http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Vetovoima
Täältä sattui löytymään tämmönen mitä arvelinkin, eli että Maa etääntyy auringosta koska Auringon massa pienenee:
"Pieni huojunta Maan ja Auringon välisessä etäisyydessä ei vielä niiden ratoja kummemmin muuta. Itse asiassa Maan ja Auringon etäisyys ei edes nykyiselläänkään ole vakio, vaan vaihtelee kierron aikana muutaman miljoonan kilometrin verran. Tämänhetkisellä kulkureitillään Maa lisäksi etääntyy Auringosta sitä mukaa, kun Aurinko kuluttaa omaa massaansa ydinreaktioissa: Auringon massan muutos ei kuitenkaan paljon Maan rataan vaikuta."
Mutta kun Maassa alkoi olla jääkausia niin ja niin monta miljoonaa v. sitten, voisiko tämä olla yksi syy, miksi niitä alkoi olla?
Jääkausien alkamisen syykö?
6
123
Vastaukset
- zsexdrcft
Valliitsevan teorian mukaan jääkaudet aiheutuvat ensisijaisesti syklisesti toistuvista maapallon rata- ja kaltevuusvaihteluista auringon suhteen (ns. Milankovitchin syklit).
- Maa etääntyy
Tiedän että tuo selittää jääkausien syklisyyden, muttei varmaankaan sitä mitä kysyin, eli sitä miksi jääkaudet alun alkaen alkoivat.
Ensimmäinen tutkijoiden havaitsema jääkausi Maapallolla oli jo runsaat kaksi miljardia vuotta sitten, joten selitystä joutunee etsimään muualta kuin minimaalisen pienestä Maan etääntymisestä Auringosta.
- Paistumme vartaassa
Niin, mutta kaksi miljardia vuotta sitten auringon säteily oli vähäisempää kuin nykyään joten ei ihme jos oli kylmä. Dinosaurusten aikana taas Aurinko oli huomattavasti kirkastunut ja Maa oli nykyistä lähempänä Aurinkoa ja siksi Auringon porotus aiheutti trooppiset olosuhteet napaseuduillakin. Onneksi olemme sen jälkeen etääntyneet Auringosta joka kuumenee edelleen koko ajan, muutenhan paistuisimme kohta. Valitettavasti Maan loitontuminen vaan ei pysy Auringon kasvun kanssa samassa tahdissa. Emme pääse pakoon. Tulipätsi on edessä ja se on loppu.
- Maa etääntyy
Lienee sitten jossain lasketttukin että paljonko Maa etääntyy nykyään ja paljonko on etääntynyt. Pitääpä paremmalla ajalla etsiä jostain tieto.
- zsexdrcft
Maa etääntyy kirjoitti:
Lienee sitten jossain lasketttukin että paljonko Maa etääntyy nykyään ja paljonko on etääntynyt. Pitääpä paremmalla ajalla etsiä jostain tieto.
Auringon massa muuttu hyvin hitaasti. Säteilyenergiana lähtee vain sidosenergian muutos kun vety fuusioituu heliumiksi, eli puhutaan promilleluokasta. Toisaalta aurinko kaappaa harhautuneita taivaankappaleita. Vastaavasti maan etäisyyden muutos on suhteellisen pieni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961512
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646