttaa parisuhteilevia liikaa joko menneisyydestä (ja vapaudesta) tai siitä, kuinka oma suhde voi loppua. Omalla kohdalla olen huomannut, että pitkään seurustelevat/avioituneet kaverit eivät vähästä soittele tai muutenkaan vietä aikaa sinkkukavereidensa kanssa. Toki mä ymmärrän kiireellisen elämän ja/tai lapset ja niiden hoitamisen, mutta ei mua suuremmin kuitenkaan säälitä, vaan tavallaan vältellään...niin kuin että sinkkuus olisi tartuntatauti tai jotain vastaavaa.
Ja mä olen kuitenkin nyt ehtinyt olemaan (vaihteeksi) sinkkuna vajaat puolisen vuotta...
"Johtuuko tuo kateudesta, ilkeydestä vai mustasukkasuudesta."
Jos noista pitäisi valita, niin kateudesta. Mutta tilanne ei todellakaan ole niin mustavalkoinen.
Jatkan tuohon vielä, että pikkujoulusta sinkkunainen poistuu omalla autolla kun on syöty ja puheet pidetty, kun muu juhlakansa alkaa olla niin humalassa, että juhlat menee örveltämiseksi.
Niin, tottakain se sinkku on tyhmä, ja luulee olevansa jotain kun ei osallistu ryyppäämiseen. Puolivuotta jauhetaan siitä kuka on ollut eniten humalssa ja kuka on uskaltanut aukoa päätä pahiten.
Sinkkunainen on iloinen ja onnellinen siitä, että ei ole tarvetta tuollaiseen.
Seläntakana käydään kovaa kädenvääntöä siitä, kuka on oikeassa sillä täytyyhän sinkussa olla jotain vikaa kun se ei ryyppää, eikä vonkaa ukkomiehiä. Vaimojen ei tarvi pelätä enää, että vie miehiä, mutta, ..... mutta jspa se onkin lesbo. Nyt viilättä vaimot tukka pitkänä piiloon ihan ittensä vuoksi kun pelkäävät että alkaakin iskeen heitä kun ei mies kelpaa.
On se kauhea, että me sinkkunaiset olemme onnellisia ihan iteksemme.
NAurattaa vain ihmisten tyhmät jutut.
Tottakai, se sinkku on tyhmä joka luulee olevansa muiden yläpuolella ihan vain siksi ettei tykkää samoista asioista.
Ja sitten yksin omassa kodissa ihmetellään että miksi ollaan sinkkuja. Tai vaihtoehtoisesti, että miksi tuttavat eivät ole kiinnostuneita viettämään kanssani aikaa. Minä kun niin suuresti pidän heitä arvossa enkä poistu omalla autolla ennen kuin pikkujouluissa kaikilla tuntuu olevan kivaa....eiku....hups...
Sosiaalinen kanssakäyminen on siitä hassu juttu, että sitä ei voi yksin ja pelkästään omilla ansioilla saada aikaan.
Mutta tää nyt ei oo mitenkään uutta kenellekään, ehh? ;)
Niinpä. Ensin kun termi sinkku tuli oli niin trendikästä olla sinkku. Moni sinkku on vielä hyvännäköinen eli siis saattaa olla jonkinlainen uhka joillekin naisille, josta syystä joillakin tarve saada sinkku näyttämään jotenkin vähäpätöiseltä tms. Ehkä nämä jotka puhuvat selän takan kärsivät jonkinlaisesta kateudesta ja katkeruudesta jota sitten purkavat puhumalla ties mitä juttuja. Eikös se tuo kateus ole aika monta kertaa niitten ilkeiden höpö höpö juttujen taustalla.
Niinhän se on. Minua naurattaa ihan vietävästi, äskenkin sain viestin että taloani tultaisiin katsomaan. Kun soitin ja kysyin henkilöltä, joka viestin oli laittanut, että mikä se tällainen juttu on? Niin hän kertoi saaneensa eilen sähköpostia jossa oli annettu minun nimi, kännynumero ja osoite , että taloni on vuokrattavana. Ehei sanoin , nyt on tapahtunut väärinkäsitys.
Henkilö laittoi minulle sähköposti-osoitteen josta viesti oli laitettu. Sähköposti oli niin ihmeellinen, että en onnistunut selvittämään sen alkuperää.
Tällaista on olla sinkku pienellä paikkakunnalla.
Tuo nyt ei kyllä mitenkään ole sinkkuuskysymys. :D Ellet sitten tarkoittanut, että olet jakanut mainittuja yhteystietojasi jossain sinkkupalstalla.
Naapurimaassa toimii hämärä (hämäriä?) kiinteistönvälittäjiä, jotka poimivat tietoja Suomen puolelta. Ystävän asuntoa yritti eräs rahanpesijä pakko-ostaa, käteisellä. Tosin tämä asunto oli kyllä ollut ihan virallisestikin myynnissä. Netistä naapuri oli napannut ilmoituksen omalle verkkosivulleen.
EN ole jakanut osoitettani kenelekään, missään. Mitä naapurimaata tarkoitat?
En voi tässä sanoa, että missä asun, mutta tuo sinun huomio panee miettimään.
Näytin veistin työpaikallani ja kysyin jos joku tietoinen siitä, jokainen oli ihmeissään. MInua kehotettiin menemään poliisin puheille.