Miksi naiset vihaavat seksikkäitä naisia?

http://www.voice.fi/uutiset/viihde/naiset-eivat-hyvaksy-seksikkaita-naisia-ilkeily-loytyy-geeneista/2/32487

Kevytkenkäinen ja paljastavasti pukeutuva nainen asettaa lauman vaaraan. Hän on valmis antautumaan miehille, mikä merkitsee sitä, että nainen luopuu seksillä hallitsemisen vallastaan. Tämän vuoksi naiset eivät voi sietää seksikkäitä naisia. Naisen kuuluu olla huomiota herättämätön, siveellinen ja pysyä lestissään. Seksikäs nainen on arvonsa menettänyt lumppu toisten naisten silmissä. Kyse on alkukantaisesta vaistosta suojella laumaa.
17787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Nämä geneettiset jutut näissä asioissa ovat aina yhtä huvittavaa luettavaa. Mutta tottakai ihminen on kateellinen toisen kauneudesta/komeudesta, etenkin nainen. Tai sitten naiset ovat ainoita, jotka kehtaavat olla sitä julkisesti.

Äänestä

En minä ole kateellinen seksikkäille naisille, koska minulla on hyvä itsetunto ja pidän itseänikin ihan hyvännäköisenä. Itsetunnosta se on kiinni.

Äänestä

Seksikäs ja pinnallinen on eri asia tai ainakin ne pitäisi erottaa toisistaan. Kaunis ja vaatimaton ihminen on kaunis kaikin puolin, myös seksikäs, mutta pinnallinen miestennielijän seurassa en viihtyisi, jos hänen maailmansa pyörisi vain omassa navassa ja rakennekynsien liimailussa. Todella pinnallisen ihmisen seurassa tulee helposti sellainen olo, ettei hän välitä muista eli ei edes auttaisi kadulle kaatunutta vanhusta. Ilkeästi mutta rehellisesti ilmaistuna tuskin haluaisin ystäväkseni tuollaista ihmistä.

Seksikkyyskin on vähän monelta kannalta katsottava asia. Jos pukeutuu paljastavasti ja on aina "viimeisen päälle" laittautunut, mutta on kaiken pakkelin alla melkoisen "keskinkertainen", onko hän seksikäs vain tälläytyneenä vai sekä että?

Äänestä
  • Tuossa artikkelissa ei muuten ollut huomioitu kulttuuritekijöitä. Esimerkiksi Venäjällä tuskin katsotaan minihameista ja piikkikorkoista naista yhtä "pahalla" kuin esimerkiksi Suomessa. Maassa maan tavalla. Pukeutua saa toki miten tykkää, mutta itse on sitten kannettava seuraukset ja mahdollinen leimautuminen.

    Äänestä

Kyllä naiset osaa olla todella kateellisia ja illkeitä.. itse olen"syntynyt seksikkääksi"
käytän tavallisia vaatteita mutta korkkareita rakastan ja vähänmeikkiä käytän.
Naiset katsovat aina murhaavasti,liikun yksin tai perheeni kanssa.
Saan pajon kuullla naisita että ihan mahtavaa kun on noin ihana ihminen vaikka onkin niin kaunis. Olen koko ikäni huomannut että ihmiset tuomitsevat ulkonäköni perusteellla, olen kevyt kenkäinen blondi bardi ja toiseksi olen huono äiti. Vaikkka olen ulkokuoresta huolimatta vastakohta kaikelle sille.

Äänestä
  • Ootko bardi? Oikeesti?

    Äänestä

  • En nyt ole kateellinen enkä vittuile, mutta eikö jokainen tavallisenkin näköinen ihminen kehu itteään "tosi kauniiks" tai "seksikkääks"?? sä oot sitä omasta mielestäs mut et välttämättä jonkun muun. Mut hyvähän se on jos jollakin on hyvä itsetunto!

    Äänestä

Viha on ehkä turhan vahva sana ilmaisemaan ilmiötä.
Hiljainen, halveksiva paheksunta jossa on ripaus tukehdettua kateutta kuvaa mielestäni tarkemmin :)

Äänestä

Tuskin me vihataan, vihan ja rakkauden väli on sen verran häilyvä, että ei. Itse asiassa minua huvittaa liian paljastavasti pukeutuvat ja kaikkein naurettavinta, on nämä nuoret naisenalut jotka pistävät korkkarit jalkaan osaamatta kävellä niillä, siinä ei todellakaan ole mitään seksikästä.

Ja kerroppa mitä laumaa tässä nyt suojellaan ? Olen itse hyvännäköinen, hoikka ja luonteeltakin "mukava", joten miksi ihmeessä minun pitäisi mitään laumaa suojella. Joo, tiedän että mieheni varmasti katselee kauniita naisia, siinä missä minä komeita miehiä, mutta ei tuo oikein tyrkkyjen perään ole. Minulla on näet sellaista mitä teillä muilla ei ole.

Äänestä

Voi voi. MOntakohan kertaa näilläkin palstoilla on todettu, että vähäpukeinen nainen ei todellakaan ole sama asia kuin seksikäs nainen. Eikö olisi jo sinunkin aika tajuta tämä tosiasia?

Naisen/miehen ei kuulu olla yhtään mitään.

Äänestä

Kaunis ja seksikäs eivät myöskään tarkoita samaa.

Äänestä
  • Tämä on muuten niin totta, ihminen voi olla superseksikäs olematta varsinaisesti edes mielyttävä esim kasvonpiirteiltään.

    Äänestä

Miten määritellään seksikäs nainen?

Minä olen mieheni, ja joidenkin muiden mielestä seksikäs. Olen hoikka (en laiha), isot rinnat, normaalihko takamus.

Monien miesten olen huomannut pitävän erityisen seksikkäänä ystävääni, joka on lievästi ylipainoinen, rehevä, pehmeä, naisellinen. Isot rinnat ja iso takamus.

Kun taas useat miehet kuolaavat yhden sporttisen, kiinteän, pienirintaisen ja timmipeppuisen kaverini perään.

Miten ihmeessä voisin olla kateellinen/vihainen kellekkään seksikkyydestä, kun se kiistatta käsittäisi n.90% alle keski-ikäisistä naisista. Katsos aina joku on jonku silmään kauniimpi tai seksikkäämpi kuin minä. Ja aina minä olen jonku silmään seksikkäämpi kuin joku toinen.

Täytyy olla todella yksinkertainen jos kuvittelee että ihmiset vihaavat pelkästään ulkonäön vuoksi, kyllä se on varmaankin se luonne ja käytös muita kohtaan siellä taustalla vaikuttaa.

Äänestä

Voiko olla ilkeä JA seksikäs?

Äänestä

En vihaa seksikkäitä naisia - miksi vihaisin. Mutta tyrkkyjen bimbojen kanssa mulla ei vaan ole mitään yhteistä, joten miksi viettäisin aikaani sellaisen kanssa.

Äänestä

naiset on ihan vitun pellejä. Kaikki rumat mätisäkitkin haluaisivat, että komeat miehet tuijjottaisivat ihaillen heidän peräänsä, mutta jos tuijjottava mies on ruma/vanha/nörtti jne. niin hän onkin inhottava kuolaava hyypiö. Naiset kilpailevat keskenään miesten huomiosta kauneudellaan ja "kauneudellaan". Itseään kauniimmat naiset on kilpakumppaneita, joita täytyy vihata. Rumien ja lihavien naisten keino kompensoida puuttuvaa kauneuttaan on jakaa tavaraa helpommin ja enemmän. Jos eivät em. tavalla toimi, niin jäävät kauniimpien jalkoihin parisudemarkkinoilla. Rumempi= huorampi. Kaunis huora vie aivan kaiken ja keneltä vaan.

Äänestä

Harva nainen osaa samastua tai suhtautua ihailevasti naiseen, joka on valmis seksiin lähes kenen tahansa kanssa, vapaan ja varatun. Ei ole väliä, onko tuollainen seksistisesti esiintyvä samantha kaunis vai "kaunis", todella kevytkenkäinen asenne on se, mikä tuskin herättää laajaa ihailua (paitsi miehissä, hekin salaavat suhtautumisensa julkisesti).

Sen sijaan paljas pinta tai seksikkyys... riippuen vähän mitä tarkoitetaan, se tuskin on 2010-lukulaisen silmään mitään ennennäkemätöntä. Seksikäs voi olla myös kaunis ja tyylikäs. Jonkun silmään "seksikäs" voi olla myös seksistinen, heruttava ja mauton. Erittäin paljastava pukeutuminen edelleenkin antaa tietynlaisen mielikuvan, mutta yöelämässä lienee yhtä lailla liikenteessä tyylikkäämpää seksikkyyttä, mistä ei voida päätellä naisen antautumishaluista yhtään mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


head of the group kirjoitti:

http://www.voice.fi/uutiset/viihde/naiset-eivat-hyvaksy-seksikkaita-naisia-ilkeily-loytyy-geeneista/2/32487

Kevytkenkäinen ja paljastavasti pukeutuva nainen asettaa lauman vaaraan. Hän on valmis antautumaan miehille, mikä merkitsee sitä, että nainen luopuu seksillä hallitsemisen vallastaan. Tämän vuoksi naiset eivät voi sietää seksikkäitä naisia. Naisen kuuluu olla huomiota herättämätön, siveellinen ja pysyä lestissään. Seksikäs nainen on arvonsa menettänyt lumppu toisten naisten silmissä. Kyse on alkukantaisesta vaistosta suojella laumaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu